olemme olleet poikaystäväni kanssa kolme ja puolivuotta yhdessä. alkuaika oli mitä ihaninta aikaa, niin paljon ikimuistoisia hetkiä. olisipa kaikki niinkuin silloin. siihen aikaan kaveerattiin ystävien kanssa ja hengattiin keskustan melskeessä yömyöhään ja pidettiin hauskaa.
nykyään en enää omista niitä samoja ystäviä, yhden kyllä, mutta ollaan vain nykyään koulukavereita eikä enää vietetä aikaa vapaa-ajalla. eikä uusiakaan minulla ole, en ole kovin sosiaalinen, joten en saa helposti ystäviä. eli siis vietän aina vain poikaystäväni kanssa.. silloin kun voin.
poikaystäväni kanssa vietämme ''laatuaikaa'' telkkarin edessä tai autolla ajellen. ei muuta.
hän aloitti työt kaksi viikkoa sitten. lähtee aamulla klo 3-5 aikaan ja tulee kotiin siinä ilta 18-20 aikaan. kun on saanut syötyä ja suihkussa käytyä, katsomme telkkaria ja siitä nukkumaan. näin arkisin.
viikonloppuisin ajellaan perse puuduksissa jopa kuutisen tuntia. itse en pidä yhtään autossa istumisesta. sitten palataan meille (asumme siis vanhempien kanssa vielä, parin kuukauden päästä oma asunto) ja hän menee vanhempieni kanssa terassille vetämään röökiä ja juomaan alkoholia. itse olen myös siellä kerran pari istunut, mutta satun olemaan raskaana enkä haluaisi altistua tupakan savulle, lopettaminenkin oli pelkkää tuskaa. alkoholikin maistuisi tosi hyvin!
siispä istun sisällä (ulkona aurinko paistaa ja on 30astetta lämmintä, ja vihaan auringon ottoa) telkkarin tai tietokoneen ääressä. ei olla tehty mitään _PITKÄÄN_ aikaan arkisin eikä edes viikonloppuisin. olen ehdottanut kaikennäköistä, mutta aina vain ''en mä jaksa'', ''joskus sitte, ehkä..''. olen 6.kuulla raskaana ja neuvolatätikin on ehdottanut että nyt sitten pitäisi käyttää kaikki laatuaika mitä vaan pystyy käyttämään hyväksi. niinpä, mutta MITEN? kun vauva syntyy on jo myöhäistä ruveta miettimään että ''jos meillä ei olisi lasta niin...''. tiedän, että hän sanoo sen vielä jossain vaiheessa.
tunnen itseni niin yksinäiseksi. olen ollut koko ikäni yksinäinen, mitä nyt yhtä kesää lukuunottamatta olin paljon kavereiden kanssa tekemisissä.
miten saisin poikaystäväni ymmärtämään ettei aikaa ole enää kauan kun voi olla kanssani kahdestaan tai tehdä jotain hauskaa tai ylipäätään JOTAIN ?
olen myös ehdottanut vaihteen vuoksi että olisimme hänen kotonaan viettämässä aikaa, mutta ei, sinne me ei mennä kovin usein. en edes tunne hänen vanhempiaan kunnolla ja pelkään etteivät he pidä minusta puhuvat selkäni takana minusta sellaista mikä ei ole totta.
olen jo aivan rikki ja miettinyt, että tästä ei tulisi enä mtn :/
-kiitos kaikille vastaanneille, asiallista kommenttia :)
nykyään en enää omista niitä samoja ystäviä, yhden kyllä, mutta ollaan vain nykyään koulukavereita eikä enää vietetä aikaa vapaa-ajalla. eikä uusiakaan minulla ole, en ole kovin sosiaalinen, joten en saa helposti ystäviä. eli siis vietän aina vain poikaystäväni kanssa.. silloin kun voin.
poikaystäväni kanssa vietämme ''laatuaikaa'' telkkarin edessä tai autolla ajellen. ei muuta.
hän aloitti työt kaksi viikkoa sitten. lähtee aamulla klo 3-5 aikaan ja tulee kotiin siinä ilta 18-20 aikaan. kun on saanut syötyä ja suihkussa käytyä, katsomme telkkaria ja siitä nukkumaan. näin arkisin.
viikonloppuisin ajellaan perse puuduksissa jopa kuutisen tuntia. itse en pidä yhtään autossa istumisesta. sitten palataan meille (asumme siis vanhempien kanssa vielä, parin kuukauden päästä oma asunto) ja hän menee vanhempieni kanssa terassille vetämään röökiä ja juomaan alkoholia. itse olen myös siellä kerran pari istunut, mutta satun olemaan raskaana enkä haluaisi altistua tupakan savulle, lopettaminenkin oli pelkkää tuskaa. alkoholikin maistuisi tosi hyvin!
siispä istun sisällä (ulkona aurinko paistaa ja on 30astetta lämmintä, ja vihaan auringon ottoa) telkkarin tai tietokoneen ääressä. ei olla tehty mitään _PITKÄÄN_ aikaan arkisin eikä edes viikonloppuisin. olen ehdottanut kaikennäköistä, mutta aina vain ''en mä jaksa'', ''joskus sitte, ehkä..''. olen 6.kuulla raskaana ja neuvolatätikin on ehdottanut että nyt sitten pitäisi käyttää kaikki laatuaika mitä vaan pystyy käyttämään hyväksi. niinpä, mutta MITEN? kun vauva syntyy on jo myöhäistä ruveta miettimään että ''jos meillä ei olisi lasta niin...''. tiedän, että hän sanoo sen vielä jossain vaiheessa.
tunnen itseni niin yksinäiseksi. olen ollut koko ikäni yksinäinen, mitä nyt yhtä kesää lukuunottamatta olin paljon kavereiden kanssa tekemisissä.
miten saisin poikaystäväni ymmärtämään ettei aikaa ole enää kauan kun voi olla kanssani kahdestaan tai tehdä jotain hauskaa tai ylipäätään JOTAIN ?
olen myös ehdottanut vaihteen vuoksi että olisimme hänen kotonaan viettämässä aikaa, mutta ei, sinne me ei mennä kovin usein. en edes tunne hänen vanhempiaan kunnolla ja pelkään etteivät he pidä minusta puhuvat selkäni takana minusta sellaista mikä ei ole totta.
olen jo aivan rikki ja miettinyt, että tästä ei tulisi enä mtn :/
-kiitos kaikille vastaanneille, asiallista kommenttia :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.