Tai siis tässä tapauksessa toisella rakkauteen ja toisella järkeen.
Tiesin jo vuosia sitten, ettei ex-mieheni ole minulle se oikea. Lasten takia kuitenkin kitkuttelin avioliitossa kunnes tuli mitta täyteen ja hain avioeron. Talon laitoimme myyntiin, mutta jatkoimme siinä asumista kämppiksinä kunnes saisimme sen myytyä. Aikaa on kulunut paljon ja talo on edelleen myymättä. Mies toivoo ja on koko ajan toivonut, että palaisimme yhteen. Hän rakastaa ja on aina rakastanut minua yli kaiken ja hakisi vaikka kuun taivaalta, jos pyytäisin. Tunne vaan ei ole molemminpuolinen. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, mitä talon myyminen minulle merkitsisi. Talomme on KOTI minulle, lapsille ja koirille (ja exällekin) ja kammottaa ajatuskin kerrostaloon muuttamisesta. Tämä talo on kaikinpuolin hyvä ja meille kaikille rakas. Minulla ei ole varaa ostaa exää tästä ulos ja ylläpitää taloa yksin. Jos jatkaisin liittoa niin saisimme kaikki pitää rakkaan kotimme ja moni asia olisi helpompaa, kun olisi mies talossa, mutta pystyisinkö elämään loppuelämäni ihmisen kanssa, jota en rakasta? En kyllä vihaakaan tms., mutta voiko niin elää? Järkevää se kai olisi, mutta onnistuuko se niin, että voisi vielä olla onnellinen? Voiko toiseen rakastua uudelleen? Kokemuksia? Tietoa?
Tiesin jo vuosia sitten, ettei ex-mieheni ole minulle se oikea. Lasten takia kuitenkin kitkuttelin avioliitossa kunnes tuli mitta täyteen ja hain avioeron. Talon laitoimme myyntiin, mutta jatkoimme siinä asumista kämppiksinä kunnes saisimme sen myytyä. Aikaa on kulunut paljon ja talo on edelleen myymättä. Mies toivoo ja on koko ajan toivonut, että palaisimme yhteen. Hän rakastaa ja on aina rakastanut minua yli kaiken ja hakisi vaikka kuun taivaalta, jos pyytäisin. Tunne vaan ei ole molemminpuolinen. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, mitä talon myyminen minulle merkitsisi. Talomme on KOTI minulle, lapsille ja koirille (ja exällekin) ja kammottaa ajatuskin kerrostaloon muuttamisesta. Tämä talo on kaikinpuolin hyvä ja meille kaikille rakas. Minulla ei ole varaa ostaa exää tästä ulos ja ylläpitää taloa yksin. Jos jatkaisin liittoa niin saisimme kaikki pitää rakkaan kotimme ja moni asia olisi helpompaa, kun olisi mies talossa, mutta pystyisinkö elämään loppuelämäni ihmisen kanssa, jota en rakasta? En kyllä vihaakaan tms., mutta voiko niin elää? Järkevää se kai olisi, mutta onnistuuko se niin, että voisi vielä olla onnellinen? Voiko toiseen rakastua uudelleen? Kokemuksia? Tietoa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rakastaminen on tahdon asia. Jos tahdot niin voit jatkaa yhteistä elämäänne. Älä luovuta liian helpolla. Et välttämättä löytäisi kuitenkaan koskaan sitä elämäsi miestä, johon rakastuisit tulisesti - tai vaikka löytäsisit, hän saattaisi olla varattu, tai ei muuten vain olisikaan sinulle sopiva kumppani elämään rinnallasi.
Teillä on kuitenkin nykyisen miehesi kanssa lapset, jotka yhdistävät teitä lopn elämäänne riippumatta siitä oletteko keskenänne naimisissa vai ette, ja teillä on myös yhteinen talo, josta ette halua luopua, ja teillä kaikesta päätellen on myös ainakin osittain yhteiset arvot elämässä.
Toiseen voi rakastua uudelleen. Avioliitossa on myötä- ja vastoinkäymisiä, ylä- ja alamäkiä. Vastoinkäymisissä rakastaminen on nimenomaan tahdon asia.
Miettinyt tilannettasi vielä juurta jaksain - pystytkö siihen?
Ilmeisesti liitossasi ei ole ollut mitään todella ikävää ja pelottavaa - väkivaltaa, alistusta, pettämistä...
Ja etkö osaa antaa arvoa sille.
Moniko vaimo (kenties viikoittain piestynä) tuskailee lukiessaan viestisi rivien välistä tilanteen olevan harmoninen - turvallinen mies kuitenkin. Asiat on monella tapaa hyvin.
Kun olet lapsesi tehnyt, et voi juuri koskaan (...ehkä joskus vanhana) ajatella, että mikä olisi minulle parasta -- vaan mikä on meille parasta; sinulle, lapsillesi, kodeillesi, ehkäpä miehellesi.
Ja tuokin kun sanot; miehesi rakastaa sinua. Moniko nainen haaveilee, että voisi yhtenäkään päivänä kokea miehensä rakastavan itseään.
Et selvästikään pysty hahmottamaan tilannetta kokonaisuutena - et näe metsää puilta.
Kenties imet paljon romantiikka pursuavaa kirjalisuutta, ja mikäs siinä, mutta vastapooliksi olisi hyvä lukea ja seurata arkireaalisia ihmissuhdetarinoita.
Se perimmäinen onni on useimmiten pikkuasioissa.
Onko kertaakaan mielessäsi käynyt, että lähtö talosta eropaperien kanssa -- ja suunta on kenties hyvinkin rajusti alaspäin; huoli lapsista, asumisen viihtyvyys, pelimieten vieteäväksi joutuminen....
Hienoa, että purat tuntojasi tänne.
Nyt kuitenkin purat ajatuksiasi miehesi kanssa - täydellisellä avoimuudella ja luottamuksella.
Sitten menette yhdessä esim. perheneuvolaan ja mitä niitä onkaan.
Mitään et ole vielä menettänyt - mitään pahaa et ole kokenut.
Fantasioidesi takana on selvästi vaaleanpunaisia pilvilinnoja ja ihana vapaus.
Noissa linnoissa voit asustella kera romaaniesi, mutta älä niiden huteruuksien varaan aseta omaa ja perheesi tulevaisuutta.
Rakkaus ei ole intohimosävytteinen kutkuttava olo - vaan se on voimakkaasti myös tahdon ja järjen asia.
Ja jos joskus olet rakastanut miestäsi - löydä se tie uudelleen....
Rakkaussuhde ei ikävä kyllä ole sama asia kuin ystävyys. Olet sekoittanut kaksi asiaa. Se on paljon enemmän.
Rakkaussuhde on paljon enemmän -- imupulssiivisuudessaan -- kenties hetken aikaa....
Kunnes kaikki romahtaa.
Eli se on paljon vähemmän - kuin ystävyys.
Ja kas kun -- ei se ystävyys sulje pois rakkautta, hyvinkin ne kietoutuu toisiinsa.
Ja silloin on myös tulevaisuus
Meillä ollut 20 vuotta jo tunteen paloa... intohimoa. Tiedätkös nyt mistä puhut vai oletko yksi niistä vähemmän onnekkaista?
Hyvä keino muuten erottaa rakkaussuhde ja kiintymyssuhde on tää (siis suomeksi sanottuna hyvä suhde ja huono suhde):
1. Kirjoita ylös ominaisuudet joita arvostat. Ihannemies-ihannenainen ominaisuudet.
Esim.
Hauskuus
Älykkyys
Ulkonäkö
Sama aaltopituus
muita ominaisuuksia esim. ymmärrätte toisianne, riitelette rakentavasti...
Jätä pois nämä: Tuntuu turvalliselta, taattu tulevaisuus jne.
Anna pisteet ihanneominaisuuksista. Ole objektiivinen. Älä ota huomioon tottuneisuutta. Olet huonossa suhteessa joka on vain ystävyyttä jos ihanneominaisuudet saavat vähemmän pisteitä kuin kiintymysominaisuudet. Suhde on hyvä jos toisin päin.
Opetettu alan ammattilaisen toimesta. Olikohan ennakkoluuloinen mua kohtaan, että en osaisi erottaa kahta niin eri asiaa, mutta näköjäänpä täällä ei osata. Ihan syystä se varmaan tuon"työkalun" sitten näytti. Mä luulin, että se on kaikille itsestään selvää. Ei näköjään.
On tainnut olla varsinainen `älykkö`alan ammattilainen.
Hyvä autokin on varmaan määritelty ... olisiko se noin miljoonan euron Rolls Royce.
Ja moniko sillä ajaa...
Teinipoika/tyttö hakee kaveria yllä mainituin kriteerein.
Mutta kun vaakakupissa on elettyä elämää ja muitakin kuin - Minä.....
Jätettäneen nuo kriteerit teinien sapluunaksi.
Toki listan voi läpi lukea vahempikin:)
täällä myöskin takana 15 intohimon, rakkauden ja ystävyyden vuotta... Kun ei muusta tiedä, tyytyy vähempäänkin... Onneksi luotin sydämen ääneen aiemmin ja lopetin "ei tunnu missään"-suhteen uskoen, että muutakin on olemassa.
En usko että vain tuo talo riittää pitämään teitä yhdessä kovinkaan pitkään. Sinä pelkäät tuota lopullista eroa ja muutosta. Erohan ei ole vielä edes käytännössä toteutunut kun kerta yhdessä asutte.
Tuon edellisen kirjoittajan kanssa olen kyllä samaa mieltä tuosta ettei sitä todellista rakkautta kyllä aina löydy ja joskus on vain parempi tyytyä siihen mitä on. Ja tämä on ehkä jo klisee, mutta nykyään erotaan usein aivan liian heppoisin perustein. Sitä mitä ennen kutsuttiin arkiseksi avioelämäksi, kutsutaan nykyään (varsinkin naisten toimesta) parisuhdekriisiksi ja se on nykyään jo hyvä syy eroon.