Mieheni sanoo, ettei voisi pitää toista suhdetta selkäni takana. Ettei hänellä olisi luonnetta sellaiseen. Hän ihan suhteemme alkuaikoina erehtyi nuolemaan toista naista, ja vielä niin että olin paikalla. Sen jälkeen hän eli epävarmoja aikoja sen suhteen, että haluanko vielä jatkaa. Hän itki minulle katumstaan. Tämän suhteen alkuaikoina tapahtuneen tapahtuman perusteella tulee vieläkin välillä epäilyksiä. Luotan häneen täysin kun hän on selvinpäin, mutta kun hän on kännissä, tulee joskus epäluottamusoloja, ja mieheni tietää sen. Monet keskustelut oli myös siitä, että hän tykkäsi yhdessä vaiheessa läpsäyttää toista naista perseelle tai hiplata jalkaa. Minä en sellaista itse tee muille miehille, joten en hyväksy sitä häneltäkään. Hän on lopettanut sen, ainakin minun aikana. Pystyyko mies muuttumaan? Pitäisikö minun olettaa miehen tekevän edelleen tuttuja juttujaan, mutta vain kun minä en ole paikalla? Entä jos mies on kerran pettänyt ja sitä katunut, voinko luottaa siihen, ettei hän enää petä? Vai meneekö se niin, et kerran pettäjä, aina pettäjä? Seksielämämme on hyvä, olen itse hyvin aktiivinen. Oikeastaan hoidan useammin hommat kuin hän. Suuseksiä on tarjolla ja toisinaan tyydytän hänet käsin. En niuhota turhasta ja annan hänelle omaa aikaa. Ainoa vika minussa on valtava uteliaisuus. Jos joku soittaa hänelle, tulee mun kysyttyä aina, et kuka se oli jne. Mutta niin olen tehnyt pienestä asti. Olen kysynyt aina äidiltä ja isältäkin, että kuka se oli, yms. Ja olen kertonut sen miehelleni. Luonani on tarjolla hyvää ruokaa (jonka takia hän on vähän lihonutkin).. Kommentoikaa...!!!
mitä mieltä
minä
1438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kerran pettää, aina pettää...