Vuoden vaihteessa aloin seurata entistä tarkemmin ruokailuitani. Pistin silloin tällöin kaikki päivän aikana suustani sisälle menneen tietokoneelle ja laskin kivennäisaineiden, vitamiinien kalorien jne. saannin tarkkaan. Keskimääräinen energiansaanti liikkuu 1500 kcal:n molemmin puolin. Painoni huitelee 100 kilon paikkeilla. Olen yli 50-vuotias mies.
Tammi-helmikuussa en liikkunut juuri ollenkaan. Maaliskuussa, kun aurinko alkoi lopulta lämmittää, aloitin säännöllisen liikunnan, alkuun 15 min päivässä, nyt jo tunnin verran melkein päivittäin. Silti vyötärö on edelleen lähes sentilleen sama kuin vuoden alussa. Merkillistä.
Tammi-helmikuussa en liikkunut juuri ollenkaan. Maaliskuussa, kun aurinko alkoi lopulta lämmittää, aloitin säännöllisen liikunnan, alkuun 15 min päivässä, nyt jo tunnin verran melkein päivittäin. Silti vyötärö on edelleen lähes sentilleen sama kuin vuoden alussa. Merkillistä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onkos paino pudonnut minkä verran? kyllä se vyötärökin siitä pienenee kun paino alkaa tippua. itse aloitin kanssa keväällä paino on hyvin tippunut mutta kun en älynnyt mitata vyötäröä. Mutta jatketaan sitkeesti vaan
Painoni on sellainen noin-luku. En ole punninnut kahteen vuoteen. Mutta vyötärö on istuallaan mitaten 114 cm ja se on liikaa.
Olen saman ikäinen ja painoni on nyt n. 90 kiloa.
Muutama vuosi sitten se huiteli 110 kilon paikkeilla.
Pituutta on 185 senttiä.
Nyt pystyn juoksemaan vaikka 10 kilometrin lenkin ilman että mitkään paikat kipeytyvät.
Muutama vuosi sitten pelkkä ajatus olisi sattunut.
Avun sain alla olevasta linkistä löytyvästä excel-taulukosta ja sen kaloritaulukosta.
Se on erittäin hyvä. Perehdy siihen ja suunnittele sen avulla tarkkaan mitä aiot päivän mittaan syödä ja pysy suunnitelmassasi.
Ehdoton edellytys on että et huijaa itseäsi etkä yritä liikaa liian nopeasti.
Kun tuloksia alkaa tulla niin se innostaa entistä enemmän.
Hommahan perustuu puhtaasti matematikkaan eli jos syöt vähemmän kuin kulutat niin laihdut.
Ja tuo vähemmän syöminen ei todellakaan tarkoita sitä näkyvää määrää vaan sitä maagista kalorimäärää.
On ehkä vaikea uskoa mutta esim. yksi suklaalevy kattaa puolet päivän kaloritarpeesta mutta nälän tunnetta se ei vie mitenkään.
Muista ehdottomasti kirjata kaikki mitä syöt, unohtamatta kahvikupillisia ja niitä kolmea sisu-pastillia;=)
Tulet huomaamaan että eri tuotteitten kalorimäärissä on suuria eroja ja mitä merkitsee jos tuotteess on merkintä 'Light'.
Tulet viettämään kauppareissulla entistä pitempiä aikoja kun tavailet niitä pienillä kirjoiteltuja kalorimääriä ja vertailet eri tuotteita.
Eli ota suosilla lukulasit mukaan kauppaan:-)
Liikunta ei sinällään ole mikään ihmelääke laihdutukseen mutta sen avulla voi edistää kalorien polttoa. Hyvä määrä on esim 45 minuutin reipas kävelylenkki kolme kertaa viikossa.
Virhe jonka monet tekevät on se että tehdään reipas ja ylipitkä lenkki jonka aikana tulee kova nälkä ja sitten lenkin jälkeen pannaan grilliin pari kolme makkaraa. Silloin lenkistä ei ole ollut mitään hyötyä painon pudotuksen kannalta, päinvastoin, paino vaan nousee.
http://koti.mbnet.fi/tiriti/ruoka3.xls
voi olla että voisit syödä enemmän , 1800 kcal päivässä . Itse olen samassa jamassa , painoa vain enempi . Se on kuitenkin tippunut 13 kg , hitaasti . Vettä pitäisi juoda 1,5 - 2 litraa päivässä . Ja pitkän lenkin jälkeen ei syödä . Täältä lisää : http://www.kuntoplus.com/Crosslink.jsp?d=174&a=284