Tuomio!

Aika pienillä rakkaudeneväillä on pitänyt tässä maailmassa tallustaa. Ja se 40 vuotta myös.

Lapsena asioita ei osaa edes käsittää, lapsi on lojaali ja kestää uskomattoman paljon kaltoin kohtelua..tulematta katkeraksi. Onkohan se sitä vahvaa halua elämään, mikä lapsen sisällä on luonnostaan?

Surulliseksi tekee, kun miettii omaa itseä pienenä räkänokkana. Miten ei löytynyt yhtään suojelevaa ja kannustavaa aikuista..Ja kukaan ei puuttunut asioihin..Väärin se oli.

Mutta yritetään silti opetella rakastamaan itseämme, ja kohtelemaan itseämme hyvin, eikö?
Ja pidetään heikkojen puolta!

No asiassa on se hyvä puoli ettei sinun lapset joudu kokemaan samaa.

Kuule tai lue.Ei varmasti olis kokenut samaa.

Tiedän mitä tarkoitat. Ja rakkaudettomassa kodissa kasvaneena päädyin rakkaudettomaan liittoon. Nyt olen eronnut, ja aivan palasina. Olen tajunnut miksi elämäni on mennyt näin, missä mättää. On väärin, että elämästäni on mennyt pilalle 35 v vain sen takia, että synnyin väärille vanhemmille. Tästä pitäisi alkaa hoitaa ja rakastaa itse itseään ehyeksi. Päivän taas omia kipeitä muistojani itsenyt, vanhaa surua jota en lapsena saanut/uskaltanut itkeä. Aikuinen ihminen, jolla on iso tunnehaava avoinna. Onneksi jaksan rakastaan omia lapsiani, olenkin itseäni hoitanut sillä, että ole rakastanut heitä sen edestä mitä itse jäin vaille.