Eikö lienekin totta että 100 miljoonan euron uhraaminen musiikkitalolle tuntuu haaskaukselta niistä joille gouldilainen asenne musiikkia kohtaan, joka korostaa omissa oloissa musiikista nauttimista ja elektronista tulevaisuutta, siis nykyisyyttä, on musiikin kuuntelun ainut ehto ja edellytys jos tarkastelee musiikkia taidemuotona joka tapahtuu ajassa ja koettaa sitten mielessään vertailla konserttitilanteessa ja levyltä kuuntelulla saavutettuja etuja toisiinsa.
mahdollisuus opetella tuntemaan teos lukemattomien ja rajoittamattomien kuuntelukertojen kautta yhä syvällisemmin avautuvana kokemuksena sen syvimmästä olemuksesta sinänsä joka on välittömästi itse tahdon ilmausta. ja mahdollisuudesta nauttia sen suomasta autuudesta ja täyttymyksestä niin usein ja koska tahansa mielemme tekee olemattamme sidottuja ajallisesti ja paikallisesti rajattuun konserttitilanteeseen joka tapahtuu vain siinä lyhyessä hetkessä jonka aikana teos saa ilmiaasunsa ja esityksensä ja muuttuu staattisesta elementistä, nuotikirjoituksesta olemassaolevaksi aineettoman muotonsa saaneeksi soivaksi objektivoiduksi tunteeksi ja kiehtovaksi tai arvoitukselliseksi äänimaailmaksi, jonka saatamme kuulla lipun hinnalla vain yhden ainoan kerran kykenettämme muodostamaan ensikertaa kuulemastamme teoksesta vielä minkäänlaista kunnollista ja konkreettista näkemystä ja käsitystä tuon ohi vilahtavan hetken aikana jolloin emme ehkä ole kaikkein valppaimmillamme ja keskittyneimmillämmekään tai koemme ensitustutumisen pitkästyttäväksi ja puuduttavaksi mikä on omiaan ruokkimaan apatiaa kaikkea uutta ja vierasta musiikkia kohtaan ja miksi pulittaa kalliin hinnan lipuista jos esitetttävä teos on meille entuudestaan kovin tuttu ja kyllästymiseen saakka puhkisoitettu ja edellisestä kuulemastamme mieltymyksemme ja kiinnostuksen kohteemme ovat jo kokeneet monia metamorfooseja tutkimusmatkallamme musiikin ihmeelliseen maailmaan, jota niukkasisältöiset konserttiohjelmat eivät koskaan pystyisi täysin tyydyttämään tarjonnallaan varsinkin kun ne rajoittuvat vain kaikkein tunnetuimpien säveltäjien tuotantoon. Muiden taiteenlajien harrastajien asema on tässä suhteessa paljon parempi, he kun voivat kerätä mieluisten taiteilijoidensa töitä mittaamattoman laajasta valikoimasta antiikkiliikeiden huutokaupoista ja gallerioista ja ripustaa alkuperäisen työn seinälleen tai pöydälle tai käydä nauttimassa taidemuseoissa taidenäyttelyiden runsaudesta jota me musiikin harrastajat emme voi tehdä vaan olemme täysin sidoksissa siihen mitä muut meidän puolestamme päättävät kykenemättämme tässä suhteessa itsenäisesti juurikaan vaikuttamaan musiikkivalintoihimme kuin kenties vain levyttämättömien teosten partituureja lukien.
Suomen 1900-luvun säveltaide on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa kansallisten myöhäisromanttisten ainesten, uusklassimin, ja modernismin kiehtovassa sekoituksessa ja paljon vivahteikkaampi ja monipuolisempi kuin se suppea kuva jonka radiokanavat ja levykatalogit tarjoavat flegmattisten ohjelmapäälliköiden toimettomuuden ilmauksena kuulijoille kapea-alaista sivistystä ruokkien lukemattomien säveltäjien unohduksen kustannuksella joista saisi paljon kiehtovaa ohjelmistoa ja luentoja.
jos ette ole vielä oivaltaneet, me emme todellakaan jaa yhteistä kokemusta 50-luvun konserttiyleisön ja radion kuuntelijoiden kanssa kotoisesta säveltaiteestamme ja sen peruskiven muuraanneesta säveltäjäsukupolvesta joka loi perustan ja edellytykset kansallisen säveltaiteemme kukoistukselle vaan tuntuu siltä että yhteys pitkään historialliseen jatkumoon ja musiikkiperintöömme on katkennut lopullisesti ja nykymuoti on ottanut vallan taidemusiikissa jota luodaan ja sävelletään aivan kuin suomella ei mitään musiikkiperintöä olisi koskaan ollutkaan kun muistimme on kovin lyhyt ja valikoiva mikä on sangen huolestuttava seikka kaupallisten trendien läpitunkemassa maailmassamme joka vannoo taloudellisen voitontavoittelun ja pintatiedon nimeen.
mahdollisuus opetella tuntemaan teos lukemattomien ja rajoittamattomien kuuntelukertojen kautta yhä syvällisemmin avautuvana kokemuksena sen syvimmästä olemuksesta sinänsä joka on välittömästi itse tahdon ilmausta. ja mahdollisuudesta nauttia sen suomasta autuudesta ja täyttymyksestä niin usein ja koska tahansa mielemme tekee olemattamme sidottuja ajallisesti ja paikallisesti rajattuun konserttitilanteeseen joka tapahtuu vain siinä lyhyessä hetkessä jonka aikana teos saa ilmiaasunsa ja esityksensä ja muuttuu staattisesta elementistä, nuotikirjoituksesta olemassaolevaksi aineettoman muotonsa saaneeksi soivaksi objektivoiduksi tunteeksi ja kiehtovaksi tai arvoitukselliseksi äänimaailmaksi, jonka saatamme kuulla lipun hinnalla vain yhden ainoan kerran kykenettämme muodostamaan ensikertaa kuulemastamme teoksesta vielä minkäänlaista kunnollista ja konkreettista näkemystä ja käsitystä tuon ohi vilahtavan hetken aikana jolloin emme ehkä ole kaikkein valppaimmillamme ja keskittyneimmillämmekään tai koemme ensitustutumisen pitkästyttäväksi ja puuduttavaksi mikä on omiaan ruokkimaan apatiaa kaikkea uutta ja vierasta musiikkia kohtaan ja miksi pulittaa kalliin hinnan lipuista jos esitetttävä teos on meille entuudestaan kovin tuttu ja kyllästymiseen saakka puhkisoitettu ja edellisestä kuulemastamme mieltymyksemme ja kiinnostuksen kohteemme ovat jo kokeneet monia metamorfooseja tutkimusmatkallamme musiikin ihmeelliseen maailmaan, jota niukkasisältöiset konserttiohjelmat eivät koskaan pystyisi täysin tyydyttämään tarjonnallaan varsinkin kun ne rajoittuvat vain kaikkein tunnetuimpien säveltäjien tuotantoon. Muiden taiteenlajien harrastajien asema on tässä suhteessa paljon parempi, he kun voivat kerätä mieluisten taiteilijoidensa töitä mittaamattoman laajasta valikoimasta antiikkiliikeiden huutokaupoista ja gallerioista ja ripustaa alkuperäisen työn seinälleen tai pöydälle tai käydä nauttimassa taidemuseoissa taidenäyttelyiden runsaudesta jota me musiikin harrastajat emme voi tehdä vaan olemme täysin sidoksissa siihen mitä muut meidän puolestamme päättävät kykenemättämme tässä suhteessa itsenäisesti juurikaan vaikuttamaan musiikkivalintoihimme kuin kenties vain levyttämättömien teosten partituureja lukien.
Suomen 1900-luvun säveltaide on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa kansallisten myöhäisromanttisten ainesten, uusklassimin, ja modernismin kiehtovassa sekoituksessa ja paljon vivahteikkaampi ja monipuolisempi kuin se suppea kuva jonka radiokanavat ja levykatalogit tarjoavat flegmattisten ohjelmapäälliköiden toimettomuuden ilmauksena kuulijoille kapea-alaista sivistystä ruokkien lukemattomien säveltäjien unohduksen kustannuksella joista saisi paljon kiehtovaa ohjelmistoa ja luentoja.
jos ette ole vielä oivaltaneet, me emme todellakaan jaa yhteistä kokemusta 50-luvun konserttiyleisön ja radion kuuntelijoiden kanssa kotoisesta säveltaiteestamme ja sen peruskiven muuraanneesta säveltäjäsukupolvesta joka loi perustan ja edellytykset kansallisen säveltaiteemme kukoistukselle vaan tuntuu siltä että yhteys pitkään historialliseen jatkumoon ja musiikkiperintöömme on katkennut lopullisesti ja nykymuoti on ottanut vallan taidemusiikissa jota luodaan ja sävelletään aivan kuin suomella ei mitään musiikkiperintöä olisi koskaan ollutkaan kun muistimme on kovin lyhyt ja valikoiva mikä on sangen huolestuttava seikka kaupallisten trendien läpitunkemassa maailmassamme joka vannoo taloudellisen voitontavoittelun ja pintatiedon nimeen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Konsertit.
Kyllä, kyllä noin suuri rahamäärä tuo mieleen haaskauksen ja kyllä analyyttisin musiikkiin paneutuminen tapahtuu omalla ajalla eikä konserttisaleissa, missä mieluista musiikkia esitetään milloin sattuu ja harvemmin kuin sitä haluaa kuunnella. Kuitenkin on hienoa, jos akustista musiikkia varten pääkaupunkiimme saadaan uusi Finlandia-taloa akustisesti huomattavasti onnistuneempi esitystila. Finlandia-sali on soinnillisesti suuri pettymys.
Ja kyllä, äänityksiä tulee hankituksi osittain sen vuoksi, että mielenkiinnon kohteena olevat teokset eivät useinkaan kuulu konserttiohjelmistoon. Miksi odottaa pari vuotta ja tehdä hankala matka konserttiin ilman takeita hyvästä kuuntelukokemuksesta, kun voi niin vähällä vaivalla hankkia äänityksen ja kuunnella sen saman tien?
Niinpä. Mutta kuka osaisi neuvoa mistä saan käsiini, jonkin suuren suomalaisen klassikon, kuten furuhjelmin 1. tai modernimman 2. sinfonian, merkittävän pianokvinteton tai 5 kuvaa orkesterille Evotican, Sibem jalanjälkiä aluksi seuranneeiden Von Törnen, ulkonäöltään erehdyttävästi Bartokia muistuttavan, jossain määrin myös tdsaikovsky-vaikutteisen mutta 6. sinfoniassaan uusklassisen laajan orkesterituotannon sävelrunoineen, Tuukkasen postmadetojalaiset 2 sinfoniatrilogiaa orkesterirunoemineen, olympiahopealla palkitun karhunpyynnin skotlannin nummia kuvailevan ja kalvean immen tarinan ohella musketeereineen, ja niin monen mun etten jaksa niitä nyt edes kirjoittaa? Muuten äänilevyt ovat oivallinen keino ja väline nauttia musiikista ja sen pakahduttavasta voimasta intohimo ja rakkauden liekkien roihuavassa palossa kuulijan tiedoitsemisen puhtaan subjektin sydäntä värähdyttävissä affekteissa älyn mukaisia tahdonliikkeiden, intohimon ja tunteiden vastineita kiihdyttäen. Kalervo tuukkasen jousiminiatyyrit näytelmämusiikkisasrjasta pilvi ynnä muista kuten karkelo tai meditaatio romanttisista jousiorkesterikappaleista vaikuttivat tunteisiini sanoin kuvaamattoman paljon enemmän kuin esim. tuhannesti tunnetumman ralph vaughan williamsin vaisuhko sarja jousiorkesterille.
Oli varsin yllättävä havaintio todeta suomessakin sävelletyn romanttisen ja vuolaan tunnevoimaista muodoltaan rapsodista hehkuvan ja avoimen tunteellista sinfonista muotokieltä jota pedanttinen sinfonisen tyylin ankaruus ja ja sen kovasti toitottama loogisuuus eivät häiritse spontaanissa puhtaan kauneudeiden idealisoinnissaan jossa tunne merkitsee enemmän kuin älylliset sommitelmat teoreettiset obgelmanasettelut felix krohn nuoremman sinfonia breviksen avausosassa, viileän objektiivisia musiikkitieteellisiä analyysejä kaihtaen joita niin kernaasti liitämme siben sinfonioihin ja niillä uskottelemme hänen taiteensa esikuvallisuuteen tunnustaen verrata ainoina vain madetojan ja kokkosen teoreettisia saavtuksia.
Missä ovat he joiden musiikista puhuu aidosti usko romanttiseen kauneuteen ja sydäntä koskettavaan hurmion tunteeseen? miksi heidän musiikkiian piilotellaan saiturin tavoin aarrettaan kätkössä säilyttävien tahojen kenkälaatikoissa? Siksikö että sensuuri pitää taiteen henkeämme rikastuttavaa vaikutusta askeettisen luterilaisuuden saarnastuolissa pahennusta herättävänä riettaana himona joka turmelee ihmishengen jumalallisen tarkoituksen hänen nöyränä palvelijanaan?