Kaloriteoria??

ajateltavaa1

Ylipaino - muna vai kana?

Miksi jotkut ihmiset lihoo ja jäävät lihaviksi? Tavanomainen vastaus, jos kysyt maallikkolta (tai ravintotieteen professorilta) kulostaa itsestään selvältä. "He syövät enemmän kaloreita kuin he kuluttaa".
Mutta se ei todellakaan ole kovin hyvä vastaus. Se on kuvaus siitä, mitä tapahtuu, ei vastaus siihen, miksi. Jos taas kysymme "Mutta miksi he syövät, kun enemmän kuin he kuluttavat?", on vaikeampaa. Mutta usein viitataan siihen että henkilöllä voi olla heikko luonne, tai on laiska tai ehkä eivät yksinkertaisesti ymmärrä paremmin. On kuitenkin olemassa useita laihoja ihmisiä joilla on heikko luonne, jotka eivät liiku enempää kuin on pakko ja ovat tuskin viitsineet käydä peruskoulun loppuun joten logiikka ei ole itsestään selvä erityisesti koska monet liikalihavat näyttävät syövän vähän ja jotkut laihat näyttävät pystyvän syömään kuinka paljon hyvänsä lihomatta.
Onko maailma epäoikeudenmukainen? Onko niin kuin joku ”asiantuntija” sanoi että on totuttava olemaan nälissään mikäli haluaa pitää painonsa ? Ymmärtääkseni hän tarkoitti loppuiän. Kalorirajoitetuista ruokavalioista tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat että niillä saavutetaan vain väliaikainen laihtuminen jonka jälkeen paino palautuu entiselleen ja vähän lisääkin ja vähentyneellä lihasmäärällä (=jojo-laihdutus) Tämä on täysin odotettua mikäli luottaa ravintotutkimukseen, laihtuminen kunnes väsyy olemaan nälissään ja sitten pannukakku koko hommasta
Jotkut jopa päätyvät suosittelemaan leikkausta niin että sen jälkeen pystyy syömään vain pieniä määriä. Mutta onko se todella tarpeellistaMistä johtuu että ihmiset olit ennen laihoja ja terveitä ennenkuin kirurgi tarjoutui kalustamaan mahan uudelleen?
Takaisin aiheeseen, muna vai kana. Nyt käy vähän hankalaksi joillekkin. Lihovatko ihmiset siksi että syövät liikaa ja kuluttavat liian vähän? Se kuulostaa loogiselta mutta johtaa umpikujaan, Ehkä asia onkin päinvastoin? Entäs jos asia onkin niin että he syövät liikaa ja kuluttavat liian vähän siksi että paino nousee? Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta tosiasia onettä löytyy paljon tutkimustietoa että asia on juuri näin.

Ohjaavatko rasvasolut painonvaihtelua?

Siinä tapauksessa painonnousun syy on toinen kuin mitä on väitetty. Kun rasvasolut ”turpoavat” verestä otetun ravinnon seurauksena on tuloksena näläntunne. Silloin voi valita joko syödä lisää tai ei syödä. Jos ei syö kun on nälkä tulee väsyneeksi eikä jaksa liikkua niinkuin pitäisi. Ehkä ravinnonpuute jopa johtaa sihhen että elimistä vähentää polttamista ja siirtyy säästämään energiaa. Käy kuin kalorirajoitetuilla dieeteillä, itsehillintä ei riitä tarpeeksi pitkälle ainoastaan väliaikaisesti Leveyskasvun välttäminen syömällä vähemmän on suunilleen yhtä hyvä ratkaisu kuin kasvavan lapsen pituuskasvun estäminen kalorirajoituksella. Elimistö on tehnyt päätöksensä ja vastaantaistelu on hyödytöntä jollei käy käsiksi itse syyhyn. Lapsen tapauksessa kyseesä on kasvuhormooni. Jos sitä on liian vähän saadaan kääpiö ja jos sitä on liian paljon saadaan ”ylipitkä” lapsi. Ravinto ei vaikuta.
31287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

ajateltavaa2 (jatkoa ykköseen)

Ohjaako rasvasolut hormooneja?

Syy painonnousu on todennäköisesti hormooneihin perutuva.. Esimerkiksi se on tunnettu jo pitkään, että kilpirauhashormonin vajatoiminta (alentunut aineenvaihdunta hypotyreos, aiheuttaa painonnosua ja liikatoiminta(myrkkystruumaaiheuttaa laihtumista. Haluaisitko syyttää kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivää ja siitä syystä lihonutta laiskaksi ylensyöjäksi ja sanoa että vaaditaan vain itsehillintää ruoasta pidättäytymiseen kun on nälkä? Todennäköisesti et.Siihen auttaa hormoonin lisääminen (esim. Levaxin) ja paino putoaa pikkuhiljaa. Sama koskee hormonia nimeltä kortisooni. Tätä annetaan joissain sairauksissa suurina annoksin ja seurauksena on usein painon nousu jopa 10kg ja enemmän. Tulivatko nämä ihmiset lihaviksi koska yhtääkkiä saivat päähänsä syödä enemmän kuin ennen ja liikkua vähemmän? Naiset jotka käyttävät tietyn tyyppisiä ehkäisypillereitä lihovat, sekin hormoonitoimintaan perustuva syy.
Yllämainitut hormoonihäiriöt ja niistä johtuva liikalihavuus ei kuitenkaan riitä selittämään yhteiskunnan liikalihavuusongelmaa koknaisuudessaan, ne ovat pieni osa. On kuitenkin muukin hormooni joka on ilmeinen ehdokas liikalihavuuden aiheuttajaksi suurelle määrälle kansalaisia.Tämä hormooni säätelee elimistön ravinnon, kuten rasvan ja sokerin,käsittelyä Tämän hormoonin korkea taso saa rasvasolut imemään ravinnon verestä ja varastoimaan sen rasvaksiSen lisäksi tämä hormooni lukitsee rasvasolut eikä päästä sisältöänsä niinkaun kun hormoonitaso on korkea. Tämän hormoonin vakava puute pidemmän aikaa (tila jota esiintyy hyvin tunnetun sairauden yhteydessä) tyhjentää nämä solut lähes kokonaan. Tämän hormoonin lisääminenn pistoksena terveeseen ihmiseen johtaa painonnousuun rasvan muodossa. On myös osoitettu että lihavilla on tätä hormoonia veressään korkaita tasoja kun taas laihoilla tasot ovat matalia. Tämä hormoni on nimeltään INSULIINI.

Toisin sanoen - suuri määrä insuliinia veressä johtaa painonnousuun rasvan Riittävän matalilla arvoilla tuloksena on laihtuminen. Tällöin rasvasolut hitaasti vapauttavat sisltönsä vereen eivätkä varastoi rasvaa joten ne myös kutistuvat. Yllämainittu rasvasolujen sisällö vapauttaminen vereen johtaa sihen että elimistö saa kunnolla ravintoa ja naläntunnette ei esiinny. Rasvan väheneminen on periaattessa mahdoton estää jos insuliinitaso on tarpeksi matala.Sairaus joka ohimennen mainittiin yllä on nuoruusajan diabetes D1. Elimistö ei valmista tarpeeksi insuliinia ja tuloksena on että paino putoaa melkein riippumatta siitä kuinka paljon syö. Äärimmäinen esimerkki on sairaus, joka on lyhyesti mainittu edellisessä kohdassa - nuorten diabetes (tyypin 1 diabetes).

Kuinka hallita hormooneja, jotka ohjaavat rasvasoluja jatka ohjaavat painoa

Eikö olisi mielenkiintoista, jos itse voisi vaikuttaa insuliinin määrään elimistössä? Tosiasia on, että siihen voi vaikuttaa yksinkertaisesti sillä mitä syöt. Korkea sokeri tai hiilihydraattipitoisuus ravinnossasi aiheuttaa nopean insuliinitason nousun. Rasvalla ja proteiinilla ei ole samaa vaikutusta. Tämä on todennäköinen selitys sille että tarpeeksi vähähiilihydraattipitoinen ravinto saa ylipainoisella painon putoamaan ja koska muita elintarvikkeita on riittävästi niin ei myöskään tarvitse olla nälissään. Eikä tarvitse joutua kirurgin pöydälle pahimmassa tapauksessa.

Lähde: http://www.kostdoktorn.se/viktnedgang/honan-eller-agget

Äänestä

Vaikka et siedä hiukkaakaan pienintäkään ajatusmallia joka poikkeaa fakkiutuneesta omasta kroonikon uhkakuvia vilkkuvasta "rasvaparatiisista" niin kerron silti. Menee kyllä tämäkin kuin koipi sairaalan jäteastiaan.

