Kun ei vaan osaa

Pelottaa ajatella kuinka pahasti olen erakoitunut. Seurustellut en ole koskaan, ja kaikki vähät naispuoliset ystävänikin ovat vuosien varrella vähitellen kadonneet elämästäni. Tällä hetkellä pidän oikeastaan vakituisesti yhteyttä vain vanhempiini ja sisaruksiini.

Tuntuu siltä, että en suoraan sanottuna sovi muiden ihmisten joukkoon. Että minussa on jotain, mikä saa esimerkiksi potentiaaliset seurustelukumppanit vieroksumaan minua hetken tutustumisen jälkeen ja lähtevän hakemaan ilmeisestikin luonteeltaan erilaisia naisia. (Ja korostettakoon vielä, että kyseessä ei siis ole klassinen "mies sai seksiä liian aikaisin ja häipyi" -tilanne) Tuttavia minulla toki on, työkavereita ja muuta sellaista, mutta vähääkään syvempien ihmissuhteiden muodostuminen tuntuu aina epäonnistuvan, ja syytä tähän tilanteeseen en ole onnistunut keksimään

Suurimman osan ajasta tämä ei haittaa minua millään tavalla. Olen ainakin jollain tavoin erakkoluonne, ja viihdyn omissa oloissani paljon. Mutta aina silloin tällöin alan ihmetellä, että onko minussa sittenkin jotain vikaa, kun kerran joka paikassa korostetaan sosiaalisten suhteiden tärkeyttä ja muuta sellaista.
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuntuu ettei oikein jaksa ihmisten pinnallisuutta ja jatkuvaa toisten ihmisten arvostelua. Minä kun en nää toisten heikkouksia niin tärkeinä jauhamisen aiheina.
joskus tuntuu, että jotkut "arvostavat" minua eritavalla kuin yleensä ja siksi pitävät vähän väliä.

Äänestä

Et kertonut, että minkä ikäinen mahdat olla?

Minä aloin seurustelemaan vakavasti vasta ollessani 27v, sitä ennen oli vain sellaisia mies tuttavia sekä pussaus-jutskoja, eli ei seksiä tms. Ystäviä on aina hyvä olla olemassa, ainakin yksi ellei sitten muutama, koska sitä "erakoituu" aika nopeastikin ellei pidä yhteyksiä ystäviin ja tottuu siihen yksinoloon.

Ei sinussa mitään vikaa ole, jos niin ajattelet, jokainen on mitä on ja jos viihdyt yksiksesi niin sitten viihdyt.

Äänestä

Meitä erakoita on ja me mahdumme maailmaan siinä kuin muutkin. Jotkut jopa tykkäävät meistä, pitävät mielenkiintoisina. Tosin on niitäkin, jotka määrittelevät meidät häiriintyneiksi. Erakot ovat usein tyytyväisiä siihen, mitä heillä on. Sosiaalisemmat tapaukset taas hyörivät läpi aina uusien kokemusten ja ihmissuhteiden. He saavat aikaan paljon, heille sattuu ja tapahtuu, mutta kuitenkin monet heistä ovat tyytymättömiä ja toivovat asioiden olevan jotenkin toisin, mikä taas ajaa heitä uusiin seikkailuihin. Minua ainakin miellyttää omassa erakkoudessa juuri tämä rauha. Jos kiinnostava mies tulee kuvioihin, on se toki mukavaa, mutta jotenkin se myös sotkee kuvioitani.

Äänestä

käytetty vai käyttämätön?

Äänestä
  • Oletko tyhmä vai etkö muuten vaan ymmärrä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erakoitunut nainen kirjoitti:

Pelottaa ajatella kuinka pahasti olen erakoitunut. Seurustellut en ole koskaan, ja kaikki vähät naispuoliset ystävänikin ovat vuosien varrella vähitellen kadonneet elämästäni. Tällä hetkellä pidän oikeastaan vakituisesti yhteyttä vain vanhempiini ja sisaruksiini.

Tuntuu siltä, että en suoraan sanottuna sovi muiden ihmisten joukkoon. Että minussa on jotain, mikä saa esimerkiksi potentiaaliset seurustelukumppanit vieroksumaan minua hetken tutustumisen jälkeen ja lähtevän hakemaan ilmeisestikin luonteeltaan erilaisia naisia. (Ja korostettakoon vielä, että kyseessä ei siis ole klassinen "mies sai seksiä liian aikaisin ja häipyi" -tilanne) Tuttavia minulla toki on, työkavereita ja muuta sellaista, mutta vähääkään syvempien ihmissuhteiden muodostuminen tuntuu aina epäonnistuvan, ja syytä tähän tilanteeseen en ole onnistunut keksimään

Suurimman osan ajasta tämä ei haittaa minua millään tavalla. Olen ainakin jollain tavoin erakkoluonne, ja viihdyn omissa oloissani paljon. Mutta aina silloin tällöin alan ihmetellä, että onko minussa sittenkin jotain vikaa, kun kerran joka paikassa korostetaan sosiaalisten suhteiden tärkeyttä ja muuta sellaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu