Haluaisin kysellä, että tiedättekö miten tekijänoikeus menee tällaisessa asiassa.
Kuulin, että eräs tuttuni on ollut mukana seuraavan tilaisuuden järjestämisessä.
Eli tilaisuus on yksityinen järjestön sisäinen tilaisuus, joka järjestetään vuokratussa tilassa.
Tila on ravintola, joka on tilaisuuden ajan suljettu.
Tilaisuudessa soitettiin kotikaraokelevyjä ja laulettiin karaokea.
Tilaisuus oli siis suljettu yksityistilaisuus.
Olisiko sellaiseen pitänyt hankkia teoston luvat vai saako yksityiskäyttöön tarkoitettuja levyjä soittaa tuollaisissa tilaisuuksissa?
Karaoken soittaminen
40
1233
Vastaukset 40
- seinähullu
Tottamaar. Etkai oikeasti kuvittele että poliisia kiinnostaisi vaikka pitäisit samantien kunnon panobileet, kunhan kyseessä on yksityistilaisuus niin se on täysin sallittua.
- pistää arvelluttaan
kyseinen toiminta, jos siis ihan pilkun päälle mennään.
Jos kyseessä olisi yksityishenkilön omat pippalot, mutta kun on tuo järjestö. Ja kun ei se järjestö kuitenkaan ole kenenkään koti. Ihan näin maalaisjärjellä ajateltuna. Eri asia sitten on, ketä se toisiaan kiinnostaa.- Karaoke-Leena
Tilleä kiinnostaa. ;)
- on.
Tuottajalta/tuottajilta pitäisi tuohon hankkia lupa, joka voinee irrota ilmaiseksi kysymällä (yhdistykselle). Teosto, Gramex tai TTVK eivät ole niinkään kiinnostuneita joistain yksittäisistä tilaisuuksista, kunhan ei tule tavaksi että kyselemättä järjestellään.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111020
- 61927
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun88724- 75705
- 41655
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la34597Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27539- 51532
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488