Säätiedotus

Minkälainen ilma on sielläpäin, missä olet?

Täällä on helkkarin kuuma ja aurinko paistaa. Olen tainnut saada tänään liikaa aurinkoa, kun tuntuu, että naamaa kuumottaa, kun olen ollut ulkona puutarhassa koko päivän.
20147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Helsingissä oli päivällä aurinkoista ja lämmintä reilusti yli 20 astetta. Nyt tosin meni pilveen ja kohta saattaa sataakin.

Äänestä
  • Joten kohta ehkä teilläkin.

    Äänestä

meinasin teiltä kysyä samaa, mut en jaksanu. Helsingin keskustan ulkopuolelta kuului juuri ukkosen jyrinää. Päivä olin lämmin ja olin ottamassa läheisessä puistossa aurinkoa. Eli täällä on nyt ihan pilvessä.

Äänestä
  • täälläkin pikkuhiljaa tulla enemmän ja enemmän pilviä, mutta toistaiseksi vielä paistelee.

    Äänestä

12*C. Aika viileää helteitten jälkeen. Oli sopiva sää saunan pesuun.

Äänestä

on puoli tuntia satanut ja ukkonen paukkuu. Ensimmäiset Ukkosen äänet jyrähti tuossa 14.20 ja siitä etiäpäin tasaisesti, mutta nyt on hollilla.

Äänestä
  • tulee vettä kuin saavista kaatais ja ukkonen paukkuu viel kovempaa.

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    tulee vettä kuin saavista kaatais ja ukkonen paukkuu viel kovempaa.

    taitaa olla, se siitä ukkosmyräkästä :/

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    tulee vettä kuin saavista kaatais ja ukkonen paukkuu viel kovempaa.

    on mun lempparisää. Mä muistan kerran kun aloin grillata ja me asuttiin silloin rivitalossa, eikä meillä ollut mitään kunnon sadesuojaa, ainoastaan pallogrilli ja päivänvarjo. Vettä tuli kun paloletkusta ja salamoi ihan sairaasti, mutta meikäläinen hoiti grillaushomman loppuun asti siellä päivänvarjon alla ja C ja kersat katteli silmät teevateina ikkunasta :) Tollaiset asiat jää mieleen.

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    taitaa olla, se siitä ukkosmyräkästä :/

    nyt alkaa taas voimistuu, niin sade sekä pauke.

    Jokohan ois keskustassakin vai jääkö tähän kohille kiertää?

    Äänestä

pois sieltä auringosta, niin loppuu kuumotus. Varjossa ei täälläkään enää helkkarinkuuma ole. Punottaahan se poski täälläkin.

Ja joo, puutarha on saanut Askartelijan.

Äänestä
  • sisällä tässä ollaan ja mietin kyllä, josko olisin mennyt läppäri kainalossa pihalle kökkimään, mutta jotenkin aurinkokiintiö täyttyi. No mennään kyllä nuorimmaisen kanssa saunan jälkeen tonne altaaseen pulikoimaan (ennen kuin nyt kukaan alkaa vittuilla elvistelystä, niin sanon, että se on sellainen halpa noin 10 kuution putkikehikkoinen allas).

    Äänestä

  • scale kirjoitti:

    sisällä tässä ollaan ja mietin kyllä, josko olisin mennyt läppäri kainalossa pihalle kökkimään, mutta jotenkin aurinkokiintiö täyttyi. No mennään kyllä nuorimmaisen kanssa saunan jälkeen tonne altaaseen pulikoimaan (ennen kuin nyt kukaan alkaa vittuilla elvistelystä, niin sanon, että se on sellainen halpa noin 10 kuution putkikehikkoinen allas).

    hyvälle :)

    No mä olin läppärin kanssa joku aika sitten ulkosalla ja aurinko vähän haittasi näkymiä. Mutta kyllä oli mukava torkahtaa siinä lämpimässä hetkeksi. Viime kesän jälkeen uima-allasprojekti edes lätäkkömuodossa ei ole laisinkaan huono idea... Naapurissa se on saanut jo kannatusta.

    Äänestä

  • 7+11 kirjoitti:

    hyvälle :)

    No mä olin läppärin kanssa joku aika sitten ulkosalla ja aurinko vähän haittasi näkymiä. Mutta kyllä oli mukava torkahtaa siinä lämpimässä hetkeksi. Viime kesän jälkeen uima-allasprojekti edes lätäkkömuodossa ei ole laisinkaan huono idea... Naapurissa se on saanut jo kannatusta.

    ja muuten vedenlämpö on allasmittarin mukaan 24 astetta :D

    Äänestä

aurinko, kun kävin pelaamassa golfia.
Myöhemmin meni pilveen ja ukkosen ääni kuulunut pitkin iltap.äivää, kuitenkin kaukaa. Sadetta ei juuri mitään. Auton konepelti juuri ja juuri kostea. Maasta ei voi nähdä onko ollut sadetta vai ei.

Lämpätila noin 16 (aamulla kello 04.00 oli noin 13

Äänestä
  • veti äskettäin pilveen ja etelässä näkyy aika tummaa pilveä, että eiköhän sitä sadetta saada kohta tännekkin.

    Toivottavasti saadaan yöksi kunnon ukonilma, se olisi mahtavaa.

    Äänestä

missä olen, paistaa välistä ja välistä taas ei, nyt taas paistaa. ei kuuma, sellainen sopiva ja vois kylmempiki olla mun puolesta.

aurinkoaki sietäis muuten enempi jos ei iho palais sen verran helposti ettei kovin passaa palvoa.

Äänestä

Paistaa oikein hienosti ja on lämmintä.

Mä otin tunnin partsilla arskaa ja sitten riitti. Kohta taas sataa, niin keritään toipuun tästä piinasta :)

Äänestä

ja sadetta. Kierrelly jo useemman tunnin tässä ympärillä toi sää. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


scale kirjoitti:

Minkälainen ilma on sielläpäin, missä olet?

Täällä on helkkarin kuuma ja aurinko paistaa. Olen tainnut saada tänään liikaa aurinkoa, kun tuntuu, että naamaa kuumottaa, kun olen ollut ulkona puutarhassa koko päivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu