Olen aina pitänyt paistetusta jauhelihasta tyyliin 400g sika-nautaa ja yksi lihaliemikuutiopaistetaan pannulla. Rasvan, joka paiston yhteydessä tulee, otan pois. Olen aina ajatellut,että tämä mielle yhtymä ei liene terveellisestä päästä, mutta VHH:ta tutkailtuani se ei ilmeisesti olsikaan niin. Voinko siis rauhallisin mielin syödä tuota vaikkapa salaatin kera.
Erikoinen
mieliteko
296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ilman muuta. Teen sika-nauta jauhelihasta tuhtia soosia jota syön höyrytetyn kukka- ja parskaalin kanssa. Eli 700g jauhelihaa, loraus oliiviöljyä, iso sipuli ja paprika, mausteita maun mukaan. Kun latinki on muhinut hyvin pannulla lopuksi reilusti kermaa joukkoon . Se on edullista ja hyvää höyrytettyjen kukka- parsakaali pakasteiden kanssa. Soosi vuokaan ja jääkappiin siitä voi lämmittää tarpeen mukaan kasviksille lisuketta.
Varmaan voit, vhh-kriteerein. Itselleni on kuitenkin tullut teollisesti kasvatettua lihaa kohtaan isot ennakkoluulot. Jos suinkin mahdollista, tekisin muuten kaiken noin, mutta vaihtaisin lihan riistalihaan. Itse en ole syönyt 15 vuoteen varta vasten "kasvatettua" lihaa, tuoreus, maku, koostumus on ihan eri.
Täällä provinssissa sitä tosin saan eksältäni, joka metsästää, välillä óstelen myös savustettua poroa palvarilta. Mutta en voi enää koskea teollisesti valmistettuun lihaan, on niin eri maku.