Tarvitsen kipeästi apua. Olemme seurustelleet mieheni kanssa 10 kk, joista 3 kk asuttu yhdessä. Yhteen muuttamisen jälkeen hän on alkanut käyttäytyä väkivaltaisesti ja kontrolloida tekemisiäni. Ei ole VIELÄ lyönyt, mutta töninyt, repinyt hiuksista, hakannut tyynyllä, kaatanut maahan, ravistellut, kuristanut yms. Riitatilanteissa on aivan hullun kiilto silmissä, hampaat irvessä, sylki lentää ja tulee aivan naaman eteen raivoamaan. Kohtelee myös koiriani hyvin kovakouraisesti ja vanhempi koiramme onkin hyvin varovainen nykyään, ei enää iloinen oma itsensä. On myös uhkaillut sanallisesti todella pahasti, että tekisi mieli hakata sut ihan veriseks tohon lattialle ja jos lähden hän etsii kuulemma käsiinsä ja tekee elämästäni helvettiä. Hän myös usein varastaa puhelimeni ja mokkulan riitatilanteessa etten voi jutella kenenkään kanssa. Hän vaatii että on mentävä aina samaan aikaan nukkumaan etten saa jäädä yksin katsomaan telkkaria, on vienyt antennijohdonkin. Tänään repi ja löi mahaan kaupassa kun en suostunut ostamaan hänelle luottokortilla koska hänellä ei ollut rahaa.
Kuitenkin meillä menee myös hyvin silloin kun ei ole riitaa ja hän on ihana. On pyytänyt tekosiaan aina anteeksi ja kerran jopa sanonut että minun pitää auttaaa häntä muuttumaan. Mutta usein hän myös väittää että se oli minun syyni kun provosoin häntä ja ilman sitä ei ois näin käyny. Sen tiedän että on aivan oma syynsä ja ei hallitse itseään.
Mitä teen? Tällä hetkellä tuntuu että pakko lähteä. Mutta mistä uusi asunto, en ole töissä nyt ja ei ole rahaa. Koirien kanssa vaikeaa. Mies ei tästä kuulemma lähde mihinkään vaikka kaikki huonekalut on minun. Voiko hän parantua? Olen kehottanut hakemaan apua, auttavatko esim lyömätön linja jne. Vai kannattaako vain lähteä?
Kuitenkin meillä menee myös hyvin silloin kun ei ole riitaa ja hän on ihana. On pyytänyt tekosiaan aina anteeksi ja kerran jopa sanonut että minun pitää auttaaa häntä muuttumaan. Mutta usein hän myös väittää että se oli minun syyni kun provosoin häntä ja ilman sitä ei ois näin käyny. Sen tiedän että on aivan oma syynsä ja ei hallitse itseään.
Mitä teen? Tällä hetkellä tuntuu että pakko lähteä. Mutta mistä uusi asunto, en ole töissä nyt ja ei ole rahaa. Koirien kanssa vaikeaa. Mies ei tästä kuulemma lähde mihinkään vaikka kaikki huonekalut on minun. Voiko hän parantua? Olen kehottanut hakemaan apua, auttavatko esim lyömätön linja jne. Vai kannattaako vain lähteä?
Vastaukset 25
Vanhimmat
äkkiä suhteesta. Pakene perheesi tai ystäviesi luokse... ihan sama kenelle kunhan pääset pois. Mies on selkeesti agressiivinen sosiopaatti. Ovat juuri tommosia, osaavat kanssa sen anteeksi pyytämisen. Älä ikinä lähde syyttelemään itseäsi. Joo ehkä suututit mutta mikään ei anna syytä käydä käsiksi... ei millään lailla. Pakene ennen kuin on liian myöhäistä.
tuossahan se kysymys on.
"Mutta mistä uusi asunto, en ole töissä nyt ja ei ole rahaa. "
kumpi sinulle on tärkeämpää, hyvä elämä vai raha?
rahastahan se ei nimittäin voi olla kiinni, rahaa saa hätätilanteessa vaikka pikavippifirmoilta. korkohän on niissä lainoissa kova, mutta onko se niin kova että kannattaa jäädä hakattavaksi? itse mielummin menetän vaikka luottotiedot kuin otan turpaani, mutta se on tietenkin jokaisen oma valinta.
Onhan jo kuristanutkin. Voi tappa koirat tai sinut. Pahoinpitelee koiriakin.
Turvakoti. Laita heti asuntohakemus. Voit hakea lähestymiskieltoa.
Mene minne vaan mihin heti pääset edes väliaikaisesti. LAita osoitetiedot salaisiksi, muuta vaikka toiselle paikkakunnalle.
Pelaste edes koirat. Koirilla on jo pahoja traumoja.
Et voi auttaa tai parantaa miestä.
Kysy sossusta apua.
äkkiä ihan sama minne... perheesi luo, sukulaisille, ystäville, turvakotiin. Hoida yksi asia ensin eli päästä irti väkivaltaisesta suhteesta. Mieti sitten vasta rahaa ja kämppää... ne kyllä hoituvat ajallaan. Asiat on sen verran pitkälle menny että pian mies tirvaisee tai mikä pahempaa ottaa jotain kättä pidempää. Älä jää sitä odottamaan. Et pysty miestä muuttamaan tai auttamaan. Voit vain auttaa itseäsi. Elämäsi on ainoa asia millä on väliä. Kyllä sossu ja muut auttavat saamaan asunnon ym. Mutta sinun täytyy se ensiaskel ottamaan.
SINÄ ET VOI HÄNTÄ AUTTAA MUUTTUMAAN.
Kerran olen jo lähtenyt sukulaisten luo. Kaksi viikkoa meni ja tulin takaisin. Sitä kadun!!!!!! Sukulaiset asuu kaukana ja täällä ei ole kuin yksi ystävä jonne en voi mennä. Olen muuttanut paikkakunnalle osittain miehen takia vaikka täällä viihdynkin enkä halua paikkakuntaa vaihtaa. Mutta asunnon hankkiminen koirien kanssa on todella vaikeaa, lähes kaikissa on lemmikkieläin kielto.
Vituttaa kun tämä asunto on täysin minun ansiosta hankittu, todella iso ja edullinen, vuokran voisi yksinäänkin maksaa. Ehkä sossu osaa auttaa!
Pelottaa että vaikka lähden annan taas periksi! Koirat on kuitenkin se suurin syy miksi pelkään eniten. Toinen vielä ihan pieni pentu ja en halua sen joutuvan väkivallan kohteeksi enää. Uhkailee myös koirilla, että heittää ne parvekkeelta alas. Ja on muutenkin mustasukkainen koirista. Kaikki aika ja huomio pitäisi antaa hänelle. Kaikki muutenkin tehtävä yhdessä, yksin ei saa juuri minnekkään mennä. Ahdistaa!! Koskaan en ole tällaiseen törmännyt vaikka on riitoja aiemmissakin suhteissa ollut. Mutta ei merkkiäkään että käsiksi käydään tai ollaan aggressiivisia!
sossu auttaa löytämään asunnon ja samoin asunnonvälitys firmat kunhan teet selväksi että sinulla on koiria ja pitää saada asunto talonyhtiöstä jossa saa lemmikkiejä pitää, kannattaa katsoa kans yksittäisiä vuokranantajia. Tai mene takaisin sukulaisellesi vaikka kaukana onkin (parempi vaan Mitä kauempana miehestä) äläkä tällä kertaa palaa tai sille ystävällesi. Suosittelen kanssa lähestymiskiellon hankkimista. Lähde pois itsesi ja koiriesi takia. Miehesi on kontrollifriikki sosiopaatti! Ja ne ihmiset eivät muutu!
Niin, pakene hyvä nainen! Jätä se tavara, niitä saa uusia! Ota koirasi ja lähde turvakotiin.. Niistä on apua ja siellä saa varmasti ohjauksen terapialle ja oikealle elämän uudelle alulle!
Mäkin aikoinani otin vain koirani, tärkeimmät tavarani ja lähdin. Tosin silloin oli pakko soittaa äitille ja kertoa asian oikea laita. Ja nyt olen siitä päätöksestä ERITTÄIN iloinen ja kiitollinen, että joku tuli ja vei minut siitä tilanteesta. Ties missä olisin nyt..
Sen jälkeen oli rankkaa ja meni vähän kovaa, mutta kyllä se elämän prioriteetit äkkiä järjestyi ja hommasin töitä ja nyt istun tässä, vapaata viettämässä. Omassa kodissa, kahden koirani ja uuden mieheni kanssa. Elämä ei voisi olla paremmin.. Tai ainahan se voisi, mutta ei tietoakaan väkivallasta ym paskasta!
Ja sen verran on vielä sanottava, että itse muutuin sen todella huonon suhteen jälkeen uudessa suhteessa siksi paholaiseksi. En juuri päästänyt toista lähelleni, olin vihamielinen ja aggressiivinen. Mutta on hyvä tunnistaa ongelmansa (niin minäkin tein koska en ole oikeasti vihamielinen ja aggressiivinen!) ja hakea apua.
Tuollainen puoliso jättää jälkensä, pitkäksi aikaa, mutta haavat paranevat, oikealla hoidolla! TSEMPPIÄ!!
Paras etsiä asunto/paikka valmiiksi ja ottaa mukaan muuttoon jotain turvallisia henkilöitä, ehkä poliisi.
Parempi, ettei kerro etukäteen.
Menee ensi kerralla pidemmälle. Joku koulee jos jäät, koirat tai sinä.
kerro tuo tarina siellä ja hae apua nyt kun vielä voit.
hyvä ihminen...
LÄHDE ENNEN KUIN PÄÄDYT ALIBIN SIVUJA KORISTAMAAN!!!!!!!
nyt vain pakkaat kamasi ystäviesi kanssa ja nostat kytkintä ja lähde menee saman tein!!! miehesi ei tuosta koskaan tule kiltiksi muuttumaan.... mutta haluan ettet sinä oikeesti kärsi enempää!!!!!
olen ite elänyt väkivaltaisessa suhteessa ja oli pienestä kiinni etten lehteen päässyt......
"Kuitenkin meillä menee myös hyvin silloin kun ei ole riitaa ja hän on ihana" - oikeasti, minkä arvoisia ne ihanat hetket ovat, ovatko todella pelon ja kärsimyksen väärti? Niitä ihania hetkiä kun voi hyvän miehen kanssa olla koko elämän verran! Ilman pelkäämistä ja masennusta.
Tavaroita, asuntoja, rahaa saa aina, ne ei ole "minkään" arvoisia, verrattuna sinun ja koiriesi henkeen ja henkiseen hyvinvointiin.
Lisäksi olen itse sen verran ollut eläinsuojelutyössä ja eläinten uudelleensijoituksessa mukana, että tekisi mieli sanoa, että pelasta edes koirat... Ne eivät voi valita, ne elävät niissä olosuhteissa jotka sinä niille tarjoat ja johon ne pakotat, suoraan sanottuna. Ja jos on vaikeaa opetella ihmisen uudelleen luottamaan, niin sitä se on koirankin. Miten järkeistät koiralle sen, että ikinä enää sitä ei kukaan lyö?
Totta kai sunkin hyvinvointi ja selviäminen tuntuu minusta tärkeältä, mutta yritän korostaa sitä pointtia, jota jo tuot esille... "Entä jos palaankin". Jos joku ihme vimma saa sut palaamaan (kunhan nyt pääsisit lähtemään!), niin tee koirille edes palvelus ja etsi niille uusi koti. Ne eivät takuulla haluaisi palata, mutteivät voi tehdä valintaa.
Sinulla on valinnan mahdollisuus nainen, käytä se hyväksesi! Tsemppiä! :)
Etkö pyytäis päästä koirien kanssa sinne samaan sukulaispaikkaan muutamaksi viikoksi, jotta ehdit järjestellä asioita? Ihan varoittamatta lähdet ja mahdollisimman pian. Poliisikin voinee auttaa lähdössä, tulee samalla tehtyä rikosilmoituskin. Vaikka voisitkin saada nykyisen asuntonne (tietysti lukot vaihtaen ja turvalukon lisäten sekä kaikki avaimet itsellä säilyttäen), niin mies helpommin pyörii tutun paikan porttikongissa, luulen. Kyllähän kerrostaloissa asuu paljonkin eläinten omistajia. Luulisi, että mitä pidempään tuollaisen väkivaltaisen luonnehäirikön kanssa asuu, sitä varmemmaksi hän tulee asiastaan ja ehkä vainoaakin jälkikäteen pidempään. En muista kuulleeni yhtäkään tarinaa, jossa vaimo olisi onnistunut minkään sävyisellä puheella tällaista miestä parantamaan, se vaatii ammattiapua. Soita rohkaisuksi ja neuvojen kyselemiseksi poliisille ja muihin auttaviin numeroihin, äläkä jätä ystäviäkään pimentoon. Kännyllä kannattanee soittaa vain silloin, kun et ole kotona.
Lähde ja ilmoita koirista eläinsuojeluun. Tai sitten viet ne sinne itse samalla kun lähdet. Ei tarvitse huolia niiden kohtalosta. Kai sulla nyt joku paikka on mihin pääset näin ihan aluksi? Rohkeutta nyt! Ja provosointi on rumaa.
Ei pahalla, mutta kuka aikuinen TÄYSI JÄRKINEN edes miettii jäämistä tuollaisen miehen luo. Jos jäät, on se sitten sinun valintasi. Sitten on turha itkeä ja valittaa. Kyllä sen verran ison ihmisen pitää osata käyttää omaa älliä.
Tervetuloa kerhoon.
Minullakin oli mies, josta aina sanon ja sanon vieläkin että onneksi se ei ole vielä lyönyt, EIKÄ KERENNYT LYÖDÄ,Tiedätkö miksi?Väkivalta on hyvin kavala elämän tyyli, se saa raakoja piirteitä pikku hiljaa.Me naiset olemme yleensä niin IDIOOTTEJA että vähättelemme niitä pieni tekoja, kuten tönimistä, hiuksista repimistä tai jopa sen koiran lyömistä.Me uskomme, että mies muuttuu, koska ei mies muuten pyydä anteeksi tekojaan tai pyydä apua meiltä muutokseen.Elämme rauhais elämää aina sen pienen hetken, kenties päivän, viikon, kuukauden tai jopa vuoden, jonka jälkeen nielemme taas saman selityksen ja alamme oppia elämään siinä pelossa ja niissä teoissa mitä mies pystyy tarjoamaan -halveksuvia sanoja, sylkeä naamassa, mustelmia ympäri ämpäri kroppaa ja kenties omaa nimeäsi hautakivessä.Silti me jaksamme, mutta mitä oikein jaksammekaan?Jaksammeko kenties lupausten takia, oman hölmöyden vai pelon takia -uskoa miehen muutokseen ja siihen että jonain päivänä elämme onnellista elämää niin ettei se ihminen koskaan enää tee minulle näin?Olemmeko oikeasti niin sokeita uskomaan että meissä on se kyky saada oma mies muuttumaan ja että lupaukset pidetään aina vaikka se voisikin viedä mieheltä jopa 50 vuotta?
Olen ihmetellyt monesti miksi ihmeessä nainen ei lähde heti, kun näkee yhdenkin väkivaltaiseen käytökseen viittavan piirteen.Meillä siis minun suhteessa se oli eläimeen kohdistuva lyöminen, jos olisin silloin ottanut koirani ja lähtenyt vetämään olisin varmasti paljon ehjempi ihminen kuin nyt olen.En ole eläissäni pettynyt niin itseeni kuin silloin ja nyt olen.En tunne ex-miestäni kohtaa vihaa, mutta itseäni kohtaan tunne katkeruutta.Olin sokea ja kuuro.Täällä käsketään juosta suhteesta heti pois ja lujaa,vaihtaa melkeen nimensä ja paikkakuntansa.Minä en käske tekemään niin, mutta minä toivon että jokainen nainen joka ikinä huomaakaan niiden pahojen aikojen lähestyvän ovat sen verran omahyväisiä paskoja, että lähteevät heti pois, eivätkä selittele eroaan mitenkään.Silloin nainen ja väkivallan tekijä tai tuleva tekijä säästyy niin pahoilta asioilta.
Siis miksi en saanut koskaan nyrkistä?Minä erosin, otin oman vapauden päättää kuinka minua kohdellaan ihmisenä ja henkilönä.Minä lähdin niin aikaisessa vaiheessa pois, etten kerennyt saada nyrkistä, vaikka minua tönittiinkin, nosteltiin seinälle ja nyrkkiäkin pahempana uhkalitiin haarukka kurkulla.Nyt kahden vuoden jälkeen erosta olen miettinyt, että mikä minut silloin sai vielä jäämään ja näkemään että suhteemme kääntyy onneen, vaikka mies olisikin muuttunut, niin se henkinen paha olo ja se pahuuden määrä jota koin ei koskaan olisi anatnut minun olla rauhassa sen ihmisen kanssa.Olisin kuollut omiin masennuksiini.EI niistä suhteista enää onnelista saa, jossa kerrankin on toiseen koskettu tavalla joka ei ole sallittua missään olo suhteissa.
Mieti hyvä nainen elämääsi ja asioita mitä todellakaan halua itsellesi, ja älä vähättele sitä mitä sinulle on tapahtunut, koska se ei ole pientä, kunhan pääsi alkaa tulla niiden mukana.
Aloittajalle ja muillekkin sanoisin sen verran että väkivaltaa on muukin kuin lyöminen. Kaataminen ja kuristaminen, uhkailu, kontrollointi ovat kaikki väkivallan muotoja. Mikäli tilanteesi on katastrofaalinen kannattaa hakeutua turvakotiin. Voisit ehkä käydä myös juttelemassa tilanteestasi sosiaalitoimistossa. Oikein paljon voimia. Toivottavasti asiat selviävät.
Totta puhut. Väkivaltainen puoliso ei koskaan muutu väkivallattomaksi. Ei koskaan. Vaikka hän oppisi olemaan väkivallaton koska saa ammattiapua, hän on silti väkivaltainen koko loppu elämänsä. Ja tämä hänen täytyy tajuta itsekin.
Väkivaltaisuus on ihan samanlainen kuin alkoholismi. Sen kanssa pitää olla nollatoleranssi.
Lähde ennen kuin rikot itsesi.
Lähde välittömästi!
Tavaroilla tai millään muulla ei ole merkitystä, kunhan pääset pois suhteesta!
Mene vaikka vanhempiesi luo väliaikaisesti. Hae lähestymiskieltoa ja ennen kaikkea pysy tuollaisesta kaukana.
Tuo käytös nimittäin varmasti pahenee jos jäät.
Kokemusta on.
Ihminen ei muutu, jos ei näe siihen mitään tarvetta. Minun mieheni pahoinpiteli minua, ja syy oli hänen mielestään minä. Minun oli muututtava.
