Minkähän takia joidenki kanssa ystävyys on niin vaikeaa? Vaikka olisit jakanut jotain tunteita ja mitä näitä nyt on naisten juttuja, saat joskus kylmää ja joskus vähän lämpimämpää..Tunne että joskus sä kelpaat joskus s olet toisen mielestä jotenki tyhmä tai ala-arvoisempi?
Tietysti on lieventäviä asianhaaroja kuten lapsuudessa koetut hylkäyskokemukset mutta vaikka niin, on niitäkin joilla noita kokemuksia on mutta kohtelevat silti ystäviään aina lämmöllä tai ainakin johdonmukaisesti ettei tarvitse tarkkailla millä tuulella se nyt on tai mitähän väärää nyt tein??
Ei siitä tule itsellekään kovinkaan hyvä olo. Mistä tällainen ajoittainen ystävyys luottamus vs. ajoittainen kylmähkö dissaaminen johtuu???
Tietysti on lieventäviä asianhaaroja kuten lapsuudessa koetut hylkäyskokemukset mutta vaikka niin, on niitäkin joilla noita kokemuksia on mutta kohtelevat silti ystäviään aina lämmöllä tai ainakin johdonmukaisesti ettei tarvitse tarkkailla millä tuulella se nyt on tai mitähän väärää nyt tein??
Ei siitä tule itsellekään kovinkaan hyvä olo. Mistä tällainen ajoittainen ystävyys luottamus vs. ajoittainen kylmähkö dissaaminen johtuu???
Vastaukset 2
Vanhimmat
vielä et toi ei tarkoita mitään syyttelyä tai sellaista vaan dissaaminen ilmenee "sanatoman viestinnän kautta, töksäyttelynä tms.
Mullahan ei olis mitään ongelmaa jos sanois suoraan olenko tehnyt jotain väärää. Ja kun monasti en edes ole tehnyt juuri mitään mutta silti saa tällaista kohtelua eräiltä.
Luonnevikaisuus tuottaa tuollaista. En minä haluaisi olla itseni ja sellainen kuin olen mutta ajaudun käyttäytymään noin ystäviänikin kohtaan ja noita ystäviä on matkan varrella menetetty jo niin paljon etten enää uskalla ottaa uusiakaan.
Olen toivoton tapaus. Siinä selitys, en osaa. En hallitse ihmissuhteiden luomista ja ylläpitoa. En ajatuksissani dissaa ystäviäni tai läheisiä mutta käytännössä reviirini ja mielialanvaihteluni tekevät välillä kanssani olemisen mahdottomaksi ja olen itse - koska asia on näin ollut aina - turtunut virheilleni niin täysin etten enää muista pyytää niitä anteeksi tai korjata tilannetta kovinkaan hyvin - koska se vain uusiutuu ja uusiutuu ja sitten saan olla loppuelämäni pahoillani siitä millainen olen ja se on jotain mitä ihmisen ei mielestäni pitäisi olla.
Tiedän olevani virheellinen. Ystävyys minun kanssani tarkoittaisi sitä että minut hyväksytään sellaisena kuin olen, myös se että poljen toisia. Tiedän että se on liikaa vaadittu, siksi olenkin enimmäkseen yksin enkä luo ympäristöön henkilökohtaisia suhteita juurikaan enää. En halua loukata toisia mutta koska olen sellainen kuin olen niin sitten on kai parempi kärsiä yksinäisyydestä. Tietenkin kannan jotain toiveita siitä että joskus löydän sellaisia ihmisiä jotka ovat sinut kanssani ja hyväksyvät ja osaavat tämän systeemin eikä se haittaa heitä. Silloin voisin itsekin kokea ehkä jotain turvallisuudentunnetta jonka luonnehäiriöni nyt minulta riistää.