Alkoholisti-isäni pitkä ja hidas kuolema

daughter_

Mun isäni tappaa itsensä viinalla, on tehnyt sitä jo 20 vuoden ajan. Nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä, - maksa on sanomassa sopimusta irti. Askitesta vatsaontelossa todennäköisesti, lääkäriin ei suostu menemään joten diagnoosin ovat tehneet minä ja lääkäri-mieheni. Ei suostu myöskään mieheni tutkittavaksi, - pelkää sitä mitä joutuisi kuulemaan. Vaikka ei sitä tietenkään myönnä. Isäni ei jaksa enää liikkua, henkeä ahdistaa, ruoka ei maistu, vatsa on valtava potkupallo, edessä on pitkä ja tuskallinen kuolema, mikäli merkit pitävät paikkansa... Isäni on tehnyt paljon pahaa, mutta en jaksa olla hänelle katkera tai vihainen. Hän on heikko, vaikean lapsuutensa takia kieroutunut, psyykkisesti ja nyt fyysisesti erittäin sairas ihminen. Säälin häntä vaikka sekin on turhaa. Alkoholismi on tappava, tuskallinen ja pitkä sairaus. Ihmisestä tulee sairautensa näköinen sekä fyysisesti että persoonallisesti.

Olen myöntänyt jo aikoja sitten että aikuiset ihmiset saavat tehdä terveydellään mitä haluavat, et voi viedä halutonta alkoholistia hoitoon tai parantaa häntä. Toivo on kuollut jo vuosia sitten. Pahinta on katsoa vierestä tuota pitkää itsemurhaa, kuinka se on syönyt isäni itsekunnoituksen, mielenterveyden, persoonan, rahat, läheiset... Kaiken. Multa on mennyt elämästäni 20v seuratessani tätä. Elän omaa elämääni mutta isä on silti isä, siksi en ole edes yrittänyt unohtaa tai vältellä häntä. Rukoilen hänen kuolemassa pääsevän eroon niistä demoneista mitä hän sisällään kantaa. Voimia kaikille alkoholistien läheisille.

15

6073

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viole

      Voimia myös sinulle. Jokaisen ihmisen elämäntarina on erilainen , joillakin surullisempi ja joskus vain ei voi auttaa, vaikka miten rakastaisi tai olisi hyvää tahtoa.

    • alkoholistintytärkin

      Voimia sinulle, elät nyt raskaita aikoja. Alkoholisti sairastuttaa läheisensäkin, jos niitä vielä hänen käytöksensä jälkeen on. Välillä tuntee vihaa, välillä suunnatonta surua, mutta mitään et tuon sairauden lopettamiseksi voi tehdä. Monikohan jättäisi juomatta, kun näkisi millaiseen kuntoon alkoholi vie? Alkoholistin loppu on tuskainen, kaikkine sairauksineen, ihminen voi kitua vuositolkulla ihmisrauniona. Demonit eivät viinaan huku, vaan saavat siitä lisää voimaa. Surullista.

      • mummi 02

        hyvä et on muitakin saman asian kokeneita. itse elän kauhun hetkiä tällä viikolla laitoin velveni sairaalaan maksatulehdus eli alkoholihepatiitti ja ilmeisesti vielä sappi ja haimatulehdus jalat ei kanna ei kykene kävelemään olisi kiva saada tietää onko toivoa enää vai menehtyykö jo tälle ensimmäiselle reissulle. ei voi kun vaan odottaa mitä tuleman pitää.ja harmillista että hänen pitäisi olla vielä hyvässä vedossa vasta hiukan yli 40 vuotias osaisiko kukaan auttaa minua tähän suureen suruun


    • oli kuin

      omasta elämästäni. Olen katsellut alkoholisti-isäni elämää viereiltä itsekin jo yli kaksikymmentä vuotta, milloin soitellen ambulansseja itsemurhayritysten/alkoholimyrkytysten vuoksi, milloin mistäkin. Ja huonompaan suuntaan ollaan vaan menossa. Tässä vaiheessa en voi kai enää edes yrittää ymmärtää, enkä ole häneen enää minkäänlaisissa yhteyksissä. Omaan isääni. Alkoholismi on läheiselle äärettömän suuri taakka kannettavaksi, ja varsinkin, jos sitä joutuu näkemään jo pienestä pitäen.

      Halusin vain kirjoittaa jotain, sillä minuun kyllä sattui lukiessani tekstiäsi. Ja meitä on varmaan valitettavasti aika paljon muitakin, jotka kokevat samoin.

    • LILLIPUTTI31

      Meidän äiti kuoli reilu pari vuotta sitten alkoholismista johtuneisiin sairauksiin. Yritettiin saada hoitoon, liian myöhään... Perheessämme on tapahtunut paljon pahaa ja väkivaltaa,äitiin ja muutenkin,mutta ei meihin lapsiin kohdistunut. Jouduimme elämään välillä pelossa ja turvattomuuden tunteessa ja sivusta näkemään kuinka äitiämme kaltoin kohdeltiin. On tosi vaikeaa kuvitella kuinka hän selviytyi monista vuosista, kun oli lapset yms koti hoidettavana. Isäni kuoli jo monia vuosia sitten, mutta jälkensä jätti äitiin kuin myös meihin muihinkin. -LILLIPUTTI31-

      • j323

        Vielä voitte pelastaa vähintään vanhempienne sielut!Ja ehkä ruumiitkin,sillä "Jumalalle on kaikki mahdollista"(Mark. 10:27)!
        Elävä Jumala Jeesus Kristus rakastaa meitä niin paljon että syntyi kerran ihmiseksi ja kärsi ristinkuoleman jokaisen ihmisen syntien sovitukseksi.Uskomalla Jeesukseen saa kaikki pahat tekonsa anteeksi ja ikuisen elämän taivaassa!
        Uskokaa tämä ja kertokaa myös vanhemmillenne!

        Lukekaa Raamattua:

        "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa,jottei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Joh.3:16

        "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen,että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." 1.Tim.1:15

        "Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin kun uskomme Häneen,joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen,joka on kuollut meidän rikkomustemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden." Room.4:24

        "Kaikki ovat samassa asemassa sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta,mutta saavat Hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden,koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi." Room.3:22

        "Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu." Jooel 2:32

        "Minuun uskovalla on iankaikkinen elämä." Joh.6:47

        "Huuda Minua avuksi hädän päivänä,niin Minä tahdon auttaa sinua." Ps.50:15

        "Onhan sillä jonka vielä on suotu olla elävien seurassa,toivoa." Saarn.9:4

        "He olivat hulluja,sillä heidän vaelluksensa oli syntinen,ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden.Heidän sielunsa inhosi kaikkea ruokaa,ja he olivat lähellä kuoleman portteja.Mutta hädässänsä he huusivat Herraa,ja Hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps.107:17

        "Uskon rukous pelastaa sairaan,ja jos hän on syntejä tehnyt,niin ne annetaan hänelle anteeksi. Rukoilkaa toistenne puolesta että parantuisitte,rukous voi paljon kun se on harras." Jaak.5:15

        "Kääntykää Minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne." Jes.45:22


      • f<sdf
        j323 kirjoitti:

        Vielä voitte pelastaa vähintään vanhempienne sielut!Ja ehkä ruumiitkin,sillä "Jumalalle on kaikki mahdollista"(Mark. 10:27)!
        Elävä Jumala Jeesus Kristus rakastaa meitä niin paljon että syntyi kerran ihmiseksi ja kärsi ristinkuoleman jokaisen ihmisen syntien sovitukseksi.Uskomalla Jeesukseen saa kaikki pahat tekonsa anteeksi ja ikuisen elämän taivaassa!
        Uskokaa tämä ja kertokaa myös vanhemmillenne!

        Lukekaa Raamattua:

        "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa,jottei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Joh.3:16

        "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen,että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." 1.Tim.1:15

        "Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin kun uskomme Häneen,joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen,joka on kuollut meidän rikkomustemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden." Room.4:24

        "Kaikki ovat samassa asemassa sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta,mutta saavat Hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden,koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi." Room.3:22

        "Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu." Jooel 2:32

        "Minuun uskovalla on iankaikkinen elämä." Joh.6:47

        "Huuda Minua avuksi hädän päivänä,niin Minä tahdon auttaa sinua." Ps.50:15

        "Onhan sillä jonka vielä on suotu olla elävien seurassa,toivoa." Saarn.9:4

        "He olivat hulluja,sillä heidän vaelluksensa oli syntinen,ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden.Heidän sielunsa inhosi kaikkea ruokaa,ja he olivat lähellä kuoleman portteja.Mutta hädässänsä he huusivat Herraa,ja Hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps.107:17

        "Uskon rukous pelastaa sairaan,ja jos hän on syntejä tehnyt,niin ne annetaan hänelle anteeksi. Rukoilkaa toistenne puolesta että parantuisitte,rukous voi paljon kun se on harras." Jaak.5:15

        "Kääntykää Minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne." Jes.45:22

        Jeesus on mielikuvituksen tuotetta. Keksitty ihmisille jotka eivät kestä todellisuutta sellaisena kuin se on, mutta itsenstä harhaanjohtaminen mielikuvitusolennoilla ei lopulta auta ketään.


      • Sikermän Idiopää
        f<sdf kirjoitti:

        Jeesus on mielikuvituksen tuotetta. Keksitty ihmisille jotka eivät kestä todellisuutta sellaisena kuin se on, mutta itsenstä harhaanjohtaminen mielikuvitusolennoilla ei lopulta auta ketään.

        alkoholisti-isäni puolesta. Jumala on sellainen asia, mitä muut eivät näe ja kuule. Heillä on henkilökohtainen suhde seurakunnan puolelta, josta aina sanotaan kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Uskonto on myös henkilökohtainen asia, ihminen ei ole eläin ja heille ei voi luoda aisaa tai valjaita. Maailma on upea, miksi isäsi kuolisi alkoholiin? Maailma antaa Jumalan tahdon takia anteeksi, näin on Jeesus Kristus luonut meille pornografian. Maailmassa on pelastus ja me olemme köysi, näin seurakunnassa on upea unelma, ammattitaito ja raha. Me ihmiset olemme valtiomme kanssa joki, joka pelastaa meidät autiomaan nälähädältä. Why oh why, miksi kirjoitit tällaista?


