Kuinka yleistä on että miehellä katoaa kiinnostus hellyyteen, läheisyyteen ja seksiin suhteessa? Olen todella turhautunut ja mielessä pyörii jo pahimmat möröt, onko avokillani joku toinen vai eikö hän vaan tunne tarvetta niihin?
miksi miestä
ei kiinnosta?
9732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oma miesystäväni halailee, ottaa syliin, nukahtaa kiinni minussa. Hänellä on suuri tarve hellyyteen ja läheisyyteen. Suhteen alussa oltiin koko ajan ihoihossa kiinni. Nykyään riittää vähän harvemmin. Kyllä kaikki muuttuu ajan mittaan. Esimerkiksi nyt olen huomannut, että mies ei huomioi minua enää seksissä. Kaikki lähtee siitä, että vaikkapa suihkussakäynnin jälkeen mies tulee olohuoneeseen, menee makaamaan sohvalle pyyhe vain vähän peittämässä. Sitten hän olettaa, että minä tulen, hyväilen häntä, annan suuhoitoa (mitä teen kyllä ihan mielelläni), suutelen, imen, puraisen jne. Kunnes hän jo vetää minua ylöspäin, ohjaa itseään sisääni ja ihmettelee että miksi sattuu-ei onnistu- on kuivaa. Laittaa vähän sylkeä tai liukkaria, ja parin minuutin päästä homma on ohi. Mihin jäi minun hyväilyt? Nautinto? Ennen antoi suuhoitoa ja orgasmeja, nyt ei ole antanut orgasmia muutamana kuukauteen!
Ja vielä pitäisi seksin kiinnostaa??
Miehesi on ilmeisesti kyllästynyt sinuun tai suhteeseenne...Siltä vaikuttas...
kun mies onkin alkkis,eli alussa näytteli,kunnes pääs yhteiseen kotiin,muuttu tyyli täysin.Nyt vaan juo ja sammuneena makaa sohvalla,samalla ilmaa päästäen.Miten onnistuu vieroitus?
yhteinen koti ole kyseessä vaan minun,mikään muu ei kiinnosta miestä kun viina.
Minä olen tehnyt selväksi miehelle että kerta pari kuussa on hänen huolehdittava että seksi tyydyttää myös minut. En tarvitse useimmin orgasmeja mutta läheisyyttä tarvitsen kyllä ja saankin joka päivä halauksia ja taputteluja. Koska saan sitä läheisyyttä en koe ongelmaksi toteuttaa myös miehen suurempia seksitarpeita. Mies haluaa laueta jos ei joka ilta tai aamu niin ainakin joka toinen. En odota siinä sen enempää huomiota itselleni vaan homma etenee suurin piirtein kuin sinun kertomasikin. Mies ei kyllä hirveästi oleta että minä hoitelisin häntä sen enempää kuin tarjoamalla itseni hänen käytettäväkseen. Toki silloin tällöin suon hänelle hoidon pitemmän käsittelyn koska hänkin suo sen minulle. On totta kuitenkin että välillä minun pitää häntä vähän muistuttaa että tänään olisi tarve minun sitten saada koko hoito. Joskus ympäristötekijöistäkin johtuen on tästäkin joustettava kun aikaa ei ole tai televisiosta tulee hyvä elokuva tai uni yllättää =).
Meillä on tapana ottaa rennosti ilman suorituspaineita hämä jutut. Tässä mennään niin että molemmat antaa ja saa eikä tarvitse kärvistellä himoissansa jos kerran kumppani on saatavilla. Aina ei tietenkään voi olla ja sitten on omat kädet otettava apuun.
Mutta onhan se niin että mies helposti itse unohtaa tuon minun tarpeeni jos en muistuta siitä.
Enkä voi olettaa itsekkään että hän tietäisi milloin tarvitsen pitemmän session.
Näissä hänen omissa lyhyemmissä itsekkäissä sessioisissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Nautin siitä läheisyydestä silloinkin ja aika usein innostuisinkin mutta homma onkin jo ohitse. Se voi jäädä harmittamaan että mies sai minut haluamaan minuutissa ja homma on ohi kahdessa =) Ei kerkiä.
Hyvä asia on varmaan se että olen luonnostani kostea eikä kuivuusongelma vaivaa pikapanoissa.
Mies haluaa laueta useimmiten useimmin ja mikäs siinä sitten kun minä kerran olen tässä ja hyvä kun kelpaan.
on kyllä halua saada hellyyttä edelleen, vaan eipä oikein seksiä, jota minä taas haluaisin. (Vaikka kliseehän on, että sen pitäisi mennä juuri toisin päin suhteessa.) Yleensäkin, kyllä se on siirtynyt hitaasti, mutta varmasti siihen suuntaan, että minun tulee lähestyä myös niissä hellyydenosoituksissa. Alkuun näin oli, koska miestä (olettaakseni/hänen sanojensa mukaan) jännitti, mutta taitaapa nykyisin olla kääntynyt kyllästymisen puolelle, paha sanoa.
Mutta näitähän riittää...kellä olisi lääkettä tähän ongelmaan poislukien pettämiset yms. "järkevät" neuvot?
Ollaan seurusteltu muutamia vuosia tyttökaverini kanssa ja asutaan yhdessä. Viimeinen vuosi on ollu aika omituista. Itse tykkään huomioida naista hieronnalla, hipsuttelulla, halailuilla, suukoilla yms. Viime aikoina on ollut niin "kiirettä" naisen suunnalta ettei ole kerennyt edes halaamaan saatii suukottamaan. Alkaa hieman ketuttamaan tämä läheisyyden puute, josta itse tykkäisin parisuhteessa.. Oon kuulemma liian päällekäyvä. Kai sitä pitää antaa naiselle enemmän henkilökohtaista aikaa, ja jättää huomioiminen vähemmälle jos se auttais. Yksinäistähän se loppupeleissä on jos parisuhteessa on kylmää, arki sujuu kyllä mukavasti jos ei liikaa huomioi. Taidan ostaa ruusuja ens kerralla odottamaan kun se tulee töistä, ja odotella huomioita.
Toivottavasti saatte hellyysasiat taas sujumaan.
Tuntuu siltä että hellyys unohtuu parisuhteessa hyvinkin helposti. Ensin jompikumpi on stressaantunut töistä tms. ja torjuu toisen ja kohta ollaankin tilanteessa ettei toinen enää jaksa yrittää. Sitten elellään kuin kämppikset/kaverit ja etäännytään toisesta vaan enemmän.
Suhdetta pitää hoitaa jotta se kestää. Hellyys ja läheisyys kuuluvat olennaisesti suhteeseen. Kannattaa puhua toiselle asiasta sillä ilman noiden asioiden huomioimista parisuhde ei ole enää muuta kuin suhde. Etuliitteeksi voi sitten laittaa vaikka kaverisuhde tai kämppissuhde.
Kannattaa myös muistuttaa kumppania siitä että jokainen uusi aamu saattaa olla se viimeinen milloin kumppaninsa näkee. Siksi olisi tärkeää ”lähettää” kumppani työhön/kouluun vaikka edes pienen suukon kanssa. Toista ei saisi pitää itsestäänselvyytenä.
vaihtoehtoa, joko kyllästynyt sinuun/vaatimuksiisi/nalkutukseesi/suhteeseen, on masentunut,burn out tai terveydes on häikkää. Sopii miettiä missä on tullut muutoksia viime aikoina.