Olen tässä vuosien varrella miettinyt, että miten paljon ihminen voi olla oikeutettu auttamaan toista. Esimerkkinä appivanhempani, joiden luona käymme viikoittain (asutaan samalla kylällä) milloin minkäkin askareen takia. Milloin on tavaroiden lajittelua, kamojen siirtelyä, siivousta, kaupassa käyntiä, nikkarointia. Appivanhukset ovat kylläkin eläkeikäisiä, mutteivat sentään "petipotilaita". Sattuvat vaan olemaan sen ajan ihmisiä, jolloin koko perheen piti asua saman katon alla. Kuitenkin siellä riittää hommia meille molemmille ja usein appivanhempien luona käytetty aika onkin meidän ajastamme pois. Kohteliaana en pysty kieltäytymään auttamisesta, mutta kait tässäkin nyt joku raja täytyy olla. Vai onko?
missä menee auttamisen raja?
vävy vaan
4668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuri niin kauan se kestää, kuin itse suostutte tähän *rumbaan*.
Välit jopa saattaa mennä poikki vanhempiin ja sanomista joka tapauksessa tulee. Kun ilmoitatte, että on muuta tekemistä nyt.
Mutta, ilmaistyön tekeminen on siitä epäkiitollinen laji, että sen saaja ei sitä arvosta lainkaan. Ja siitä tulee ajanmittaan itsestään selvyys. Pikkujuttu, jolla ei edes vielä olla "hankittu leipää pöytään". Vaikka urakka kestäisi useamman päivän, tai viikon.
Että autat vain silloin kun se sinulle sopii ja kyllä eläkkeellä olevat pärjäävät ilman teidänkin apua ja kun piirit on pienet niin voivat käyttää teitä hyväksenne mutta ajallisesti noin 2-6 tuntia kuukaudessa on sopiva määrä auttamiseen mutta jos se häiritsee omia harrastuksia tai parisuhdettanne niin sekin voi olla liikaa. Kunnalta saa myös kodinhoitoapua vanhuksille niin jää teiltä ramppaaminen pois eikä tartte ressata ollenkaan.
Se on teistä kiinni mitä teette mutta jos ei huvita niin ei väkisin kannata siellä ramnpata jos on muuta tekemistä. Kohteliaasti voi välillä kieltäytyä ja ilmoitta että on sopinut muita menoja niin kyllä ihmiset ymmärtävät jos haluavat.
Aina silloin tällöin on hyvä sanoa ei, niin eivät opi pitämään itsestäänselvyytenä ja kokoajan laajenna teidän toimekuvaa. Pyytäkää ne välillä teille siivoamaan tai haravoimaan tms.. Tosin voihan kyse olla ihan vain yhdessäolosta tyttären ja sen miehen kanssa, mikäli itse pystyvät osallistumaan askareisiin. Toisaalta on hyvä auttaa, mutta toisaalta olisi hyvä että he itse pysyisivät aktiivisina..
Appivanhempanne eivät todellakaan tarvitse apuanne eivätkä he sitä pyydäkkään! He kaipaavat kerran viikossa SEURAANNE muuta heidän kielenkäytostään puuttu sana "seurustelu" joten he käyttävät sanoja "Voisitteko auttaa". Tuo tulee ilmiselvästi esille.
Mitähän jos seuraavan kerran heidän pyytäessään "apuanne" ehdotat että "se nikkarointi voi odottaa ensiviikkoon, menisimmeko pullakahville/piknikille/lounaalle/meille takapihalle lasilliselle mehua/kävelylenkille kaikki 4/vilkaisemaan se uusi taidenäyttely. jne. jne. Voimme nikkaroida ja siirtää ne tavarat ensiviikolla".
Saat huomata iloksesi että hekin vaihteeksi haluaisivat viettää aikaa kanssanne muualla kuin vain heidän kodissaan.