1. Liikunta energiankulutus.

Kun Ihmisiltä kysytään liikunnan ja arkisen aktiviteetin suorittamisesta ja sen intensiteetin perään, niin on enemmän kuin tavallista että jonkinasteisen syyllisyydentunnon vaivatessa ihmiset liioittelevat omaa liikuntaansa aivan tolkuttomasti. Eli "käyn 3 kertaa reippaalla lenkillä viikossa" saattaa todellisuudessa olla satunnaista köpöttelyä kauppakeskuksen käytävillä. Uintiharrastus on tullut omakohtaisesti hyvin huomattua. Käyn aktiivisesti uimassa ja tuolla jos missä huomaa sen, että liikunta joka rajoittuu vierekkäin merihevostyylillä kelluvien 100 kg naisten juoruiluun, ei täytä minkään kriteerin mukaan liikunnan määreitä. Ei Suomalaiset liiku kuin gallupeissa siinä määrin mitä annetaan uskotella.

2. Läpipaskoteoria.

Aina välillä kuulee, että "se Pena syö kuin hevonen mutta ei lihoa lainkaan". Tämä on täyttä kräppiä. Monasti se samainen "läpipasko" on se samainen kaveri joka jättää ne keksit, pullat, limsat jne. kaupan hyllylle ja ei ole välttämättä tietoinen salkkareiden juonenkäänteistä. Tuo on hyvä defenssi jossa voidaan taas lyödä hanskat tiskiin "kun ei tässä voi fysiikan laeille mitään".

Et sinäkään hyvä Veijo varmasti huomaamattasi lihonnut 30 kilon ylipainoon, eli kyllä siihen taisi mennä ihan mukavasti työtunteja sen ei-viraiilsen hötöpaskan kimpussa. Vai väitätkö, että teit kaikkesi?

3. Neuvot

On mietittävä onko järkevää kuunnella kroonisesti diabetesta sairastavan ikäihmisen ohjeita palstalla jossa käsitellään aivan muuta aihetta kuin itseaihetettu aikuisiän diabeteksen hoito ruokavaliolla. Veijo ei ole esittänyt yhden ainutta kuvaa itsestään, mutta tuo aiemmin mainittu 30 kilon ylipaino ja hänen ilmoittamansa edelleen "voimassa" oleva korkea verenpaine ei kerro kuin sen, että sairas yksilö katsoo olevansa terve ja opastamiseen kykenevä. Jos risusavotasta ja siellä jaksamisesta pitää erikseen kirjoittaa, ei se kerro kuin sen, että liikunta on todella harvassa ja eksoottista. Tupakoi joten sekin puoli on "hanskassa".

Monimutkainen insuliinikikkailu seikkaperäisine lähteineen kuluttaa mukavasti aikaa, mutta se ei poista fysiikan lakien ehdottomuuksia ja sitä, että tämä näyttää soveltuvan hyvin vanhoille salaliittoteorioihin mieltyneille ylipainoisille ukoille joille hikiliikunta on ollut koko elämän kauhistus.

Äänestä
  • tyhjentävästi sanottu. Kiitos tästä.

    Äänestä

  • jatka kaikessa rauhassa luulojesi, niin diabeteksen hoidosta LCGF ruokavaliolla. "Kiikkailua", tuskin, Ruotsin Sosiaalihallituksen D2 ja painonhallintaan, tieteeseen ja kokemukseen perustuvana, suosittelema ruokavalio.

    Onko järkevää kuunnella THL:n satuilua joka on instannssi instannsin jälkeen kaatunut omaan perusteluiden (tieteellisten) puutteeseen.

    Minun terveydentilastani eikä tavvoistani sinulla ei myöskään näytä olevan kuin luulosi.
    Mukaavaahan se sinun tietysti on harhojen maailmassa. Kysyy vaan tyhmää päätä ja kykyä ummistaa silmänsä tosiasioilta.

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    jatka kaikessa rauhassa luulojesi, niin diabeteksen hoidosta LCGF ruokavaliolla. "Kiikkailua", tuskin, Ruotsin Sosiaalihallituksen D2 ja painonhallintaan, tieteeseen ja kokemukseen perustuvana, suosittelema ruokavalio.

    Voit jatkaa tuon sairastamasi taudin ja siihen liittyvän ruokavalion nyansseja käsittelevää vyyhtiäsi Diabetes-palstalla taas hetken ennenkuin taas haukut ylläpidon kusipäiksi ja banni on oven takana.

    Kun puhutaan tuosta "virallisesta" ruokavaliosta, niin olisin otettu jos voisit kertoa jonkin faktan siitä, että tuota mallia noudatetaan ja lihominen johtuu juuri tuosta. Tietääkseni esim. makeiset eivät kuulu virallisen linjan suosituksiin minkään maan taulukoissa. Suomessa syötiin vuonna 2009 14.8 kiloa makeisia /hnk ja tämä määrä on maailmanennätys! Pikaruoka, limonadit, jäätelöt ja muu paska sivussa. Millä logiikalla tämä sonnan imeskely loppuisi jos suositukset väännettäisiin VHH-malliin. Insuliini? Ei vaan ihmisten lisääntynyt tarve miellyttää itseään ja samalla vieraannuttaa kaikesta "ikävästä" ja rasittavasta toiminnasta. Myös esimerkki. YHDENKÄÄN valtion ruokavalisuosituksesta joka on VHH-pohjainen antaisi hieman vastapainoa sanomisillesi, ettei menisi vanhan ukon katkeraksi ininäksi. Vai onko taas se salaliitto takana?

    Sinun tilastasi olet kertonut riittävästi. Tunnet katkeruutta sairaudestasi ja syytät Diabetesliittoa siitä, että faijasi lähti ilmavoimiin ja sinä ja siskosi sairastatte D2:sta. Syytä ihmeessä ja myrkytä mielesi, mutta muista jossakin vaiheessa kurkata peiliin. Jos teillä on suvussa ollut diabetesta, niin varsinaista hölmön hommaa on lihottaa itsensä 30 kilon ylipainoon tupakoiden. Tuolla logiikalla ei syylliset maailmasta lopu.

    Eli kukahan ne silmänsä oikein ummistaa?

    Äänestä

  • Fat-bizarre kirjoitti:

    Viitsitkö kuvailla tunnetasi. Onko idiootimaisuutesi myös fyysinen tunne.

    Salaliittoista en ole maininunnut mutta vuosikymmenien systemaattisesta valehtelemisesta tuhansista tyydytetyn rasvan vaarallisuuden todistavista tutkimuksista (THL). Ei löydy edes yhtä.

    Kohdallesi sopii hyvin maininta "Vian ei tarvitse olla suuri jos se on korvien välissä".

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    jatka kaikessa rauhassa luulojesi, niin diabeteksen hoidosta LCGF ruokavaliolla. "Kiikkailua", tuskin, Ruotsin Sosiaalihallituksen D2 ja painonhallintaan, tieteeseen ja kokemukseen perustuvana, suosittelema ruokavalio.

    Onko järkevää kuunnella THL:n satuilua joka on instannssi instannsin jälkeen kaatunut omaan perusteluiden (tieteellisten) puutteeseen.

    Minun terveydentilastani eikä tavvoistani sinulla ei myöskään näytä olevan kuin luulosi.
    Mukaavaahan se sinun tietysti on harhojen maailmassa. Kysyy vaan tyhmää päätä ja kykyä ummistaa silmänsä tosiasioilta.

    muuten on niitä tutkimuksia nimen omaan high fatin puolesta.

    Ongelmahan noissa rasva ei ole vaarallista sydämelle tutkimuksissa, ettei tiedetä paljonko sitä rasvaa/ eläinrasvaa on käytetty.

    Esim jos on todettu, ettei 9-20%:a tyydytteneitä rasvoja käyttäneillä ole havaittu yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin. Taitaa olla aika kaukana high fatin ilmeisesti n.80%:n kokonaiskuormasta ja ehkä 50%:n eläinrasvojen käytöstä, sama Pellinkiläisten kanssa n.10%:a pienemmillä määrillä.

    Äänestä

  • yks toinen kp kirjoitti:

    Vanha kunnon yks 2. kp jolla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa. Niin kauan kuin olet täällä pyörinyt niin olisi sinun jossain vaiheessa löytäneen vastauksen ihmettelyillesi.

    Hae tietoa niin et tarvitse kirjoitella tyypilliseen häirikkötyyliin "taitaa olla" jne.

    täällä todistelet high fatistä ? Eikös sinulla pitäisi olla ne tutkimustulokset ?

    Niin onhan tämä mielenkiintoista Veijo täällä väittää highfatin hyvyydestä ja vaatii että tuloksia kysyvät todostavat veijon väitteet.

    Mieluiten todisteellisesti sellaisia, joisa rasvat on yli 70%:n, eikä niitä kostdoktornin tutkimuksia joissa rasvat näyttävät pyörivän 40-50%:n paikkeilla.

    tuo nyt niitä todistuksia high fatin terveellisyydestä ?, niitähän sinulla on varmaan pilvin pimein.

    Muuten tuo taitaa olla,: " ettei 9-20%:a tyydytteneitä rasvoja käyttäneillä ole havaittu yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin. Taitaa olla aika kaukana high fatin ilmeisesti n.80%:n " niin taitaa olla aika kaukana itse asiassa high fatin tod.näk. n.60%:n eläinrasvasta.
    Mikäs tässä muuten on niin vaikea ymmärtää ?

    Kyseesä luento 500 lääkärille.
    Kuunnelkaa myös mitä muuta sanotaan terveyseduista ja painonhallinnasta.

    Kan det sägas tydligare?

    En minut in i föreläsningen:
    ”…Därmed måste man sätta punkt. Det finns inget samband mellan intag av mättat fett och hjärtkärlsjukdom.”
    - Peter Nilsson,
    Professor i kardiovaskulär forskning,
    Januari 2010

    VIELÄKÖ SE SELVEMMIN SE PITÄÄ SANOA?
    Minuutti luennon alusta:
    " TÄTEN TÄYTYY TODETA ETTÄ TYYDYTETYN RASVAN JA SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VÄLILLÄ EI OLE MITÄÄN YHTEYTTÄ".

    - Peter Nilsson,
    Professor i kardiovaskulär forskning,
    Januari 2010

    (Äärimmäisenä oikealla istuu prof. Rössner (Ruotsin Puska)

    http://www.kostdoktorn.se/annu-en-professor-dags-att-satta-punkt

    Aikaisempia mielipiteitä professoritasolla:

    ”Två generationer svenskar har fått fel kostrekommendationer och har jagat fett i onödan. Det är dags att se över kostråden och basera dem på modern vetenskap.”

    Kaksi sukupolvea ruotsalaisia ovat saaneeet virheelliset ravintosuositukset ja vältelleet rasvaa tarpeettomasti. On aika tarkistaa ravintosuositukset ja muuttaa ne moderniin tieteeseen perustuviksi.

    - Göran Berglund,
    Professor i Internmedicin, Lund,
    i DN december 2009

    Aikaisempia professoritason lausuntoja:

    ”Man har tjatat om lågfettskost i 30 år och så visar det sig vara helt fel! Det finns inget belagt samband mellan mättat fett och hjärtkärlsjukdom.”
    Vähärasvaisesta ravinnosta on jankutettu 30 vuotta ja nyt väite näyttäytyykin täysin vääräksi! Tyydytetyn rasvan ja sydän ja verisuonitautien välillä ei ole mitään yhteyttä.

    - Fredrik Nyström
    Professor i Internmedicin, Linköping
    i Corren, september 2009

    ”Vi har underskattat riskerna med kolhydrater och överskattat farligheten med fett.”
    Olemme aliarvioinee hiilihydraatin vaarat ja yliarvioineet rasvan vaarat.
    - Johan Frostegård,
    Professor Medicin KI,
    i Expressen januari 2010

    nyt että luento on tutkinnon väärti (=korvaaja)

    Eli kun Pekka Puska pitää luentosarjan ravintosuosituksista vuosittain esim 1000 lääkärille -> Luennot toditsavat ravintosuositukset paikkansapitäviksi.

    Vai mitä tarkoitat ?

    Äänestä

  • fat bizarre, minä olen aina syönyt vähähiilihydraattisesti, joskus on ollut aikoja, että on tullut syötyä pastaa, kun olin saapasmaassa yliopistovaihdossa. Mutta kaiken kaikkiaan olen juuri tällä ruokavaliolla pysynyt aina sopivana, vyötärö on pieni ja muutenkin sopusuhtainen. Se mikä on kaikista paras vhh:n piirre, niin liha pysyy tiukkana, minulla on esim. ihan erilaiset reidet, lihaisammat ja kovempaa lihaa kuin plösö ystävättärilläni. Lihan koostumus on se kaikista suurin asia, mihin vhh vaikuttaa, se sekä tuntuu että myös näkyy, liha on eri näköinen. Se myös tuntuu sille joka koskettaa sitä lihaa.
    Olennaista on että ihminen hallitsee oman lihansa, eikä liha/plösöys ota yliotetta ihmisestä. Ja itse en ole mikään laiheliini vaan toinen nimimerkkini onkin plump.mutta.seksikäs

    Äänestä

  • rasvapimp. kirjoitti:

    fat bizarre, minä olen aina syönyt vähähiilihydraattisesti, joskus on ollut aikoja, että on tullut syötyä pastaa, kun olin saapasmaassa yliopistovaihdossa. Mutta kaiken kaikkiaan olen juuri tällä ruokavaliolla pysynyt aina sopivana, vyötärö on pieni ja muutenkin sopusuhtainen. Se mikä on kaikista paras vhh:n piirre, niin liha pysyy tiukkana, minulla on esim. ihan erilaiset reidet, lihaisammat ja kovempaa lihaa kuin plösö ystävättärilläni. Lihan koostumus on se kaikista suurin asia, mihin vhh vaikuttaa, se sekä tuntuu että myös näkyy, liha on eri näköinen. Se myös tuntuu sille joka koskettaa sitä lihaa.
    Olennaista on että ihminen hallitsee oman lihansa, eikä liha/plösöys ota yliotetta ihmisestä. Ja itse en ole mikään laiheliini vaan toinen nimimerkkini onkin plump.mutta.seksikäs

    minäkin kannatan Veijon teoriaa...

    taa tai tämä meidän veijo harhauttaa ?

    Äänestä

  • yks toinen kp kirjoitti:

    taa tai tämä meidän veijo harhauttaa ?

    rauhoituhan vähän nyt että et sotkeudu ihan täysin.
    Se että Puska pitää luennon ja puhuu paska ei ole millään tavalla rinnastettavissa useamman professorin ja ravintotutkijan johtopäätökseen ravintotutkimuksen tuloksisista, raporteista jotka ei millään tavalla tue THL:N ravintosuositusta.

    Äänestä

  • Siinä oli muutama kappale pelkistettyä faktaa

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    rauhoituhan vähän nyt että et sotkeudu ihan täysin.
    Se että Puska pitää luennon ja puhuu paska ei ole millään tavalla rinnastettavissa useamman professorin ja ravintotutkijan johtopäätökseen ravintotutkimuksen tuloksisista, raporteista jotka ei millään tavalla tue THL:N ravintosuositusta.

    mitä suuria totuuksia noi sinun todistelijat tuottaa ?? ilmiesesti sinun mukaasi puska tuottaa paskaa, mutta tuottaako nilsson ja kaverit muuta kuin total skit ?

    Niin että jos joku Nilsson tai ruotsalaiset puhuu paskaa niin ei haittaa, Kun joku nilssoni kertoo minuutin jälkeen jotain suurta, niin se on suurta totuutta ? (KO?) tai siis (ko?) Mitä akikkien pitää uskoa ?

    Edelleen odotetaan niitä suuria touuksia, tutkimuksia, joiden perusteella 875-80%:a rasvaa on terveellisa tai 50-60%:a eläinrasvaa on terveellista,

    Eikös tämä ole ollut todistettua jo viime kesästä lähtien ??

    Äänestä

  • Siekke kirjoitti:

    Siinä oli muutama kappale pelkistettyä faktaa

    Monista lähteistä löytyy faktaa sen pohjaksi että kaloriteoria on virheellinen ja johtaa harhaan Siksi kalorien laskeminen on aivan turhaa. Kun syö vähähiilihydraattisesti ja ravinteikkaasti niin ei tarvitse laskea kaloreita ja laihtuu. Samalla tulee myös monipuolisen ravinnon terveysvaikutukset.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ja pätee ilman kalorien laskemistakin: kun syöt vähemmän kuin kulutat, niin laihdut.

    VHH:lla tähän on helppo päästä, sillä esim 200g:n lohiannoksessa ja kilossa kasviksia on energiaa alle 600 kcal. Vaikka tällaisia annoksia söisi kolme kertaa päivässä, niin kalorimäärä jää niin pieneksi, että jokainen selvästi ylipainoinen laihtuu näin syöden.

    Käytännön simppeliä kaloriteoriaa, johon VHH:n laihduttava vaikutuskin perustuu.

    Äänestä

  • on olemassa kirjoitti:

    kun ei tarvitse. Elimistöni tietää milloin olen syönyt itseni kylläiseksi. Kaloriteoria markkinoidaan virheellisesti siten että pitäisi välttää rasvaista lihaa ja rasvaisia maitovalmisteita. Kaloriteoria ei ota lainkaan huomioon sitä mikä merkitys on hiilihydraattien syönnillä. Vaikka hiilihydraattiravinnossa olisi vähän kaloreita niin sitä pitäisi teorian mukaan syödä vaikka se ei pidä nälkää vaan saa aikaan ahmimista jolloin kaloriteoria epäonnistuu kun nälkää vastaan taistekun ihminen aina häviää.

    Vastaan vaikka tämän tiedon ottaa paremmin vastaan jopa Seurasaaren ensimmäinen vastaantuleva orava johtuen rajallisesta kyvystä käyttää kapasiteettejaan jo pelkästään fyysisistä syistä.

    Kaloriteoria pelkistettynä takoittaa sitä että jos syöt sen energiamäärän mitä kulutat, et liho etkä laihdu. Jos arvoisa ilmoitusmyyjä haluaa sotkea siihen makroravinteita mukaan, niin siitä vaan.

    Jos syöt silava 1000 kcal/pv tai Linnanmäen hattaraa 1000 kcal/pv pysyy tulos täysin samana. Kumpikin on täyttä paskaa jos sillä on mitään erityistä merkitystä.

    Näläntunteenhallinta ja muu ei liity fysiikan lakeihin, mutta nyt taitaa mennä jo sen harvahiuksisen pääsi yli että suhina käy.

    Äänestä

miksi jotkut jäävät ilman naista? Osa tyytyy ryssiin? Missä vika? Siinä, että syöt liikaa hiilaria ;)

Äänestä
  • ilm.as.v

    Äänestä

  • ilman miestä ja joutuu tyytymään banaaniin. Ratkaisu löytyy palstalta kun lukee Balleriina skärin viestejä. Ei tuollaisen naisen kanssa kukaan täysjärkinen mies voi olla.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ilman miestä ja joutuu tyytymään banaaniin. Ratkaisu löytyy palstalta kun lukee Balleriina skärin viestejä. Ei tuollaisen naisen kanssa kukaan täysjärkinen mies voi olla.

    Yksi syy taitaa olla tuo Kari elikkäs teidän suhteen teoriasi taitaa pitää paikkansa.

    Toinen on sitten ihan erilainen syy, ei liity suhun ja Ballerinaan mitenkään. Toinen syy miksi sitä helposti ajautuu moiseen tilanteeseen on se, että aidosti munattomat miehet eivät pysty käsittelemään sanotaan nyt ihan suomen kielellä aidosti seksuaalista tai kiimaista naista. Se asia pelottaa. Siinä on se syy.

    On helpompi erää seksistä vähän nauttivan hiiren kanssa kuin kohdata nainen. Täähän on ihan vanha totuus. Vaatii pitkän tien että mies kykenee kohtaamaan naista tai edes itseään.

    Äänestä

Mikset selvitä asiaa ensin homokaverisi kanssa ennen kuin tulet tänne jauhamaan paskaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9058911/43999657
"Näin juuri tapahtuu VHH:lla
kj.mattila Käyttäjän viestit 8.5.2010 10:32
Syödään vähemmän kuin kulutetaan. Kun ei syödä perunaa, pastaa ja riisiä niin päästään siihen tilanteeseen ettei syödä liikaa. Lihominen johtuu juuri liikasyönnistä...."

Siinä se on lyhyesti sanottu: VHH perustuu kaloriteoriaan. Turhaan siinä rypistelet, ihan itseäsi saat syyttää lihavuudestasi.

Äänestä
  • minä en ole koskaan myöntänyt mitään kaloriteoriaa ja siksi en laske kaloreita. Eikö teorian lähtölasetelma ole se että pitää valita vähäkalorisia elintarvikkeita, välttää eläinrasvaa jne.

    Äänestä

.

Äänestä

kun meillä on Veijo ja Mattila, jotka tuosta vaan kumoavat tutkitut asiat, hehheh

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Veijo kirjoitti:

ajateltavaa1

Ylipaino - muna vai kana?

Miksi jotkut ihmiset lihoo ja jäävät lihaviksi? Tavanomainen vastaus, jos kysyt maallikkolta (tai ravintotieteen professorilta) kulostaa itsestään selvältä. "He syövät enemmän kaloreita kuin he kuluttaa".
Mutta se ei todellakaan ole kovin hyvä vastaus. Se on kuvaus siitä, mitä tapahtuu, ei vastaus siihen, miksi. Jos taas kysymme "Mutta miksi he syövät, kun enemmän kuin he kuluttavat?", on vaikeampaa. Mutta usein viitataan siihen että henkilöllä voi olla heikko luonne, tai on laiska tai ehkä eivät yksinkertaisesti ymmärrä paremmin. On kuitenkin olemassa useita laihoja ihmisiä joilla on heikko luonne, jotka eivät liiku enempää kuin on pakko ja ovat tuskin viitsineet käydä peruskoulun loppuun joten logiikka ei ole itsestään selvä erityisesti koska monet liikalihavat näyttävät syövän vähän ja jotkut laihat näyttävät pystyvän syömään kuinka paljon hyvänsä lihomatta.
Onko maailma epäoikeudenmukainen? Onko niin kuin joku ”asiantuntija” sanoi että on totuttava olemaan nälissään mikäli haluaa pitää painonsa ? Ymmärtääkseni hän tarkoitti loppuiän. Kalorirajoitetuista ruokavalioista tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat että niillä saavutetaan vain väliaikainen laihtuminen jonka jälkeen paino palautuu entiselleen ja vähän lisääkin ja vähentyneellä lihasmäärällä (=jojo-laihdutus) Tämä on täysin odotettua mikäli luottaa ravintotutkimukseen, laihtuminen kunnes väsyy olemaan nälissään ja sitten pannukakku koko hommasta
Jotkut jopa päätyvät suosittelemaan leikkausta niin että sen jälkeen pystyy syömään vain pieniä määriä. Mutta onko se todella tarpeellistaMistä johtuu että ihmiset olit ennen laihoja ja terveitä ennenkuin kirurgi tarjoutui kalustamaan mahan uudelleen?
Takaisin aiheeseen, muna vai kana. Nyt käy vähän hankalaksi joillekkin. Lihovatko ihmiset siksi että syövät liikaa ja kuluttavat liian vähän? Se kuulostaa loogiselta mutta johtaa umpikujaan, Ehkä asia onkin päinvastoin? Entäs jos asia onkin niin että he syövät liikaa ja kuluttavat liian vähän siksi että paino nousee? Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta tosiasia onettä löytyy paljon tutkimustietoa että asia on juuri näin.

Ohjaavatko rasvasolut painonvaihtelua?

Siinä tapauksessa painonnousun syy on toinen kuin mitä on väitetty. Kun rasvasolut ”turpoavat” verestä otetun ravinnon seurauksena on tuloksena näläntunne. Silloin voi valita joko syödä lisää tai ei syödä. Jos ei syö kun on nälkä tulee väsyneeksi eikä jaksa liikkua niinkuin pitäisi. Ehkä ravinnonpuute jopa johtaa sihhen että elimistä vähentää polttamista ja siirtyy säästämään energiaa. Käy kuin kalorirajoitetuilla dieeteillä, itsehillintä ei riitä tarpeeksi pitkälle ainoastaan väliaikaisesti Leveyskasvun välttäminen syömällä vähemmän on suunilleen yhtä hyvä ratkaisu kuin kasvavan lapsen pituuskasvun estäminen kalorirajoituksella. Elimistö on tehnyt päätöksensä ja vastaantaistelu on hyödytöntä jollei käy käsiksi itse syyhyn. Lapsen tapauksessa kyseesä on kasvuhormooni. Jos sitä on liian vähän saadaan kääpiö ja jos sitä on liian paljon saadaan ”ylipitkä” lapsi. Ravinto ei vaikuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu