1+2= helvetti

Heti kärkeen: Tunnustan, olen se paha toinen nainen tai siis olin. Huora, perheenrikkoja, ja kaikkea sitä mitä täältä saa lukea.
Paska maku jäi koko hommasta, enkä enää ikinä mene siihen miinaan että uskoisin miehen juttuja niin sinisilmäisesti kuin tein. Haukkuja otetaan vastaan avosylin, kun tiedän että hyökkäys minua kohtaan tulee joka tapauksessa.
Mutta, onko kukaan koskaan ajatellut asiaa täältä toisen naisen kannalta, miltä tuntuu olla kusetettavana ilman omaa syytään.
Meillä tarina alkoi ystävyydestä ja siitä että autoin ja tuin mieshenkilöä joka oli eroamassa (muka) parisuhteestaan. Olin tuntenut miehen jo kauan, en kannustanut häntä eroon, kuuntelin vain hänen murheitaan ja yritin auttaa keksimään ratkaisuja joilla hän saisi suhteensa kuntoon.
Kuitenkin kävi niin että ystävyys syveni molemminpuolisesti ja mies kertoi tahtovansa minut, tyhmä kun olin, uskoin hänen sanansa, enkä tuntenut itseäni minkään rikkojaksi koska heidän suhteensa oli miehen sanojen mukaan kuollut.
Selvennykseksi, he eivät olleet naimisissa, eivätkä asuneet virallisesti yhdessä.
Emme edenneet seksin tasolle minun asenteeni vuoksi, halusin että mies on täysin irti entisestä ennen kuin siirrymme sille tasolle.
Siitä alkoi sitten odotus, eihän mies voinut pitkähköstä suhteestaan niin vaan lähteä, ja miten se ex mahtaa henkisesti selviytyä erosta jne. mitä kummallisempia verukkeita. Suhteenhan piti olla kuollut.
Pikku hiljaa aloin tajuta ettei mies kykene ratkaisua tekemään, vaikka tiedän melko tarkkaan ettei hän ollut millään tasolla tyytyväinen ns. kotielämäänsä.
Keskustelimme asiasta monesti ja pyysin tekemään jonkinlaisen ratkaisun jotta tuo henkisesti erittäin rasittava keskeneräinen tilanne jotenkin laukeaisi. Ei onnistunut herra asiaa ratkaisemaan vaan halusi minun edelleen odottelevan, varmaan loputtomiin jos olisin sen hyväksynyt.
Lopulta tein itse päätöksen ja lopetin tuon raastavan odottelun ja verukkeiden kuuntelun. Ilmeisesti toinen osapuoli olisi halunnut pitää minut käsivarren mitan päässä varalla, mikäli ero heille tulee. Hänen naisellaan muuten oli jo toinen mies jota hän säänöllisesti tapasi.
Tämä tarina on nyt kuitenkin osaltani loppu, en tunne tehneeni kenellekkään mitään hirvittävän tuomittavaa, ainoastaan hajotin itseni ja tuhlasin aikaani turhan takia.
Jäin jälkikäteen ihmettelemään miksi luotin "ystävän" puheisiin ja mikä yleensä saa miehen olemaan niin kylmä ja laskelmoiva että pystyy loukkaamaan toiminnallaan montaa ihmistä.
Jos se tekee minusta huoran että rakastun henkilöön mutta kuitenkaan en mene asiassa niin pitkälle että rikkoisin mitään mikä ei ole jo ennestään rikki, olkoon sitten niin.
Yritin kuitenkin kunnioittaa tässä sitä kolmattakin osapuolta, minä olin lopulta ainut joka ei minkäänlaista kunnioitusta saanut.
Ainoastaan vihat niskaani siitä kun en jaksanut odottaa... Ja mies jälleen kerran oli tässä se viaton osapuoli, minulle jäi pahan naisen rooli. En ole oikein varma otanko sen taakan kannettavakseni vaikka saaankin täällä varmaan "ykkösten" leppymättömän vihan niskaani.
Opetus: Älä luota koskaan kehenkään äläkä mihinkään.
631736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa. Olen yksi petetty, jätetty ja pilkattu entinen ykkönen joka on sitä mieltä että miesten/pettäjän pitäisi tosiaan tehdä ero selväksi ennenkuin alkaa uutta suhdetta.

Tuollaisessa tilanteessa poljetaan toisten ihmisten tunteita häikäilemättömästi. Ehkä tuo mies yritti tehdä naistaan mustasukkaseksi että hälläkin on säpinää toisen kanssa. Erittäin halveksittavaa käytöstä jokatapauksessa. Sinulle pitää nostaa hattua kun jaksoit pitää puoles ja kunnioittaa tuota suhdetta etkä halunnut olla syy heidän eroon. Vaikka tiesitkin että naisella on jo uusi suhde sivussa.
Sinun käytöksessä ei ole mitään tuomittavaa vaan olet ollut erittäin viisas ja toiminut mielestäni oikein.

Äänestä
  • On se kurjaa kun sulle tuli paha mieli kun aloit pelehtiä varatun miehen kanssa.

    Meidän perheeseen toinen nainen on aiheuttanut syvää masennusta, kovaa lääkitystä, terapiaa vuosiksi, mutta eihän meidän tunteilla ole mitään väliä.

    Äänestä

  • Mukava kuulla että löytyy edes joku ihminen joka näkee tilanteen tältäkin kannalta.
    Monasti nämä vaimot ja tyttöystävät joita petetään ymmärrettävästi katkeroituvat ja ovat vihaisia, mutta tavallaan tämä kolmas osapuoli on samanlainen kärsijä, eli olimme "samassa veneessä".
    On minuakin parisuhteessa petetty joskus aiemmin ja tiedän miltä se tuntuu ja millaisia tunteita se herättää.
    Muistan elävästi vihanneeni sitä toista naista hartaasti ennen kuin havahduin tajuamaan että kuka tässä oikein pettää ja ketä. Sen jälkeen en syytä kaatanut enää kenenkään muun niskaan kuin silloiseen mieheeni ja itseeni. Terveessä suhteessa ei mielestäni pettämistä niinkään esiinny.
    Mutta nämä tietyt miehet jotka uskottelevat kahdelle naiselleen tilanteeseen sopivia tarinoita, ovat todellisia pelkureita ja vastuuttomia ihmisten tunteilla pelaajia, heille ei ymmärrystä heru.
    Vieläkin tunnen olevani todella typerä, miksen edes ottanut jollain lailla selvää mikä on todellinen tilanne, ei olisi tarvinnut satuttaa itseään niin pahasti.
    Tyytyväinen olen ainoastaan siihen etten antanut tilanteen mennä liian pikälle, maltoin odotta sitä eroa....mitä ei sitten koskaan tullut.
    Jälkikäteen, en olisi tuontyyppisellä miehellä mitään tehnytkään joka ei osaa päättää mitä haluaa, varmaan sama päättämättömyys olisi tullut esiin muissakin asioissa.
    Jännää sinänsä, että vaikka luulee tuntevansa ihmisen, ei todellakaan voi tuntea, ei vaimo, eikä kukaan muukaan. Sokeasti ei todella kannata luottaa kehenkään....

    Äänestä

  • Päivä kerrallaan.... kirjoitti:

    On se kurjaa kun sulle tuli paha mieli kun aloit pelehtiä varatun miehen kanssa.

    Meidän perheeseen toinen nainen on aiheuttanut syvää masennusta, kovaa lääkitystä, terapiaa vuosiksi, mutta eihän meidän tunteilla ole mitään väliä.

    KORJAUS:

    pahan mielen, lääkityksen ja terapian aiheuttaja EI ole toinen nainen, vaan pettänyt mies. Yksiselitteisesti.

    Äänestä

  • ex-II kirjoitti:

    KORJAUS:

    pahan mielen, lääkityksen ja terapian aiheuttaja EI ole toinen nainen, vaan pettänyt mies. Yksiselitteisesti.

    Hyvä korjaus!
    Oon aiemminkin tällä uskottomuuspalstalla ihmetellyt näitä naisia, jotka romahtavat totaalisesti uskottomuuden tultua ilmi. Terapiaa, lääkitystä, masennusta... eiks näillä naisilla ole mitään muuta elämää kun mies? Ei mulle uskottomuus ollut mikään kamala peikko, sellasta tapahtuu - ihmisiä me kaikki ollaan. Jos toinen löysi paremman, niin antaa sen mennä. Ei tullut mieleenkään aloittaa mitään riehumista tai ranteiden viiltelyä. Ukko sai mennä ja eikun uusiin seikkailuihn itsekin ;D

    Äänestä

  • Ymmärrystävailla** kirjoitti:

    Mukava kuulla että löytyy edes joku ihminen joka näkee tilanteen tältäkin kannalta.
    Monasti nämä vaimot ja tyttöystävät joita petetään ymmärrettävästi katkeroituvat ja ovat vihaisia, mutta tavallaan tämä kolmas osapuoli on samanlainen kärsijä, eli olimme "samassa veneessä".
    On minuakin parisuhteessa petetty joskus aiemmin ja tiedän miltä se tuntuu ja millaisia tunteita se herättää.
    Muistan elävästi vihanneeni sitä toista naista hartaasti ennen kuin havahduin tajuamaan että kuka tässä oikein pettää ja ketä. Sen jälkeen en syytä kaatanut enää kenenkään muun niskaan kuin silloiseen mieheeni ja itseeni. Terveessä suhteessa ei mielestäni pettämistä niinkään esiinny.
    Mutta nämä tietyt miehet jotka uskottelevat kahdelle naiselleen tilanteeseen sopivia tarinoita, ovat todellisia pelkureita ja vastuuttomia ihmisten tunteilla pelaajia, heille ei ymmärrystä heru.
    Vieläkin tunnen olevani todella typerä, miksen edes ottanut jollain lailla selvää mikä on todellinen tilanne, ei olisi tarvinnut satuttaa itseään niin pahasti.
    Tyytyväinen olen ainoastaan siihen etten antanut tilanteen mennä liian pikälle, maltoin odotta sitä eroa....mitä ei sitten koskaan tullut.
    Jälkikäteen, en olisi tuontyyppisellä miehellä mitään tehnytkään joka ei osaa päättää mitä haluaa, varmaan sama päättämättömyys olisi tullut esiin muissakin asioissa.
    Jännää sinänsä, että vaikka luulee tuntevansa ihmisen, ei todellakaan voi tuntea, ei vaimo, eikä kukaan muukaan. Sokeasti ei todella kannata luottaa kehenkään....

    joka huoritteli sinua. Sekö mies. Tuskin hänen vakituisensa, koska seurusteli itsekin toisen miehen kanssa. Ettet vain itse ole antanut itsellesi nimeä, koska sorruit varattuun. Tälläistä elämä on.

    Äänestä

  • exänyxä kirjoitti:

    Pettämisen tultua ilmi, tulee ilmi paljon muutaki valehtelua yms...
    ku toiseen ihmiseen luottaa, rakastaa, ni kyllä se satuttaa ja loukkaa ku huomaa nämä kaikki jutut.
    Vaikka olisi kuinka itsellä muutaki elämää ku puoliso...
    Jotenki ku ihminen, jota rakastaa, tekeeki selän takana salaa kaikenlaista, kyllä se loukkaa ja elämältä putoaa pohja pois - ainaki hetkeks.
    Siitä sitten luottamuksen yms. rakentaminen onki tosi vaikeeta.
    Mutta samaa mieltä edellisen kanssa, että jos toinen löytää uuden/paremman, ni tottakai saa mennä. Ketään ei voi omistaa. Mutta jos löytää uuden, ni pitää muistaa kertoa siitä omalleki puolisolle eikä salata ja valehdella viikko/kuukausi/vuosi tolkulla.

    Äänestä

  • vai mitä? kirjoitti:

    on katoava luonnonvara. Ketkä kaikki meitä kusettaa - jos ei ihan koko aikaa niin ainakin satunnaisesti.... tässä lista omista epärehellisistä tahoista, jotka on joskus jääneet kiinni valehtelusta/huijaamisesta: puoliso, työnantaja, kauppiaat, vanhemmat, sisarukset, jopa omat lapset (!), ystävät, naapurit. Vähän itsekin masennuin kun aloin laatimaan tätä listaa. Niin, olen myös valehdellut itsekin. Eipä meista kukaan ole rehellinen, harva edes itselleen!

    Äänestä

  • Ymmärrystävailla** kirjoitti:

    Mukava kuulla että löytyy edes joku ihminen joka näkee tilanteen tältäkin kannalta.
    Monasti nämä vaimot ja tyttöystävät joita petetään ymmärrettävästi katkeroituvat ja ovat vihaisia, mutta tavallaan tämä kolmas osapuoli on samanlainen kärsijä, eli olimme "samassa veneessä".
    On minuakin parisuhteessa petetty joskus aiemmin ja tiedän miltä se tuntuu ja millaisia tunteita se herättää.
    Muistan elävästi vihanneeni sitä toista naista hartaasti ennen kuin havahduin tajuamaan että kuka tässä oikein pettää ja ketä. Sen jälkeen en syytä kaatanut enää kenenkään muun niskaan kuin silloiseen mieheeni ja itseeni. Terveessä suhteessa ei mielestäni pettämistä niinkään esiinny.
    Mutta nämä tietyt miehet jotka uskottelevat kahdelle naiselleen tilanteeseen sopivia tarinoita, ovat todellisia pelkureita ja vastuuttomia ihmisten tunteilla pelaajia, heille ei ymmärrystä heru.
    Vieläkin tunnen olevani todella typerä, miksen edes ottanut jollain lailla selvää mikä on todellinen tilanne, ei olisi tarvinnut satuttaa itseään niin pahasti.
    Tyytyväinen olen ainoastaan siihen etten antanut tilanteen mennä liian pikälle, maltoin odotta sitä eroa....mitä ei sitten koskaan tullut.
    Jälkikäteen, en olisi tuontyyppisellä miehellä mitään tehnytkään joka ei osaa päättää mitä haluaa, varmaan sama päättämättömyys olisi tullut esiin muissakin asioissa.
    Jännää sinänsä, että vaikka luulee tuntevansa ihmisen, ei todellakaan voi tuntea, ei vaimo, eikä kukaan muukaan. Sokeasti ei todella kannata luottaa kehenkään....

    eivät ole koskaan samassa veneessä. He painivat kokonaan eri sarjoissa.

    Äänestä

  • oli se kirjoitti:

    joka huoritteli sinua. Sekö mies. Tuskin hänen vakituisensa, koska seurusteli itsekin toisen miehen kanssa. Ettet vain itse ole antanut itsellesi nimeä, koska sorruit varattuun. Tälläistä elämä on.

    Miksi ne toiset naiset tunkeutuvat perheen kotiin ja työpaikalle vaimoa uhkailemaan? Pettäjämies ei tästä omien sanojensa mukaan tiedä mitään. Se tässä on aiheuttanut pelkoa ja ahdistusta, kun ei enää uskalla kulkea vapaasti vaan on aina oltava varuillaan. Toinen nainen on "vaan" halunnut autaa.

    ihan ok vähän päästää paineita irti, jolloin yleensä se helpoin maali on kakkonen, etenkin jos ykkösen kanssa olisi vielä tarkoitus jatkaa.

    eli jos vituttaa eikä ykköseltä voi lyödä nenää poskelle tai paistinpannulla päähän kun pitäisi vielä pystyä asumaan yhdessä, niin on ihan ok projisoida se kaikki vitutus kakkoseen, mikäli se auttaa pääsemään yli.

    muuten olen sitä mieltä että kannattaa heti lyödä ja sitten vasta erota, jos toinen pettää.

    Äänestä

  • pelkäävä kirjoitti:

    "Miksi ne toiset naiset tunkeutuvat perheen kotiin ja työpaikalle vaimoa uhkailemaan? "

    miehillä tuollaista ei kyllä koskaan tapahtuisi, koska lopputuloksena olisi aivan satavarmasti tappelu. jos nyt oletettaisiin että tänne yhtäkkiä paukahtaisi vaimon rakastaja kertomaan, että mun ja vaimon suhde on ohitse, niin aivan ensimmäinen asia mikä tulisi mieleeni, olisi käydä sata lasissa kimppuun, jonka jälkeen lähdettäisiin selvittelemään asioita vaimon kanssa.

    en ymmärrä miksi nainen suostu katselemaan jotain riekkuvaa kakkosta, turpaan vaan ja heti!

    Äänestä

  • ja vaimo kirjoitti:

    eivät ole koskaan samassa veneessä. He painivat kokonaan eri sarjoissa.

    Olen itse pettänyt entistäni, ja tiedän että syy on aina ja vaan pettäjässä. Ellei sitten tiedä menevänsä rikkomaan täydellistä perhettä. Turha sitä on syyttää tätä toista naista sokeasti rakastumisesta, eihän meistä kukaan mitään tunteilleen voi. Oli mies sitten varattu tai ei. Moraali on tietysti aina oltava, ei onnea mennä rikkomaan. Mutta loppupeleissä syy on aina pettäjässä oli miten oli. Pettäjän se on valittava missä veneessä ollaan ja kenen kanssa. Ja pettääkö vai eikö petä. Se on helppo lähteä syyttämään tätä "ylimääräistä" osapuolta oman suhteensa kariutumisesta. Se on totta että jokainen valehtelee. Mutta jos saa selville miehen/naisen pettäneen, niin siinä voi sitten itse pohdiskella onko tämä yrittämisen arvoinen, mutta edelleen vika löytyy hänestä, ei siitä toisesta.

    Äänestä

  • pettänyt. kirjoitti:

    eivät ole samassa veneessä, he painivat kokonaan eri sarjoissa. On kokonaan eri juttu kumman "veneen" ( heh) pettäjä valitsee vai valitseeko vaimo veneen potkaisemalla luuserin ulos kakkosen veneeseen. Pettäjä ja kakkonen ovat aikansa kusettaneet vaimoa, pettäjä enemmän. Päätös voi kypsyä vaimolla pikkuhiljaa ja yllätys on miehelle aikamoinen, kun huomaa olevansa vaimon hylkäämä.

    Äänestä

  • oli se kirjoitti:

    joka huoritteli sinua. Sekö mies. Tuskin hänen vakituisensa, koska seurusteli itsekin toisen miehen kanssa. Ettet vain itse ole antanut itsellesi nimeä, koska sorruit varattuun. Tälläistä elämä on.

    Kukaan ei oo huoritellut minua, mitä nyt tällä palstalla...ja sitä ennakoin.
    Kirjoitin muistaakseni jo heti tuohon alkuun että olin kyseisen miehen ystävä (lapsuudesta asti) ja en ole ollut fyysisesti tekemisissä hänen kanssaan. Lisäksi kerroin että yritin auttaa häntä puhumalla ja ohjaamalla esim. perheterapiaan, pelastaakseen parisuhteensa.
    Rakastuin, mutta en tehnyt itse mitään aloitetta, se tuli miehen puolelta, siis suunnitelma yhteisestä tulevaisuudesta. Hän itse kertoi haluavansa erota ja minä en myöskään tehnyt mitään muuta pahaa kuin odotin hänen päätöstään.
    Mikä huora se semmonen on?
    Kusettaja tässä oli tuo mies joka halusi pitää molemmat. Minä lähdin ulos kuviosta suosiolla kun huomasin ettei eroa tule.
    Mielestäni moraalissani ei ole muuta vikaa kuin tunteeni toista ihmistä kohtaan. Minkäs sille mahdoin että hän valehteli oman tilanteensa. Lähtökohtaisesti olen ystäviini luottanut, en luota enää.
    Kaikille arvostelijoille: Älkää tehkö koskaan mitään virhevalintoja elämässänne, teillä ei ole siihen oikeutta koska olette ensimmäisenä kivittämässä.
    En ole eläissäni täydellistä ja virheetöntä ihmistä nähnyt, jos sellainen löytyy, ilmoittautukoon heti, järjestän sut Kymppiuutisten kevennykseen....

    Äänestä

  • Päivä kerrallaan.... kirjoitti:

    On se kurjaa kun sulle tuli paha mieli kun aloit pelehtiä varatun miehen kanssa.

    Meidän perheeseen toinen nainen on aiheuttanut syvää masennusta, kovaa lääkitystä, terapiaa vuosiksi, mutta eihän meidän tunteilla ole mitään väliä.

    Halloo?
    Onko eroamassa olevan miehen kanssa keskustelu julkisella paikalla pelehtimistä?
    Jos on niin todellakin teidän perhe on lääkityksen tarpeessa.

    Äänestä

  • Ymmärrystävailla* kirjoitti:

    Kukaan ei oo huoritellut minua, mitä nyt tällä palstalla...ja sitä ennakoin.
    Kirjoitin muistaakseni jo heti tuohon alkuun että olin kyseisen miehen ystävä (lapsuudesta asti) ja en ole ollut fyysisesti tekemisissä hänen kanssaan. Lisäksi kerroin että yritin auttaa häntä puhumalla ja ohjaamalla esim. perheterapiaan, pelastaakseen parisuhteensa.
    Rakastuin, mutta en tehnyt itse mitään aloitetta, se tuli miehen puolelta, siis suunnitelma yhteisestä tulevaisuudesta. Hän itse kertoi haluavansa erota ja minä en myöskään tehnyt mitään muuta pahaa kuin odotin hänen päätöstään.
    Mikä huora se semmonen on?
    Kusettaja tässä oli tuo mies joka halusi pitää molemmat. Minä lähdin ulos kuviosta suosiolla kun huomasin ettei eroa tule.
    Mielestäni moraalissani ei ole muuta vikaa kuin tunteeni toista ihmistä kohtaan. Minkäs sille mahdoin että hän valehteli oman tilanteensa. Lähtökohtaisesti olen ystäviini luottanut, en luota enää.
    Kaikille arvostelijoille: Älkää tehkö koskaan mitään virhevalintoja elämässänne, teillä ei ole siihen oikeutta koska olette ensimmäisenä kivittämässä.
    En ole eläissäni täydellistä ja virheetöntä ihmistä nähnyt, jos sellainen löytyy, ilmoittautukoon heti, järjestän sut Kymppiuutisten kevennykseen....

    Kukaan ei ole sinua tässä ketjussa huoritellut. Olet hampaat irvessä puolustusasemissa, vaikka kukaan ei sinua toru. Taidat tuomita itse itsesi, paha juttu.

    Äänestä

  • fsdfdfdh kirjoitti:

    ihan ok vähän päästää paineita irti, jolloin yleensä se helpoin maali on kakkonen, etenkin jos ykkösen kanssa olisi vielä tarkoitus jatkaa.

    eli jos vituttaa eikä ykköseltä voi lyödä nenää poskelle tai paistinpannulla päähän kun pitäisi vielä pystyä asumaan yhdessä, niin on ihan ok projisoida se kaikki vitutus kakkoseen, mikäli se auttaa pääsemään yli.

    muuten olen sitä mieltä että kannattaa heti lyödä ja sitten vasta erota, jos toinen pettää.

    Miten toisen naisen ja pettäjämiehen suhde voi toimia, kun se alusta asti on perustunut valehtelulle. Molemmat valehtelevat kaikille minkä kerkiävät. Kummallista.

    Äänestä

  • vaahtoat kirjoitti:

    Kukaan ei ole sinua tässä ketjussa huoritellut. Olet hampaat irvessä puolustusasemissa, vaikka kukaan ei sinua toru. Taidat tuomita itse itsesi, paha juttu.

    Niin mutta toisia naisia huoritellaan monissa muissa ketjuissa tietämättä mikä tilanne todellisuudessa on. Luulen että ap. ennakoi sitä tapahtuvan tässäkin ketjussa. Useimmiten pettäjämies huijaa toistakin naista, ja yrittää kaikin keinoin saada pidettyä molemmat naiset itsellään.

    Äänestä

  • fsdfdfdh kirjoitti:

    ihan ok vähän päästää paineita irti, jolloin yleensä se helpoin maali on kakkonen, etenkin jos ykkösen kanssa olisi vielä tarkoitus jatkaa.

    eli jos vituttaa eikä ykköseltä voi lyödä nenää poskelle tai paistinpannulla päähän kun pitäisi vielä pystyä asumaan yhdessä, niin on ihan ok projisoida se kaikki vitutus kakkoseen, mikäli se auttaa pääsemään yli.

    muuten olen sitä mieltä että kannattaa heti lyödä ja sitten vasta erota, jos toinen pettää.

    Onpa sairasta! Käsitinkö oikein että tämä on pettäjän mielipide? "Jos vituttaa"? No mahtaisiko vitutus johtua siitä että olet ihan itse ryssinyt asiasi? Miten lyöminen ratkaisee mitään, etkö osaa ilmaista itseäsi puhumalla?

    Äänestä

  • Mitä ihmettä? kirjoitti:

    Onpa sairasta! Käsitinkö oikein että tämä on pettäjän mielipide? "Jos vituttaa"? No mahtaisiko vitutus johtua siitä että olet ihan itse ryssinyt asiasi? Miten lyöminen ratkaisee mitään, etkö osaa ilmaista itseäsi puhumalla?

    Niin eiköhän tässä nyt tullut selväksi asia, että pettäjä pettää niin ykköstä kuin kakkostakin eli ei ole rehellinen kenellekkään, onkohan edes itselleen?Ja pettäjä se hyppii "veneestä" toiseen miten hänelle itselle sopii koettu juttu tämä.

    Äänestä

  • täältä sivusta kirjoitti:

    Niin mutta toisia naisia huoritellaan monissa muissa ketjuissa tietämättä mikä tilanne todellisuudessa on. Luulen että ap. ennakoi sitä tapahtuvan tässäkin ketjussa. Useimmiten pettäjämies huijaa toistakin naista, ja yrittää kaikin keinoin saada pidettyä molemmat naiset itsellään.

    mitään, jos aloittaa uuden keskustelun. Yleensä keskustelussa on eri mielipiteitä ja kannanottoja. Ap taitaa olla pettynyt, koska kukaan muu kuin itse ei nimitystä käytä. Paha juttu.

    Äänestä

  • ex ykkönen kirjoitti:

    Niin eiköhän tässä nyt tullut selväksi asia, että pettäjä pettää niin ykköstä kuin kakkostakin eli ei ole rehellinen kenellekkään, onkohan edes itselleen?Ja pettäjä se hyppii "veneestä" toiseen miten hänelle itselle sopii koettu juttu tämä.

    ja pettäjää vituttaa, kuten hän ilmaisi, käryn käydessä ja silloin vitutuksen voi purkaa toiseen naiseen. Onpa ihana ihminen tuo pettäjä, minä minä minä.

    Äänestä

  • oma napa tärkein kirjoitti:

    niille pettäjille vaan ottajia löytyy, ihan perään soitellaan ja ruikutetaan.

    Äänestä

  • oma napa tärkein kirjoitti:

    ja pettäjää vituttaa, kuten hän ilmaisi, käryn käydessä ja silloin vitutuksen voi purkaa toiseen naiseen. Onpa ihana ihminen tuo pettäjä, minä minä minä.

    niin siis kirjoitin liian nopeasti ja huolimattomasti...mulla meni termit sekaisin.

    tarkoitin tietenkin paineiden purkamisella sitä, että jo aikoo jatkaa yhdessä, pettäjää ei voi laittaa maksamaan kaikesta, vaan se vitutus pitää kääntää kakkoseen.

    Mutta jos ei halua jatkaa, niin sittenhän voi tietenkin antaa palaa ja vaikka pistää kaikkia tasapuolisesti lättyyn ai kostaa muilla tavoilla. tämä vaihtoehto tietenkin soveltuu petetylle miehelle paljon paremmin, koska mies voi yleensä helposti pieksää vaimonsa, mutta toisinpäin on hankalampaa.

    Äänestä

  • Ihan pihalla...... kirjoitti:

    Miten toisen naisen ja pettäjämiehen suhde voi toimia, kun se alusta asti on perustunut valehtelulle. Molemmat valehtelevat kaikille minkä kerkiävät. Kummallista.

    Tuota mietin minäkin..... mutta heillähän on sama aihe edelleen. Miehen ex on paha ja sitä pitää julistaa kaikille ja kaikkialla. Siinähän heille sisältöä elämään. Valheiden päälle rakennettu avioliitto toivon vain että kestää että kumpikaan heistä ei enää koskaan olisi vonkaamassa uutta uhria missään.

    Äänestä

  • vaimo ja kakkonen kirjoitti:

    eivät ole samassa veneessä, he painivat kokonaan eri sarjoissa. On kokonaan eri juttu kumman "veneen" ( heh) pettäjä valitsee vai valitseeko vaimo veneen potkaisemalla luuserin ulos kakkosen veneeseen. Pettäjä ja kakkonen ovat aikansa kusettaneet vaimoa, pettäjä enemmän. Päätös voi kypsyä vaimolla pikkuhiljaa ja yllätys on miehelle aikamoinen, kun huomaa olevansa vaimon hylkäämä.

    Siinä mielessä ovat samassa veneessä, että petturi on kusettanut sekä vaimoa että kakkosta ja molemmilla on särkynyt sydän. Kumpikin ovat tulleet hyväksikäytetyksi. Vaimo tietää vain osan totuudesta ja niin kakkonenkin, mutta he tietävät eri asiat. Näiden tietojen yhdistäminen saattaisi olla hyvinkin valaisevaa.

    Äänestä

  • kakkonen ja vaimo kirjoitti:

    vaimo tarvitsee, jos on miehen laittanut mäkeen. Ikäpäivänä petettynä vaimona en porukoisi kakkosen kanssa. Eli todella eri veneessä.

    Äänestä

  • sitä tietoa kirjoitti:

    vaimo tarvitsee, jos on miehen laittanut mäkeen. Ikäpäivänä petettynä vaimona en porukoisi kakkosen kanssa. Eli todella eri veneessä.

    Elämä on helpompaa, jos ymmärtää tapahtumien syyt ja pystyy tuntemaan myötätuntoa petturia ja kakkosta kohtaan. Jos suhteen katkaisee kerralla, jää yksin katkeruutensa kanssa. Minulla on tosi hyvät välit ex:n uuden kanssa ja soitellaan paljon ja joskus tavataan kolmisin aterioiden jne. Ex-mieheni tarvitsee meitä molempia joskin eri tavalla.

    Äänestä

  • eri tavoin kirjoitti:

    sinä ex-miestäsi. Eikö se pitäisi olla lähtökohta. Petturi vaan edelleen keskiössä. En ole katkera; olen realisti. Ja järkiintynyt.

    Äänestä

  • exänyxä kirjoitti:

    on katoava luonnonvara. Ketkä kaikki meitä kusettaa - jos ei ihan koko aikaa niin ainakin satunnaisesti.... tässä lista omista epärehellisistä tahoista, jotka on joskus jääneet kiinni valehtelusta/huijaamisesta: puoliso, työnantaja, kauppiaat, vanhemmat, sisarukset, jopa omat lapset (!), ystävät, naapurit. Vähän itsekin masennuin kun aloin laatimaan tätä listaa. Niin, olen myös valehdellut itsekin. Eipä meista kukaan ole rehellinen, harva edes itselleen!

    Mutta jollain ehkä on.'
    Kuulostaa surulliselta tuo sinun tarina, että ei ole koskaan sellainen perusluottamus oikein rakentunutkaan. Minun tarvitsi surra pontevasti avioeroni aikoihin, kun ymmärsin miten monella tasolla olin tullut petetyksi. parisuhteessa oli paljon vialla, mutta silti olisin toivonut rehellisyyttä asioiden selvittelyyn. Luottamuksen mureneminen oli kamalaa jo sinänsä, ja sitten oli tietysti kaikki se lapsiperheen hajoamiseen, sosiaalisen elämän muuttumiseen, kaikkeen muutokseen liittyvä surutyö.

    Olen yli siitä, uudessa suhteessa, ja ehkä nykyään monissakin suhteissa epäluuloisempi kuiin ennen. Silti olen todella onnellinen että olen minä enkä ole sinä. Olen rakastanut syvästi, olen luottanut rohkeasti, ja aikanaan se oli molemminpuolista.

    Muistutat vähän exäni nyksää - hän on tämmöinen varhain jo ihmissuhteissaan moneen kertaan pettynyt joka ottaa elämästä sen mitä haluaa - tai ainakin haluaisi yrittää. (Jotain ihme depiskiukkujaksoja silläkin on, sekä exän että lasten kertoman mukaan.) Ehkä hän tunkeutuessaan perheeseeni toivoi saavansa kuitenkin kosketuksen johonkin kunnolliseen ja syvään. No, hänen kävi niin että hän sai sen mun exän, minä sain uuden elämän, ja kun nyt kaikesta tuosta on kulunut 7 vuotta, olen tilanteeseen melkolailla tyytyväinen. Ja onnellinen jopa siitä että minulla sentään oli ollut jotain mitä surra. Kunnolla.

    Äänestä

  • ennakoida kirjoitti:

    mitään, jos aloittaa uuden keskustelun. Yleensä keskustelussa on eri mielipiteitä ja kannanottoja. Ap taitaa olla pettynyt, koska kukaan muu kuin itse ei nimitystä käytä. Paha juttu.

    et tiedä mistä puhut,jos sanot ettei näillä palstoilla huoritella ja käytetä vielä pahempiakin nimityksiä. Ja ne kannanotot ovat aina omasta näkökulmasta,se että joku asettuisi toisen ihmisen tilanteeseen ei täällä näy onnistuvan.Halutaan painaa toista alaspäin omaa pahaa oloa parannellen. Huono juttu on se ettei ole mitään foorumia jossa voisi keskustella ihmisten kanssa samanlaisista ongelmista.

    Äänestä

  • inhimillistä kirjoitti:

    Mene kirjoittamaan särkynyt sydän ketjuun. Ap ihastui väärään mieheen, joka ei ollut valmis luopumaan rakkaastaan. Jos molemmilla on omat asunnot eli eivät ole pari. Mikä muu kuin rakkaus siihen omaan naiseen vaikutti mieheen. Häivy vaan takavasemmalle. Vai teetkö sinäkin vaimosta syyllisen. Jos mies ei ole sinulle yhteistä tulevaisuutta luvannut, miksi valitat. Joskus "ystävänä" joutuu olemaan sylkykuppina.

    Äänestä

  • Päivä kerrallaan.... kirjoitti:

    On se kurjaa kun sulle tuli paha mieli kun aloit pelehtiä varatun miehen kanssa.

    Meidän perheeseen toinen nainen on aiheuttanut syvää masennusta, kovaa lääkitystä, terapiaa vuosiksi, mutta eihän meidän tunteilla ole mitään väliä.

    Vai onko se miehesi kuitenkin se suurin syyllinen? Hänhän se on mennyt lankeamaan kolmanteen osapuoleen, hän on tuonut tahalteen tai tahattomasti surua ja murhetta perheeseenne.

    Itse olen avioerolapsi, isäni vehtasi toisen naisen kanssa. Loppujen lopuksi, melkein 20 vuotta jälkeenpäin tajuan, että äitini ei varmastikaan ollut helppo ihminen olla, isäni oli selkärangaton, ja "toinen nainen" ehkä ajattelematta osallistumisensa seurauksia, otti minkä sai.

    Ei pidä ajatella, mitä on itse tehnyt väärin, mitä toinen nainen ehkä paremmin, vaan miksi oma mies on sellainen kun on, eikä sekään märehtimällä muutu.

    Äänestä

  • exänyxä kirjoitti:

    Hyvä korjaus!
    Oon aiemminkin tällä uskottomuuspalstalla ihmetellyt näitä naisia, jotka romahtavat totaalisesti uskottomuuden tultua ilmi. Terapiaa, lääkitystä, masennusta... eiks näillä naisilla ole mitään muuta elämää kun mies? Ei mulle uskottomuus ollut mikään kamala peikko, sellasta tapahtuu - ihmisiä me kaikki ollaan. Jos toinen löysi paremman, niin antaa sen mennä. Ei tullut mieleenkään aloittaa mitään riehumista tai ranteiden viiltelyä. Ukko sai mennä ja eikun uusiin seikkailuihn itsekin ;D

    Kaikki eivät ole yhtä vahvoja kuin sinä tai minä. Sillä on aivan turha kerskailla, että ei minulle uskottomuus mikään peikko ole. Toiset meistä ovat herkempiä ja heille petoksen paljastuminen on murskaava isku. Olen nähnyt ystävieni romahtavan eikä siinä ole mitään huvittavaa.

    Äänestä

Sinä olet vapaaehtoisesti tunkeutunut parisuhteeseen ja kahden ihmisen väliin. Se asia ei miksikään muutu. Valitettavasti aina löytyy kaltaisiasi naisia, jotka eivät arvosta parisuhdetta, joten miksi heidänkään parisuhdetta kukaan arvostaisi. Petturimies on toinen asia ja se selvitetään parisuhteessa. Kolmas pyörä on kolmas pyörä ja ylimääräinen tunkeutuja; en ymmärrä miksi asiaa pitäisi ajatella hänen kannaltaan.

Äänestä
  • "Vapaaehtoisesti tunkeutunut parisuhteeseen ja kahden ihmisen väliin"????
    Millä perusteella väität että olen tunkeutunut yhtään mihinkään väliin? Kyllä mies on ottanut ongelmansa puheeksi aivan oma-aloitteisesti ja täysin vilpittömin mielin häntä kuuntelin, ystävänä, tai kaverina, ihan miten vain. Tätä parisuhdeneuvontaa hän minulta pyysi kuukausikaupalla, enkä missään vaiheessa tyrkyttänyt itseäni heidän väliinsä. Päinvastoin, mutta kun asiat hänen mukaansa menivät vaan huonompaan suuntaan ja hän päätti erota, silloin astuivat tunteet jollain lailla peliin. Eron piti olla vain teknistä toteutusta vailla.
    Meneekö perille: viimeiseen saakka pysyin erillään, enkä pyrkinyt sotkemaan heidän asioitaan.
    Jos tässä joku oli tunkeutuja, kyllä se oli tämä mies joka käytti hyväntahtoisuuttani hyväkseen, purki huoliaan ja sillä haki myötätuntoa muualta kuin kotoa.
    Ja en millään hyväksy tuotakaan väitettä etten arvostaisi parisuhdetta, en ole esim. koskaan ollut punkassa varatun miehen kanssa, torjunut olen heitä kymmeniä kylläkin.
    Mikä ihme siinä on että te kanssasisaret ette tajua ettei syy ole missään kolmannessa osapuolessa. Kukaan ei voi keltään mitään väkisin viedä. Jotain vikaa siellä suhteessa sisällä yleensä on jos jompikumpi pyrkii vieraisiin.
    Ja tässä minun tapauksessani, en todellakaan tajunnut että tämä mies olisi minulta muuta ollut vailla kuin kuuntelijaa. Siis monta kuukautta olin täysin siinä uskossa.
    Jossain kirjoituksessa oli mainittu siitä että ennakoin huorittelua. Se johtui täysin siitä että olen vastaavia ketjuja lukenut ja lähes poikkeuksetta huoran leiman siellä saa otsaansa "se kolmas pyörä", jos hän on nainen. Edelleenkään nämä tiukat arvostelijat eivät ymmärrä lukemaansa tekstiä. En tehnyt mitään muuta rikosta kuin rakastuin jossain vaiheessa. Ja silloin olin ehkä sokea, uskoin miehen tarinat. Siitäkään huolimatta en edes suudellut ikinä häntä, vaadin että ratkaisee oman tilanteensa ja sitten katsotaan mihin se johtaa. Lopputulos oli se että kaveri halusi kaksi naista, mihin minä en suostunut ja lopetin koko ajatuksen siihen. Mikä siis meni rikoslain mukaan niin että minut olisi pitänyt suunnilleen kivittää?
    Halusin tuoda näkökulmaa esille omalta kannaltani siksi, että elämä ei ole niin yksioikoista ja kärsiä voi moni muukin kuin se vaimoke tai vastaava siellä kotona.
    Ja näiden kärsimysten takana on yksiselitteisesti se henkilö joka ei osaa elämässään päättää kenen kanssa olisi vai olisiko kaikkien.
    En jaksa nyt enempää selittää, tää on toivotonta, kiitos niille joilta laput on silmiltä jo tippuneet ja elämästä ymmärtävät hieman laaja-alaisemmin jo jotain.
    Ja niille jotka halusivat vain syytellä ja "vittuilla", mikäs siinä, olkaa sokeita ja uskokaa että se miehenne/naisenne on kuin tahdoton pässi/lammas jota viedään väkisin mihin tahansa. Paha tyttö tai poika tulee ja tunkeutuu....laittakaa patteriin kiinni tiukkaan liekaan jos näin uskotte asioiden olevan.

    Äänestä

  • Ymmärrystävailla*** kirjoitti:

    "Vapaaehtoisesti tunkeutunut parisuhteeseen ja kahden ihmisen väliin"????

    Pakko vielä lisätä edelliseen, olen itse ollut petetyn roolissa myös, kuten tuolla aiemmin totesin jo. Kunnioitin silloin omaa parisuhdettani mutta toinen osapuoli, eli mieheni ei kunnioittanut. Alkutunnekuohuni jälkeen en ole pienessä mielessänikään syyttänyt sitä naista, tai niitä naisia joiden kanssa hän pelejään pelasi. Olen ymmärtänyt täysin että vika oli parisuhteemme sisällä ja emme sitä osanneet korjata.
    En kanna enää kaunaa kenellekkään, en exälleni enkä itselleni. Joskus elämä vaan ei mene sen alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan ja se on pakko hyväksyä.
    En vain jaksa antaa ymmärrystä niille jotka tahallaan pelaavat näitä pelejään, eivätkä tunne minkäänlaista katumusta tai huonoa omaatuntoa. Minä kadun vain herkkäuskoisuuttani ja sitä että annoin itseäni huijattavan, en muuta. Ja tämän huijauksen koin omassa liitossani plus tässä edellä mainitussa tarinassani jossa ei lopultakaan tapahtunut muuta kuin erehdyin tuntemaan tunteita....sisälläni. Olisinhan toki voinut houkutella miehen puuhastelemaan kanssani ja sitä kautta sotkea asioita enemmän mutta siltikään mies ei olisi ollut millään tavoin syyttömämpi, tai minä syyllisempi, tanssiin kun tarvitaan kaksi....et sillee.

    Äänestä

  • ymmärrystävailla**** kirjoitti:

    Kuka sinua on ollut kivittämässä.
    Herkkäuskoinen tai et. Kenenkään maalikon ei pidä ryhtyä parisuhdeneuvojaksi mutu tuntumalta, se on naurettavaa. Petyit, kun mies kaikista neuvoistasi huolimatta valitsi vaimonsa. Näin usein käy. Ja nämä petturit eivät tunne sitä kolmatta pyörää kohtaan mitään huonoa omaatuntoa. Sinä syyllistät itse itseäsi. Toki on turhauttavaa joutua petetyksi vaimona ja sitten " ystävänä", mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Elikä ei sitten kannata leikkiä parisuhdeneuvojaa, siinä voi jäädä isojen ihmisten jalkoihin. Kohti uusia siekailuja ja iloista kesää!

    Äänestä

  • ymmärsin kyllä asian ihan toisin. Ei ap ole kenenkään parisuhteeseen tunkeutunut. Etkö ymmärrä luettua? Pettämiset käsitellään ihan omassa kotona. Turhaan sinäkään sitä toista naista syytät. Yritäppä ajatella asiaa hänen kannaltaan. Pystytkö asettumaan hänen pöksyihinsä? Ihan yhtä pahalta hänestä tuntuu kuin sinustakin. Ihmisiähän me kaikki ollaan.

    Äänestä

  • Ymmärrystävailla*** kirjoitti:

    "Vapaaehtoisesti tunkeutunut parisuhteeseen ja kahden ihmisen väliin"????
    Millä perusteella väität että olen tunkeutunut yhtään mihinkään väliin? Kyllä mies on ottanut ongelmansa puheeksi aivan oma-aloitteisesti ja täysin vilpittömin mielin häntä kuuntelin, ystävänä, tai kaverina, ihan miten vain. Tätä parisuhdeneuvontaa hän minulta pyysi kuukausikaupalla, enkä missään vaiheessa tyrkyttänyt itseäni heidän väliinsä. Päinvastoin, mutta kun asiat hänen mukaansa menivät vaan huonompaan suuntaan ja hän päätti erota, silloin astuivat tunteet jollain lailla peliin. Eron piti olla vain teknistä toteutusta vailla.
    Meneekö perille: viimeiseen saakka pysyin erillään, enkä pyrkinyt sotkemaan heidän asioitaan.
    Jos tässä joku oli tunkeutuja, kyllä se oli tämä mies joka käytti hyväntahtoisuuttani hyväkseen, purki huoliaan ja sillä haki myötätuntoa muualta kuin kotoa.
    Ja en millään hyväksy tuotakaan väitettä etten arvostaisi parisuhdetta, en ole esim. koskaan ollut punkassa varatun miehen kanssa, torjunut olen heitä kymmeniä kylläkin.
    Mikä ihme siinä on että te kanssasisaret ette tajua ettei syy ole missään kolmannessa osapuolessa. Kukaan ei voi keltään mitään väkisin viedä. Jotain vikaa siellä suhteessa sisällä yleensä on jos jompikumpi pyrkii vieraisiin.
    Ja tässä minun tapauksessani, en todellakaan tajunnut että tämä mies olisi minulta muuta ollut vailla kuin kuuntelijaa. Siis monta kuukautta olin täysin siinä uskossa.
    Jossain kirjoituksessa oli mainittu siitä että ennakoin huorittelua. Se johtui täysin siitä että olen vastaavia ketjuja lukenut ja lähes poikkeuksetta huoran leiman siellä saa otsaansa "se kolmas pyörä", jos hän on nainen. Edelleenkään nämä tiukat arvostelijat eivät ymmärrä lukemaansa tekstiä. En tehnyt mitään muuta rikosta kuin rakastuin jossain vaiheessa. Ja silloin olin ehkä sokea, uskoin miehen tarinat. Siitäkään huolimatta en edes suudellut ikinä häntä, vaadin että ratkaisee oman tilanteensa ja sitten katsotaan mihin se johtaa. Lopputulos oli se että kaveri halusi kaksi naista, mihin minä en suostunut ja lopetin koko ajatuksen siihen. Mikä siis meni rikoslain mukaan niin että minut olisi pitänyt suunnilleen kivittää?
    Halusin tuoda näkökulmaa esille omalta kannaltani siksi, että elämä ei ole niin yksioikoista ja kärsiä voi moni muukin kuin se vaimoke tai vastaava siellä kotona.
    Ja näiden kärsimysten takana on yksiselitteisesti se henkilö joka ei osaa elämässään päättää kenen kanssa olisi vai olisiko kaikkien.
    En jaksa nyt enempää selittää, tää on toivotonta, kiitos niille joilta laput on silmiltä jo tippuneet ja elämästä ymmärtävät hieman laaja-alaisemmin jo jotain.
    Ja niille jotka halusivat vain syytellä ja "vittuilla", mikäs siinä, olkaa sokeita ja uskokaa että se miehenne/naisenne on kuin tahdoton pässi/lammas jota viedään väkisin mihin tahansa. Paha tyttö tai poika tulee ja tunkeutuu....laittakaa patteriin kiinni tiukkaan liekaan jos näin uskotte asioiden olevan.

    vaikka petetyksi tulleet vaimot nimittelevät sinua, jostainhan heidän on pakko löytää syyllinen, kun eivät voi myöntää että vika on heidän miehessään ja heidän parisuhteessaan. Niitä vaaleanpunaisia laseja kun on aika vaikea riisua.

    Ja jos mietit petettyjä vaimoja, niin voit uskoa miten heidän itsetuntonsa on painettu maanrakoon, he ovat jääneet toiseksi jollekin toiselle naiselle, elikä eivät ole enään riittäneet miehelleen. Vaikea sitä on hvyäksyä. Onneksi tähänkin ketjuun on muutama fiksu nainen kommentoinut, että vika on ollut heidän miehessään ei siinä toisessa naisessa.

    Joten lopeta tuo murehtiminen, sinä et ole tehnyt mitään pahaa.

    Äänestä

  • nyt en tajua kirjoitti:

    ymmärsin kyllä asian ihan toisin. Ei ap ole kenenkään parisuhteeseen tunkeutunut. Etkö ymmärrä luettua? Pettämiset käsitellään ihan omassa kotona. Turhaan sinäkään sitä toista naista syytät. Yritäppä ajatella asiaa hänen kannaltaan. Pystytkö asettumaan hänen pöksyihinsä? Ihan yhtä pahalta hänestä tuntuu kuin sinustakin. Ihmisiähän me kaikki ollaan.

    miehii ei kannattais edes kuunnella. Eikä uskoa sitä, ettei mies voi olla erossa ja et olis muka koko ajan hänen mielessään.. Siis olin kans toinen nainen. 2 viikkoo. Sit rupes taas järki toimii.. Tunnen olevani lähinnä hyväuskoinen hölmö ja hyväkskäytetty ja likanen.. öäk

    Äänestä

  • äklöä kirjoitti:

    Tuolla ylempänä joku kirjoitti että olen ryhtynyt parisuhdeneuvojaksi. No, jos toinen purkaa mulle huoliaan ja kysyy neuvoja, kai sitten olen siihen sortunut. Vastaukseni hänelle kuitenkin olivat HÄNEN parisuhdettaa tukevia, ei omaan pussiini pelaamista, koska tuossa vaiheessa en ollut edes vielä ihastunut kyseiseen tyyppiin.
    Kukapa meistä vastaisi jos ystävä kysyy tai kertoo huolistaan, et mene muualle purkamaan itseäs? Neuvoin hänelle kyllä mistä löytyy myös ammattiapua, joten se siitä.
    Joka tapauksessa tilanne on ohi minun kohdaltani ja toivon että törmään vielä joskus ihmiseen johon voi edes jollain lailla luottaa.
    Se joka kirjoitti kivittämisestä ei ymmärtänyt että tarkoitan sillä lähinnä tuomitsevaa asennetta joka kohdistuu aina siihen kolmanteen osapuoleen, olipa hän sitten syypää eroon tai ei. Minä en edes aiheuttanut eroa ja silti sain täälläkin jonkinlaista kettuilua lueskella, tosin osasin sitä odottaakin.
    Sympatiani tulevat aina olemaan niiden ihmisten puolella jotka joutuvat tahtomattaan hyväksikäytetyiksi tai petetyiksi, riippumatta siitä ovatko he vaimoja, aviomiehiä tai sitten niitä kolmansia kusetettuja.
    Ehkä tälläinen keskustelu avaa silmät siellä liiton sisällä, ennen kuin on liian myöhäistä. Ne "vaimot" jotka raivoisasti keskittyvät hyökkäämään ja haukkumaan sitä kolmatta osapuolta, voisivat sen sijaan katsoa peiliin ja kysyä mitä itse on tehnyt asioiden mentyä siihen pisteeseen. Ja mitä voisivat tehdä pelastaakseen liittonsa, mikäli siinä on mitään pelastamista. Patologisen valehtelijan ja pettäjän kanssa on turha edes yrittää.

    Äänestä

  • sesiitäsitten******* kirjoitti:

    mukava lukea ap kirjoituksia.
    Mielestäni kovin osuvia ja ajattelemisen aihetta antavia.
    Näin se vaan on, että pettämisasioissa syyt eivät aina ole niin yksiselitteisiä ja syyt löytyvät yleensä lähempää kuin kuvittelemmekaan. Usein on helpompaa syyttää muita ku tutkiskella omia asioita.

    Äänestä

  • xyzoo kirjoitti:

    Olen ap:n kanssa samaa mieltä hyvin monessa asiassa. Vaikka olenkin se petetty.

    Minun mieheni oli juuri tuollainen toista "varalla" pitävä. Roikotti ja antoi ymmärtää vaikka mitä hajoavasta avioliitosta ym. Minulla ei vain suhteen aikana ollut siitä mitään käsitystä eli en tiennyt, että elin avioliittoni loppuvaihetta...

    Kun asia paljastui, mieheni takertui minuun, jätti sivusuhteensa ja rukoili anteeksiantoa. Puhui siitä, että oli hakekunut jännitystä ja jotain säpinää (???aikuinen mies???) elämäänsä. No, sitä säpinää sitten sai.

    Yritimme yhdessä yli vuoden, kunnes huomasin, että miehni on valehtelija. Aivan tolkuton. Hän valehteli ihan mistä tahansa pikkuasiasta saadakseen itselleen hyvää mieltä, helpompaa elämää, mukavia oloja. Aloin vasta siinä vaiheessa tajuta, että todennäköisesti hänen sivusuhteelleen kertomansa jutut olivat olleet jotain samaa. Ja hetkittäin jopa tunsin sympatiaa tätä toista naista kohtaan. Tajusin, että me molemmat olimme samanlaisen itsekkään valehtelijan uhreja.

    Tapasin sitten tämän toisen naisen. Hän oli ihan täyspäinen ihminen. Mieheni puheista huolimatta. Hän oli ensin haluton tapaamiseen, mutta onneksi sitten suostui, koska vasta meidän tapaamisen aikana molemmille valkeni moni hyvin karmiva valhe jota mieheni oli meille syöttänyt.

    Pettämisen olisin voinut antaa anteeksi. En sitä, että miehni paljastui valehtelijaksi.

    Äänestä

  • se petetty kirjoitti:

    ovat naurettavan lapsellisia. Ja en ole se ykkönen. Olen pitkään ollut kakkonen, mutta hmmm ehkäpä hieman älykkäämpi. Parisuhde kuviot ovat monimutkaisia ja herra paratkoon, ei maalikon todellakaan pidä ruveta neuvomaan ellei ole perheen, huom siis koko perheen läheinen.

    Äänestä

  • ton ap:n kirjoitti:

    Hmmmmmm....vai älykkäämpi. No onneksi olkoon vaan sinulle jos olet saanut niin suuret älynlahjat että olet ollut kakkosena jo pitkään. Minä olen niin tyhmä etten ole ollut kakkonen koskaan.
    Niin, en tullut kertoneeksi tuolla jossain että tunnen kyllä koko perheen, jos perheeksi voi kutsua kahta erillään asuvaa henkilöä. Tietysti viettävät aikansa toisen asunnossa enimmäkseen.
    Sinä älykkö, mitä olisit tilanteessa tehnyt kun kahvilassa kyseinen mies istuu pöytääni ja alkaa kertoa huolistaan. Olettaen että samainen ihminen on lapsuudenkaverisi. Olisitko lähtenyt lätkimään vai tylysti sanonut että ei kuulu mulle.
    Olen ehkä tyhmä mutta sillä tavoin empaattinen että kuuntelen ja yritän auttaa jos ystävilläni on joku hätä. Oliko väärin neuvoa heitä menemään perheterapiaan? Oli varmaan.
    Jos itse tarvitsen joskus apua keskustelutasolla, toivon hartaasti ettei kuuntelijani ole kaltaisesi älykkö joka toimii noin aikuismaisesti.

    Äänestä

  • ton ap:n kirjoitti:

    ovat naurettavan lapsellisia. Ja en ole se ykkönen. Olen pitkään ollut kakkonen, mutta hmmm ehkäpä hieman älykkäämpi. Parisuhde kuviot ovat monimutkaisia ja herra paratkoon, ei maalikon todellakaan pidä ruveta neuvomaan ellei ole perheen, huom siis koko perheen läheinen.

    tietysti, korotat itsesi toisten yläpuolelle, kun olet niin älykäs. Inhimillisyyttä sinulla ei kuitenkaan ole tippaakaan. Se lienee monen toisia älykkäämmän ihmisen perusluonteessa, eivät pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, eivät tunne rakkautta eikä empatiaa. Lieneekö kohdallasi näin? Varmasti halveksit salarakkaasi puolisoa, naurat hänen tyhmyydelleen, nautit kun saat pettäjän tulemaan luoksesi yhä uudelleen ja uudelleen... On se varmasti helvetin mukavaa olla niin älykäs ihminen....
    Minusta ap-kirjoittaja on toiminut juuri niin kuin älykäs ja empaattinen ihminen toimii. Minkä sille kukaan voi, jos ihastuu? Hatunnosto ap:lle, ettei miehen lirkutteluihin langennut ja sänkyyn asti päätynyt. Vahva ihminen.
    Ja en ole se ykkönen. Olen kakkonen. Tiedän paikkani. Mutta niin tyhmä en sentään ole, että kävisin kehuskelemaan omalla älykkyydelläni. Sinunlaisistasi kakkosista taitaa syntyä luulo, että ollaan tyhmiä, katkeria ja pahansuopaisia. Onneksi ei kaikki olla.

    Äänestä

  • ton ap:n kirjoitti:

    ovat naurettavan lapsellisia. Ja en ole se ykkönen. Olen pitkään ollut kakkonen, mutta hmmm ehkäpä hieman älykkäämpi. Parisuhde kuviot ovat monimutkaisia ja herra paratkoon, ei maalikon todellakaan pidä ruveta neuvomaan ellei ole perheen, huom siis koko perheen läheinen.

    ”maallikko” ja ”terapia” termeihin. Terapia ei ensinnäkään ole mitään magiikkaa tai mystiikkaa. Se on hoitomuoto, jossa voidaan käyttää mm. keskustelua yhtenä hoitotekniikkana. Potilas on sitoutunut hoitoon, ja sillä on aina tietty tavoite. Terapia on siis erilaisista tekniikoista koostuva hoitomuoto, eikä korvaa ystäviä.

    Jostain syystä meillä on pesiytynyt melkoinen auktoriteettipelko ja -usko eri asiantuntijoihin, vähän liikaakin. Asiantuntijat ovat toki asiantuntijoita, mutta he eivät poista ihan normaalin elämän ilmiöitä tai vastuita.

    Eli ihan siinä missä me itse neuvomme (opastamme, ohjaamme) lapsiamme, puolisoamme, ystäviämme, kareitamme tai vaikkapa näin netin välityksellä tarjoamme mielipiteitämme, meitäkin neuvotaan, ja tuon käsityksesi mukaan "terapoidaan". Eiköhän juuri se ole yksi ongelma, että ei ole ketään kuka kuuntelisi ja jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, puuttuu arjesta?

    Maallikko on siis yksi parhaista avuistamme ja suuri tuki, ja nykyään sitä jo totutetaan virallisessakin terapiassa mm. vertaistukiryhminä. Sen on todettu olevan yksi parhaista tuen ja toipumisen muodoista.

    Totta on että se joka ottaa vastaan kuuntelijan roolin, on hyvä hetki miettiä, mikä on se minun todellinen suhde tuohon ihmiseen. Jos olen selkeästi hänen ystävänsä tai kaverinsa, en niinkään sen puolison, niin silloin asiaa tarkastellaan sen kaverin näkökulmista ja häntä tukien. Eikö muuten monet naisten väliset ystävyydet toimi juuri näin? Kuinka moni mies on suuttunut näihin ”kolmansiin pyöriin”?

    Jos taas haluaa olla puolueeton, silloin on hyvä kuunnella myös sitä puolisoa. Totuus kun monta kertaa on siinä välimaastossa. Jotta näin voi tehdä, on tuon puolisonkin oltava valmis ilmaisemaan itseään. Ikävä kyllä, juuri nuo perheen ”läheiset” ovat taipuvaisempia asettumaan jommankumman puolelle ja näin vain syventävät ristiriitoja.

    Eli puhukaan edelleen toisillenne huolistanne, kuunnelkaa tarkoin korvin, mutta pohtikaa aina kun annatte neuvoja. Muistakaa kääntää näkökulmia. Tehkää kuitenkin päätökset ihan itsenäisesti, terveen kriittisesti – vastuu on aina itsellä omista päätöksistänne.

    AP mielestäni toimi aivan oikein. Juuri kuten kaikkien lähimmäisten soisi tekevän. Hakeutukaa sitten terapiaan, kun ette itse kykene tai osaa ystävienkään turvin tekemään ratkaisuja. Jos me jokaiseen elämän vastoinkäymiseen tai ongelmaa haemme apua asiantuntijoilta, on se melkoista asiantuntijuuden hukkakäyttöä. Melkein sama kun saamme haavan sormeemme, juoksisimme kirurgille sen sijaan että osaisimme itsekin puhdistaa ja laittaa laastarin haavaan.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    kuuntelijan ja neuvojan pitänee olla kuitenkin sellainen, jolla on puhtaat jauhot asian sunteen.

    Äänestä

  • tuo tosiaan on kirjoitti:

    on toiminut aivan oikein eikä häntä mitenkään voi syyttää kakkosena olemisesta. Hän ei koskaan, ainakaan kertomansa mukaan, ole ollut intiimissä suhteessa tuon miehen kanssa eikä sen vuoksi voi edes sanoa olleensa kakkonen. Hän kantaa sen vuoksi ihan turhaan huonoa omaatuntoa.
    Luulen että se huono omatunto johtuu omista tunteistaan. Sanonkin sinulle ymmärrystävailla että sinä olet harvinaisen viisas ja empaattinen ihminen. Et halunnut särkeä jo kylläkin rikki olevaa vaan väistyit.
    Sinulla on sydämen viisaus paikallaan. Toivottavasti löydät sen oikean rakkauden johon voi luottaa.

    Toisin teki se kakkonen joka tuli minun avioliittoon. Kun mies teki valinnan jatkaa avioliittoa kanssani niin tuo nainen päättikin alkaa manipuloimaan minua.
    Hän oli niin laskelmoiva että hivuttautui läheisyyteeni, halusi muka olla ystävä, purki sydänsuruaan siitä kun mieheni ei häntä halunnutkaan. JA minä empaattisena ihmisenä käskin miehen pyytää anteeksi jonka mies tekikin.
    Tuo viekas olento ei ollutkaan tyytyväinen anteeksipyyntöön vaan jatkoi manipulointiaan, sai minut kertomaan asioita joita ei olisi saanut kertoa. Tottkai tuo oli sitten riemuiten kertonut miehelleni minun kertomani asiat ja vielä värittäen niitä tavalla joka sai minut näyttämään pahalta ihmiseltä. Sillä seurauksella että mies suuttui lopullisesti.

    Nyt hän on sitten se ykkönen, mutta tuota avioliittoa ei ota kukaan tosissaan. Vaikka itse pettymyksestäni toivuttuani toivon tosissani että se kestäs että ei tarvisi koskaan enää tavata heitä missään, niin on kuitenkin vaikea nähdä että valheelle rakennettu liitto kestäs. mIes ruukasi sanoa että," valehtelijalla pitää olla hyvä muisti" Siinäpä heillä miettimistä kuka puhuu missäkin mitäkin ?????????????.

    Tuosta varmaan käy myös ilmi kuinka viisas ja laskelmoiva voi nainen olla sen vuoksi myönnän nim. "minusta"olevan oikeassa että alentuakseen toiseksi naiseksi pitää toisaan osata pelata asiat viisaasti. Tämmönen yksinkertainen tavallisella älyllä varustettu nainen kuin minä jää aina häviölle.
    Vaikka... toisaalta en ole hävinnyt mitään olen voittanut vapauden, itsekunnioituksen, empatian, kyvyn erottaa oikean väärästä. Siis melko rikkaan elämän jota ei ole rakennettu valheelle.

    Äänestä

  • tuo tosiaan on kirjoitti:

    kuuntelijan ja neuvojan pitänee olla kuitenkin sellainen, jolla on puhtaat jauhot asian sunteen.

    Jos tarkoitat sitä, että ei tietoisesti halua manipuloida toista, ihan asiaa. Toisinaan voi olla kuitenkin vaikeaa erottaa, milloin ne jauhot eivät olekaan puhtaat. Viittaan tilanteisiin, joissa naisen naisystävä saattaa olla vähän katkera toisen avioliitosta (tai itse inhoaa miestä), ja näin tulee ohjanneeksi ystäväänsä kohti ratkaisua, joka ei sitten olekaan se ”hyvä” ratkaisu.

    Totta on että jos kyse on vastakkaisista sukupuolista, vaikka alun perin ei mitään kipinää olisikaan ollut, se saattaa syttyä kovin herkästi. Tässä tilanteessa on ehkä hyvä, että on tietoinen näistä tunteisiin liittyvistä siirtomekanismeista. Sillä se puhuja voi ihastua oikeasti, huomaamatta että syy ihastumiseen ei ollutkaan ”tavallinen”. Silloin tuo ihastumisen tunne voi jopa hävettää jälkeenpäin. Tämä tuntuu olevan yksi ”laastarisuhteiden” syntytilanne.

    meidän tapauksessa ei olltukyse mistään laastarisuhteesta vaan laskelmoidusta manipuloinnista joka tuotti tulosta. Minä olin vain niin tyhmä että en sitä ymmärtänyt aikoinan.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    meidän tapauksessa ei olltukyse mistään laastarisuhteesta vaan laskelmoidusta manipuloinnista joka tuotti tulosta. Minä olin vain niin tyhmä että en sitä ymmärtänyt aikoinan.

    Mummomuori puhuu täyttä asiaa.
    Olen miettinyt mistä tätä huonoa omaatuntoani olen oikeastaan potenut ja tullut siihen tulokseen että hävettää se ihastuminen/rakastuminen. Vaikka tilanne ei johtanut mihinkään, suren mielessäni sitä että annoin tunteilleni vallan ja aloin mielessäni suunnitella heidän eronsa jälkeistä elämää. Menin asioiden edelle, mutta vain mielessäni (onneksi).
    Mitä tuohon ystävieni kuunteluun tulee, olin kyllä molempien kanssa juttusilla paljonkin, mutta en voi sille mitään että tunsin miehen paremmin, hän on siis lapsuudenystäväni. Ja toisaalta en oikein osannut olla sympaattinen ja ymmärtäväinen tälle naiselle kun hän oli jo lähtenyt ratkomaan tilannetta menemällä vieraisiin. Ja muutoinkin ei välillämme oikein synkannut, ajatusmaailmamme olivat kaukana toisistaan.
    Tämä mies oli enemmän hädissään parisuhteensa takia, ehkä siksi tuli enemmän minulle niitä purkamaan kuin naisystävänsä.
    No, tilanne on minun kohdaltani ohi, tiedän että siellä parisuhteessa on helvetti irti, ei minun takiani vaan heidän keskinäisten riitojensa jotka pahenivat jostain syystä entisestään.
    En ole ottanut mitään yhteyttä sinnepäin, mutta pieni kaupunki niin kaikkea kuulee.
    Selvittäköön asiansa parhaansa mukaan, itselleni toivon kestävää ja vakaata suhdetta, ja nimenomaan VAPAAN ihmisen kanssa. Ehkä hän vielä joku päivä vastaan kävelee. :)

    Äänestä

  • 1212 kirjoitti:

    vaikka petetyksi tulleet vaimot nimittelevät sinua, jostainhan heidän on pakko löytää syyllinen, kun eivät voi myöntää että vika on heidän miehessään ja heidän parisuhteessaan. Niitä vaaleanpunaisia laseja kun on aika vaikea riisua.

    Ja jos mietit petettyjä vaimoja, niin voit uskoa miten heidän itsetuntonsa on painettu maanrakoon, he ovat jääneet toiseksi jollekin toiselle naiselle, elikä eivät ole enään riittäneet miehelleen. Vaikea sitä on hvyäksyä. Onneksi tähänkin ketjuun on muutama fiksu nainen kommentoinut, että vika on ollut heidän miehessään ei siinä toisessa naisessa.

    Joten lopeta tuo murehtiminen, sinä et ole tehnyt mitään pahaa.

    1212 kirjoitti" jääneet toiseksi jollekin toiselle naiselle, elikä eivät ole enään riittäneet miehelleen"
    eipä se aina riittämisestä kiinni ole,pahan olon purkua ja huonoa itsetuntoa kylläkin monesti, tämä aina vituttaa kun luullan että sitä jonkun riittämättömyyden takia petetään, on kyllä pieni maailma

    Äänestä

  • se sama taas........ kirjoitti:

    Mummomuori puhuu täyttä asiaa.
    Olen miettinyt mistä tätä huonoa omaatuntoani olen oikeastaan potenut ja tullut siihen tulokseen että hävettää se ihastuminen/rakastuminen. Vaikka tilanne ei johtanut mihinkään, suren mielessäni sitä että annoin tunteilleni vallan ja aloin mielessäni suunnitella heidän eronsa jälkeistä elämää. Menin asioiden edelle, mutta vain mielessäni (onneksi).
    Mitä tuohon ystävieni kuunteluun tulee, olin kyllä molempien kanssa juttusilla paljonkin, mutta en voi sille mitään että tunsin miehen paremmin, hän on siis lapsuudenystäväni. Ja toisaalta en oikein osannut olla sympaattinen ja ymmärtäväinen tälle naiselle kun hän oli jo lähtenyt ratkomaan tilannetta menemällä vieraisiin. Ja muutoinkin ei välillämme oikein synkannut, ajatusmaailmamme olivat kaukana toisistaan.
    Tämä mies oli enemmän hädissään parisuhteensa takia, ehkä siksi tuli enemmän minulle niitä purkamaan kuin naisystävänsä.
    No, tilanne on minun kohdaltani ohi, tiedän että siellä parisuhteessa on helvetti irti, ei minun takiani vaan heidän keskinäisten riitojensa jotka pahenivat jostain syystä entisestään.
    En ole ottanut mitään yhteyttä sinnepäin, mutta pieni kaupunki niin kaikkea kuulee.
    Selvittäköön asiansa parhaansa mukaan, itselleni toivon kestävää ja vakaata suhdetta, ja nimenomaan VAPAAN ihmisen kanssa. Ehkä hän vielä joku päivä vastaan kävelee. :)

    ei kannata kuunnella muiden ihmisten juoruja, jokainen eläköön omaa elämäänsä, kyllä tällä naisella varmaan omat syynsä oli, kukaan ei tiedä mitä suljetun oven takana todellisuudessa tapahtuu, ei edes ystävät kaikkea

    Äänestä

  • jejejeje+09 kirjoitti:

    ei kannata kuunnella muiden ihmisten juoruja, jokainen eläköön omaa elämäänsä, kyllä tällä naisella varmaan omat syynsä oli, kukaan ei tiedä mitä suljetun oven takana todellisuudessa tapahtuu, ei edes ystävät kaikkea

    Totta tuokin, en mene kiistämään.
    Kaikkeen löytyy syynsä.

    Äänestä

  • samayksilö....... kirjoitti:

    Totta tuokin, en mene kiistämään.
    Kaikkeen löytyy syynsä.

    mestareita ovat he itse. Ja sinulle, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa.

    Äänestä

  • se sama taas........ kirjoitti:

    Mummomuori puhuu täyttä asiaa.
    Olen miettinyt mistä tätä huonoa omaatuntoani olen oikeastaan potenut ja tullut siihen tulokseen että hävettää se ihastuminen/rakastuminen. Vaikka tilanne ei johtanut mihinkään, suren mielessäni sitä että annoin tunteilleni vallan ja aloin mielessäni suunnitella heidän eronsa jälkeistä elämää. Menin asioiden edelle, mutta vain mielessäni (onneksi).
    Mitä tuohon ystävieni kuunteluun tulee, olin kyllä molempien kanssa juttusilla paljonkin, mutta en voi sille mitään että tunsin miehen paremmin, hän on siis lapsuudenystäväni. Ja toisaalta en oikein osannut olla sympaattinen ja ymmärtäväinen tälle naiselle kun hän oli jo lähtenyt ratkomaan tilannetta menemällä vieraisiin. Ja muutoinkin ei välillämme oikein synkannut, ajatusmaailmamme olivat kaukana toisistaan.
    Tämä mies oli enemmän hädissään parisuhteensa takia, ehkä siksi tuli enemmän minulle niitä purkamaan kuin naisystävänsä.
    No, tilanne on minun kohdaltani ohi, tiedän että siellä parisuhteessa on helvetti irti, ei minun takiani vaan heidän keskinäisten riitojensa jotka pahenivat jostain syystä entisestään.
    En ole ottanut mitään yhteyttä sinnepäin, mutta pieni kaupunki niin kaikkea kuulee.
    Selvittäköön asiansa parhaansa mukaan, itselleni toivon kestävää ja vakaata suhdetta, ja nimenomaan VAPAAN ihmisen kanssa. Ehkä hän vielä joku päivä vastaan kävelee. :)

    Kaksinaamaisesti sitten kuuntelit molempia. Kerroitko naiselle, että keskustelet myös miehen kanssa heidän parisuhteestaan. Ymmärräm miksi mies ei sinua valinnut. Aivan hirvittävää toimintaa.

    Äänestä

  • silleeen! kirjoitti:

    Kaksinaamaisesti sitten kuuntelit molempia. Kerroitko naiselle, että keskustelet myös miehen kanssa heidän parisuhteestaan. Ymmärräm miksi mies ei sinua valinnut. Aivan hirvittävää toimintaa.

    Eiköhän jokainen aikuinen ihminen itse tee valintansa. Kenen kanssa keskustelee mitä keskusteluilta haluaa ja muuta. Itse olen tullut petetyksi ja kyllä sitä suhteessa on pettäjän näkökulmasta jotain vialla jos kuuntelijaa ja toista ihmistä suhteen ulkopuolelta kaipaa. Sitä kun perus suhteessa on kaksi aikuista myöskin kaksi näkökulmaa ja kun on kolmas osapuolikin myöskin hänen mielipiteensä. Tuskin ketää näistä asioista voi tuomita kukaanhan ei toisen perimmäisiä motiiveja asiasta voi tietää kuin kyseinen ihminen itse.

    Äänestä

  • Ymmärrystävailla*** kirjoitti:

    "Vapaaehtoisesti tunkeutunut parisuhteeseen ja kahden ihmisen väliin"????
    Millä perusteella väität että olen tunkeutunut yhtään mihinkään väliin? Kyllä mies on ottanut ongelmansa puheeksi aivan oma-aloitteisesti ja täysin vilpittömin mielin häntä kuuntelin, ystävänä, tai kaverina, ihan miten vain. Tätä parisuhdeneuvontaa hän minulta pyysi kuukausikaupalla, enkä missään vaiheessa tyrkyttänyt itseäni heidän väliinsä. Päinvastoin, mutta kun asiat hänen mukaansa menivät vaan huonompaan suuntaan ja hän päätti erota, silloin astuivat tunteet jollain lailla peliin. Eron piti olla vain teknistä toteutusta vailla.
    Meneekö perille: viimeiseen saakka pysyin erillään, enkä pyrkinyt sotkemaan heidän asioitaan.
    Jos tässä joku oli tunkeutuja, kyllä se oli tämä mies joka käytti hyväntahtoisuuttani hyväkseen, purki huoliaan ja sillä haki myötätuntoa muualta kuin kotoa.
    Ja en millään hyväksy tuotakaan väitettä etten arvostaisi parisuhdetta, en ole esim. koskaan ollut punkassa varatun miehen kanssa, torjunut olen heitä kymmeniä kylläkin.
    Mikä ihme siinä on että te kanssasisaret ette tajua ettei syy ole missään kolmannessa osapuolessa. Kukaan ei voi keltään mitään väkisin viedä. Jotain vikaa siellä suhteessa sisällä yleensä on jos jompikumpi pyrkii vieraisiin.
    Ja tässä minun tapauksessani, en todellakaan tajunnut että tämä mies olisi minulta muuta ollut vailla kuin kuuntelijaa. Siis monta kuukautta olin täysin siinä uskossa.
    Jossain kirjoituksessa oli mainittu siitä että ennakoin huorittelua. Se johtui täysin siitä että olen vastaavia ketjuja lukenut ja lähes poikkeuksetta huoran leiman siellä saa otsaansa "se kolmas pyörä", jos hän on nainen. Edelleenkään nämä tiukat arvostelijat eivät ymmärrä lukemaansa tekstiä. En tehnyt mitään muuta rikosta kuin rakastuin jossain vaiheessa. Ja silloin olin ehkä sokea, uskoin miehen tarinat. Siitäkään huolimatta en edes suudellut ikinä häntä, vaadin että ratkaisee oman tilanteensa ja sitten katsotaan mihin se johtaa. Lopputulos oli se että kaveri halusi kaksi naista, mihin minä en suostunut ja lopetin koko ajatuksen siihen. Mikä siis meni rikoslain mukaan niin että minut olisi pitänyt suunnilleen kivittää?
    Halusin tuoda näkökulmaa esille omalta kannaltani siksi, että elämä ei ole niin yksioikoista ja kärsiä voi moni muukin kuin se vaimoke tai vastaava siellä kotona.
    Ja näiden kärsimysten takana on yksiselitteisesti se henkilö joka ei osaa elämässään päättää kenen kanssa olisi vai olisiko kaikkien.
    En jaksa nyt enempää selittää, tää on toivotonta, kiitos niille joilta laput on silmiltä jo tippuneet ja elämästä ymmärtävät hieman laaja-alaisemmin jo jotain.
    Ja niille jotka halusivat vain syytellä ja "vittuilla", mikäs siinä, olkaa sokeita ja uskokaa että se miehenne/naisenne on kuin tahdoton pässi/lammas jota viedään väkisin mihin tahansa. Paha tyttö tai poika tulee ja tunkeutuu....laittakaa patteriin kiinni tiukkaan liekaan jos näin uskotte asioiden olevan.

    Kuule hyvä tyttönen, suomalainen yhteiskunta tarjoaa pilvin pimein maksullista ja maksutonta parisuhdeneuvontaa, jossa ammattiauttaja ei saa rakastua asiakkaaseensa. Olisitpa auttanut miestä niin, että olisit avannut puhelinluettelon keltaiset sivut kohdasta perheneuvonta, niin olisit viisas etkä ......
    On naurettavaa alkaa terapoida jotakin aijää tämän ihmissuhdevaikeuksissa ns. rakastumalla tähän. menee taas puurot ja vellit oikein komiasti sekaisin, että huh.huh pikku punahilkka....

    Äänestä

Moi!
Olen puolellasi, jos mies on niin saamaton ettei saa sanaa suustaan asian niin vaatiessa.
Vaikka mielestäni mies vie... täytyy myös olla selkeät linjat.
Tästä tulee varmasti hyvät kommentit, mutta otetaan kaikki mitä annetaan...

Äänestä
  • Juu, kyllä täällä monenlaisia mielipiteitä saa lukea... Opin itsestäni aivan uusia puolia. Tunkeutuja, kaksinaamainen ym. mukavaa. No, jokainen ajattelee niinkuin haluaa, mutta itse en ollut aiemmin tälläisiä piirteitä havainnut.
    "En tullut valituksi"...oliko siinä sitten joku valintatilanne, en ainakaan minä huomannut. Mieshän oli jo omien puheidensa mukaan eropäätöksensä tehnyt ja se ei johtunut minusta.
    Täytyy ostaa kuulosuojaimet ja pitää niitä päässä seuraavan kerran kun joku ystäväpariskunta tulee kylään, etten vaan vahingossakaan kuulisi kummankaan osapuolen puheita.
    Ja se henkilö joka kertoo minun olevan kaksinaamainen, senverran tiedoksi etten salannut kummaltakaan puoliskolta yhtään mitään. nainen tiesi minun jutelleen miesystävänsä kanssa ja pyysi jopa juttelemaan lisää.
    Joillekkin ei vaan nyt mennyt perille etten todellakaan tarkoittanut kellekkään mitään pahaa, minulle ei ollut "oma lehmä ojassa", uskokoon ken tahtoo mutta ihan vilpittömin mielin olin liikenteessä.
    Nyt tilanne on se että sain kirjeen (anteeksi että avasin), jossa minulta pyydettiin apua. Tällä kertaa minun olisi pitänyt ottaa heidän koiransa hoitoon, heillä kun on niin riitaisa koti että koira on alkanut reagoimaan, pentu kun on. Olkaa tuomitsijat huoleti, en vastannut mitään.
    Minä en kirjoita tänne enää, keskustelu on suurelta osin täysin hyödytöntä koska ihminen halutaan tahallaan ymmärtää väärin. En hakenut täältä muuta kuin avointa keskustelua ja hieman toisenlaista näkökulmaa asioihin mutta edelleen vallitseva käsitys on se että vika on parisuhteen ulkopuolella. ja siinä en ole samaa mieltä.
    No tämä pahantekijä lähtee nyt tiehensä täältä, kiitoksia kommenteista, positiivista kuitenkin oli se että aika monet ymmärtävät kirjoitettua tekstiä. Ja niille jotka eivät ymmärtäneet en voi mitään.
    Tiedän että täällä monet ihmiset ovat pettyneitä ja tunnekuohuissaan, ehkä se on syy siihen ettei malta lukea asiaa ajatuksella ja silloinhan tulee niitä väärinkäsityksiä.
    Ja vielä...sori jos nyt olen kirjoittanut väärälle palstalle, sekin näyttäisi olevan jollekkin ihan huomauttamisen arvoinen asia. Mielestäni tässä oli kysymys uskottomuudesta, sen miehen uskottomuudesta ja paskapuheista. Minulla ei ole enää sydänsuruja...olen ihan onnellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ymmärrystävailla**** kirjoitti:

Heti kärkeen: Tunnustan, olen se paha toinen nainen tai siis olin. Huora, perheenrikkoja, ja kaikkea sitä mitä täältä saa lukea.
Paska maku jäi koko hommasta, enkä enää ikinä mene siihen miinaan että uskoisin miehen juttuja niin sinisilmäisesti kuin tein. Haukkuja otetaan vastaan avosylin, kun tiedän että hyökkäys minua kohtaan tulee joka tapauksessa.
Mutta, onko kukaan koskaan ajatellut asiaa täältä toisen naisen kannalta, miltä tuntuu olla kusetettavana ilman omaa syytään.
Meillä tarina alkoi ystävyydestä ja siitä että autoin ja tuin mieshenkilöä joka oli eroamassa (muka) parisuhteestaan. Olin tuntenut miehen jo kauan, en kannustanut häntä eroon, kuuntelin vain hänen murheitaan ja yritin auttaa keksimään ratkaisuja joilla hän saisi suhteensa kuntoon.
Kuitenkin kävi niin että ystävyys syveni molemminpuolisesti ja mies kertoi tahtovansa minut, tyhmä kun olin, uskoin hänen sanansa, enkä tuntenut itseäni minkään rikkojaksi koska heidän suhteensa oli miehen sanojen mukaan kuollut.
Selvennykseksi, he eivät olleet naimisissa, eivätkä asuneet virallisesti yhdessä.
Emme edenneet seksin tasolle minun asenteeni vuoksi, halusin että mies on täysin irti entisestä ennen kuin siirrymme sille tasolle.
Siitä alkoi sitten odotus, eihän mies voinut pitkähköstä suhteestaan niin vaan lähteä, ja miten se ex mahtaa henkisesti selviytyä erosta jne. mitä kummallisempia verukkeita. Suhteenhan piti olla kuollut.
Pikku hiljaa aloin tajuta ettei mies kykene ratkaisua tekemään, vaikka tiedän melko tarkkaan ettei hän ollut millään tasolla tyytyväinen ns. kotielämäänsä.
Keskustelimme asiasta monesti ja pyysin tekemään jonkinlaisen ratkaisun jotta tuo henkisesti erittäin rasittava keskeneräinen tilanne jotenkin laukeaisi. Ei onnistunut herra asiaa ratkaisemaan vaan halusi minun edelleen odottelevan, varmaan loputtomiin jos olisin sen hyväksynyt.
Lopulta tein itse päätöksen ja lopetin tuon raastavan odottelun ja verukkeiden kuuntelun. Ilmeisesti toinen osapuoli olisi halunnut pitää minut käsivarren mitan päässä varalla, mikäli ero heille tulee. Hänen naisellaan muuten oli jo toinen mies jota hän säänöllisesti tapasi.
Tämä tarina on nyt kuitenkin osaltani loppu, en tunne tehneeni kenellekkään mitään hirvittävän tuomittavaa, ainoastaan hajotin itseni ja tuhlasin aikaani turhan takia.
Jäin jälkikäteen ihmettelemään miksi luotin "ystävän" puheisiin ja mikä yleensä saa miehen olemaan niin kylmä ja laskelmoiva että pystyy loukkaamaan toiminnallaan montaa ihmistä.
Jos se tekee minusta huoran että rakastun henkilöön mutta kuitenkaan en mene asiassa niin pitkälle että rikkoisin mitään mikä ei ole jo ennestään rikki, olkoon sitten niin.
Yritin kuitenkin kunnioittaa tässä sitä kolmattakin osapuolta, minä olin lopulta ainut joka ei minkäänlaista kunnioitusta saanut.
Ainoastaan vihat niskaani siitä kun en jaksanut odottaa... Ja mies jälleen kerran oli tässä se viaton osapuoli, minulle jäi pahan naisen rooli. En ole oikein varma otanko sen taakan kannettavakseni vaikka saaankin täällä varmaan "ykkösten" leppymättömän vihan niskaani.
Opetus: Älä luota koskaan kehenkään äläkä mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu