Nostradamus ennustuksiin pikkasen lisäystä

"A king of terror will come from the skies" -
Nostradamus 72. nelisäe

New Yorkin tapahtumien jälkeen on kuultu paljon
erään 1500 luvulla eläneen ranskalaisen
tahtitieteilijän ja opettajan Nostradamuksen
ennustuksista. Hänen ennustuksensa ovat erittäin
kuuluisia, mutta niiden vaikeus piilee siinä,
että ne on tehty eräänlaisessa runomuodossa ja
hän myös käytti paljon vertauskuvia. Kuitenkin
hänen ennustuksistaan on pystytty tulkitsemaan
ensimmäisen sekä toisen maailmansodan syttymisen
ja Hitlerin valtaannousun. Hitlerille Nostradamus
ennusti alunperin nimen "Hister", eipä kauhean
väärässä ollut.

Kuitenkin NYCin tapahtumiin liittyen. Nostradamus
ennusti muuan muassa että "uuden kaupungin"
yläpuolella puhkeaa irti tuli. Tämän tapahtuman
seurauksena syttyy seuraava suuri
maailmanlaajuinen konflikti nimeltä "holy war"
eli pyhä sota. Tässä tapauksessa voisi kuvitella
että vastaikkain olisivat muslimit ja kristityt.
Ei tässä vielä kaikki, Nostradamus nimittäin
ennusti lähes metrileen että 'uusi kaupunki'
olisi nykyisen NYCin kohdalla.

Mutta tälläisiä ennustuksiahan riittää ja niistä
lukee ympäri nettiä. Mutta nyt ennustuksiin
joissa ei ole mitään "suuren kaupungin
palamisesta". Hän sanomisistaan pystytään
tulkitsemaan että eräs sotilasyhtymän johtaja
Lähi-idässä on tämän hurjan teon takana. Hän on
terroristi ja ennustuksissa hänen koodinimenä
on "Mabus" tai "kolmas antikristus" kuten
Hitlerinkin ennustusnimi oli "Hister". Tämä mies
kuitenkin tulee olemaan yksi ensimmäisistä joka
kaatuu tässä sodassa. Hänestä tulee ennustuksian
mukaan marttyyri joka ajaa terroristeja
veritekoihin vielä 27 vuoden ajan.

Nostradamus myös sanoi että hyökkäyksen alaisena
ollut kapunki olisi rakennettu suurista "ontoista
vuorista" ja että se sijaitsisi "maailam
puutarhan" lähellä..New Jersey, jonka rannikolta
voi nähdä New Yorkin suuret ontot vuoret eli
pilvenpiirtäjät, on tunnettu nimellä "the Garden
state" eli "puutarha osavaltio"..Siinäkö siis
suuren kaupungin lähellä oleva maailman puutarha?

Hän myös sanoi taivaalta tulevien tulen lieskojen
olevan niin voimakkaita ettei niitä saataisi
samummaan ajoissa. Hän ei voinut antaa
lentokoneille mitään varsinaista nimeä, paitsi
erisnimiä kuten esimerkiksi "the king of terror",
koska lentokoneita ei 1500 luvulla ollut, mutta
silti hän puhui "petolinnusta joka uhraa itsenä
taivaalla" sekä "raudasta tehdyistä siivistä",
mutta loppujen lopuksi Nostradamus tyytyi
kutsumaan näitä vain sanalla "se". Mutta jos tämä
ennustettu terrorin takana oleva henkilö "Mabus"
todella on, niin voitte varautua siihen että hän
kuolee tämän konfliktin ihan alkuaikoina jos nyt
on Nostradamukseen uskomista.

Tässä siis vähän lisätietoa Nostradamuksen
ennustuksista, päättäkää itse mihin uskotte, minä
kerron vain sen mitä olen lukenut.
5915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mistä voi netistä löytää lisää Nostradamuksen
ennustuksia?
Eikö hän puhunut myös jotain "kahdesta veljeksestä
jumalan kaupungissa jotka repiytyvät palasiksi"?

Äänestä

"mabus" tarkoittaa osama bin landenia ?
lähelle osuu :) tjn
eli, ennustan. syyliseksi haetaan tämä henkilö
maksoi mitä maksoi.
aika näyttää olenko väärässä. mitä epäilen.

Äänestä

Olen lukenut nämä Nostradaamuksen ennustukset
läpi. Äijän jutut on viimeisen päälle
ympäripyöreitä. Kaiketi uskotte myös Hyrynsalmen
sammakkoprofessorin sääennustuksiin?

Äänestä
  • Nostradamuksen vahvin kilpailija tulevaisuuden
    ennnustamisessa lienee sporalogia, jonka mukaan
    ihmisten kohtalot ohjautuvat helsingin ratikoiden
    sijainnin perusteella....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iso J kirjoitti:

"A king of terror will come from the skies" -
Nostradamus 72. nelisäe

New Yorkin tapahtumien jälkeen on kuultu paljon
erään 1500 luvulla eläneen ranskalaisen
tahtitieteilijän ja opettajan Nostradamuksen
ennustuksista. Hänen ennustuksensa ovat erittäin
kuuluisia, mutta niiden vaikeus piilee siinä,
että ne on tehty eräänlaisessa runomuodossa ja
hän myös käytti paljon vertauskuvia. Kuitenkin
hänen ennustuksistaan on pystytty tulkitsemaan
ensimmäisen sekä toisen maailmansodan syttymisen
ja Hitlerin valtaannousun. Hitlerille Nostradamus
ennusti alunperin nimen "Hister", eipä kauhean
väärässä ollut.

Kuitenkin NYCin tapahtumiin liittyen. Nostradamus
ennusti muuan muassa että "uuden kaupungin"
yläpuolella puhkeaa irti tuli. Tämän tapahtuman
seurauksena syttyy seuraava suuri
maailmanlaajuinen konflikti nimeltä "holy war"
eli pyhä sota. Tässä tapauksessa voisi kuvitella
että vastaikkain olisivat muslimit ja kristityt.
Ei tässä vielä kaikki, Nostradamus nimittäin
ennusti lähes metrileen että 'uusi kaupunki'
olisi nykyisen NYCin kohdalla.

Mutta tälläisiä ennustuksiahan riittää ja niistä
lukee ympäri nettiä. Mutta nyt ennustuksiin
joissa ei ole mitään "suuren kaupungin
palamisesta". Hän sanomisistaan pystytään
tulkitsemaan että eräs sotilasyhtymän johtaja
Lähi-idässä on tämän hurjan teon takana. Hän on
terroristi ja ennustuksissa hänen koodinimenä
on "Mabus" tai "kolmas antikristus" kuten
Hitlerinkin ennustusnimi oli "Hister". Tämä mies
kuitenkin tulee olemaan yksi ensimmäisistä joka
kaatuu tässä sodassa. Hänestä tulee ennustuksian
mukaan marttyyri joka ajaa terroristeja
veritekoihin vielä 27 vuoden ajan.

Nostradamus myös sanoi että hyökkäyksen alaisena
ollut kapunki olisi rakennettu suurista "ontoista
vuorista" ja että se sijaitsisi "maailam
puutarhan" lähellä..New Jersey, jonka rannikolta
voi nähdä New Yorkin suuret ontot vuoret eli
pilvenpiirtäjät, on tunnettu nimellä "the Garden
state" eli "puutarha osavaltio"..Siinäkö siis
suuren kaupungin lähellä oleva maailman puutarha?

Hän myös sanoi taivaalta tulevien tulen lieskojen
olevan niin voimakkaita ettei niitä saataisi
samummaan ajoissa. Hän ei voinut antaa
lentokoneille mitään varsinaista nimeä, paitsi
erisnimiä kuten esimerkiksi "the king of terror",
koska lentokoneita ei 1500 luvulla ollut, mutta
silti hän puhui "petolinnusta joka uhraa itsenä
taivaalla" sekä "raudasta tehdyistä siivistä",
mutta loppujen lopuksi Nostradamus tyytyi
kutsumaan näitä vain sanalla "se". Mutta jos tämä
ennustettu terrorin takana oleva henkilö "Mabus"
todella on, niin voitte varautua siihen että hän
kuolee tämän konfliktin ihan alkuaikoina jos nyt
on Nostradamukseen uskomista.

Tässä siis vähän lisätietoa Nostradamuksen
ennustuksista, päättäkää itse mihin uskotte, minä
kerron vain sen mitä olen lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu