Kaupunki leijui taivaalla 40 päivää !

Lainaus kirjasta: Lopun ajat eilen ja tänään
(Toimittaneet Risto Saarinen ja Risto Uro)
Kirkon tutkimuskeskus / Sarja A N:o 48. 1988

Sivulla 102 kirjoittaa Antti Marjanen seuraavaa:

"Itse asiassa Tertullianuksella varhaisvaiheen profeettojen lähiodotusta ilmentävät konkreettiset ennustukset saavat uuden tulkinnan. Hänen mukaansa profeetat eivät tarkoittaneet pikaiseen vanhan maailman ajan loppuun viittaavilla ennustuksilla sen konkreettista toteutumista, vaan ainoastaan konkreettista toteutumista ennakoivaa, sen ennusmerkiksi katsottavaa ilmestystä.

Jälkimmäisen Tertullianus kertookin toteutuneen Juudeassa koetussa näyssä, jossa PAKANATKIN NÄKIVÄT 40 PÄIVÄN AJAN JOKA AAMU MAAN JA TAIVAAN VÄLILLÄ LEIJUVAN KAUPUNGIN (Adv.Marc.3,24)."

- - -

Tertullianus, josta tekstissä mainitaan, oli katolisen kirkon opettaja, joka kääntyi 200-luvun alussa montanolaisuuteen. Hän oli tietoinen suullisesta perimätiedosta, joka oli siihen aikaan verraten nuori ja uskottava ja johon yllä olevassa tekstissä viitattiin. Ilmeisesti kyseessä oli uusi Taivaallinen Jerusalem, joka kuin kangastus näyttäytyi kaikille ihmisille ilmeisesti sen 40 pv:n ajan, jonka kyseisen kaupungin Mahtava Kuningas, Yeshua, vielä fyysisesti viipyi opetuslastensa parissa ylösnousemuksensa jälkeen.

Mitä mieltä sinä olet kyseisestä leijuvasta kaupungista ? Olisi kiva nähdä se, vai mitä ?


Siunausta Yeshuassa !
9376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Kuvan laatu niin huono, ettei siitä käy ilmi onko kyseessä Sheol vaiko Jerusalem.

    Sitä paitsi kyseisellä sivulla lienee viruksia, sillä kaikki ei aukene...


    Siunausta Yeshuassa !

    Äänestä

Kyseessähän oli selvästi UFO

Äänestä
  • niin voi olla hyvinkin UFO

    Äänestä

  • ...Siinä mielessä oikein, etteivät kaikki tajunneet mikä kaupunki oli kyseessä, jolloin se oli heille unidentified flying object eli ufo eli tunnistamaton lentävä kohde.

    Siinä mielessä väärin, että Yeshuan opetuslapset eli yeshualaiset tiesivät tarkoin mikä kaupunki oli kyseessä.


    Siunausta Yeshuassa !

    Äänestä

  • Jacob kirjoitti:

    ...Siinä mielessä oikein, etteivät kaikki tajunneet mikä kaupunki oli kyseessä, jolloin se oli heille unidentified flying object eli ufo eli tunnistamaton lentävä kohde.

    Siinä mielessä väärin, että Yeshuan opetuslapset eli yeshualaiset tiesivät tarkoin mikä kaupunki oli kyseessä.


    Siunausta Yeshuassa !

    Niin, sorry en tietenkään tarkoittanut sitä että tuo kaupunki joka 40 päivää leijui kuulemma opetuslasten aikana olisi ollut ufo vaan tuo hubblen kuva mahdollisesti!

    Äänestä

  • Jeremy719 kirjoitti:

    Niin, sorry en tietenkään tarkoittanut sitä että tuo kaupunki joka 40 päivää leijui kuulemma opetuslasten aikana olisi ollut ufo vaan tuo hubblen kuva mahdollisesti!

    Kiitti selonteosta. Asia on ihan yes !


    Siunausta Yeshuassa !

    Äänestä

Mielenkiintoine yhtymäkohta on tuon taivaalisen kaupungin leijumisen ja Nooan arkin kanssa. Nooan arkkihan oli kaikkian 150 päivää eli 5 kuukautta "kellumassa" veden varassa, mutta vettä satoi se 40 päivää.

Voiko Nooan arkin 40 päivällä (tai 150 päivällä) ja tulevan tempauksen kanssa olla jotain yhtymäkohtaa myös?

"Kaikki silmät mäkevät hänet"...mutta leijuuko Uusi Jerusalem jälleen planeettamme yläpuolella tietyn ajan (40 päivää tai 150 päivää)?

Äänestä
  • Mielestäni asian tekee entistä mielenkintoisemmaksi se, ettei Yeshua sanonut Taivasten Kuningaskunnan loitontuvan lähitulevaisuudessa, joten kyseinen ihana kaupunki leijuu edelleen maan ja taivaan välillä. Eri asia vain on, että ketkä sen saavat nähdä. Aikoinaan Stefanus näki sen juuri ennen tuloaan kivitetyksi...

    Toisaalta löydämme ilmestyskirjasta seuraavan maininnan kuudennen sinetin avauksen jälkeisenä tapahtumana: (Ilm.6:12-17)

    "12. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
    13. ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,
    14. ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.
    15. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
    16. ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
    17. Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

    Jakeessa 14 mainitaan taivaan väistyvän pois niinkuin KIRJA, joka kääritään kokoon. Kyseinen ajoitus on edessäpäin ja viittaa jakeiden 15-17 perusteella viimeisen vuosiviikon eli 3½ vuoden mittaiseen vihan aikaan, jolloin Korkein vuodattaa vihansa maljat maan päälle ja Pedon valtaistuimelle.

    Siis taivainen Jerusalem leijuu edelleen planeettamme yllä. Koin Ruah HaKodesh'in vahvistuksen kirjoittaessani edellisen lauseen !

    Ihmeellistä, suorastaan taivaallista !

    Halleluyah !


    Siunausta Yeshuassa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jacob kirjoitti:

Lainaus kirjasta: Lopun ajat eilen ja tänään
(Toimittaneet Risto Saarinen ja Risto Uro)
Kirkon tutkimuskeskus / Sarja A N:o 48. 1988

Sivulla 102 kirjoittaa Antti Marjanen seuraavaa:

"Itse asiassa Tertullianuksella varhaisvaiheen profeettojen lähiodotusta ilmentävät konkreettiset ennustukset saavat uuden tulkinnan. Hänen mukaansa profeetat eivät tarkoittaneet pikaiseen vanhan maailman ajan loppuun viittaavilla ennustuksilla sen konkreettista toteutumista, vaan ainoastaan konkreettista toteutumista ennakoivaa, sen ennusmerkiksi katsottavaa ilmestystä.

Jälkimmäisen Tertullianus kertookin toteutuneen Juudeassa koetussa näyssä, jossa PAKANATKIN NÄKIVÄT 40 PÄIVÄN AJAN JOKA AAMU MAAN JA TAIVAAN VÄLILLÄ LEIJUVAN KAUPUNGIN (Adv.Marc.3,24)."

- - -

Tertullianus, josta tekstissä mainitaan, oli katolisen kirkon opettaja, joka kääntyi 200-luvun alussa montanolaisuuteen. Hän oli tietoinen suullisesta perimätiedosta, joka oli siihen aikaan verraten nuori ja uskottava ja johon yllä olevassa tekstissä viitattiin. Ilmeisesti kyseessä oli uusi Taivaallinen Jerusalem, joka kuin kangastus näyttäytyi kaikille ihmisille ilmeisesti sen 40 pv:n ajan, jonka kyseisen kaupungin Mahtava Kuningas, Yeshua, vielä fyysisesti viipyi opetuslastensa parissa ylösnousemuksensa jälkeen.

Mitä mieltä sinä olet kyseisestä leijuvasta kaupungista ? Olisi kiva nähdä se, vai mitä ?


Siunausta Yeshuassa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu