Eri linjoilla toisen kanssa

Miksi ajatuskin tapailusta saati seurustelusta ahdistaa? Jos pidät ihmisestä ja viihdyt hänen kanssaan, niin mikä on "liikaa ja liian nopeasti" kuten itse kirjoitit? Mitä pelkäät ihmissuhteessa, kun se noin ahdistaa? Miksi haluaisit vain nähdä toista silloin tällöin ilman että se johtaa suhteeseen?

Olen nainen, eikä tekstistäsi selviä oletko itse mies vai nainen, eikä edes se oletko hetero vai homo, mutta kirjoittamasi täsmää niin moneen mieheen, että haluaisin oikeasti tyhjentäviä vastauksia näistä tunne-elämän umpisolmuista, jotka ei oikeasti edes ole umppareita, mutta estävät suhteen alkamisen tietynlaisten ihmisten kanssa.

Juuri hiljattain eräs sanoi minulle jotenkin hyvin että eletään tässä ja nyt, tavataan välillä ja pidetään hauskaa, että eihän olla naimisiin menossa. Itse en ole tässä uskaltanut tavata tai pitää juurikaan yhteyttä kun ajattelen koko ajan asioiden edelle. Tuntuu vahvasti että hän ei ole tuleva elämänkumppani ja en tahdo hänelle sydänsuruja, enkä itsellenikään, tai muuten tulevaisuuden vaikeita tilanteita. Hän haluaisi siis olla paljon kanssani ja äärettömän hauskaa meillä yhdessä onkin.. No nyt hän onnistui kuitenkin jotenkin puhumaan minulle niin että uskallan elää hetkessä, eli yritän olla murehtimatta tulevaisuudesta.. Katsotaan nyt olotiloja, ainakin hetken ajattelin siis uskaltaa elää :) Otin sen linjan että puhun hänelle suoraan vaikka onkin äärettömän vaikeaa, mutta mielestäni reilua. Ehkä jotenkin pelkään että rakastuisin/kiintyisin häneen niin ettei paluuta olisi. ..Ja minulta jäisi tapaamatta niin monta muuta ihmistä jotka saattaisivat olla elämäni unelmia. En ymmärrä itsekkään itseäni, miksi en nyt antaisi asioiden edetä vaan kunnon suhteeseen, hän on hieno ihminen ja eletään vain kerran..

Huvittavaa toisaalta että eräs toinen josta olisin kiinnostunut ei niinkään ole minusta. Tai ehkä on mutta hänellä on taas omat vaikeutensa.. Tai ei välttämättä hänellä vaan meidän yhteisymmärryksessä. Itseasiassa ap:n viesti olisi voinut hyvin syntyä hänenkin näppäimistään :) Tämä "suhde" on ollut yhtä sekamelskaa alusta asti. Paljon väärinkäsityksiä ja olettamuksia. Tapaillaanko, seurustellaanko, ei mitään vai aina joskus :) Koska ihminen oppii ja kasvaa koko ajan on omakin mieleni muuttunut jo moneen kertaan. En ole aina tiennyt missä mennään. Mielelläni häntä tapaisin koska viihdyn hänen seurassa ja tykkään olemuksesta muutenkin. Ajattelematta tätäkään asiaa sen pidemmälle.

Asioita ei kannata tehdä vaikeammiksi kuin mitä ne ovat. Ei sitoa määritteisiin, kuka niitä tarvitsee? Hankala yleistää, pitäisi tietää mitä juuri tämä toinen ajattelee.. Eikä kannattaisi stressata ajatteleeko toinen jo "suhdeviritelmiä". Toimit niin kuin parhaaksi näät, toinen tykkää tai ei tykkää. Jos kykenet puhumaan niin puhu, helpottaa kummasti. Oikean ihmisen kohdatessasi huomaat vaan kaipaavasi aina enemmän hänen seuraa ja kaikki menee omalla painollaan. Mitään ei kannata olettaa, niin olen itse ainakin oppinut.

Mielestäni se että tapaa toista ei välttämättä todellakaan aina johda seurusteluun. Eikä seurustelu kihloihin, eikä kihlat avioon, eikä aviokaan välttämättä viereisiin hautapaikkoihin.. Mehän eletään jokainen omaa tarinaamme vapaana, pakko ei ole kun kuolla. Eihän suhdekkaan saa olla rasite tai vankila. Oikean ihmisen kanssa yhteiselämä antaa enemmän kun ottaa ja aito kiinnostus toista kohtaan ja samat elämänarvot motivoi etsimään yhteistä säveltä hankalissakin tilanteissa.

Mä kirjoitin tuossa uuden aloituksen enne kuin luin tämän, ja tuli sellainen olo et olisi ollut vastaus mun mietteisiin.. Kai sitä pitäisi vaan katsoa mitä tulee, eikä haluata jotain määritelmää suhteelle.. Mut, mut aikaisemmin on kokenut sen et se "määrittelemätön" vaan lipuu pois huomaamatta. Kun ei ole mitään sovittuna niin tuntuu et miehet jotenkin katsoo silloin toisen niin turhaksi et sitä vaan voi yhtäkkiä kadota ilman mitään toisen elämästä.. Siksi kai mä haluan jonkun määritelmän jostain.. niin pitkään mennyt hukkaan kun on vaan ollut ja odottanut jotain etenemistä.. Tai ei kai se aika hukkaan ole mennyt, kun on kuitenkin saanut tutstua kivaan ihmiseen, joka sitten loppu peleissä ei pitänyt sua missään arvossa kun ei edes ns. hyvästejä sanonut... En tiedä vaikeaa on nämä parisuhteet tai määrittelemättömät suhteet..

"Velvoittaako määritelmä "tapailu" jo johonkin?"

Sen pystyn ymmärtämään, että tapailuvaihessa vasta otetaan toisesta selvää, eikä se etsintä välttämättä aina pääty toisen tai kummankaan näkökulmasta hyvin, mutta onko siinä edes aitoa yritystä ja halua todeta toinen itselleen mieleiseksi on ratkaisevaa.

Eihän tapailun määritelmää ole kirkossa kuulutettu, mutta itse tuntisin itseni kuitenkin jollain lailla hyväksikäytetyksi ja paskasti kohdelluksi, jos tapailukumppanilla olisi samaan aikaan seksisuhteita ja täysi haku päällä eli olisin tosiaan vain tyhjän paikan täyttäjä, kunnes jotain parempaa ilmenee.

Itse olen samassa tilanteessa, jossa mies pohtii suhtautumistaan vakiintuneeseen suhteeseen tai seurustelemmeko, tapailemmeko, tutustummeko...

No, olen juuri hänelle mielipiteeni asiasta kertonut ja seuraan tilannetta hetken aikaa. Pelleksi en rupea !

En usko, että kannattaa viettää aikaa paria kertaa enempää henkilön kanssa, jolta ei odota mitään. Onhan se aikamoista ajan haaskaamista ja aivan naurettavaa itsepetostakin. Pystyykö silloin edes huomaamaan sitä "ainoaa oikeaa" kun vastaan tulee ?

Kuinka kauan olet tapaillut seuralaistasi ? Viikon, kuukauden vai kuukausia ? Sekin kertoo jo tilanteesta.

Asetuin ap:n asemaan ja oikeastaan kyllä minuakin ahdistaisi jos toinen ajattelisi jonkinmoista suhdetta. Vaikea tilanne, ei voi muuta todeta! Toivottavasti pääsette samoille linjoille toisen kanssa. Olisihan se helpompaa tutustua toiseen hiljakseen jos olisi yhteisiä ystäviä tai muuten tilanteita missä tapaisi. ap:n tilanteesta en tiedä mutta ainakaan itselläni ei niin ole. Helpostihan tapailusta syntyy käsitys jostain suhteesta jos tavataan useammin kuin kerran kuussa ja pidetään muutenkin yhteyttä. Varsinkin jos alkuun tavataan useammin.. Pitäisi vain osata jotenkin puhua mitä haluaa.. Omassa tapauksessa on ollut vähän hankaluuksia. Ehkä juuri näiden termien takia.. Olen kysynyt seurusteluista - ei seurustelua. Ok, ymmärrän. Olen kysynyt avoimesta suhteesta - ei avointa suhdetta, en tahdo jakaa (en minäkään siinä määrin miten tuon termin ymmärrän) Ok, taas ymmärrän, Olen kysynyt tapailusta - hmm, vähän vihreää valoa.. Mutta en ymmärrä sitä jos tapaillaan ani harvoin, mutta ei saisi tavata toisia? Vai onkohan tilanteessani kysymys siitä että ei saisi tapailla ketään toista vakituisesti samaan aikaan.. (Siihen en kyllä alkaisikaan). Ei vaan ole mukava kun tietää toisen olevan niin ahdistunut kun minusta jo tuntuu aivan kuin valmistautuisi kuolemantuomioon jos uskaltaisi olla vielä kanssani tekemisissä :) No hiljaiseloa on kuitenkin ollut jo sen aikaa etten usko toisen ottavan enää yhteyttä (vaikka viimeksi sanoikin haluavansa vielä tavata). Itse kyselin ja varmasti rasittavasti tivasin juuri sen takia että saisin selvyyden mitä hän haluaa. En todellakaan ole ihminen joka pettäisi ja jos koen tapailevani toista (minulle tarkoittaa kohtalaisen tiivistä tutustumista) ei omatunto kestä muiden kanssa edes tekstiviestittelyä :) siinä mielessä olen "kaikki tai ei mitään" tyyppi etten halua olla vain yksi muista jotka on kierroksessa samaan aikaan. minullakaan ei mitään kiirettä sitoutua mutta on hankala olla tilanteessa missä ei pääse käsitykseen siitä mitä toinen haluaa. Joku viisas saisi nyt neuvoa vaikka tässä on varmaan harmikseen todettava että ei vaan päästy samoille linjoille..