Pappien lomista

Olen aiemmin luullut, että papit kuuluvat siihen ammattiluokkaan, joka joutuu pienellä palkalla tekemään epäinhimillisiä työtuntimääriä epäinhimillisinä työaikoina. Olen tässä nyt muutaman vuoden seurannut yhtä tuttua pappia, joka on muuttanut tuota käsitystäni. Nyt esim. tänä vuonna ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana hänellä on lomaa yli 10 viikkoa (viime kesänä oli kolmen viikon kesäloma), lisäksi joka kuukausi hänellä on muutamaan otteeseen 4-5 päivän vapaita. Työpäiviä kertyy varmaan melko harvoin 5 per viikko. Varsinaisina työpäivinäkin työtuntien määrä tuntuu olevan melko usein vähäinen, sillä aikaa riittää lähes koko päivän omille harrastuksille, ystävien tapaamiselle tai poikakaverin luona oleskeluun toisella paikkakunnalla. Tiedän, että papeilla ei ole varsinaista työaikaa, mutta kyseinen lomien määrä tuntuu melko uskomattomalta nykyajan yhteiskunnassa varsinkin, kun henkilö nauttii kuitenkin säännöllistä kuukausipalkkaa. Voisiko joku asiaa paremmin tunteva kertoa, onko kyseessä vain poikkeustapaus vai onko papeilla todellakin normaalista vuodessa vapaata 15-16 viikkoa, mikä tekee vuodessa lähes neljä kuukautta?
1601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen pappi ja ihmettelen kyllä, että kenellä on lähes 4 kuukautta lomaa vuodessa, ellei sitten ole ottanut virkavapaata tai vuorotteluvapaata. Minun mielestäni papeilla lomakertymä on noin 1,5 tai 2 päivää / kuukausi.

Mitä työaikaan tulee, niin koska papeilla on tosiaan työajaton työ, se mahdollistaa epäinhimilliset päivät, jolloin työtä tehdään aamusta iltaan ja vielä mahdollisesti yötä jatkoksi, mutta myös sen löysäilyn, että tekee töitä silloin kun huvittaa.
Periaatteessa papin on mahdollista pitää "suunnittelupäiviä" eli päiviä, jolloin hän ei ole toimistolla ollenkaan vaan vaikka poikaystävän luona tai missä huvittaa, ajatuksena suunnitella viikonlopun toimituksia tai vaikka messua. Toisissa seurakunnissa ollaan hyvin tarkkoja siitä, että työpaikalla pitää olla jokaisena työpäivänä, mutta toisissa seurakunnissa ei niin välitetä siitä. Pääasia on, että työt tulee tehtyä ja seurakuntalaisia palvellaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä kysytään siis papin työmoraalia. Itse sitä on itsensä vartija ja itse määrittää sen, missä oma rima menee ja niin edelleen.

Toivottavasti tämä edes vähän vastasi kysymykseesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poikkeustapausko? kirjoitti:

Olen aiemmin luullut, että papit kuuluvat siihen ammattiluokkaan, joka joutuu pienellä palkalla tekemään epäinhimillisiä työtuntimääriä epäinhimillisinä työaikoina. Olen tässä nyt muutaman vuoden seurannut yhtä tuttua pappia, joka on muuttanut tuota käsitystäni. Nyt esim. tänä vuonna ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana hänellä on lomaa yli 10 viikkoa (viime kesänä oli kolmen viikon kesäloma), lisäksi joka kuukausi hänellä on muutamaan otteeseen 4-5 päivän vapaita. Työpäiviä kertyy varmaan melko harvoin 5 per viikko. Varsinaisina työpäivinäkin työtuntien määrä tuntuu olevan melko usein vähäinen, sillä aikaa riittää lähes koko päivän omille harrastuksille, ystävien tapaamiselle tai poikakaverin luona oleskeluun toisella paikkakunnalla. Tiedän, että papeilla ei ole varsinaista työaikaa, mutta kyseinen lomien määrä tuntuu melko uskomattomalta nykyajan yhteiskunnassa varsinkin, kun henkilö nauttii kuitenkin säännöllistä kuukausipalkkaa. Voisiko joku asiaa paremmin tunteva kertoa, onko kyseessä vain poikkeustapaus vai onko papeilla todellakin normaalista vuodessa vapaata 15-16 viikkoa, mikä tekee vuodessa lähes neljä kuukautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu