Hellesää ja yksin

kaikkein parasta voisi olla puutarhatöiden jakaminen Sen Oikean kanssa, mutta enpä ole tavannut vielä miestä, joka tarttuisi suosiolla lapioon.

Lycklig kirjoitti:

kaikkein parasta voisi olla puutarhatöiden jakaminen Sen Oikean kanssa, mutta enpä ole tavannut vielä miestä, joka tarttuisi suosiolla lapioon.

No, täällä yksi, joka uskaltaa tarttua lapioon. Harmi vain, että kaupungissa asuminen on monen mielekkään harrastuksen osalta varsinainen harrasteen tappaja. Mitäs sillä mökillä, kun ei ole maaplänttiäkään, eikä toisten nurkkiin ole kauheasti hinkua tuppautua.

"Ehkä joku tavallisen näköinen tyttö kaiaisi tavallisen näköisen pojan seuraa. Olet kuitenkin mieluummin yksin kuin ilman kaunista tyttöä."

Ehkä ongelma on juuri siinä, että sitä tavallisen näköistä tyttöä ei juuri kiinnosta tavallisen näköinen poika, vaan suhteelta odotetaan sitä räiskyvää hekumaa ja kemiaa jo ensisilmäyksellä. Kaikenhan pitää tapahtua nyt-ja-heti.

Sosialidemokraattisessa (yhdellä a:lla se näyttää enemmän 70-luvulta, tosikkoudelta ja mauttomalta solmiolta, joten siksi noin) Suomessa kaikki eivät tosiaan opi kovin nopeasti, että onni on omissa käsissä, mutta samaan aikaan kokoomuslaisessa Suomessa unohtuu, ettei kaikille ole tarjolla onnea, vaikka miten tekisi töitä ja taistelisi asioiden puolesta.

Miksi sitä on niin vaikea myöntää, että meillä on sekä laiskoja ja lahjattomia ihmisiä, joita vain on lykästänyt (tai he ovat saavuttaneet kaiken heikompansa syrjäyttämällä), että myös ahkeria ja älykkäitä, jotka eivät saa siitä mitään palkintoa? Tämä ei mitenkään sulje pois sitä, että toisinaan ahkeruus ja älykkyys palkitaankin ja usein tekemättä mitään ei mitään saakaan. Nämä asiat eivät vain korreloi läheskään samalla lailla kuin Etelärannan fasistit ja heidän fantastiset juoksupoikansa tahtoisivat tyhmälle kansalle uskotella.

Jos ei kuitenkaan saavuta mitään, vaikka mukamas on tehnyt niin kuin on käsketty ja vaadittu, on mielestäni täysi oikeus tuntea itsensä petetyksi ja heittäytyä vapaamatkustajaksi, kenties jopa samalla siirtyä yhteiskuntarauhan ja -järjestyksen passiivisesta ylläpidosta myyräntyön puolelle.

Hämärän rajoilta kirjoitti:

Sosialidemokraattisessa (yhdellä a:lla se näyttää enemmän 70-luvulta, tosikkoudelta ja mauttomalta solmiolta, joten siksi noin) Suomessa kaikki eivät tosiaan opi kovin nopeasti, että onni on omissa käsissä, mutta samaan aikaan kokoomuslaisessa Suomessa unohtuu, ettei kaikille ole tarjolla onnea, vaikka miten tekisi töitä ja taistelisi asioiden puolesta.

Miksi sitä on niin vaikea myöntää, että meillä on sekä laiskoja ja lahjattomia ihmisiä, joita vain on lykästänyt (tai he ovat saavuttaneet kaiken heikompansa syrjäyttämällä), että myös ahkeria ja älykkäitä, jotka eivät saa siitä mitään palkintoa? Tämä ei mitenkään sulje pois sitä, että toisinaan ahkeruus ja älykkyys palkitaankin ja usein tekemättä mitään ei mitään saakaan. Nämä asiat eivät vain korreloi läheskään samalla lailla kuin Etelärannan fasistit ja heidän fantastiset juoksupoikansa tahtoisivat tyhmälle kansalle uskotella.

Jos ei kuitenkaan saavuta mitään, vaikka mukamas on tehnyt niin kuin on käsketty ja vaadittu, on mielestäni täysi oikeus tuntea itsensä petetyksi ja heittäytyä vapaamatkustajaksi, kenties jopa samalla siirtyä yhteiskuntarauhan ja -järjestyksen passiivisesta ylläpidosta myyräntyön puolelle.

Suosikkikirjoittajani (jos mietitään vakavia tekstejä eikä päivän nauruja) täällä, kivaa!

Ja jälleen kerran asiallista tekstiä. Kysymykseesi voin vastata, että laiska ja lahjaton ihminen ei menesty, ellei nyt ole vaikkapa perintöä saanut ja silloinhan menestys ei ole omaa. Lahjakas ja ahkera voi jäädä menestymättä, mutta tyhmä ja laiska ei menesty. Syy ahkeran ja älykkään menestyksettömyyteen voi olla joko selvä puute jollakin osa-alueella (esim. sosiaalisuus) tai sitten yksinkertaisesti naiivi usko maailman hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen, ei ole sisäistetty sitä, että elämä ei ole reilua ja töitä on tehtävä.

Koska toisaalta onnellisuus rakentuu muusta kuin ns. maallisesta menestyksestä, niin älykäs ihminen todennäköisesti on kuitenkin onnellisempi, koska todennäköisemmin löytää sen oman onnensa, joka on ihmisille eri. Maallinen menestyjäkään tosin ei voi tyhmä olla, mutta jos kyvyt ovat esimerkiksi toisten hyväksikäytössä, voi sen moraalista oikeutusta kyseenalaistaa, jos moraaliin uskoo.

Uskon yksilön vapauteen, joten jokainen voi tehdä juuri sen ratkaisun myös yhteiskuntaan osallistumisen kannalta, jonka haluaa. Toivoa kuitenkin sopii, että se tuo edes yksilötasolla onnellisuutta, muuten se on aika turhaa ja tyhjää. Itse osallistun yhteiskuntaan, koska se on vaihtoehtona mielestäni minulle paras. Jos haluaisin elää keräilytaloudessa, muuttaisin Afrikkaan (kärjistys).

Jännä miten mukava tekstejäsi on lukea, vaikka monesta asiasta ajattelemme aivan eri tavoilla.

määäääääääääääääää kirjoitti:

Suosikkikirjoittajani (jos mietitään vakavia tekstejä eikä päivän nauruja) täällä, kivaa!

Ja jälleen kerran asiallista tekstiä. Kysymykseesi voin vastata, että laiska ja lahjaton ihminen ei menesty, ellei nyt ole vaikkapa perintöä saanut ja silloinhan menestys ei ole omaa. Lahjakas ja ahkera voi jäädä menestymättä, mutta tyhmä ja laiska ei menesty. Syy ahkeran ja älykkään menestyksettömyyteen voi olla joko selvä puute jollakin osa-alueella (esim. sosiaalisuus) tai sitten yksinkertaisesti naiivi usko maailman hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen, ei ole sisäistetty sitä, että elämä ei ole reilua ja töitä on tehtävä.

Koska toisaalta onnellisuus rakentuu muusta kuin ns. maallisesta menestyksestä, niin älykäs ihminen todennäköisesti on kuitenkin onnellisempi, koska todennäköisemmin löytää sen oman onnensa, joka on ihmisille eri. Maallinen menestyjäkään tosin ei voi tyhmä olla, mutta jos kyvyt ovat esimerkiksi toisten hyväksikäytössä, voi sen moraalista oikeutusta kyseenalaistaa, jos moraaliin uskoo.

Uskon yksilön vapauteen, joten jokainen voi tehdä juuri sen ratkaisun myös yhteiskuntaan osallistumisen kannalta, jonka haluaa. Toivoa kuitenkin sopii, että se tuo edes yksilötasolla onnellisuutta, muuten se on aika turhaa ja tyhjää. Itse osallistun yhteiskuntaan, koska se on vaihtoehtona mielestäni minulle paras. Jos haluaisin elää keräilytaloudessa, muuttaisin Afrikkaan (kärjistys).

Jännä miten mukava tekstejäsi on lukea, vaikka monesta asiasta ajattelemme aivan eri tavoilla.

Toteat, että syy ahkeran ja älykkään huonoon menestykseen voi olla liian naiivi ja hyväuskoinen asenne; "elämä ei ole reilua ja töitä on tehtävä". Ahkeran määritelmään kuitenkin jo sisältyy tuo töiden tekeminen. Yritätkö siis sanoa, että menestyäkseen maailmassa, jonka säännöt ovat julmat, on luovuttava moraalista ja toimittava bisneksen kylmän ja inhimillisen poissulkevan logiikan mukaan? Epäilemättä näin onkin, ja siksi olen suosiolla jättänyt materialistisen menestyksen tavoittelun väliin. (Vähän niin kuin Stephen Hawking jättää kymmenottelun väliin. Välttämättömyyksien muuttaminen hyveeksi on suurimpia saavutuksiani.) Jos asioiden saavuttamiseksi on alistuttava systeemille ja alistettava toisia siinä, on ylevämpää jättäytyä mart... öh, alistetuksi kuin pyrkiä voittajaksi.

Alkaa random yösepustus -osio:

Materialismi ei toki tuo onnea, mutta maailman ollessa läpeensä "materialisoitunut" on vaikeaa löytää elämälleen punaista lankaa tai suurta kertomusta. Edellinen ikäluokka on läpeensä kulutukseen hurahtanut, mutta se selittyy heidän taustoillaan: sodan jälkeen kasvaneina he ovat aloittaneet lähes nollasta ja nostaneet elintasoaan jo ihan perusmukavuuksien tasolla. Samalla yhteiskunta on ollut heille armelias ja suopea: kaikille halukkaille riitti töitä, vieläpä usein sellaista, jossa saattoi edetä. Elämänkaari oli siis hitaasti mutta varmasti nousujohteinen materialismin mittapuilla, ja koska oli aloitettu alhaalta, tuotteita osattiin oikeasti arvostaa ja niillä oli symbolista merkitystä. Ei heitä voi siis siitä oikein syyttääkään.

Toista se on meillä "valmiissa maailmassa" kasvaneilla, joilla on jo kaikki. Materia on itsestäänselvyys yhteiskunnassa; ilman sitä ei voi elää, mutta enää se ei merkitse mitään. Rikkauden tavoittelu ei siis tyydytä samalla lailla ja siten kelpaa "suureksi kertomukseksi" kaikille, eikä se nyky-yhteiskunnassa ole mitenkään mahdollistakaan. Nousujohteiset urat ovat enää harvojen etuoikeus, eikä se osalla koskaan edes starttaa. Esimerkiksi isäni, vanhan polven kasvatti, jaksaa aina puhua siitä, miten "valmistun ja sitten menen töihin" tajuamatta, että hänen nuoruudessaan kaikille tosiaan riitti töitä jopa omalta alaltaan, mutta vuonna 2010 lähemmäs kolmekymppinen työkokematon mies pääsee raiteille vain tasoristeyksen kohdalla (ei käy veturinkuljettajia kateeksi).

Tästä seuraa nuorten ahdistusta: kapitalistinen voitontavoittelu on weberiläinen rautahäkki, joka ei välttämättä anna mitään, mutta siihen on osallistuttava silti. Vihreä liike kulutuksen vastaisuuksineen näyttäytyy minulle "suurena vastakertomuksena", jossa elämälle pystytään antamaan jokin merkitys häkin ulkopuolella. Koska uskonnot, isänmaallisuus ym. ovat menettäneet rooliaan järjen lisääntyes... siis, yhteiskunnan kehit... tarkoitan, ajan kuluessa, pitää olla edes jotakin millä saa elämänsä tuntumaan merkitykselliseksi. Feminismin ja ATM-aktivismin lasken saman merkityksellistämisen tuotoksiksi; kaikissa näissä keskeinen tausta-ajatus on, että yhteiskunta ja ihmiset - ainakin suuri osa heistä - on perseestä. Omalle elämälle asetettu merkitys nostetaan sitten tavallista iskelmäradiota kuuntelevaa rahvasta korkeammalle, mikä ei lopultakaan eroa mitenkään kapitalismista, jossa tämä muiden yläpuolelle kohoaminen pyritään toteuttamaan taloudellisen, ei sosiaalis-kulttuurisen pääoman voimin.

Pelkään siis pahoin - ehkä tämä johtuu vain vääristyneestä narsistipsykopaatin maailmankuvastani - että ihminen ei koskaan tule lopettamaan itsensä vertaamista muihin, vaan onnellisuuden edellytyksenä on pystyä osoittamaan itselleen olevansa muita parempi edes jossakin asiassa. Jo Rousseaun haaveissa "paluusta luontoon" filosofi täsmensi, ettei ihmistä voi palauttaa enää syntiinlankeemusta edeltäneeseen viattomaan tilaan, vaan homo oeconomicuksen kerran synnyttyä valkoisen miehen taakkaa kannetaankin loppuun saakka. Tietenkin onnellisuuden voi löytää vertailematta itseään muihin siten, että eristäytyy muista ihmisistä, jolloin ei ole mihin verrata; se on meille vertailussa häviäville varsin tehokas resepti, kuten olen huomannut.

Haaveeni olisi palauttaa yhteiskunta ja ihmiskunta alkutekijöihinsä, katsoa pystyykö ihminen kokoamaan säilyneistä fragmenteista ja perimätiedosta uuden uljaan ja ihmisläheisemmän järjestelmän, vai onko voittajien ja häviäjien jako koodattu meihin lähtemättömästi. Tämän empiirisen kokeen jälkeen, mikäli tulokset eivät ratkaisevasti olisi muuttuneet, lajimme voisikin sitten hävittää kokonaan.

Nyt pitää nukkua; olisi ehkä pitänyt jo parikymmentä riviä sitten.

omaako lutkittelija ATM sitten korkeet arvot?

Taitaa vähän kusaista toi sun logiikkas.