Olemme muuttamassa uuteen asuntoon, ja miehelläni on aivan mieletön stressi päällä tämän takia, ja olemme varallisesti hyvin tiukilla koska kumpikin on työtön tällä hetkellä, joten edessä on sossussa käynnit, työnhaku päällä jne. Mieheni ei usko että pystyn hoitamaan näitä talousasioita, siis edes sossuun tai työkkäriin soittoa, koska hän tietää huolettoman ja hiukan huolimattoman luonteeni. Ymmärrän häntä siinä, mutta tiedän että kyllä pystyisin hoitamaan ne jos haluan. Hän ottaa siis koko taakan itselleen, ja lisäksi syyttelee minua, että ennen naimisiinmenoamme hänen elämänsä oli niin paljon huolettomampaa, ei ongelmia, tilillä rahaa aina varalla säästössä jne... Minun sydämeeni sattuu todella pahasti. Tietenkään en itsekään ole mikään pyhimys, koska aina vähän väliä vaadin häneltä huomiota ja hellyyttä jolle hän ei oikeastaan pysty antamaan tilaa stressinsä takia. Eräänlainen noidankehä siis. Luulen, että hän ei ole vielä sisäistänyt sitä, että nyt olemme me kaksi, eikä vain hän ja minä yksin. Olemme olleet vasta vähän aikaa naimisissa, joten jaksan uskoa että tämä tilanne vielä tasoittuu tästä. Kysymys on vain siitä, kuinka sydämeni jaksaa joustaa näitä asioita.
Kun taloudellinen tilanteemme tasoittuu, asiat alkavat mennä varmasti paremmin ja uskon, että hänen rakkautensa pääsee esiin sieltä jostakin, kaiken stressin ja murheen alta. Mutta kun tällä hetkellä hän ei piittaa yhtään kuinka pahoja sanoja on minulle sanonut. Näinä aikoina ei ole ollut oikeastaan yhtään hellyyttä, hyviä sanoja tai läheisyyttä - seksistä puhumattakaan - koska hänen kaikki voimansa menee rahatilanteen murehtimiseen. Voin kyllä kestää jonkin aikaa ilman hellyydenosoituksia, mutta solvaukset joista hän ei ole pahoillaan, menevät jo vähän liian pitkälle vaikka stressin ymmärränkin.
Olenko siis vain hiljaa tarvittavan ajan ja poissa hänen tieltään, niellen kaiken pahan mitä saan kuulla? Vai vaadinko kivenkovaan anteeksipyyntöä niin kauan kunnes saan sen?
Kun taloudellinen tilanteemme tasoittuu, asiat alkavat mennä varmasti paremmin ja uskon, että hänen rakkautensa pääsee esiin sieltä jostakin, kaiken stressin ja murheen alta. Mutta kun tällä hetkellä hän ei piittaa yhtään kuinka pahoja sanoja on minulle sanonut. Näinä aikoina ei ole ollut oikeastaan yhtään hellyyttä, hyviä sanoja tai läheisyyttä - seksistä puhumattakaan - koska hänen kaikki voimansa menee rahatilanteen murehtimiseen. Voin kyllä kestää jonkin aikaa ilman hellyydenosoituksia, mutta solvaukset joista hän ei ole pahoillaan, menevät jo vähän liian pitkälle vaikka stressin ymmärränkin.
Olenko siis vain hiljaa tarvittavan ajan ja poissa hänen tieltään, niellen kaiken pahan mitä saan kuulla? Vai vaadinko kivenkovaan anteeksipyyntöä niin kauan kunnes saan sen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Olenko siis vain hiljaa tarvittavan ajan ja poissa hänen tieltään, niellen kaiken pahan mitä saan kuulla? Vai vaadinko kivenkovaan anteeksipyyntöä niin kauan kunnes saan sen?"
Älä tee kumpaakaan. Ilmoita että nyt pitää tulla muutos, koska suhteenne ei kestä tällaista peliä. Jutelkaa siitä miten voisitte auttaa toisianne, miten jakaisitte tehtävät jotka muutto tuo. Kerro hänelle mikä sinusta tuntuu pahalta, ja kysele myös häneltä onko hänellä vastaavia tuntemuksia. Jutelkaa miten voisitte lopettaa toistenne kiusaamisen ja aloittaa yhteistyön ja toistenne tukemisen. Sitähän te molemmat tarvitsette; tukea tässä tilanteessa. Toisiltanne. Nyt kuulostaa siltä että olette toistenne vihollisia,
Heippaliini rouvaseni,
Nyt sinun on käännettävä korvasi isommalle ja k u u n n e l t a v a miestäsi vakavasti.
- Ja miksiköhän? kysyt sinä Liina Anniinalta.
- No siksi, koska yksi (1) lauseesi paljastaa aivan kaiken. Ja se on tämä:
"Mieheni ei usko että pystyn hoitamaan näitä talousasioita, siis edes sossuun tai työkkäriin soittoa, koska hän tietää huolettoman ja hiukan huolimattoman luonteeni".
Hiukan? Minä uskon, että sana hiukan on täyttä puppua, koska sossuun meno kertoo sen, että kyseessä ei ole mikään huoleton hiukkanen vaan ihan pelkästi huoleton ja huolimaton asenne.
Siis hei rouvaseni, ei puhuta mistään luonteesta! Jooko?
Kukaan ei syntyessään saa luonteekseen sossun asiakkuutta. Se hankitaan asenteella, ellei nyt ole ihan synnynnäinen täysbimbo, mutta sellaiset kuuluvat jo terveydenhuollon ja eläkelain piiriin.
Nyt lusikka kauniiseen käteesi ja asenteen muutos, niin miehesi elämä helpottuu, hän ei enää syyttele sinua, paiski harmistuksessaan pahoja sanoja, stressaannu ja vedä kaikkea taloudellista taakkaa niskoilleen.
Selvitä miehesi kanssa fiksusti, missä huolimattomuutesi ja huolettomuutesi ilmenee...
aivan konkreettisesti. Jos olet tuhlaavainen, niin sellainen peli on lopetettava. Jos jätät asioita hoitamatta, alat hoitaa ne ajallaan. Alat säästää kaikessa, missä voi.
Tilanne EI tasoitu, ellet ala TEHDÄ jotain ongelmille, jotka sinä aiheutat huolimattomuudella.
Ihan oikeasti, nyt on niin, että SINÄ et ole sisäistänyt, että teitä on kaksi. Tältä se näyttää viestisi perusteella, sori vaan.
Sinä vaadit hellyydenosoituksia. Joo-o, mistä se stressaantunut ja panikoiva mies sellaista repii. Eihän hän nyt mikään jumala ole, herranjestas.
Sinun hellyydenosoituksesi häntä kohtaan olisi nyt käsittää, että työttömyys ja soskuun meno ovat katastrofeja, johon sinun EI pidä suhtautua huolimattomasti.
Että silleen, rouva hyvä, pillit pussiin ja rahaa tienaamaan työllä, niin maailmanne pelastuu...
Ja lue se ajatuksella. Sinä hulttiomaisuudellasi ja välinpitämättomyydelläsi olet ajamassa miehesi aivan alimpaan depressioon.
Sinulle on annettu lahjaksi aivot, käytä niitä ja paranna tapasi. Ala kantamaan kortesi kekoon niin taloudellisesti kuin henkisestiki äläkä elä kuin jokin vlittava yksiaivosoluinen ameeba. Odottaa nurkassa hellyydenosoituksia mitään tekemättä ja mistään välittämättä kuin numero 1 loinen on täydellisen typerää.
Sinun on ansaittava toisen hyväksyntä ja huolenpito. Ryhdistäydy, tee toitä, osallistu sekä kotona että kodin ulkopuolella itsesi ja muiden auttamiseen, sillätavoin sitä yhteiselämää vedetään etenpäin. Ei lahaomalla nurkkaan ja valittamalla! Sinun velvollisuutesi on auttaa miestä, etkos sinä niin luvannut avioliittoa solmiessa?
Kyse ei ole siitä, etten kuuntelisi häntä tai olisi halukas auttamaan talousasioissa. Minä itse näen kuinka stressaantunut hän on, ja olisin valmis auttamaan milloin hän sitä tarvitsee. Mutta kyse on siitä, että mieheni EI ANNA minun auttaa, ja sitten purkaa kaiken stressinsä minuun. Toki minulla on työnhaku päällä koko ajan, niinkuin hänelläkin. Olen aina saanut asioitani hoidettua ennen kuin olimme edes yhdessä, teen ne vain omalla tavallani, joten hän ei luota että teen ne oikein.
Mutta kiitos tuosta neuvosta, että selvitetään kunnolla missä huolimattomuuteni oikeastaan ilmenee. Kun hän ymmärtää sen paremmin, toivottavasti hän voi antaa minun osallistua enemmän.
Autat parhaiten niin, että menet ensitilassa töihin. Etsit oma-aloitteisesti töitä eli otat yhteyttä työnantajiin, lähetät hakemuksia... otat vastaan vaatimattomankin työn.
Toiseksi... alat nuukuusviikot eli pussin suu tiukilla, et tee m i t ä ä n heräteostoja... elät siis omien varojesi mukaan. Siitäkin saa tyydytystä, että taitaa taloudellisen ajattelun ja osaamisen.
Noihin yllälueteltuihin ei tarvitse kysyä mieheltä lupaa, että antaako vai ei anna sinun tehdä.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja keskustele itsellesi edes pieni vastuu jostakin asiasta ja pidät siitä sitten myös kiinni. Miehelläsi on tunne, että otti puolison, mutta saikin lapsen huollettavakseen. Kyllä sitä tuntee itsensä huijatuksi.
Ja kyllä sinun vain täytyy itse hoitaa käytännön asiasi virastoihin ja hankkia se työpaikka. Ei mies voi tehdä sitä puolestasi. Jos et tosiaankaan uskalla soittaa, niin mene käymään, se on usein helpompaa ja selkeämpää kuin puhelimessa asiointi.
Toisaalta, te ette ole ensimmäinen nuoripari, joka on taloudellisesti tiukoilla.
Monet miehet ylpeilevät sillä, että pystyvät elättämään perheensä. Miehesi on kasvanut ajatukseen, että kumpikin kantaa tasapuolisen vastuun ja reagoi nyt voimakkaasti, kun niin ei heti käynytkään. Ehkä hän on samalla myös vähän pettynyt itseensä, kun ei olekaan niin "mies" kuin miehen oletetaan olevan.
Siis ymmärsinkö oikein, tarkoitatko että hän kokee oman olonsa huijatuksi ja minut kuin huollettavaksi lapseksi, vaikka hän ihan itse estää minua reilusti hoitamasta omaa osuuttani asioista? MINUA tässä on huijattu, kun en saakaan osallistua yhteisiin asioihimme. Hän ei luota esim. siihen, etten osaa pitää puoliani mahdollisessa palvelutilanteessa, jossa minua ei palvella kunnolla. En osaa korottaa ääntäni tuntemattomille ihmisille, ja hän kokee sellaisen taidon erittäin tärkeäksi. Hän haluaa siis vähintään vahtia minua sellaisissa tilanteissa. Enkä väittänyt etten uskaltaisi hoitaa asioita soittamalla, vaan soittaisin mielelläni jos mieheni vain luottaisi siihen kykyyni soittaa.
En odota mieheni tekevän kaikkea puolestani, mutta minun on pakko koska hän päättää niin! En tottapuhuen käsitä mihin minä olen tässä syypää.
Sinun ei tosiaan tarvitse ottaa miestä mukaan työhaastatteluihin eikä muihinkaan yhteydenottoihin.
Tuosta ensimmäisestä viestistä sai kyllä nyt hieman epätarkan kuvan, kun kerroit eli myönsit ITSE olevasi luonteeltasi huoleton ja huolimaton.
Nyt se menikin niin, että mies estää sinua hoitamasta asioita ja epäilee, ettet pidä puoliasi.
Onko se mies nyt vahtimassa sinua koko ajan, ettet pääse itse soittamaan työnantajille ja virastoihin? Jos sinulla on kännykkä, niin mene miehen luota toisaalle soittamaan, niin ettei hän voi vahtia.
KUN saat työpaikan, niin eihän siinä miehellä ole nokan koputtamista. Ei se mies voi sinua tulla työpaikalle vahtimaan.
Arkiasioissa hoidat tietysti arkiset asiat parhaasi mukaan niin napakasti kuin kykenet. Ei saa lamaantua, vaikka mies arvostelisi. Pahin mitä voit tehdä on jättää kädet velttoina naruina roikkumaan sivulle. Ei muuta kuin hihat heilumaan, vaikka toinen säksättäisi. Ethän anna siihen aihetta!
Jokainen tekee työnsä hieman eri tyylillä ja käsialalla. Jos lopputulos ei 100% täydellinen ole, niin mitä haittaa, se on tehty kuitenkin.
Tätäkö tarkoitit, että mies ei ole tyytyväinen tekemisiesi lopputulokseen?
Älä lannistu, jos teet parhaasi mukaan, niin kellään ei ole oikeutta moittia.
Alkuperäinen viestisi ei oikein antanut kokonaiskuvaa tilanteesta... ehkä se hahmottuu kun kerrot enemmän.
No kyllä hän on selvästi sitä mieltä, ettei sinusta ole hoitamaan asioitasi, ja on pettynyt nykytilanteeseen entisaikoihin verrattuna. Totta puhuen, kirjoitustesi perusteella myös tämän ketjun lukijat saavat sen käsityksen, ettet osaa kääriä hihojasi.
Toki myös uskon, että miehesi on tyypillinen henkselienpaukuttelija, joka on tottunut huutamalla saamaan tahtonsa perille. Tiedän tyypin. Jos itse olet diplomaattisempi luonne, niin käännä se neuvottelukykysi vahvuudeksi. Itse olen myös se diplomaatti ja mieheni se räyhääjä, mutta kumpikin menemme omalla tyylillämme läpi vaikka harmaan kiven. Toki joskus häpeän mieheni räyhäämistä ja häntä ärsyttää ikuinen hivutustekniikkani, mutta viime kädessä on pakko myöntää, että tuottipa se toisenkin menetelmä ainakin toivottua tulosta.
Asian ydin on kuitenkin siinä, että sinun vain täytyy nyt itsepäisesti hoitaa ne omat asiasi. En nyt oikein osaa sanoa, miten tilannetta parantaisi se, että me kuorossa toteamme miehen alistavan ja vähättelevän sinua. No ok, hän siis alistaa ja vähättelee sinua. Todista hänelle ja itsellesi, että hän on väärässä ja sinun tyylilläsi pääsee maaliin ihan yhtä hyvin.
Jos suhdettanne rasittaa nimenomaan sinun toimettomuutesi, miehen hallitseva käytös ja rahanpuute, niin niihin löytyy ratkaisu: 1) hoida omat asiasi kaikesta huolimatta, käy virastoissa, kysy neuvoa, hae apua, ihmisä sielläkin vain olllaan ja jopa asiallisempia kuin oma miehesi 2) hanki töitä, mitä tahansa töitä, aina voi vaihtaa parempaan.
Jos huuto tuosta huolimatta jatkuu niin sitten on jo jossakin muuallakin vikaa. Uskoisin kuitenkin, että kyseessä on enemmänkin se, että elätte nuoressa parisuhteessanne itsenäistymisen aikaa. Olitte tähän asti "me" ja nyt alatte taas irrottautua yksilöiksi. Ylimääräinen taloudellinen stressi ja käytännön ongelmat vain osuivat huonoon saumaan. Kyllä se siitä :-)