Mun tilanne

Rakastuin mieheeni kun hän oli niin ihana, hellä, uskollinen ja kaikkea mitä entinen mieheni ei ollut.
Jossain vaiheessa tulin raskaaksi ja menimme naimisiin. Tyttäremme syntyi samana vuonna kun mieheni täytti 30vuotta.
Samana vuonna mieheni käytös muuttui, hänestä tuli ilkeä, välinpitämätön, salli itselleen asioita mitä ei minulle salli kuten hermostuminen, hän sai hermostua mutta jos minä hermostuin niin hän otti raivarit. Hän raivosi ihan pienimmistäkin asioista, jos ovi ei mennyt kunnolla kiinni, tai jotain muuta. Hänellä on kolmivuoro työ ja sen mukaan olemme eläneet, eli minä hoidan lapset ja kodin yksin niinä päivinä kuin hän on koko päivän töissä, vastaavanlaisesti annan hänen nukkua vapaa päivänään, hermot on siitäkin herännyt, joskus olen ajatellut että nukkukoot niin pitkään kuin nukkuu, tai joskus olenkin hänet herättänyt jo vähän aiemmin, niin aina on kaikki huonosti, raivoaa jos annan nukkua, raivoaa jos en anna nukkua. Herätessään heti huonolla päällä, huutaa lapsille, veemäilee minulle, haukkuu minua, kaikki on aina minun syytäni, olen naakka, vitun lehmä jne.
Monta kertaa olen halunnut erota, mutta se mikä on estänyt on rakkaus, se rakkaus on vienyt minua eteenpäin.
Monta kertaa olen puhunut hänen käytöksestänsä, monta kertaa luvannut ettei tee niin enää. Monta kertaa olen uskonut häneen, mutta joka kerta putoan korkealta ja joka kerta se kestää pitkään ennenkuin pystyn taas olemaan ihan normaali, kaiken sen paskan jälkeen siis.

No nyt miehellä on todettu keskivaikea masennus, ensin olin niin huojentunut, että jees nyt tiedetään miksi mies on ollut niin inhottava perhettänsä kohtaan. Mutta...
Vapun tienoilla tuli ahdistus, en voi olla hänen lähellään, en kykene katsomaan häntä, tutkailin tunteitani ja huomasin että en rakasta häntä enää

Minulla on ystävä, miespuolinen joka kokee periaatteessa saman mutta hän on se jätetty, olemme puhuneet tuntikausia, kuunnelleet toisiamme ja nyt mukaan on tullut vetovoimaa ja olemme ihastuneita toisiimme.
Tiedän että jos ihminen on kriisissä, sitä samaistuu toiseen joka kokee samaa, tiedän että saamme toisiltamme sitä mitä emme omista parisuhteistamme saa.
Me suudeltiin, se oli niin mutkatonta, tuntui normaalilta, eli ei mitään morkkista, se oli niin vapauttava kokemus.
Suhteesta suhteeseen en halua mennä, eli kun mieheni saa asunnon, en aio ryhtyä uuteen suhteeseen.
Haluan selviytyä tästä ensin, saada pääni kuntoon. Mutta tämä ystäväni on mielessäni yötä päivää. Tarve tuntea hänet halaamassa minua on kova. Tarve jutella hänelle on kova.
Elättelen toiveita että jos jossain vaiheessa kun olemme molemmat selviytyneet omista ongelmista ja näistä suhteista meille tarjoutuisi mahdollisuus kokeilla miltä se tuntuisi olla yhdessä.

Mun oma moraalius on ollut sitä että en siedä että kumppani suutelee toista, ja sama pätisi minuunkin. Mutta se että suutelin toista miestä, ei tuntunut siltä että olisin pettänyt.

Tässä tilanteessa, onko se niin tuomittavaa että suutelin toista jos tilanne on tämä mitä kuvailin?

Mieheni tietää että haluan erota ja asumme yhdessä niin kauan kunnes hän saa asunnon
2591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse laittaa rajat itselleen... Ja usein haluaa myös selittää asiat itselleen edullisemmassa valossa... Jos olisit toiminut täysin moraalisesti oikein, et olisi suudellut toista, oli tilanne mikä hyvänsä. Mutta... Ihmisiähän tässä ollaan ja monilla meistä kriisin sattuessa kynnys toimia aiempia ehdottomia sääntöjä vastaan madaltuu. Itse painiskelin pari vuotta sitten saman kysymyksen parissa: miksi se, minkä pitäisi tuntuva väärältä, tuntuukin yhtäkkiä niin oikealta..?! Samaa pohti myös toinen osapuoli. Nyt ei tarvitse pohtia, se saa luvan kanssa tuntua oikealta.

Äänestä

On selviä merkkejä, joista naisen tulisi osata päätellä, että miehellä ei ole aivan kaikki knnnossa. Parisuhteseen ei kuulu se, että mies pahoinpitelee, mies haukkuu ja nimittelee sekä puhuu epäkunnioittavasti, miehellä on alkoholiongelma. Sama pätee toki myös toisinpäin. Ennenpitkää haukkuminen ja pilkkaaminen sekä nimittely johtavat myös fyysiseen väkivaltaan. Tällaiset merkit ovat hälyttäviä ja viittaavat siihen, että jotain on erittäin pahasti vialla. Mikäli nämä ilmenevät jo alkuhuumassa, niin on hyvä ottaa jalat alleen mahdollisimman nopeasti, ennenkuin suhde etenee pidemmälle. Mutta tuossa vaiheessa, kun on jo lapsia ja kaikki tulee hiukan yllättäen, on tilanne hiukan vaikeampi. Avioeroon liittyy paljon mutkia, kuten omaisuuden jakaminen ja lasten tapaamisoikeudet ym. Ne ovat kuitenkin pieniä sen rinnalla, että jatkaisi elämää henkilön kanssa joka nimittelee, haukkuu ja käyttäytyy epäkunnioittavasti. Lopulta mies mitä ilmeisemmin myös lyö. Mistä tämä tällainen käytös tulee oikein suomalaisille miehille, kun sitä on niin paljon? Voi olla, että ihastumisesi tähän toiseen mieheen on juuri paon yritystä vaikeasta avioliitostasi. mutta toisaalta se on selkeä viesti sinulle itsellesi, ettet ole onnellinen nykyisessä tilanteessasi. Tee ratkaisu. Olet vielä nuori ja sinulla on elämää edessäsi. Itse tein aikoinaan ratkaisun erota epätyydyttävästä liitosta, mieltä painoi häpeä ja ennenkaikkea huoli lasten tulevaisuudesta. Nyt lapset ovat valmistuneet yliopistoista hyviin ammatteihin, pärjäävät sosiaalisissa kanssakäymistilanteissa hyvin ja näyttävät onnellisilta parisuhteissaan. Se on mitä suurin lohtu minulle. Heidän ei mitä toivottavasti tarvitse kitua onnettomissa liitoissa, saivathan he aikanaan mallin siitä, että huonosta suhteesta voi ja saa lähteä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moraaliton? kirjoitti:

Rakastuin mieheeni kun hän oli niin ihana, hellä, uskollinen ja kaikkea mitä entinen mieheni ei ollut.
Jossain vaiheessa tulin raskaaksi ja menimme naimisiin. Tyttäremme syntyi samana vuonna kun mieheni täytti 30vuotta.
Samana vuonna mieheni käytös muuttui, hänestä tuli ilkeä, välinpitämätön, salli itselleen asioita mitä ei minulle salli kuten hermostuminen, hän sai hermostua mutta jos minä hermostuin niin hän otti raivarit. Hän raivosi ihan pienimmistäkin asioista, jos ovi ei mennyt kunnolla kiinni, tai jotain muuta. Hänellä on kolmivuoro työ ja sen mukaan olemme eläneet, eli minä hoidan lapset ja kodin yksin niinä päivinä kuin hän on koko päivän töissä, vastaavanlaisesti annan hänen nukkua vapaa päivänään, hermot on siitäkin herännyt, joskus olen ajatellut että nukkukoot niin pitkään kuin nukkuu, tai joskus olenkin hänet herättänyt jo vähän aiemmin, niin aina on kaikki huonosti, raivoaa jos annan nukkua, raivoaa jos en anna nukkua. Herätessään heti huonolla päällä, huutaa lapsille, veemäilee minulle, haukkuu minua, kaikki on aina minun syytäni, olen naakka, vitun lehmä jne.
Monta kertaa olen halunnut erota, mutta se mikä on estänyt on rakkaus, se rakkaus on vienyt minua eteenpäin.
Monta kertaa olen puhunut hänen käytöksestänsä, monta kertaa luvannut ettei tee niin enää. Monta kertaa olen uskonut häneen, mutta joka kerta putoan korkealta ja joka kerta se kestää pitkään ennenkuin pystyn taas olemaan ihan normaali, kaiken sen paskan jälkeen siis.

No nyt miehellä on todettu keskivaikea masennus, ensin olin niin huojentunut, että jees nyt tiedetään miksi mies on ollut niin inhottava perhettänsä kohtaan. Mutta...
Vapun tienoilla tuli ahdistus, en voi olla hänen lähellään, en kykene katsomaan häntä, tutkailin tunteitani ja huomasin että en rakasta häntä enää

Minulla on ystävä, miespuolinen joka kokee periaatteessa saman mutta hän on se jätetty, olemme puhuneet tuntikausia, kuunnelleet toisiamme ja nyt mukaan on tullut vetovoimaa ja olemme ihastuneita toisiimme.
Tiedän että jos ihminen on kriisissä, sitä samaistuu toiseen joka kokee samaa, tiedän että saamme toisiltamme sitä mitä emme omista parisuhteistamme saa.
Me suudeltiin, se oli niin mutkatonta, tuntui normaalilta, eli ei mitään morkkista, se oli niin vapauttava kokemus.
Suhteesta suhteeseen en halua mennä, eli kun mieheni saa asunnon, en aio ryhtyä uuteen suhteeseen.
Haluan selviytyä tästä ensin, saada pääni kuntoon. Mutta tämä ystäväni on mielessäni yötä päivää. Tarve tuntea hänet halaamassa minua on kova. Tarve jutella hänelle on kova.
Elättelen toiveita että jos jossain vaiheessa kun olemme molemmat selviytyneet omista ongelmista ja näistä suhteista meille tarjoutuisi mahdollisuus kokeilla miltä se tuntuisi olla yhdessä.

Mun oma moraalius on ollut sitä että en siedä että kumppani suutelee toista, ja sama pätisi minuunkin. Mutta se että suutelin toista miestä, ei tuntunut siltä että olisin pettänyt.

Tässä tilanteessa, onko se niin tuomittavaa että suutelin toista jos tilanne on tämä mitä kuvailin?

Mieheni tietää että haluan erota ja asumme yhdessä niin kauan kunnes hän saa asunnon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu