saisitte päivän olla vihaamanne ihmisen ruumiissa? Mikäli tappaisitte itsenne, kuolisitte te itse eikä vihamiehenne henki, joka olisi muualla silläaikaa. Tuntisitte myös fyysistä kipua mikäli esimerkiksi hankkiutuisitte hakattavaksi.
Mitä tekisitte jos
pohdintoja
10163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ehdottomasti menisin hänenä poliisin puheille tunnustamaan hänen kaikki pahat tekonsa (tosin en ole selvillä hänen viimeaikaisista tekemisistään, joten jonkinlainen muistilinkki olisi tarpeen).
Hankkisin hänelle myös antabuskapselin nahan alle.
Lisäksi tatuointi, jossa olisi hänen kaikkien enstisten ja nykyisten tyttöystäviensä nimet listalla ja kukin yliviivattuna.
Sitten vielä Sp-tautien poliklinikalle ja eiköhän se ole siinä.
(kerralla tyypin elämä järjestykseen)
ja pilais sen uraa??? hitto oot lempeä tyyppi.
Sillä on muuta puuhaa muutamat vuodet eikä ehdi töihin ollenkaan.
Ai niin sen avioton lapsi, jota se ei ole nähnyt aikoihin, kaipaa varmaan muutamaa kunnollista lahjaa (ja aika arvokasta vieläpä).
vai mitä?
Tuo sillekin sopisi.
Kuitenkin eräs muinainen tapaus mielessä.
Itseasiassa niitä on kokolailla samassa tilanteessa olevia tyyppejä useampikin.
ottaisín vaahtokylvyn pesuaineena 3HCL HNO3 elis
kuningasvettä, joka syövyttää jalometallejakin
ajattelin että en tahtois edes sellaisen ihmisen ruumiin sisään jota halveksin mutta voisihan se olla hauskaa.
Hakeutuisin hoitoon hillumalla sekopäisenä ihmisten pihoilla ja nolaamalla sen.
En vihaa ketään. Vaikea edes kuvitella. Toki mä inhoan monenlaisia ihmisiä, kuten esimerkiksi suuren luokan talousrikollisia, imbesillejä, jotka ovat synnyttäneet maailmaan esimerkkiksi huumekauppiaspomoja, liian yksinkertaisia ihmisiä jotka kuitenkaan eivät edes ole yksinkertaisia, vaan ainoastaan laiskoja ja siksi sivistystä omaamattomia, rasisteja, joitakin tietoisesti ja omasta halustaan itsensä esim. julkisuuteen tunkeneita tissinesittelijä- idiootteja ( ällöän edes vahingossa nähdä, kuinka jollakulla on henkinen vamma, jossa ei ole älyllistä perustavaa tarkoitusta) ja muitakin ei- taviksesti toimivia.
En tiedä, että johtuuks tää siitä, mutta että vaikka mun perhe oli köyhä, seurattiin mun läksyjen lukemista kakarana. En olisi voinut molottaa turhuuksia missään ilman, ettei sitä olisi salamana huomattu. Inhoan tyhmiä ihmisiä: miks esimerkiksi joku paskaläjä lukee mieluummin "Me Naisia", kuin katsoo, että missä typerys kakaransa menee, jos kerran on kakaroita maailmaan tehnyt? Mulla ei esim. yksinhuoltajia vastaan ole kerrassaan mitään, mutta jokainen tuntemani yksinhuoltaja on tyyliin sellainen, että on raatamisellaan ja statuksellaan taannut jälkikasvulleen hyvän elämän tai ainakin mahdollisuudet sellaiseen: notkunut harrastuksissa lasten kanssa 3x per viikko (7 päivää viikossa), luonut uraa tai muuten TEHNYT JOTAKIN LASTENSA HYVÄKSI. Yksinhuoltajat eivät tokikaan muuten varmasti(!) tulisi tässä edes mieleeni, jollei sellaisia ahdisteltaisi palstalla tai (ja?) jolleivat jotkut typerät, tietoisen vahingoittamisen haluiset kusiais- kirjoittajat valehtelisi teksteissään...
Vihaa oikein ketään ...mutta ehkä tekisn tempun eräälle presidentille ja jättäisin virkani välittömästi.
Oletetaan että kello 00.00 tapahtuu tämä muutos.
Vietän päivän kaikessa rauhassa nautiskellen elämästä "omilla" rahoillani, nostelen tilit tyhjäksi käteisenä, roudaan kaiken myyntikelpoisen omille kämpille, käyn panemassa vihamieheni naista jos se on kelpoisa elli.
Ostan pornokaupasta sellaisen suukapulan ja käsiraudat.
illalla 23.40 pistän käsiraudan toiseen käteen, vedän hirttosilmukan kattoon valmiiksi ja suukapuloin itseni. 23.58 nousen huteralle jakkaralle, viritän köyden kaulaan ja napsautan käsiraudat selän takana kiinni ja odotan kunnes "vuoro vaihtuu".