Mitä mieltä olette, onko tämä normaalia vai olenko vain lyhytnäköinen kun en halua anoppiani selvittämään riitojani? Mieheni soittaa äidilleen usein kun tappelemme ja kantelee mitä sanoin, mitä tein. (Oma osuus tietysti unohtuu..) Sanomiset ovat monelta osin lisäksi liioiteltuja ja joskus ihan keksittyjä. Välillä pyytää äitiään tulemaan paikalle, välillä pakottaa mut puhelimeen anoppini kanssa. Tällä hän (ainakin, saattaa olla muitakin motiiveja) yrittää saada minut antamaan periksi. Eli ellen ole suostunut johonkin hänen vaatimaansa asiaan, otetaan anoppi kehiin jos hän vaikka saisi minut muuttamaan mieleni ja "saavan minut käyttäytymään".
Sitten joudun tahtomattani selvittämään riitojamme anoppini kanssa. En missään nimessä haluaisi ulkopuolisia niihin tilanteisiin, mutta minun mielipidettähän ei kysytä. Oman äitinsä lisäksi mies uhkailee soittavansa minunkin äidille jotta saadaan kaikki mukaan "keskusteluun". Välillä olen jopa piilottanut hänen puhelimen pahimman mesoamisen ajaksi säästääkseni äitiäni.
Mieheni on myös lähettänyt käymiämme sähköpostikeskusteluja äidilleen ja minun äidilleni yrittäessään hakea tukea omille käsityksilleen riidoissa. Tällä hän on lopullisesti menettänyt luottamukseni. Ei minulle tulisi mieleenkään lähettää kenenkään, ei mieheni eikä muidenkaan, luottamuksellisesti saamiani viestejä muiden luettavaksi!
Äitinsä on miehelleni muutenkin läheisempi kuin minä puolisona. Äidilleen hän kertoo asiansa, liittyivät ne sitten perhe-elämään tai rahaan tai vaikkapa töihin. Minä puolestani olen aina pimennossa eli näitä samoja asioita ei minulle kerrota, vain hänen äidilleen. Yksi asia josta minulle ei kerrota on mm. tapaamisongelmat mieheni ja lastensa välillä (kiistat mieheni ja exänsä välillä aiheuttavat paljon ongelmia) mutta anopille nämä tiedot jaetaan. Esim. tekstiviestit exältään hän lähettää äidilleen tiedoksi, minä saan tietää sattumalta jos saan. Minä olen kuitenkin se puoliso, jonka kanssa asutaan ja johon nämä tapaamisongelmat lähimmin vaikuttaa, mutta siltikään en ole tiedottamisen arvoinen.
Lisäksi mieheni kysyy äidiltään mieluummin lastenhoitoneuvoja kuin luottaa minuun. Uusperheessämme on 6 lasta (4 minun) joten ihan kokematon en ole minäkään. Anopilla on 3 lasta. Enkä tarkoita etteikö vanhemmilta neuvoja saisi kysyä, välillä kysyn ihan itsekin, mutta jos mikään ei puolison sanomana riitä vaan aina tarvitaan oman äidin sana tueksi niin se on loukkaavaa. En siis loukkaannu itsessään kysymisestä vaan siitä, ettei puolisoni luota minuun. Puolisoni mielestä minä "luulen tietäväni kaiken" jos kieltäydyn neuvoista joita hänen mielestään jatkuvasti tarvitsen. Eikä kysymys ole pelkästään lastenhoitoneuvoista vaan monessa muussakin asiassa sama juttu.
Sitten joudun tahtomattani selvittämään riitojamme anoppini kanssa. En missään nimessä haluaisi ulkopuolisia niihin tilanteisiin, mutta minun mielipidettähän ei kysytä. Oman äitinsä lisäksi mies uhkailee soittavansa minunkin äidille jotta saadaan kaikki mukaan "keskusteluun". Välillä olen jopa piilottanut hänen puhelimen pahimman mesoamisen ajaksi säästääkseni äitiäni.
Mieheni on myös lähettänyt käymiämme sähköpostikeskusteluja äidilleen ja minun äidilleni yrittäessään hakea tukea omille käsityksilleen riidoissa. Tällä hän on lopullisesti menettänyt luottamukseni. Ei minulle tulisi mieleenkään lähettää kenenkään, ei mieheni eikä muidenkaan, luottamuksellisesti saamiani viestejä muiden luettavaksi!
Äitinsä on miehelleni muutenkin läheisempi kuin minä puolisona. Äidilleen hän kertoo asiansa, liittyivät ne sitten perhe-elämään tai rahaan tai vaikkapa töihin. Minä puolestani olen aina pimennossa eli näitä samoja asioita ei minulle kerrota, vain hänen äidilleen. Yksi asia josta minulle ei kerrota on mm. tapaamisongelmat mieheni ja lastensa välillä (kiistat mieheni ja exänsä välillä aiheuttavat paljon ongelmia) mutta anopille nämä tiedot jaetaan. Esim. tekstiviestit exältään hän lähettää äidilleen tiedoksi, minä saan tietää sattumalta jos saan. Minä olen kuitenkin se puoliso, jonka kanssa asutaan ja johon nämä tapaamisongelmat lähimmin vaikuttaa, mutta siltikään en ole tiedottamisen arvoinen.
Lisäksi mieheni kysyy äidiltään mieluummin lastenhoitoneuvoja kuin luottaa minuun. Uusperheessämme on 6 lasta (4 minun) joten ihan kokematon en ole minäkään. Anopilla on 3 lasta. Enkä tarkoita etteikö vanhemmilta neuvoja saisi kysyä, välillä kysyn ihan itsekin, mutta jos mikään ei puolison sanomana riitä vaan aina tarvitaan oman äidin sana tueksi niin se on loukkaavaa. En siis loukkaannu itsessään kysymisestä vaan siitä, ettei puolisoni luota minuun. Puolisoni mielestä minä "luulen tietäväni kaiken" jos kieltäydyn neuvoista joita hänen mielestään jatkuvasti tarvitsen. Eikä kysymys ole pelkästään lastenhoitoneuvoista vaan monessa muussakin asiassa sama juttu.
Vastaukset 60
Vanhimmat
asiasta kun riita ei ole päällä ja olette rauhallisia? Käyttäytymisestä päätelleen on miehesi kovin nuori ? joten ehkä hän ei ole ymmärtänyt vielä napanuoraansa katkaista. Lasten määrä on kyllä aika huikea nuorelle miehelle joten jos miehellä jo ikää ja sama tahti jatkuu niin taitaa jo olla myöhäistä. Siinä tapauksessa sanoisin vain että jätäpä mammanpoika äitinsä kanssa ja etsi uusi itsenäisempi mies. Tietty jos teillä on yhteisiä lapsia on se helpommin sanottu kuin tehty.
Kamalalta kuitenkin kuulostaa. En kyllä antaisi anteeksi jos mieheni lähettäisi viestejäni äidilleen tai käskisi opettamaan minua käyttäytymään!
Itse asiassa olen yrittänyt keskustella, mutta mieheni ei vain tykkää keskustella kanssani. Viimeksi perjantaina yritin selittää ettei mielestäni tällainen äidin mukaantulo joka asiaan ole normaalia. Mieheni tuntui olevan edes jotenkin samaa mieltä eli nyökytteli vaikkei enempää keskusteluun osallistunutkaan. Keskustelu oli siis yksinpuheluani mutta oletin että jotain vaikutusta olisi sanoillani ollut. Mutta ei, sillä seuraavana päivänä lauantaina kävivät puhelimet taas kuumana kun olimme eri mieltä jälleen.
Olemme molemmat nelikymppisiä ja myös minulle tämä on toinen liitto. Ensimmäinen anoppini ei perhe-elämäämme puuttunut ja hänen kanssaan minulla on vieläkin hyvät välit eli ei kaikki voi olla vain minun "huonosta käyttäytymisestäni" johtuvaa. Eikä nykyisenkään anoppini kanssa välit huonot ole olleet mutta tätä menoa kyllä. Anoppini ei oma-aloitteisesti täällä käy selvittelemässä riitoja vaan nimenomaan mieheni pyynnöstä ja aloitteesta. Ei kai anoppiakaan voi moittia jos hän pyynnöstä paikalle saapuu. Toivoisin kyllä että hän omasta aloitteestaan jättäisi pelastamatta poikansa ja antaisi pärjätä ihan itse vaikkei vaimo tottelisikaan.
Anoppisi ei ole järjissään, koska tulee teidän välejänne hämmentämään.
Ei ole siis pojallekaan paljon järjenlahjoja perittäväksi jäänyt.
Minusta olet tehnyt erehdyksen, kun menit yhteen tällaisen teini-ikään jääneen peräkammarin pojan kanssa.
Lapsesi ovat varmaan jo siinä iässä, että hekin kohta alkavat osallistua teidän riitoihinne, mummu mukaan, ja siinäpä sitä onkin riemua kerrakseen, ja ilmeisesti joka päivä.
Maailam on vielä edessäsi avoin!
Ei kovin järkevältä anoppi vaikuta kuten ei miehesikään. Eiköhän tuossa iässä pitäisi jo selvittää itse sotkunsa. Eri asia on jos joutuu pelkäämään esim. väkivaltaa tms. niin silloin voi olla tarpeen kutsua rauhoittaja väliin vaikka äidin sijasta olisikin parempi soittaa virkavalta siinä tilanteessa tai lähteä pakoon muualle. Kirjoituksestasi päätellen tässä ei kuitenkaan kyse ole ollut siitä että miehesi sinua pelkäämään joutuu joten peesaan edellistä: maailma on avoin eli lähde kun voit.
No hopsista, on se anoppisikin pahassa välikädessä, jos poika hakee äitinsä avuksi riitoihinne.
Tuo ainakin herättää toivoa, että anoppi ei oma-aloitteisesti vänkää selittämään poikansa sotkuja.
Miehesi on liittoutuja-tyyppiä, ei hänen kanttinsa kestä tapella fifty-fifty. Tajuat varmaan, että miehesi heikkoudesta on kyse.
Vaikka mies itse aiheuttaisi riidat ja olisi päällepäsmäri, niin silti äitiä apuun huutaminen kertoo, kuinka häviöllä hän tuntee olevansa.
Kiinnitä huomiota, missä vaiheessa hän alkaa "pissiä muroihinsa" ja parkua äidilleen avunpyyntöjä. Pitäisikö teidän alkaa riidellä toisella tavalla, että mies kestäisi.
Sinun kyllä kannattaa pitää anoppiin hyvät välit kuitenkin, se on pitemmän ajan päälle viisasta. Tällöin saat hieman tasoitusta, eikä kehity niin vastapuolia.
Huumoria tarvitset rutosti, sillä sinulla on miehesi uhoilusta huolimatta kanssasi pelokas ja ihmissuhteissa osaamaton pikkupoika. Sitä miehesi on, hän on arka sisimmässään eikä ole kasvanut itsenäiseksi henkisesti.
Anoppikin saattaa väsyä poikansa soitteluun, harva ihminen mielellään jatkuvasti on erotuomarina. Toivotaan, että anoppi kyllästyy riittävästi ja käskee poikansa mennä vaimon luo kasvamaan.
....että anoppi ei ole järjissään, kun suostuu mukaan teidän riitoihinne.
Mikä yleensä laukaisee epäsovun? Mistä riitelette? Rahasta vai rakkaudesta.
Anopilla ei voi olla järkevää mielipidettä teidän asioistanne, koska hän ei asu teillä kärpäsenä katossa.
Miehesi on riippuvainen äidistä ja äiti ruokkii tätä suhdetta singahtamalla paikalle, kun poika huutaa apuun. Voin kuvitella, että tämä on jatkunut hiekkalaatikkoiästä alkaen. Äidin kultaa on aina kiusattu. Edellinenkin avioliitto karahti kiville, ja näyttää että tässä toisessakin poikakultaa vain alistetaan ja kiusataan. Äiti tulee!!
Kumman puolella äiti on, kun hän tulee tuomariksi?
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,9345.msg151168.html#msg151168
1) Uusperhe on aina haasteellinen. Tarvitset paljon viisautta selvitäksesi. Yksi nainen on jo miehesi joko jättänyt tai mies on hänet jostain syystä jättänyt. Eli vaikeaa on.
2) En ikinä kuuntelisi omien poikieni (2kpl) rutinaa omasta puolisostaan! Ei jukuliste! Jotain rajaa. Kaikki asiat eivät anopille kuulu.
3) Ei ihme, että miehesi on eronnut. Vaikealta kuullostaa. Koeta kestää.
mammanoika kun ei asioitaan pysty tai halua hoitaa omin nokkinensa tai on ei ole vilä irtaantunut lapsuuden kodistaan kun vilä aikuisena tämmöisiä asioita äidiltään kysyy. Seuraavan kerran kun äidilleen kertoo jotain teidän keskinäisistä erimielisyyksistä niin sanoppa miehellesi että kumman kanssa hän on naimisissa sinun vai äitinsä kanssa ja se napanuora on joskus katkaistava lapsuudenkotiin. Toinen hyvä konsti on se että sanot miehellesi että ertaan jos me ei keskenämme pystynä ratkomaan ja sopimaan asioita niin miehesi voi muuttaa takaisin äitinsä luo kun muutenkin kertoo liikaan teidän asioita vammolleen. Sinun äitisi mukaan yrittäminen on naurettavaa ja täysin sopimatonta koska avioparin asiat eivät kuulu kummankaan puolison vanhemmille laisinkaan vaav ne ovat puolisoiden yksityiasioita ja mihelläai on murrosikä jäänyt kasken kun tämmöisiä asioita äidilleen kesrtoo. Seuraavan kerran kun miehesi haluaa seksiä niin sanoppa sille että menppä äitisi luo kun muitakin asioita hänelle kerrot niin miehesi voi ruveta ajattelemaan mitä on tullut kerrottua äidilleen ja olisi aika aikuistua.
Sano anopille, ettei riidat kuulu hänelle ja kieltäydy keskustelemasta niistä hänen kanssaan. Kertakaikkiaan et puhu asiasta hänen kanssaan, poistut vaikka paikalta. Älä myöskään kuuntele kun miehesi kertoo äitinsä sanomia asioita, sivuuta ne merkityksettöminä, sano ettei anopin mielipide merkitse yhtään mitään teidän välisissä asioissa. Suhtaudu myös ehdottoman kielteisesti siihen jos miehesi vetää sukulaiset mukaan, tee hänelle ja anopille selväksi että se ei ole normaalia.
Ei tunnu myöskään normaalilta että riitoja on niin paljon. Pariterapiasta saattaisi olla apua.
aivan oikein nämä asiat eivät kuulu myöskään avovaimon sisaren perheelle,entäs jostämä onkin serausta sisaren ja hänen miehensä sairaasta pakkomielteestä erottaa tämä pariskunta,entä jos sisar ja hänen miehensä kiristävät,painostavat ja manipuloivat valheilla tätä perhettä omien etujensa vuoksi.ehkä mies on katsonut pakon edessä sen olevan hyvä ratakaisu. Valtataistelustahan loppujen lopuksi on kysymys,Ehkä anoppi pitää saada pois kuvioista,mies olisi yksin täysin ilman tukea.näin ero olisi helpompaa rakentaa,ehkä kyseessä on unelma suuresta yhteissuvusta,jota he voisivat hallita suurella älykkyydellä ja elämänviisaudellaan.
Käsittämätöntä käytöstä - mieheltä siis.
Nyt on vakavan keskustelun paikka ja se on käytävä silloin, kun riita ei ole päällä. Sano rauhallisesti ja hyvin vakavasti, että sinä et voi jatkaa näin. Te ette voi jatkaa näin. Keskustelua ja keskustelua. Jos ette pääse omin keinoin eteenpäin, niin sitten apua hakemaan muualta.
Tuollainen vie kaikki voimat. Eikös niitä tarvittaisi johonkin muuhun: iso perhe ja kaikkea.
Ei voi olla totta, ei mies noin voi käyttäytyä! Nyt on vakavan harkinnan paikka sinullakin perheen äitinä. Lasten vuoksi kannattaa kyllä tehdä kaikkensa muttei tuollaiseenkaan liittoon voi jäädä makaamaan. Kuten jo joku sanoikin, älä välitä anopista. Älä suostu keskustelemaan hänen kanssaan. Poistu kotoa jos hän tulee riitoja selvittämään ja jos puhelimeen pakotetaan niin sulje tyynesti puhelin. Kaikennäköisiä anoppitarinoita sitä kuulee mutta että tällaista. Miehesi on täysi mammanpoika kun ei itse puolisonsa kanssa pärjää keskustelemalla. Ja anoppi erittäin typerä kun edes kuuntelee tuollaista. Itse en lasten riitoja selvittäisi.
Jos riitoja on paljon, niin hakekaa apua. Eipä taida anopin rooli perheessänne kyllä riitoja helpottaa. Tuon tilanteen itsessään kuvittelisin aiheuttavan niitä riitoja runsaasti. Älkääkä riidelkö lasten kuullen. Tuollaisen miehen kanssa voi kyllä olla aika vaikeaa, joten tsemppiä sulle!
Mietippä ja vastaa tänne minulle, mikä pitää teidät yhdessä ?
Olisiko vaikeampaa sinulle asua rauhassa lastesi kanssa keskenään ?
Unohda seksi , osta vaikka jokin vempele siihen hommaan ja mieti , miten elämäsi olisi sinulle mielekästä ja arvostettua .
Tuo ei ainakaan tuosta helpotu, usko se. Kokemuksesta tiedän, älä jää tuohon liemeen.
Sinuna käsittelisin miestä kuin ilmaa ja keskittyisin lapsiin ja omaan elämämääsi ja tulevaisuuden luomiseen .
Suurin yhdessä pitävä tekijä on lapset. Kuten kirjoitin on kyseessä toinen liittoni ja edessä siis mahdollisesti toinen eroni. En suunnitellut elämääni tietenkään näin ja kauhistuttaa ajatus tulevaisuudessa yh-äitinä lasten kanssa joilla vielä kaksi eri isää. Siinä voisi olla aika venkslailu tapaamisten kera. Myös huoltajuusriitoja pelkään, onhan niitä miehelläni jo ennestään, joten miksipä ei siis minunkin kanssani. Plussaa tietysti se, ettei itselläni ole riitoja exäni kanssa joten en sentään molempien lasteni isien kanssa joutuisi tappelemaan. Jo toisen eron häämöttäessä myös epäonnistuminen ja etenkin sen myöntäminen ääneen on vaikeaa. Mutta näinkään ei voi elää. Siinä on moni kirjoittaja ollut oikeassa. Lohduttavaa kuitenkin on huomata, etten ole yksin sen ajatuksen kanssa ettei mieheni käytös ihan normaalia ole.
Tietysti meitä pitää yhdessä myös se, että asiat on olleet hyvinkin joskus. Olihan siihen syy miksi rakastuimme ja perheen perustimme. Kyllähän me ennen olimme onnellisia ja tulevaisuus yhdessä perheenä oli ihan selvä asia. Siis joskus ennen tällaista vallankäyttödraamaa tai mitä tämä sitten onkaan. Nyt kun asiat ovat toisin haluaisin kyllä tehdä juuri noin: keskittyä lapsiin ja itseeni ja tulevaisuuden luomiseen. Mietin vain ensinnäkin lapsia miten he sopeutuvat todennäköisiin huoltajuuskiistoihin ja toisekseen sitä olisiko mahdollista saada mies itse kasvamaan ja ymmärtämään miten parisuhteessa käyttäydytään? En kyllä tiedä voiko luottamusta toiseen saada takaisin millään.
Jossain kirjoituksessa luki että mieheni tuntee olevan häviöllä riidoissa. Minustakin tuntuu tältä. Pelkään myös sitä ajatusta ettei hän osaa olla häviöllä ja jos hän ei äitiään avuksi enää saa niin mitä sitten? Nyrkitkö? Eli jos hän tuntee olevansa häviöllä ja väärin keinoin pyrkii "tasapeliin" niin mihin keinoihin turhautuminen sitten purkautuu ellei sitä äitiä apuun enää tulekaan. Vai onko mahdollista kasvaa riitelemään oikein? Riitelyähän ei kokonaan voi välttää. Uskoisin kyllä monen riidan poistuvan sen myötä että mieheni kasvaisi ajattelemaan itsenäisesti ja tukeutumaan minuun, vaimoonsa. Olen äärettömän loukkaantunut ollut monta kertaa siitä, ettei hän arvosta minua ja minun mielipiteitäni. Mutta onko tällainen kasvu mitenkään mahdollista?
En ole luovuttajatyyppiä ja olen valmis tekemään todella paljon lasteni eteen, mutta mahdottomiin en pysty. Äidin onni (tai epäonni) heijastuu lapsiin ja koko perheeseen. Ymmärrän siis senkin, että ellei tämä tästä parane, ei ole kenenkään etu tätä parisuhdetta jatkaa.
meillä juuri samantyypinen tilanne, olen jopa valmis hakemaan eroon ett pääsen anopista ja mieheni siskosta eroon.
Nyt anoppi käyttää lapset mua vastaan, puhuu kaikenlaista jne.Hän ei kunnioita oma poikansa musta puhumattakaan.
En kaipa hänen kunnia ei huomiota riitäisi ett hän jäätäisi ainakin mua rauhaan.
onko lapsillasi hyvä olla nyt? en tarkoita millään pahalla. hyvä että olet valmis tekoihin jos tilanne ei muutu. älä pelkää turhaan. ymmärrän tietenkin epäonnistumisen tunteen, mutta muiden ihmisten mielipiteitä ei ainakaan kannata miettiä. ei sitä ikinä tiedä miten se parisuhde-elämä tulee muuttumaan, vaikka olisi kuinka rakastunut ollut jossain vaiheessa.
oma äitini on nyt kolmatta kertaa naimisissa, ja hänellä on lapsia kahdesta avioliitosta (2 2). avioliitto 2. miehensä kanssa kesti n.12 vuotta. suurin osa tästä ajasta oli yhtä helvettiä. toki oli hyviäkin "kausia", kuten sisarusteni syntymät, mutta kuitenkin. teillä on tietysti oma tapauksenne, etkä ole kertonut mitään lastesi suhtautumisesta isäpuoleensa. voin vain omasta puolestani sanoa, että itse sain kärsiä entisen isäpuoleni henkisestä väkivallasta aivan liian monta vuotta. äitini ajatteli myös lapsia(entisen isäpuoleni ja äitini), taloudellista pärjäämistä, omia epäonnistumisen tunteitaan ja muiden ihmisten mielipiteitä. lupasihan mies kerta toisensa jälkeen muuttua, ja kun rakkauttakin oli ainakin ollut, ei tosin enää loppuaikoina. äitiäni en mistään missään tapauksessa syytä. hänen entistä miestään kohtaan en tunne vihaa, vain sääliä.
nyt olen kuitenkin kohta 29-vuotias, yli 10 vuotta mielialalääkkeitä syönyt, terapiassa useita vuosia
käynyt, ammattia vailla, naimaton nainen. päätä riittäisi vaikka opiskelemaan yliopistossa, amk:ssa ja toisen asteen opinahjoissa yritin toiveitani kohti pyrkiäkin. masennus vain on ollut elämäni esteenä. syitä ei kai ole vaikea arvata. toivoani en ole kuitenkaan heittänyt menemään. tässä on taas kuntoutussuunnitelmaa meneillään. toiveena sellainen "normaali"elämä.
halusin vain kertoa tämän näin lapsen näkökulmasta. omat vanhempani erosivat ollessani 4-vuotias. sieltä en usko kovinkaan paljon mitään "traumoja" saaneeni, vaikka ero olikin riitaisa. riidat eivät onneksi yltäneet silloin meidän lapsien korviin, enkä ainakaan muista niitä vaikka olisinkin kuullut niitä. vaihdot isältä äidin luokse ja päinvastoin olivat pienenä vähän vaikeita, kun itketti niin kovasti. mutta se helpotti kun sai itkut itkettyä, äidin tai isän luona oli kuitenkin hyvä olla.
pahoittelen kun teksti on kökköä, väsyttää, on unirytmi taas hiukan epävireessä. paljon voimia sulle mitä sitten onkaan tulossa, käyttäkää ihmeessä kaikki ulkopuoliset avut jos niikseen tulee, mutta älä pelkää tehdä isoja päätöksiä. kyllä se elämä sitten vaan kuitenkin kantaa, vaikka sitä ei pystyisi välillä lainkaan uskomaan. ota tukiverkostosi nyt kovaan käyttöön. ja hyvää juhannusta!
Eihän tuosta mitään tule. Miehesi on äitinsä avulla alistanut sinut ihan maanrakoon. Nouse siitä ylös ja lähde ovesta ulos! Tai oikeammin, laitapa miehesi siihen suuntaan. Ansaitset lapsiesi kanssa varmasti paremman elämän. Mitä miehesi harjoittaa on alistamista ja henkistä väkivaltaa ja anoppisi vieläpä auttaa häntä siinä.
Miksi et lähde? Ei nelikymppisenä kannata toivoaan menettää. Älä jämähdä suhteeseen joka ei toimi eikä todennäköisesti tule koskaan toimimaan. Avioerot eivät ole kivoja mutta ei ole huono perhe-elämäkään. Onnea päätöksiin!
minä haluan eroa, mutt kun miehellä ei ole minne hän voisi muuttaa...
Ei ole työtä, luottotiedot " epäkunnossa", eikä säästöjä...
Talo on minun.
Eläminen nyt on todella hankkala... olen vuorotyölainen, lapsille on hoitopaikkaa mutt jos pitää mennä la-su töhin tai tuurajana jne. niin ei ole hoitaja.
Jos mahdollista, ota vuorotteluvapaata, heitä ukko pihalle ja yritä sopia sitten työsi niin, että pystyt sitä tekemään, jos talo on sinun, sinulla on aika paljon.
Tulette toimeen kyllä , vaikka tiukempaa on , älä sääli, ei ukkosi sinuakaan sääli .
Herrajumala! Ja sinä vielä siedät tuota, ja kyselet täältä että onkohan normaalia jos ottaa pattiin? Jospa luotettaisiin ihan siihen omaan arvostelukykyyn?
Ps. Ei onnistuisi mun kanssa tuollainen käytös mieheltä. Ulkoruokinta kutsuisi palleroa niin että soi.
apua ei mistäkään.
että anoppi kuullessaan asioistamme antaa mielipiteensä jonka mieheni sitten tarjoaa minulle omanaan. Eli manipuloi poikaansa näin, joka sitten soutaa ja huopaa asioittensa suhteen koska ei osaa muodostaa omaa mielipidettään. Anoppi on hämmennellyt senverran asioita että piti yrittää tehdä siihen stoppi. Toivottavasti meni perille.. Mieheni ei hänelle avaudu monesta asiasta mutta anoppi painostaa häntä eri keinoin kertomaan asiansa eli perheen kuulumiset, koska itse katkaisin välit ajat sitten.
Kaksi asiaa.
Voisiko näitä suhdeasioita enemmän lähestyä siltä kantilta, että anoppi ei niinkään ole syypää pariskunnan epäsopuun? Jospa yleensä suhteessa on KAKSI osapuolta, vaimo ja mies. Jospa naisilla on taipumus ulkoistaa syy. Anoppi on silloin mainio syytettävä.
Ja toinen juttu.
Jos naisella on nelikymppisenä takanaan kaksi eroa ja lapsia molemmista, ei hyvä. Erot ovat LAPSILLE liki aina traumaattisia. Muun väittäminen on itsensä pettämistä. Kaikki tutkimukset osoittavat, että ehyen kodin lapset saavat etumatkaa niin koulussa kuin elämässä erolapsiin verrattuna.
se anoppi...
No ei kuulosta miellyttävältä tilanteesi. Olen oikeassa siinä, että anopille ei kuuluisi teidän kinoja selvitellä. Veikkaan että tilanne ei anopistkaan ole mukava, mutta ei uskalla vastustella poikaansa. Sinuna kokeilisin vielä yhtä keinoa, kun pelissä ei ole mitään menetetävää. Ota anoppi ja mies kanssasi saman pöydän ääreen ja kerro suoraan, älä syyttele, että sinua suunnattomasti häiritsee ja kiusaa, kun aikuisten väleihin pyydetään anoppia väliin. Kysy molempien läsnäollessa miksi mies niin tekee? Jos tilanne jatkuu se ainakin syö välinne lopullisesti.
olekkaan kyse siitä alkuperäisen kirjoituksen mkaan, vaikkakin omassa suhteessani niin pitkälle on, että anoppi pistää kyllä ihan yksinäänkin sen riidan alkuun.. tämä on miehen kanssa itse keskusteltu ja todettu yhdessä että puuttuu kun pitäisi olla hiljaa.
Suoraan kertominen saattaa loukata anoppia ja etenkin miestä, mutta paras niin tulehtuneen tilanteen takia.
Mutta mitäs jos jätetään ne lapset nyt puimatta tässä kesustelussa, koko perhe kumminkin kärsii jo nyt..
Saanko mahdollisesti käyttää tekstiäsi syksyllä julkaistavassa "Rakas (?) Anoppi" kirjassa? Tosin joudut luovuttamaan Katja Salolle kaikki oikeudet oheisen tekstin käyttöön ja julkaisemiseen. Tämä kommentti saattaisi sopia loistavasti "Ihanne anoppi" lukuun :-)
Kirjalta löytyy omat FB Anoppi- sivut :-)
Kiittäen,
Katja Salo
kirja varm mielenkiintoinen...luettava. vastasin itsekin kyselyysi.elämää tää vaan on...mutta miksi iso mies ei muutu? miksi kysyy äidiltään kaiken vaimo jää toiseksi...itsleläNI 2 aikuista poikaa..joille olen sanonu että sit ku on perheet he päättävät vaimon kaa..minä en tule riitoihin vaan normaalia kanssa käymisiin ..molemmille olen sen sanonu..itse saanu opin anopilta...ja teen just toisin että miniä on vikoineenki kuin tytär ja yhtä hyvä ku pojatkin...elävät elämäänsä ja minä omaani.viisas ei mene väliin eikä aiheuta riitoja parille...he ovat yksi liha jo raamatunkin mukaan eikä kukaan saa erottaa .ei edes anoppi!
Eikö tuo "mies" ole tässä se suurin ongelma?
Paitsi että olen mies.
Ex-vaimollani oli tapana sotkea aina anoppi mukaan riitoihimme. Hän soitti heti hänelle, jos meille tuli erimielisyyksiä ja sitten he yrittivät yhdessä kääntää päätäni asioissa samaan tyyliin, kuin aloittajan tapauksessa. Tuo anopin sotkeutuminen vanhoillisine asenteineen oli yksi suuri syy parisuhteemme ongelmiin ja kariutumiseen. Touhu jatkui vuosikaudet. Sitten ihmetellään, jos keskenäinen arvostus ja kunnioitus alkaa hivenen rakoilla...
Keskustelin luonnollisesti asiasta ex-vaimoni kanssa, mutta hän ei tietenkään nähnyt tuossa mitään ongelmaa.
Anoppi "villiintyi" lasten syntymän jälkeen. Olimme tuolloin yli 30-vuotiaita.
Koeta jaksaa, tuo touhu on aivan hanurista. Anopillasi ei taida olla nyt aivan kaikki muumit laaksossa, eikä kyllä miehelläsikään; pahoin pelkään. Manipulointi on törkeää!
Ei millään pahalla, mutta ukko pihalle. Olen itse elänyt samankaltaisessa liitossa ja tilanne vaan pahenee. Lopulta anoppi tuli kotiimme tutkimaan paikkoja jopa lakanamme.
Miehen exän elämää halitsee myöskin tänä päivänä täysin. Sairasta.
Ajaa hänen kotinsa ohi katsoakseen ketä siellä käy.
Olemme myös nelikymppisiä ja jos mies ei todellakaan ole katkaissut napanuoraansa tässä vaiheessa äitiinsä, niin ei ikinä. Äiti tietää sen ja mies valitsee äitinsä tarpeentullen. Olet valitettavasti valinnut maailman huonoimman miehen.
Joooo,äiti vaan saunan taakse jne..Hemmetti että suomalaiset naiset on jotku idiootteja..
Tämä on aivan suomalaiskansallinen erityispiirre että kaikki sukulaiset on vihollisia,,johtuuko tämä naisten huonosta itsetunnosta vai mistä? Omaa poikalastaan kyllä hyysätään mutta kun on kyse kumppanista niin sitten hänen äitinsä on tarkoitukseton.
mies ei kuuntele, puhu anopille. Pyydä häntä joko olemaan puuttumatta teidän riitoihinne, vaikka poika soittaisi hänelle, tai kertomaan pojalleen että riitanne eivät hänelle kuulu. Tämä toiminnee, mikäli anoppi ei oikeasti tahdo sekaantua riitaanne. Mitä anoppi sanoo sinulle puhelimessa/paikalle tullessaan, kun poika pyytää häneltä apua?
minäkään luottais ihmiseen joka haluaa riidellä..
Useimmat ihmiset ei riitoja elämäänsä halua,itse kuulun myös niihin,pärjään vallan mainiosti ilmankin.
jätä äijäs, kenenkään ei tollasta skeidaa kuulu sietää!
mikä mies! Jos minun naiseni tekisi noin, se olisi kyllä poikki parista kerrasta. Ihan oikeasti nyt.
Kuulostaa siltä että miehesi kärsii jonkin asteisesta oidipuskompleksista.
Kirjoituksiesi antavat sen kuvan että miehesi on erittäin epävarma itsestään ja sen takia käyttäytyy tällä tavalla, narsistisesti. Oidipuskomp. voi myös olla narsistin tuntomerkki kuten nuo muutkin kuvailemasi, ei voi keskustella asioista joissa kuulee kritiikki itseään kohtaan yms.
Neuvoisin että sanot miehellesi että jos tähän anopin (tai äitisi) sotkemisesta henkilökohtaisiin riitoihinne ei tule loppua, niin silloin suhteelle tulee. Ja nimenomaan sanot/toteat.. eli ei uhkailua tai muuta yhtä lapsellista vaan toteamus.
Ihmisen jolla narsistisia piirteitä (edes lievästi) on kyllä todella vaikea päästä eroon tavoistaan...
Että narsisti reppana? Mistä näitä diaknooseja oikein tulee?
Luin pelkästään ensimmäisen kappaleen. Vaihda ukkoa ja nopeasti, tuo ei ole normaalia.
njaa... Teillä oli mukuloita. Jos ei ole hänen mukuloitaan, niin edellinen. Jos on, niin mahdollisesti sama... Mutta perhe-/pariterapian kautta, jos sillä sais jotain selvyyttä.
ikävä tapaus.Aivan kuin puhuisit Xvaimostani ja anopistani.Siinä stoorissa oli ainut hyvä juttu,nimittäin ero!
Meillä anopin sekaantuminen kaikkeen mahdolliseen alkoi jo ennen vihkimistä.Molemmilla oli suuret puhelinlaskut,varsinkin appi tuskaili laskuja vaikka oli täysin anopin tossun alla.
Mammanpoika taitaa olla vielä ala-asteiässä?
Ai niin, voit näyttää tämän viestin hänelle.
Ei millään tavalla normaalia.
Lyhytnäköinen olet silloin jos jatkat suhteessa.
Kumpikin taitaa olla kehitys vaiheessa.lapsia kyllä hankittu,mutta mistä ne riidat sitten koko ajan syntyy.Eikai se anoppi siinä vieressä ole niitä aiheuttamassa.Heti ollaan syytä anopista hakemassa,vaikka kukaan ei tiedä tästä naisesta yhtään mitään.Ovatko nämä 4lasta yhteisiä vai naisen omia?Mitäpä jos riidat syntyykin näistä lapsista.Ei ole ensimmäinen riidan aihe uusperheissä,missä on sinun ,minun ja meidän lapsia.
Mistä tämä ap.tietää kaikki viestit ja puhelut mitä mioehen ex on lähettänyt entiselle anopilleen.
No hohhoijaa.. mies vaihtoon --siis se, jonka pitäisi mies olla; kuvailemasi henkilö on kaikkea muuta.
Jollei keskustelu auta ja teidän väliset yksityisasiat jatkuvasti vuotavat anopille ja muille, joille eivät tosiaankaan kuulu, niin nosta kytkintä. Ei kannata jäädä!
Ei tämä nainen 6 lapsen kanssa ole onnellisempi erotessaan
eikä ainakaan kovin helposti uutta miestä saa komennettavakseen
voi kun ensin ollaan niin rakastuneita ja kun arki koittaa ollaan
niin onnettomia voi nais raukkoja kun miestä koitatte muuttaa
elämään "pillinne"mukaan.Ajatelkaa lapsianne kun hankitte
pitää myös ajatella heitä eikä vain omaa "napaa"tuijottaa..
Hyvin ilmeistä että sinulla on jotain salattavaa. Se on hyvä selvittää asioita kun jättää ne piiloon. Puolisot pelaavat likaista peliä jonka olen nähnyt elämäni aikana usein. He ovat aina estelleet ja hakeneet teoilleen syytä ja syyllistä. Ei ole vaikea arvata kuka syyttää, ketä ja mistäkin.
Oletko jutellut anopin kanssa kaksisteen siitä, että mitä mieltä hän on kun hänet vedetään mukaan? Niin kuin sanoit, ei tule oma-aloitteisesti vaan vasta pyydettäessä. Jos ei tykkää itsekään, sopikaa että sanoo pojalleen asian, et selvittäkää keskenänne?
Miksi ylipäätään riitelette?
Jos suhteenne sisältää niinkin paljon eripuraisuutta kun annoit ymmärtää, en ymmärrä miksi ylipäätään olette ajautuneet yhteen. Kyllä normaaliin parisuhteeseen riidatkin kuuluvat, mutta ei jokapäiväiset eikä jokaviikkoisetkaan. Tottakai erimielisyydet tulee selvittää, mutta hyvässä hengessä -ei riitelemällä ja tappelemalla.
Miltähän lapsista tuntuu varttua ympäristössä, missä aikuiset eivät kunnioita toisiaan ja missä jatkuvat ukkospilvet leijaavat kodin yllä.
Varmaan miehessäsi on piirteitä, joihin aikoinaan ihastuit, mutta suljit silmäsi epämiellyttävimmiltä asioilta. Kun aikanaan arki koitti, kärjistyivät negatiiviset puolet ja ihanammat asiat himmenivät?
Olet oikeassa, teidän parisuhteenne asiat eivät kuulu anopeille. Veikkaan, että anoppisikin alkaa pikkuhiljaa kypsyä jatkuvaan poikansa vetvomiseen asioistanne, mutta ei viitsi sitä ehkä suoraan pojalleen sanoa. -Tai on sitten kertakaikkisen lojaali poikansa suhteen että lähtee tyhmyyttään leikkiin mukaan.
1. neuvoni on että välttäisitte riitatilanteita. 2. Keskustelisitte hyvässä sovussa parisuhteenne toimivuudesta 3. Jos kuitenkaan mikään ei auta ja uuvut keskinäisistä konflikteistanne, olisi ehkä parasta laittaa mies äitinsä helmoihin. Varmaan jokin keino on olemassa lastenhoitoon viikonloppuisin, siihen vaan täytyy panostaa ehkä enemmän, kun hoitaja ei ole valmiiksi kotona.
Parisuhde ei saisi olla pelkkää lastenhoito-ongelman ratkaisua, vaan ihanaa toisen ihmisen kanssa elämistä, hyvien ja huonojen päivien jakamista ja toistensa tukemista. Parisuhteeseen kuuluu myös ehdoton rakkaus ja luottamus. Hyvää ja sopuisaa kesää toivotellen, Sirkka.
kahteen kasaan vain.
Jätä moinen keskenkasvuinen pikkupoika; minä sinuna jättäisin ainakin.
Jos minua huudettaisiin vastaavasti avuksi (ei ole) käskisin setvimään itse oman riitansa.
