Mikä avuksi nyt.....Viikko sitten mieheni tuli kotiin töistä ja kirosi että hänen tietojaan oli kerrottu pankissa eteenpäin. Hän oli soittanut OP.n ajanvaraukseen ja puheluun oli vastannut tuttavan sisko. Myöhemmin samana päivänä hän sai kuulla ihan toisilta henkilöiltä että " olit asioinut pankissa ja sain sieltä puhelinnumerosi!!!!" Eihän pankkien työntekijät saa kertoa kuka soittaa/asioi heidän kanssaan ja etenkään saa jaella mitään tietoja kun asiakas ei niitä ole edes kertonut. Kännykän numero näkyy pankin päässä, mutta se ei kuulu muille. Vaitiolovelvollisuutta siis rikottu???? Menee luottamus kun tuollaista tapahtuu. Aiheestakin saa antaa asiakaspalautetta. Nyt kun fiksun sellaisen tein....syyllinen olenkin minä. Puolustin omaani ja sehän miestäni loukkasi. Kolautinko hänen miehistä egoaan ? Kierrellen myönsi että väärin ne tekivät mutta asian olisi pitänyt antaa olla. Miksi ? Jos kerta sama kaivelu on toistunut ennenkin ja siitäkin on raivonnut. Pankinjohtajalta sen sijaan sain kiitosta asian tiimoilta.
Väärinkö ???
noand75
2294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
miksi et laita pankkiin reklamaatiota??? miksi tänne sen kirjoitit???
jos kerta on tuollaista tapahtunut niin sitten ei muuta kuin soittamaan tai muutoin laittamaan reklaa eteenpäin... mutta eipä se asia tätä kautta muutu miksikään...
omaasi vaa teit miehesi selän takan reklamaation! Omista asioitasi voit valittaa kuinka monen paikkaan vaan, mutta et toisten, ainakaan ilman kyseisen henkilön lupaa!
Et kolauttanut miehistä egoa vaan puututi asiaan joka ei sinulle kuulunut!