olen eroonnut vuosi sitten ja olen nyt käynyt ne kaikki vaiheet läpi ja nyt olen vaiheessa SURU. Tämä tuli aivan yllättäen. Seurustelimme n. 5 vuotta joista tosin 2 viimeistä oli jo aika ....
En kest' kävellä entisen talomme ohi, koska muistan miten kovasti haaveilin elämämme parantuvan siihen muutettuamme, muistan sen rakennuksen nyt aivan ennen vaikka siinä erosimmekin...muistan sen nyt vain sellaisena kun me suunnittelimme siihen muuttoa. Tämä on ihan kauheaa, koska olin juuri pääsemässä jaloilleni. Tekisi mieli mennä itkemään eksän luokse mutta hän ei ymmärtäisi...tekisi mieli puhua jollekin tästä. Mitä tmä tarkoittaa, onko minulla vielä tunteita (mitä en usko koska en tahdo palata entiseen mistään hinnasta)? Mitä tämä on? :(
En kest' kävellä entisen talomme ohi, koska muistan miten kovasti haaveilin elämämme parantuvan siihen muutettuamme, muistan sen rakennuksen nyt aivan ennen vaikka siinä erosimmekin...muistan sen nyt vain sellaisena kun me suunnittelimme siihen muuttoa. Tämä on ihan kauheaa, koska olin juuri pääsemässä jaloilleni. Tekisi mieli mennä itkemään eksän luokse mutta hän ei ymmärtäisi...tekisi mieli puhua jollekin tästä. Mitä tmä tarkoittaa, onko minulla vielä tunteita (mitä en usko koska en tahdo palata entiseen mistään hinnasta)? Mitä tämä on? :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnen kirjoituksesta itseni, tuollainen suruaika voi yllättäen iskeä päälle kun luulee jo olevansa vapaa.
Minulla on kovin vaikeita eroja aikaisemmassakin elämässä, olen jopa erotettu pienenä äidistäni, olen adoptoitu.
Vältän aina eroja mahdollisimman viimeiseen asti koska saan niin kamalia tuntoja eroista, ja minulla on kuitenkin nytkin tuore ero meneillään tai siis on tullut jo mutta nuo tunteet ovat meineillään ja joskus iskee viha, joskus suru,masentunut mieli.
Traumaattiset erot aina sitten uuden eron tultua ajankohtaiseksi ikäänkuin elävät uudelleen siinä mukana ja tuska ja suru ovat ihan kamalia.
Ero vaikkapa vain vanhemmistakin toiselle paikkakunnalle muutettaessa voi kummitella nytkin, onko sinulla millainen lapsuus takana?
Kaikesta huolimatta ei auta muu kuin huutaa, itkeä ja voivotella kun surun tunne iskee.
Ei se muulla poistu.
Kun on aikansa huutanu niin kyllä se sitten vähitellen alkaa elämä taas valoistua.
joo on mulla hylkäyskokemuksia ja muistan kuinka vaikeaa oli erota aina pelkistä leikkikavereista ja serkuistakin ym. en tiedä miksi mutta itkin ikävääni usein. Tuntuu pahalle eroaminen se on selvää.
Ero itsesään ei traumaattinen.