sukkahousut

20 vuotta sitten ei nähnyt kovimmilla pakkasillakaan 20 den paksumpaa sukkahousua. Ainoastaan pikkutytöt ja mummelit käytti paksumpia. Silloin ei myös voinut kuvitellakaan, että joku olisi laittanut sellaiset shortsien alle. Sukkahousut eivät olleet housut, vaikka olisi olleet kuinka paksut. Jotkut niitä inhosi yli kaiken, jotkut käytti päivittäin kesät talvet.

Nykyään talvipakkasilla harvoin näkee naista, jolla olisi ohuet sukkahousut hameen kanssa. Nyt kun ulkolämpötila huitelee 25 asteen paikkeilla, suuri osa naisista käyttää shortsien alla mustia melko paksuja sukkahousuja. Onko naisten hormoonitoiminta jotenkin muuttunut, kun mikää vaatetus ei tunnu riittävän. Kaikkein koomisinta on se, että nyt noita jo osittain läpinäkyviä sukkahousuja pidetään jo lyhyiden paitojen kanssa ikään kuin housuina. Onhan se tietysti jonkun mielestä kivä esitellä alusvaatteitaan kadulla.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Täh, siis miks helkkarissa pitäis palelluttaa ittensä pakkasilla ohuissa sukkahousuissa? Kun niitä kerran on paksujakin, miksi ei saisi laittaa sellaisia jotta olisi lämpimämpi? Ei naisten hormoonitoiminta ole varmaankaan muuttunut, mutta muoti ehkä. Se tulee muuttumaan vielä monesti, joten ehkä sitten taas joskus on sinunkin mieleisesi sukkahousumuoti valloilla?

Äänestä
  • Ei ehkä muodistakaan, vaan naisilla on nykyisin järkeä päässä, joka säässä..
    Hei, sehän rimmasi;)

    Äänestä

nuo sukkahousu viritelmät on kyllä ihmeellisiä, eikä edes hyvännäköisiä. Kuten myös legginsit. Tuohon talvi juttuun en jaksa edes kommentoida.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä mies kirjoitti:

20 vuotta sitten ei nähnyt kovimmilla pakkasillakaan 20 den paksumpaa sukkahousua. Ainoastaan pikkutytöt ja mummelit käytti paksumpia. Silloin ei myös voinut kuvitellakaan, että joku olisi laittanut sellaiset shortsien alle. Sukkahousut eivät olleet housut, vaikka olisi olleet kuinka paksut. Jotkut niitä inhosi yli kaiken, jotkut käytti päivittäin kesät talvet.

Nykyään talvipakkasilla harvoin näkee naista, jolla olisi ohuet sukkahousut hameen kanssa. Nyt kun ulkolämpötila huitelee 25 asteen paikkeilla, suuri osa naisista käyttää shortsien alla mustia melko paksuja sukkahousuja. Onko naisten hormoonitoiminta jotenkin muuttunut, kun mikää vaatetus ei tunnu riittävän. Kaikkein koomisinta on se, että nyt noita jo osittain läpinäkyviä sukkahousuja pidetään jo lyhyiden paitojen kanssa ikään kuin housuina. Onhan se tietysti jonkun mielestä kivä esitellä alusvaatteitaan kadulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu