Apua kaipaisin! Olen nt 21-vuotias nainen ja lopetin Femoden pillerit noin neljä kuukautta sitten. Olen ollut kärsivällinen sillä tiedän että kierto voi mennä aivan sekaisin. Nyt kuitenkin alkaa jo hieman huolestuttaa kun kuukautiset ovat niin sekavat ettei niistä tolkkua saa!
Minulla alkoi kuukautiset viimeksi viikko sitten ja loppuivat. Nyt kaksi päivää loppumisen jälkeen alkoivat uudestaan! Vuotojakin on monesti.
Pitäisikö minun vielä rauhassa odotella,että keho tasaantuu,vai marssia lääkärille? Lasta en ole hankkimasa. Muita ongelmia ei ole rasvaisen ihon lisäksi. Söin pillereitä kuusi vuotta tauotta.
Kertokaa omia kokemuksianne ja kuinka tilanne tasaantui.
Kiitos

Vastaukset 3
Vanhimmat
jo gynellä.
Pillereiden jälkeen voi mennä jopa puoli vuotta ennenkuin kierto tasaantuu. Voithan sä hakea lääkäriltä tabletin, jolla saat ehkä kierron tasaantumaan. Mites teillä muilla, millainen kierto teillä on ollut e-pillereiden lopettamisen jälkeen?
Viimeksi kun lopetin pillerit niin kierto oli tosi tosi kauan, melkein vuoden epäsäännöllinen (ennen pillereitä täysin säännöllinen) kunnes päätin aloittaa uudestaan pillerit ja silloinkin piti hakea lääkäriltä keltarauhashormoni kuuri että sai menkat alkamaan! Nyt taas mietin pillereiden lopettamista kun seksihalut tipotiessään ja alkaa tuntumaan suhteessa ja itsessä liikaa. Joten katsotaan miten tällä kerralla käy. Mulla oli myös tosi tukalaa kun ei menkkoja tullut sillon kun piti ja tuli mieleen monta kertaa että onko kumi pettänyt vai onko vaan mun kroppa sekaisin.. joten mene ihmeessä lääkäriin koska on oikeasti todella stressaavaa pidemmän päälle!