Täytyypä oikein kysyä palstalaisten mielipidettä näihin puistorakkaus sessioihin, että mitä mieltä julkisella paikalla rakastelusta, eli hyväksytkö paljaan perseen vilkkuvan vieressäsi, kun itse nuoleskelisit jäätelöä?
Temput puistossa.
voi herkileijaaa
13156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
paikalla pidetään vaatteet päällä.
siinähän nussivat
ajatus, että koirillekin on perustettu ulkoalueita, niin eiköhän joku nussimapuistonkin voisi perustaa, jonne kaikki naimahaluiset voisi mennä äheltämään.
niin vaihtaisin itse paikkaa sen jäätelöni kanssa.
Mä olisin soittanut poliisit jos olisin ollut paikanpäällä. Ei kiitos seksiä yleisillä paikoilla!
koskaan törmänny puisto nussijoihin. Itse olen tosin haaveillut tuon toteuttamisesta, mutta niin että minulla olisi leveähelmainen hame ja istuisin miehen sylissä ja siinä hommailtaisi. En kyllä siltikään kehtaisi sellaisessa paikassa toteuttaa, missä saattaisi olla katsojia, koska ei tuo varmasti ihan tuohon jäisi ;)
Minä en ymmärrä logiikkaa, minkä mukaan kadulla saa potkia maassamakaavaa kenenkään puuttumatta asiaan, mutta että seksin harrastamisesta tulee jollekin kauheat traumat. En vain kerta kaikkiaan ymmärrä.
Teinityttönä oon kerran nähnyt kaks piripäätä hommissa. Sillon se nauratti. Mut nykyseen oon sen verran tiukkis ettei se nyt kuitenkaan yleiselle paikalle sovi.
aikoinaan mies nojas seinään ja nainen antoi käsihoitoa ulkoilmassa, tarkoitan ulkoilmassa sitä et vehje oli sepaluksen ulkopuolella.
kerran myös hautuumaalla joku poljeskeli tuttuun tahtiin hautakiven takaa, tais olla elävä kohde silti
Luin tuosta ja eka reaktio oli että en olisi edes poliisille kerinnyt soittaan vaan olisin ihan kylmän viileesti mennyt siihen ja potkinyt niitä täysiä kullille ja pillulle. Se sessio olisi tosiaan päättynyt aika kivuliaasti ja veri vaan lentänyt.
Mua inhottaa ja ällöttää noi ihan älyttömästi enkä todellakaan halua nähdä julkisessa paikassa tuommoista. Tommoset pervot vois viedä sairaalaan.. tosin mun käsittelyn jälkeen ne sinne pääsiskin :DD
Jos vaikka ois mahdollisuus puistossa travoltan näköisen kanssa silleen puolisalaa kun olis jo kihlat luvassa, niin menisitkö?
Kateellinen persoona eikä tässä aloituksessa edes käsitelty sitä aiheitta eikä edes mitään sellaista aihetta joka voisi edes teoriassa aiheuttaa kateutta.
Kyseessähän on jonkin sortin perversio ja/tai fetismi. Eli kenenkään ulkonäkö tms. ei saa mua naimaan puistossa ihmisten aikana ihan siitä syystä ettei mulla ole tuota perversiota/fetismiä että haluan sekstailla muiden ihmisten katsellessa. Samoin multa puuttuu täysin tirkistelyfetismi eikä mua näinollen kiinnosta edes katsella jotain puistossa nussivaa pariskuntaa.
Vielä tärkein syy on se, että kyseinen toimitus ei sovi julkisille paikoille joissa esim. lapset voi joutua näkeen sitä.
Kannatan tota naimispuistoideaa eli tehdään aidattu alue johon voi sitten mennä nussiin ne jotka haluaa ja sinne voi mennä ne tirkistelijät katseleen jotka sitä haluaa tehdä. Sellaiset joita tuo ei kiinnosta yms. ja lapset voidaan sitten pitää erossa noista.
kertoa tilannekomiikkaa:
Kaverit näkivät pariskunnan olevan puskaseksillä. Kaverit sitten keksivät, että lyhyimmän tikun saaja menee pariskunnan luokse ilkosillaan opastamaan seksiasioissa.
Hävijä (joka kertoi tapahtuneen hävisi), meni sitten ilkosillaan ja kortsu kädessä täydessä touhussa olevan pariskunnan luokse sanoen (muistinvaraisesti) "Anteeksi häiriö. Mikäli ette käytä kondomia, tässä olkaa hyvä!"
Pariskunnan leuka oli kuulema loksahtanut auki, kuten H. Moilasella.