Suhteemme alkuvaiheessa ei ollut pelkoa pahoinpitelystä, joskus huusi ja uhkaili, mutta se jäi aina siihen, muutimme yhteen, menimme naimisiin ja meille syntyi ensimmäinen lapsi. Silloin ensimmäisen kerran uhkaus toteutui.
Välillä meni hyvin, mutta aina jostain pikkusyystä sain turpaani. Riitelimme paljon koirastani, joka oli ollut minulla jo ennen miestä, lopulta koirani meni siskolleni, sillä en enää jaksanut tapella ja huomasin, että koira kärsi tilanteesta, mies oli aika kovakourainen myös koiraa kohtaan. Halusin erota, mutta tilanne oli se, että oli yhteinen laina ja koti ja lapsi.
Se lähteminen ei vaan ole kovin helppoa, jos ei ole mitään minne mennä. Tulin raskaaksi uudelleen ja päätin kestää, mies pahoinpiteli minut myös raskaana ollessani parikin kertaa. Pelkäsin, että se tappaa minut. Silti päätin jäädä!
Yksi ilta, meille tuli riitaa siivoamisesta, mies repi tukasta ja kaatoi lattialle ja potki minua lasteni silmien edessä. Pakkasin tyynesti lapset ja vaihtovaatteet autoon ja ajoin turvakotiin. Olin siellä viikonlopun ja palasin takaisin. Ilmoitin, että jos kerrankin kajoaa minuun, otan eron.
Puoli vuotta meni, kunnes tuli riita, jonka päätteeksi mies repi tukastani ja hakkasi päätäni tiiliseinään. Pakkasin lapset autoon ja vein hoitoon, sitten marssin tekemään avioeron, muutomme samana päivänä ystäväni luokse ja siitä kuukauden päästä omaan asuntoon.
Henkisesti ei ollut kovinkaan rankkaa, sillä olin haaveillut tästä jo pitkään... vaikeaa on muutoksen tekeminen, se on vaan niin paljon helpompaa jäädä, varsinkin kun on yhteisiä lapsia. Kertaakaan en ole katunut, harmittaa vaan, etten aikaisemmin lähtenyt, mutta hyvä että sentään olen nyt erossa pahoinpitelijästäni.
LUIN TÄSSÄ SUN KIRJOTUSTA. KIRJOITIT ETTÄ EI VIELÄ LYÖNNYT.. MUUTA SITTEN ONKIN TEHNYT. MIKSI SE LYÖMINEN OLISI PAHEMPI KUIN KURISTAMINEN JA HIUSTEN REPIMINEN. KAIKKI MITÄ KERROIT ON VÄKIVALTAA NIIN FYYSISTÄ KUIN HENKISTÄKIN. TOIVOTTAVASTI OLET YMMÄRTÄNYT JÄTTÄÄ MIEHESI. JOS ET NIIN JÄTÄ HETI MUTTA OLE VAROVAINEN. ÄLÄ ILMOITA SITÄ YKSIN MIEHELLESI VAAN PYYDÄ EHKÄ MIEHEN YSTÄVÄ TAI JOKU MUU TUEKSESI JA TURVAKSESI
Huomasithan, että aloittaja on kirjoittanut viestin 1,5 vuotta sitten ;)
Niin...pahimmillaan ap on edelleen siellä miehen luona...sokeana ja alistettuna ilman omaa mieltä :(
Jos on enää elossakaan, tämä alkuperäinen kirjottaja. Toivotaan parasta, että olisi saanut elämänsä kuntoon. Herranen aika sentään, ei todellakaan hyvältä kuulosta tuo tarina. :( Itku tuli, koska omat ikävät kokemukset tulevat pintaan. Miten sokea sitä itsekin tilanteelle oli. Sitä on kuin myrskyn silmässä, jollain sairaalla tavalla siellä on tyyntä, tai sumuista, ei oikein hahmota kokonaisuudessaan asioita, ei ennenkuin tillanne on muuttunut ja pystyy objektiivisesti sitä katsomaan.
lähde vaan