Tyttäreni menee naimisiin 17.7.2010. Minä en ole kutsuttujen joukossa. Luoja tietää, miten olen Siniäni rakastanut. Luoja tietää senkin, miten monesti tyttäreni on minua loukannut. Hänen takiaan lopetin omat opiskeluni ja tein töitä, että hän sai käydä Kallion ilmaisutaidon lukion. Kaikessa kannustin ja tuin. Rahaa minulla ei avioeron jälkeen ollut, että häntä olisin voinut taloudellisesti tukea. Mutta eipä olisi eroakaan tullut, jos minulla olisi monen työpaikan ja opiskelun lisäksi ollut aikaa parisuhteelleni. Minä olen kuulemma tehnyt hänelle ja muille 4:lle nuoremmalle jotain pahaa, jota hän ei muista, mutta jotain pahaa kumminkin. Kun keskimmäinen lapseni sairastui enkefaliittiin ja vammautui, niin maailmani hajosi. Sini oli silloin 4v. Olin ensin pelännyt, että vauvani kuolee ja sitten kun hän jäi henkiin, niin ei ollut mitään tietoa, miten pahasta vammasta on kysymys. Vammaisen lapsen vanhemmat luultavasti tietävät, miltä minusta silloin tuntui. Syyllisyydentunne oli kaikista pahin. Sini on kertonut sisarelleen, että hänestä on tuntunut , että olen hänet hylännyt. Sitä en tehnyt ainakaan tietoisesti. Päinvastoin poikani sairastumisen jälkeen tajusin, miten arvokasta on, kun lapset ovat terveitä. Ja ylipäätään, miten ihanaa on, kun on lapsia. Rakastan heitä kaikkia. He ovat kaikki jo aikuisia ja minä olen sairas fyysisesti. Tuntuu pahalta, että tyttäreni sulkee minut elämästään ja samalla kieltää omalta tyttäreltään oikeuden tutustua isoäitiin. 17.7.2010 tulee olemaan ikimuistoinen hääpäivä tyttärelleni, koska se tulee olemaan myös minun kuolinpäiväni. Tytärtäni lainaten:
äiti ja vanhin tytär
narsistinen paska
71122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täällä toinen samanlainen tyttärensä hylkäämä, samanlaisin sanoin arvioitu. Jotain ihan h-n pahaahan sitä on tehnyt mutta ei minunkaan tyttäreni osaa / halua sitä minulle kertoa. Syy siihen lienee tyttärillämme se, että eivät he tiedä, mikä se asia ja aihe on. Olo on paha ja kun siihen ei ole muuta selitystä, niin maailman helpoin syyllinen on mutsi.
Ole huoletta ja koeta kestää, se päivä tulee jossain elämän mutkassa tyttöjämme vastaan, kun asia 'kävelee vasten otsalohkoa' ja jymäyttää tiiliseinän voimalla. Koeta jaksaa elää omaa elämääsi, siihen auttaa ymmärrys omaa rakasta lasta kohtaan. Ei sille voi mitään edes äiti, että täällä maan päällä on jokaisen tehtävä omat virheensä ja opittava niistä. Tai sitten ei, mutta sekään ei ole äidin päätettävissä eikä valittavissa.
'Kaikki se, mikä ei tapa, vahvistaa.' Em:sta syistä äideistä kasvaa vahvoja ymmärtäjiä, viisaita naisia, joiden voimavaroja ei ymmärretä käyttää hyväksi, helpottamaan omaa kulkua pysymällä vierellä ja lähellä kaikkine elämän uusine juttuineen; avioineen, lapsineen jne.
Kiitos, että vastasit viestiini. Vastoinkäymisiä on ollut ja on muitakin, mutta sen odotetuimman ja rakastetuimman lapsen halveksunta ja syytökset, että olen ollut huono äiti lapsilleni, on murtanut minut täysin. Jos olisin kerrankaan mitätöinyt lapsiani tai fyysisesti tai henkisesti pahoinpidellyt, niinkuin minulle tehtiin, niin ymmärtäisin. Nyt en ymmärrä. Kerran tosin pyysin tytärtä osallistumaan kotitöihin ja hän vastasi, ettei minulla ole oikeutta vaatia häneltä sellaista. Minulla on ainoastaan velvollisuuksia lapsia kohtaan, kun olen heitä maailmaan saattanut. Nyt hänellä on kohta 3v. täyttävä tytär. Hänen perheessään pidetään lapsesta huolta vuoropäivin; tänään äiti, huomenna isä. Se on kai sitä tasa-arvoa. En ole puuttunut millään lailla tähän, mutta ihmettelen, mistä lapsi voi ymmärtää, jos hätä tulee ja ei voikaan tukeutua äitiin, kun on isän vuoro huolehtia. Ja mitä sanookaan tämä tyttö 10:n v. päästä, kun tajuaa, että hänellä on toinenkin mummi, johon hän ei ole saanut tutustua? Jos en uhkauksestani huolimatta kuitenkaan kuole tyttäreni hääpäivänä. Mielenkuohussahan sen edellisen viestin kirjoitin.
Kuulepas nyt äitee, oletko ikinä ajatellut näitä asioita sukupolvien jatkumona; sinun äitisi, sinä, sinun tyttäresi äitinä jne. tekivät ja tekevät koko ajan 'virheitä' vaikka yrittävät parastaan. Minäkin yritin (yritän vieläkin) kaikkeni lasteni eteen, passasin liikaa, mutta vaadin kyllä myös kotitöihin osallistumista.
Eivät nämä asiat ole kiinni siitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä. Jutut kiikastavat enemmänkin siitä, millaisen mielikuvan tyttäremme ovat saaneet ihmisestä nimeltänsä äiti. Sellaista ihmistä, jota eniten rakastaa, sellaista myös eniten vihaa, sellaisen pahoja puolia, huonoja juttuja, virheitä ... on tosi vaikeaa antaa anteeksi. Lapsi olettaa ja luulee rakkaimman ihmisensä olevan täydellinen, virheetön. Ja kun äitikin on vain ihminen kaikkine 'synteineen', niin sitä on mahdoton kestää kun lapsuus alkaa kääntyä nuoruusvuosiin.
Juolahti mieleen, että jospa tyttäresi ei kestä sitä, että et ole vaatinut häneltä osallistumista kotitöihin. Häneltä on jäänyt puuttumaan aika monta taitoa, joita tarvitaan siinä vaiheessa kun aletaan laittaa omaa kotia pystyyn. Ja jos sinä olet opettanut lapsillesi, että "äidillä on vain velvollisuuksia" niin, sori vaan, sinä olet siitä virheestä vastuussa, sinun olisi pitänyt opettaa omillesi, että niin asia ei ole.
Anteeksi sekin, että en jaksa ymmärtää, mitä pahaa näet siinä, että isä hoitaa omaa lastaan. Ihan todella hienoa, että nykyvanhemmat osaavat puolittaa vastuun lastensa hoitamisesta. Isä osaa huolehtia ja olla tukena yhtä hyvin kuin äitikin (joskus paremminkin) ja lapsi kyllä oppii sen.
Niii-in; 10 vuoden päästä kun tyttären tyttäresi alkaa ihmetellä, miksi ei tunne toista mummoaan, astuu esiin se sukupolvien jatkumo. Silloin sinun tyttäresi joutuu tilille 'virheistään'.
Valitettavasti nämä jutut ja elämä menee niin, että vaikka vanhemmat tahtovat lapsilleen parasta, niin silti me olemme vain harhaanjohtajia. Me toimimme omista lähtökohdistamme, lapset ovat meillä vain lainassa ja me viitoitamme heille jonkinlaisen tien eteenpäin, joskus huonon, joskus paremman.
Minä olen epätoivoinen tällähetkellä riideltyäni tyttäreni kanssa. masennus iski tuntuu että elämältä on pohja pois.
Oletko varma että kaikki johtuu vain tyttärestäsi? Ettei olisi vaihdevuosioireita itselläsi. Niihin saa apua kun tiedostaa oman tilansa.
Narsistinen persoonallisuushäiriö.
Suhdesoppa sivustolla useita aihepiiriin liittyviä uutisia.
Lue aiheesta lisää, lue myös kommentteja, kommentoi.
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/narsismin-juuret/
---------------
Äitienpäivän lähestyessä ahdistus valtaa mielen. Aikuinen tyttäreni on ilmoittanut, ettei halua olla enää missään yhteydessä äitiinsä. Menestynyt, koulutettu tytär haluaa elää elämää, jossa kukaan ei kyseenalaista hänen valintojaan. Hän haluaa olla rajattoman ihailun keskipiste, kadehdittu ja palvottu uranainen. Hänen arvojaan ja elämäntapaansa ei saa kyseenalaistaa, vaikka äitinä tietää, ettei loputtomiin voi jatkua näin. Kritiikkiä tytär ei suvaitse; ei läheisiltään eikä ystäviltään. Vaikka kuinka punnitsen kohdallani, missä olen toiminut väärin, en löydä vastausta. Muut lapseni ovat vastuuntuntoisia ja empaattisia ja minulla on lämmin suhde heidän kanssaan. Vain kuopus tuottaa äidille suurta huolta ja surua. Hyvät kohtalontoverit: miten te olette vastaavasta tilanteesta selvinneet?