Minulla on minusta kolme vuotta vanhempi sisko. Koko elämäni olen kärsinyt hänestä.
Kun aloitin koulun (ala-asteen) kuulin aina koulupäivän jälkeen, kuinkä hän oli joutunut häpeemään minua, kun näki minut koulussa. Kävelin tyhmästi, näytin tyhmältä jne.
Siskoni varasti minulta kaiken: Korut, vaatteet, meikit ym.
Kun toin poika ystäviä kotiini, hän tuli keimailemaan pikkuhousuilla huoneeseeni.
Sitten aloin vakavissani seurustella, ja silloin hän vei kaikki tyttökaverini.
Hänkin aloitti vakavan suhteen Ruotsalaisen miehen kanssa 18 vuotiaana ja muutti pian hänen luo. Mutta tuli sitten takaisin lukioon ja oli silloin kahden kanssa kihloissakin monen muun miehen kanssa. Sitten hän meni takaisin Ruotsiin, petti miestä siellä, tuli taas takaisin tänne opiskelemaan, petti minkä ehti. Sitten taas takaisin, naimisiin ja lapsia ja taas hän on täällä, nyt lasten kanssa, yhä naimisissa, mutta ainakin kaksi rakastajaa.
Siskoni on yrittänyt useasti liehitellä miestäni. Kun hän tulee meille, hän näyttää, miten löysäksi hänen housunsa on käyneet ja nostaa paitaa rintojen päälle ja laskee housuja. Hän myös kutsuu miestäni kullaksi, rakkaaksi ja on yrittänyt antaa pusujakin.
Ollaan jo 40 molemmin puolin.
Tapasin yhden miehen, johon ihastuin, mutta en rakastunut. Rakastan miestäni, mutta tämä mies nyt vaan teki suuren vaikutuksen. Sitten kerran olin siskoni kanssa äitimme asioilla ja tämä mies tuli juttelemaan kanssani. Äkkiä huomasinkin, että minut oli työnnetty syrjää ja siskoni löysi tuhat ja sata yhteistä juttua tämän miehen kanssa.
Nyt he ovat kuulema yhdessä kahvilla. Siskoni on muka rakastunut... taas. Viikonlopuksi tarvittaisiin lapsen vahtia.
Siskollani ei ole yhtään naisystävää, koska hän on pilannut ne kaikki yrittämällä niiden miehiä.
Mutta jostain käsittämättömästä syystä miehet ihastuu lähes kaikki, ikää katsomatta siskooni. Nytkin sillä on oma tyhmä ja tietämätön aviomies, mustasukkainen rakastaja, luultavasti kolmas mies toisessa kaupungissa ja tämä uusi valloitus.
Eräs hänen entisensä joskus kertoi minulle lukeneensa siskoni päiväkirjaa ja oksentaneen sen jälkeen. Niin hävytöntä tekstiä se kuulema sisälsi ja siskoni oli jopa myynyt itseänsä koruista.
Kerran olin siskoni kanssa baarissa ja siihen tuli joku viinaan menevä äijä, joka alkoi klääppimään siskoni ja siskoni mykistyi täysin, mutta antoi kaiken tapahtua. Katselin kummissani touhua, kunnes hermostuin ja sanoin äijälle, että häivy!
Onko siskoni sairas? Tuollainen tyrkyttäminen ei ole täysin tervettä. Hänellä on lapsiakin, jotka ovat kaikki ala-asteella ja hän puhuu omasta pojastaankin, että sillä on seksikäs takapuoli ja se antaa kielipusuja ja valkkaa hänen alusvaatteensa.
Tiedän myös salaisuuden velipuolestamme. Siskoni on tyrkyttänyt itseään myös hänelle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole ihan normaalia. Jokaisen naisen tuttavapiirissä on noita miestennielijänaisia, jotka iskevät ystävän miehen ja jättävät sitten siirtyäkseen seuraavaan.
Mikäli näiden naisten taustoista tiedän, sieltä löytyy aina samaa:
Nämä naiset etsivät hyväksyntää hillittömästi. Heillä on huono itsetunto, olematon itsekunnioitus. Useimmat tuntevat syvää turvattomuutta, koska taustalla on usein kaltoinkohtelua jo lapsesta, laiminlyöntejä, pahoinpitelyjä, turvattomuutta.
Et kerro yhteisestä perusperheestänne. Mutta saano arvata: alkoholismia, köyhyyttä, epäsosiaalista elämää (vanhemmat), väkivallan arkipäivää?
Mitä tehdä? Mistä turva turvattomalle? Et sinä riitä eikä sinulla ole kykyä tai mahdollisuuksia korjata vuosikymmenien vaurioita. Terapian tarpeessahan sisko on. Mutta mistä saada se terapia?
Uteliaisuuttani kysyn: Minkä varassa sinä olet saanut elämäsi kuntoon? Vai oletko elämässäsi tasapainoinen ja onnellinen?
Meillä oli ihan ok perhe. Ei riitaa, alkoholia...
Äitini vaan jumaloisi siskoani, ei minua.
Kun siskoni meni kouluun, häntä kiusattiin ala-asteella. (minuakin kiusattiin)
En tiedä, voiko jumaloimisesta kasvaa kieroon, mutta jos joku sai huomiota kotona, se oli siskoni.
Minä olin vaan se jokin...
Minulla on hyvä mies. Ollaan oltu jo 22 vuotta yhdessä ja yhä riittää huumoria ja rakkautta elämään.
Mutta on tässä ollut hankalaa... etenkin nyt kun olen ollut yli vuoden työttömänä ja lapset aika isoja kaikki ja omissa menoissaan jatkuvasti, on tullut mietittyä ehkä vähän liikaa näitä juttuja.
Anna siskon elää omaa elämäänsä. Vaali sinä oman perheesi hyvinvointia omalta osaltasi.
hemmotelluista kakaroista tulee toisinaan kaikkivoipaisia toisen pomottajia, joille ei riitä mikään. Et sinä sille asialle mitään voi.
Joskus vanhemmat ovat tosi sokeita hemmotellessaan jotain lastaan. Paitsi että se on epäoikeudenmukaista toisia kohtaan, se on karhunpalvelus tälle hemmotellulle, jolle myöhemmin mikään ei riitä.
Tsemppiä sinun perheellesi ja sinulle!
että se sinun siskosi ei omaa mitään moraalia kuten ihmiset yleensä, on jäänyt siis tämä tyttönen kokonaan kasvattamatta että mitä saa tehdä ja mitä ei. Ilmeisestikään kukaan ei ole koskaan sanonut tälle suoraan että käyttäytyy kuin holtiton lunttu. Hän ei vaan yksinkertaiseti ymmärrä uskottomuudesta, lojaaliudesta ym:sta mitään.
Kukahan avaisi sanaisen arkkunsa ja sanoisi tälle suoraan sen miten asiat ovat? Lapsiparat kasvavat täysin kieroon tuollaisen äidin kanssa. Joten tämä äiti pitäisi saada ymmärtämään että tekee ja sanoo väärin, sillä tavalla ei kuulu elää.
Lapsenahan nuo olisi pitänyt opettaa, taitaa olla vaikeaa opettaa aikaihmistä nyt enää, mutta mistä sen tietää ennenkuin kokeilee.