    • as.

      Jaa-a. Tuskinpa isäsi haluaa pelastua, mutta jos silti joku tulee katumapäälle, niin ravintolisä alfalipoiinihappo on taattu aine, joka yleensä pelastaa vaikka terminaalivaiheen maksasairaudelta. Muistaakseni yksi tutkimus mainitsi että noin 95% potilaista joilla on terminaalivaiheen maksasairaus pelastui alfalipoiinihapon avulla, ja otanta oli iso eli 80-90, ja vain muutama heistä kuoli. Ilman alfalipoiinihappoa todennäköisesti kaikki olisivat kuolleet. Se oli tosin suonensisäisen hoito, mutta suun kautta otettuna tarpeeksi tiheästi riittää, eli tunnin välein.

      Alfalipoiinihappo pelastaa tunnetusti myös valkokärpässienimyrkytykseltä. Ei nää asiat ole niin vaikeita kun tietää muutamat niksit, ihmiset vain tekevät helpoista ongelmista vaikeita.

      • alkoholista

        uskoon tulon kautta ja siinä saa iankaikkisen toivon ja ei tarvitse enää juoda, kun sydämessä on rauha ja ilo ja varmuus kuoleman jälkeisestä elämästä taivaassa Jumalan luona, eikä taravitse mennä sinne tuonelaan vaivan ja tuskan paikkaan.
        Tässä linkissä lisää tätä asiaa ja opastusta, kuinka voi sen uudestisyntymän kokea.
        http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen/


    • Alkoholistin

      Voisiko ap kertoa kuinka kävi? Minulla nyt sama tilanne😢

    • ei-ole-helppoa

      Minun isällä on nyt enää päiviä jäljellä. Ei anneta ravintoa enää, pelkkä kipupumppu. Maksakirroosi. Ollut vuosia juomatta, mutta sitä ennen joi paljon.

      Turha tulla höpöttämään tänne mistään alfalipoiinihapoista. Kirroosiin auttaa vain maksansiirto. Alkoholista pidättäytymisellä saa useimmiten lisävuosia, mutta se ei parane.
      Jos askitesnestettä ei poisteta diureeteillä (nesteenpoistolääkkeillä), tai punkteeraamalla, se lisääntyy, kunnes sitä on niin paljon, että se painaa keuhkot kasaan ja hengitys lakkaa.

      • Tuplanikot

        Tämä on tärkeä, herkkä aihe, josta ei saa vaieta. Olen ollut viinalle vihainen, kun seuraan, mitä ympärilläni tapahtuu. Viidenkympin kahta puolta olevat parhaassa iässä olevat ihmiset kuolevat röökit sauhuten ja tuopit kolisten. Ja miten pienestä kaikki on alkanut. Prosessi on pitkä ja katala. Alkoholistin loppuvaihe on todella kurjuuden maksimi. Näitä "hiekkahoitoon" menneitä ystäviämme emme saa takaisin, elämä päättyy ankeiden vaiheiden jälkeen liian aikaisin. Elämässä voi sattua kaikenlaista ja elämä sitä kautta päättyä, mutta Luoja varjelkoon alkoholilta. Kreivin aikaan sain voiman lopettaa, kohta vuoden saanut olla ilman ja löytää Elämän, uuden sisällön, olen uusi puoliso, uusi isä, uusi poika Äidilleni, juttu näkyy ja tuntuu kaikessa. Paljon juodessani alko meni kaiken ohi. Voimia ja tsemppiä lähimmäiset.


    • KohtalotoveriN27

      Hei, minua kiinnostaa myös kuulla mikä on aloittajan ja tämän isän nykytilanne? Itse olen katsonut ja katson edelleen oman äitini kitumista alkoholismin, väkivallan ja mielenterveysongelmien kohteena. Tätä jatkunut jo siitä lähtien kun muistan, varhaisimmat muistot ovat 4-5 vuotiaana ja nyt ikää 27. On ollut haimatulehduksia, aivokasvain, mustelmia ja murtuneita luita. Päivittäin mietin, milloin saan viimeisen puhelun. Mutta kaikkein eniten olen huolissani äitini vanhemmista ja miten he selviävät kun päivä koittaa elleivät ole itse päässeet sitä ennen rauhaan ja lepoon. Voimia kaikille muillekkin alkoholistien riuduttamille.

    • Anonyymi

      Minäkin olen kärsinyt kymmenen vuotta ja yli läheisen vanhempani juomisesta. Nyt tilanne on liian kriittinen ja nirri lähtee. Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta, huomasin tuntevani helpotusta lukiessani kirjoituksianne. Alkoholi on paha aine!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2483
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1718
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1588
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1543
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      935
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      924
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      871
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      835
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      808
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      176
      800
    Aihe