En nyt oikein tiedä minne olisin tämän laittanut, mutta laitoi nyt tänne... Ja toivoisin ihan asiallisia kommentteja, ja mahd paljon kiitos! (: Eli, viime viikonloppuna olin baarissa (jossa tanssitaan/disko). Tapasin siellä tanssiessa minua vuotta vanhemman jätkän, ja päädyimmekin sitten tanssimaan HYVIN lähekkäin. Hän tarjosi minulle myös drinkin, ja tanssimme vielä. Minulla on oikestaan kaksi ongelmaa...
1) Lopuksi hieman pussailimme, ja tämä oli minulle ensimmäinen kerta! Yritin antaa hänelle ihan vain pieniä suukkoja, mutta hän halusi ilmeisesti kunnon kielareita. Ongelma on, että en todellakaan osannut, ja nolotti varsinkin kun kaikki muutkin näkevät. Miten siis voisin tavallaan opetella/osata seuraavan kerran, haluan sitä mutta pelkään jopa!?
2) Paikassa soi musiikki niin kovalla, että siellä ei juurikaan pysty jutella, mutta käskin hänen etsiä minut sieltä seuraavana viikonloppuna, siis tänä perjantaina! En tietenkään voi olla varma tuleeko hän, mutta jos tulee ja näemme, niin ajattelin kyllä mennä hänen luokseen jos tilanne sallii. Mutta en silti voi tietää miten vakavasti jätkä on hetkemme ottanut, tanssiko hän kenties vielä samana iltana toisten tyttöjen kanssa, vai miettikö hän tosissaan että haluaa nähdä minut vielä? Tiedän että tähän ei voi suoraan vastata, mutta mitä mieltä olette? Tilannetta hieman selventääkseni, aina kun kuljimme baarissa hän piti minusta kiinni, tanssiessamme piti myös minut aivan kiinni itsessään (suurimman osan ajasta piti perseestä kiinni:D) ja kun kerroin, että minun piti lähteä, hän ei olisi millään halunnut ja kysyi monesti miksi.
Vielä, jos olemme yhdessä tänäkin iltana, niin onko teidän mielestä järkevää yrittää kysellä jätkältä jotain vai ottaakohan hän tätä mitään niin tosissaan?
Tuona iltana jätkä oli siis juonut ainakin jonkun verran, eikä kävellyt ihan täysin suorassa...
Ilta oli minulle kuitenkin ikimuistoinen ja toivon, että minulle tapahtuisi samoin toistekin, koska minulle ei ole koskaan ennen käynyt noin enkä olisi uskonut sitä itsestänikään! Toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida tähän, eri asioistakin! Kaipaipaisin todella apua...=)

Vastaukset 2
Vanhimmat
hmm..
Oot vaan selkeästi hieman hämilläsi tapahtuneesta, mutta ehkä tärkeimpänä asiana sun tulee pitää itsevarmuutta.. :) en jaksa sen enempää alkaa tähän kirjoittelemaan, mutta jos kaveri tosiaan tänään sinne ilmaantuu niin eiköhän se ole kiinnostunut..se on asia erikseen, että missä muodossa ja se kannattaa selvittää ennenkuin teet itsellesi outoja juttuja.. :)
mutta ennenkaikkea ole siis itsevarma ja tee rohkeita valintoja.. siitähän kesällä on kyse.. ;)
Ei kävele suoraan = Ei tiedä mitä tekee
Haluaa pussailla heti kielareita = Haluaa vain panoa, tai ei tiedä mitä tekee
Pitää koko ajan kiinni ja kysyy "miksi" lähtemisestä = Ei halua että poka karkaa
Ilmaantuuko paikalle tänään siis? Todennäköisesti on jo unohtanut sinut, eli ei.
Tai sitten ilmaantuu, mutta se on vain merkki siitä että viettää siellä melko usein aikaa.
Kannattaa unohtaa, eikä nolata itseään menemällä juttelemaan jos se siellä on.