Ovatko ihmiset mielestäsi

ihmisistä itsestämme mitä tai ketä pidämme arvokkaana/arvokkaina. Ajatellaanpa vaikka sairaita, vanhuksia tai muita hoidon tarpeess olevia. Hoitajat saavat heistä työpaikkansa. Tarvitaan koulutusta. Opettajia. Suunnitellaan ja rakennetaan jotakin. Insinöörejä ja arkkitehtejä tarvitaan siihen. Vaikkapa siivoojia. Hukkuisimme likaan ilman heitä. Kaikia tarvitaan, niin sairaita kuin terveitäkin, korkeasti oppineita ja keksiliäitä, itsenäisesti toimeentulevia.

Hienoja asioita tekeviä tarvitsemme kehityksen edistämiseen ja parantamaan olojamme.

Omaan napaansa tuijottavat eivät aina itsekään hoksaa että meistä jokainen tarvitsee toinen toisiamme, niin hyvässä kuin pahassa.

Eivät kaikki ole samanarvoisia, todellakaan. En usko ihmisen itseisarvoon mutta sen arvon määritteleminen on äärimmäisen vaikeaa ja siksi on ihan hyvä antaa jonkinlainen perusarvo ihmiselle lähtökohtaisesti.

Filosofiani on että elämällä on tarkoitus jonka vaiheet ovat jossain mielessä käsitettävissä, puhun elämästä kokonaisuutena - en yksilön elämästä sinänsä. Mielestäni ihmisen arvo perustuu sille toteuttaako hän tuota elämän tarkoitusta valinnoillaan ja teoillaan hyvin vai huonosti.

Uskon että ihmisellä on tarkoituksensa maailmassa, siis ihmiskunnalla yleisesti - ja sen kautta jokaisella sielullisesti vapaalla yksilöllä mahdollisuus toteuttaa tuota tarkoitusta tai olla toteuttamatta. Tällöin arvotan sellaisen ihmisen joka tuhoaa ihmiskuntaa ja sen olemassaolemisen perusteita huomattavasti alemmas kuin sellaisen joka toimii ihmiskunnan kannalta oikein.

Otetaan esimerkki: Tiedemies joka on tekemässä keksinnön joka uhkaa ihmiskuntaa - vaikka tuo tiedemies voi olla lukenut, sivistynyt, mukava, taitava ja yleisesti kiitelty ja pidetty - on hänen toimintansa tietyssä skenaariossa kaiken lopettavaa. Hän on tämän vuoksi täysin arvoton. Otetaan mielenvikainen ruma ja tyhmä, hylkiö joka ottaa ja tekee ihmisyhteisössä halveksitun teon - ja murhaa tuon arvostetun tiedemiehen. (Retrospektiivisesti ajatellen) se halveksittu murhaaja onkin itseasiassa elämän jatkumisen kannalta tärkein lenkki; mittaamattoman arvokas koska hän esti sen ettei elämän tarkoitus voikaan toteutua.

Koska kuitenkin syy-seurausketjujen moninaisuudessa on mahdotonta tuomita "tiedemiestä" automaattisesti on vaarallista oikeuttaa asioita näin. Siksi ihmisen arvoa pitääkin pyrkiä mittamaan periaatteellisella tasolla, minulle ihmisyhteisöjä positiivisesti suuntaava ihminen joka ei tuhlaile resursseja ja vahingoita tai aja tuhaovaan ahdinkoon toisia ihmisiä on huomattavan arvokas, ihailtava suorastaan.

"yleinen ihmisarvo" on hyvä perusta, mutta sitäkin voi loppujen lopuksi käyttää väärin, oikeuttamaan paljon vääriä ja loppujen lopuksi tuhoavia asioita. Otetaan nyt esimerkiksi tämä ns. sossujen tekemä lapsibisnes jsosa ongelmissa olevalta perheeltä otetaan hyvin nopeasti lapset pois ja asetetaan heidät johonkin lastenkotiin. Lastenkoti saa suuren rahallisen tuen vaikka oikeasti se mitä olisi pitänyt tehdä on auttaa sitä perhettä pysymään yhdessä ja olla erottamatta lapsia vanhemmistaan. Tällöin "ihmisarvo" jota osoitetaan hyvässä tarkoituksessa - mutta ajattelematta oikeasti - lapsille koituukin mahdollisesti sekä lasten että heidän vanhempiensa turmioksi. Parempikin keino olisi. Tällöin lastenkoti työllistää jonkun aikuisen jolloin voi käydäkin niin että lasten todellinen hyvä ei merkitsekään enää mitään vaan siitä tulee bisnestä. Miten sieltä voi tulla terveitä yksilöitä?

Tämä on esimerkki jossa hyvää tarkoittavan tahon yksittäinen huono tapa voi johtaa kaikkien pahoinvointiin ja äärimmäisen julmaan kohteluun jossa taustalla ei ole muuta kuin taloudellinen intressi. Se on yhteisöllistä ja elämäntavallista huonoutta jota tämä maailma ei kaipaa yhtään enempää.

Onko sinun omasta mielestäsi vaikkapa lapsenraiskaaja tai joukkomurhaaja saman arvoinen kuin sinä itse? Minun vastaukseni varmaan tulikin selväksi.

oikeastaan poliittinen päätös: päätetäänkö että kaikilla on yhtäläinen ihmisarvo vai ei. Uskonnoissa on ihmisen ulkopuolinen imperatiivi, joka määrittää arvot, mutta uskonnottomassa ajattelussa sellaista ei ole, joten päätös jää ihmiselle itselleen.

Yhtäläinen ihmisarvo eettisenä lähtökohtana on jotenkin itsestään selvä: jokainen elämä on yhtä arvokas. Kukaan ei ole kuitenkaan väittänyt, että kaikien yksilöiden elämä muodostuu yhteisön kannalta yhtä arvokkaaksi.

On siis olemassa ihmisiä, jotka ovat arvokkaampia kuin toiset. Ja toisaalta kaikkien elämä sinänsä on yhtä arvokas.

Kun meitä kuitenkin on ilmiselvästi muutama miljardi liikaa, niin tämä jokaisen elämän kunnioittaminen alkaa käydä vanhentuneeksi etiikaksi. Jotkut meistä ovat ylimääräisiä, mutta onneksi minun ei tarvitse päättää, ketkä kuuluvat siihen joukkoon.

määriytyy painon mukaan

ja se ns. merkittävä henkilö olette teloituskomppanian edessä ja sinulla on valta päättää kumpi kidutetaan kuoliaaksi ja kumpi vapautetaan. Oletan et säästät arvokkaamman. Jos oma henki on liian kepeää niin vaihda itsesi tilalle oma lapsesi. Teoreettisessa tasa-arvokeskustelussa voidaan kaikille lyödä sama hintalappu, mut sillä ei tee mitään jos teot eivät vastaa hinnoittelua - eikä ne ihmiskunnalla näytä vastaavan.