ei osaa asioitaan itse hoitaa..pyytää äitiä apuun...meillä oli näin ja erosimme...rakkaus ei kestänyt ...mies ottaa puolison ja he ovat yksi liha raamatunkin mukaan..vaikk en uskova ole mutta niin sanottiin vihkikavassa...se jäi mieleeni...meillä anopi tuli vaikk ei pyydettykään..ja aina miehen puolelle...kun avioliitto on kahden kaupaa ei siihe anoppii tarvita...se TEIDÄN SUHDE ON TÄRKEIN JA SE ON LAPSEN KOTI...RAKASTAVA ,TURVALLINEN...RIIDATON. Niin pitäisi olla ..keskustelun paikka on tai eroon päätyy..anopille sanottava ettei puuttuisi teidän liittoon...ja miehelle että kahden on aviliitto solmittu...jos rakkautta on kahden se eteepäinkij mennään....minulle oli helpotus kun erosimme..päääsin ilkeästä anopista samalla,joka keksi jopa valheita minusta.Appi oli ihana mies ja hön auttoi monesti kun kärsin kun aina moititiin..itkin noita metsässä ettei lapset nää..ym ..anopilassa esim pöydän kattaminen oli niin että anoppi äkäpäissään visko lattilalle..ja minä poistuin ..appi yritti sanoo ettei vaihdevuodet tuota tee vaan aina ollu tuolainen äkäpää...kahviinkin piti se yks lusikalline lisää laittaa..ja kovaan ääneen koilottaa ettei miniä osaa..huh tuota aikaa-...onneksi olen omillani ja anoppi haudasa mies sairastui ja yksin jäänyt..enkä sääli yhtään ,en enää...lapseni koulutin ja elän hyvin..koultin itseäkin lisää..en kaipaa komentajaa elämääni..olenkin n 10v ollu yksin ja viihdyn hyvin on ystäviä ja nauran ja hymyilen taas,enkä ressaa..anoppi sai aikaan erommen..lopulta mieskin sen myönsi..itki kun muutin pois...uuteen kotiin...purki jopa tavaroita joita pakkasin..n 3 kertaan..kunnes lopulta kyyti tuli ja vei pois minut siitä PAINAJAISESTANI...EN KAIPAA ENÄÄ TUOTA AIKAA..
Anteeksi että sanon tämän, mutta miehesi on kovin lapsellinen ja ei ehkä ihan kypsä parisuhteeseen ja isäksi. Lisäksi hän vaikuttaa kovin itsekkäältä. Kuinka vanha hän on?
Anteeksi, luin ensin vain ensimmäisen viestin. Olette siis nelikymppisiä, ok. Sillä suuremmalla syyllä ehdottaisin jopa eroa, jos mies on tuon ikäisenä noin lapsellinen ja äidissään kiinni- ei hän ole silloin kypsä isäksikään.
Varmaan epäkypsä käytös on ollut miehesi avioeron syykin. Ei tuon ikäinen mies enää kypsy. Sääli se on.
En näe tässä muuta ratkaisua kuin ero tai kärsiä tilanteesta. Erokin on raskan neljän lapsen kanssa, mutta varmaan parempi kuin ainainen kinaaminen. Miehesi on todellisuudessa yksi aikuinen lapsi lisää.
On se niin ihanaa, panna alulle niitä lapsia, mutta sitten vaikeudet tulevatkin moninkertaisina.
Millä tavalla ja kuka pystyisi tiedottamaan naisille nuorena. että alkää hankkiko lapsia joka haluun.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, jätä se mies, tilanne ei jäämällä parane eikä mies muutu. Itselläni oli samantapainen mies, ei osannut päättää mitään eikä sanoa mitään ennen kuin oli käsitellyt asiaa äitinsä kanssa. Kaikki asiat piti kierrättää äidin kautta, ja jos hänen äidillään ei ole ollut jotain niin sitä ei saanut olla minullakaan. Mies vaan totesi lyhyesti että ei sitä ole hänen äidilläänkään.
Minä tiedustelin häneltä missä on sinun oma mielipiteesi, haluaisin kuulla sen enkä äitisi mielipidettä, mutta siihen en saanut vastausta. Tein selväksi että meidän perheenä pitää päättää itse ja keskustella keskenämme asioista, mutta silti kaikki asiat kerrottiin äidille ja asioista keskusteltiin vain äidin kanssa joka teki päätökset ja ne esitettiin sitten minulle.
Avioliittomme alussa hänen äitinsä vihjaisi minulle että hänellä on epäilys että hänen poikansa ei kerro enää kaikkea asioitaan hänelle. Hänen pitää saada tietää kaikki asiat, ja hän toivoi että minä kerron ne hänelle. Eihän se poika osaa hoitaa mitään tai huolehtia mistään, ja meidän naisten pitää pitää aina yhtä, hän totesi. Minä hämmästyin, mitä ihmettä, poikahan on naimisissa ja aikuinen, jo yli 40 -vuotias, eikä mikään holhouksen alainen, tietääkseni. Asia jäi siihen enkä ole kertonut hänelle poikansa asioista, mutta varmasti poikaa manipuloitiin entistä enemmän kertomaan kaikki. Entisen anopin luonteestaan kertoo jotakin myös se, että asiat on kerrottava ihmisille eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat, ”ihmisille kuuluu kertoa niin” hän vain totesi minulle kun ihmettelin asiaa.
Tällä parilla napanuora on todella paksu ja vahva eikä katkea koskaan. Äiti on jo yli 85 v ja poika nyt yli 60 v, ja äitinsä on tehnyt kuolemaa jo kolmekymmentä vuotta, eli saa astmakohtauksen heti kun tilanne alkaa käydä epämiellyttäväksi tai sitten sydämestä alkaa ottaa. Tällä tavoin päästään ikävästä tilanteesta. Hänellä on todettu psyykkisiä ongelmia, ja niin on myös pojallaan. Ex mieheni on yrittänyt useita kertaa itsemurhaa. Avioliittomme loppuaikoina hän rakenteli hirsipuuta kuistille, istui alasti pakkasessa lumihangessa, kulki aseen kanssa ja uhkasi ampua itsensä. Minä saisin kuulemma kantaa syyllisyyttä loppuikäni kun hän kuolee. Erilaisia lääkkeitä hän on syönyt koko ikänsä, niitä haettiin lääkäriltä ja voi sitä onnea kun sai sellaisen reseptin mitä halusi.
Helpotus oli suuri kun pääsin eroon.
A. Otat eron tuosta mammanpojusta.
B. Hommaa itelles MIES!
Kysypä, että kummanko kanssa miehesi on naimisissa? Vaikuttaa kyllä toivottomalta tapaukselta. Älä suotta puhu miehestä. Ikuinen äidinpoika. Norman Bates tyyppiä...
Etkö ihmetellyt yhtään, ennen kuin menitte naimisiin?
jätä jo se pikku pimppi. Hae jostain mies ja unohda se mamelukki ja sen pikkupoika joka ei vielä ole tissistä irronnut.