Mites on miehet?

Monellako teistä on parisuhde jossa mies ei tee muuta kuin käy töissä ja sen lisäksi rappaa vain autoa ja tietokonetta? Onko tää ihan tervettä että mun pitää tehdä kaikki muu "naisten työ" eli siivota, pyykätä, laittaa ruokaa, tiskata? Lapsia ei onneksi vielä oo ja en tiiä kannattaako niitä hankkiakaan ku ite sais tietysti nekin hoitaa.

Haluaisin tietää erityisesti miesten mielipiteitä että miksi se on niin vaikea oma-aloitteisesti ihan tehdä jotain kotihommia ettei aina tarvis pyytää/käskeä. Vai onko mulla vaan käyny niin huono tuuri miehen suhteen? En ymmärrä sitäkään että voiko työ olla niin rasittavaa että kaikki vapaa-aika pitäis rentoutua vaikka elokuvia katsomalla. Tarkoittaa siis sitä että mun mies istuu päivät pitkät vahtaamassa elokuvia joko koneelta tai telkkarista. Kertokaa.
131597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tilanteen johtuvan yleensä siitä, että nainen paapoo miestään suhteen alkuvaiheessa, saadakseen miehen "paremmin koukkuun", jolloin mies helposti luulee palvelun kuuluvan pakettiin.
Mikäli kotityöt jaetaan suhteen alussa, niin se jatkuu tällöin myös jatkossakin. Tällöin mies on kiinnostunut naisesta muutenkin, kuin ainoastaan palvelijana.
Jälkeenpäin on vaikeaa enää opettaa kotitöiden jakamista, ellei suorastaan mahdotonta, ainakin pitemmän päälle.
Kannattaa kuitenkin yrittää ja onnea yritykseen.

Äänestä

Kyllä se nainenkin osaa.
Itte oon koittanut olla tasa-arvoinen ja liiankin.
No muija on oppinut sen ja yrittää selvitä helpolla.
Itte oon vetänyt itseni mielialalääkekuurille, että jaksaa.
Kun käy töissä, siivoaa, tiskaa, viettää vielä aikaa lasten kanssa, ja hakee kaupasta sopivat ruuat, että saan ittelleni ja lapsille sopivaa syötävää. Syvältä se näinkin on.

Älä siis hanki lapsia, vaan puhukaa asiasta, sillä se selviää.

Äänestä
  • Puhuisin kun vaan mies suostuis puhumaan asiasta! Sillä vaan ei oo ikinä aikaa/halua ottaa asiaa puheeksi. Ja tilanne menee aina siihen pisteeseen että tulee nyrkistä ellen lopeta sitä "keskustelun tyrkyttämistä"

    Äänestä

  • Susa kirjoitti:

    Puhuisin kun vaan mies suostuis puhumaan asiasta! Sillä vaan ei oo ikinä aikaa/halua ottaa asiaa puheeksi. Ja tilanne menee aina siihen pisteeseen että tulee nyrkistä ellen lopeta sitä "keskustelun tyrkyttämistä"

    sitten toisella puolella perinteinen "mykkäkoulu".
    Hieman jos yrittää jututtaa, niin hiljaiseksi vetää. Perheneuvola on ainoa paikka, jossa muijalta saa mielipiteitä ja ajatuksia irti.
    Siellä kun on turvallisesti "kolmansia" osapuolia, ikäänkuin "äitinä" läsnä.

    Äänestä

Ei meilläkään mies tee mitään kotitöitä, on oppinu sen jo kotoaan. En jaksa valittaa asiasta, et antaa herran sit vaan naputtaa tietokonettaan. Saas nähdä koska räjähdän........

Äänestä

Puhe auttaa vähäksi aikaa.. ja seksi tietty seksillä saa miehella teetettyä ihan mitä vain.. kokeile.. älytä sitä... älä kiristä...

Äänestä

No, ainakin minä tykkään kovasti tehdä erilaisia kotiaskereita, tiskailla, kokkailla jne.. Autoa tulee sen verran värkkäiltyä, että se pysyy ajokunnossa ja tietokonetta aina välistä.. Ehkäpä olet vain totuttanut ukkosi liian helpolle suhteessasi.. Tai sitten ukkosi yksinkertaisesti vain on todella laiska..

Äänestä
  • No tuskinpa oon liikaa paaponu. Mähän oon pirun ämmä ku edes pyydän mitään apua. Mun mies on kai vaan tottunut kotonaan jo siihen että äiti kantaa soppakulhon syliin ja vielä lusikalla työntää suuhun. Kyllä tuo ukko alussa tiskas ja laitto ruokaa mutta kummasti lopahti siihen ku avioon astuttiin. Kai se on sitte vaimon elämä erilaisempaa ku silloin kihloissa...Hellan ja nyrkin välissä eli suomeksi sanottuna perseestä! Eikai tässä auta muuta ku tehdä miehen vaihto, jospa sitä jostain löytäis sellaisen miehen joka välittää vähän muustakin kuin tietokoneesta ja elokuvista.

    Äänestä

  • Susa kirjoitti:

    No tuskinpa oon liikaa paaponu. Mähän oon pirun ämmä ku edes pyydän mitään apua. Mun mies on kai vaan tottunut kotonaan jo siihen että äiti kantaa soppakulhon syliin ja vielä lusikalla työntää suuhun. Kyllä tuo ukko alussa tiskas ja laitto ruokaa mutta kummasti lopahti siihen ku avioon astuttiin. Kai se on sitte vaimon elämä erilaisempaa ku silloin kihloissa...Hellan ja nyrkin välissä eli suomeksi sanottuna perseestä! Eikai tässä auta muuta ku tehdä miehen vaihto, jospa sitä jostain löytäis sellaisen miehen joka välittää vähän muustakin kuin tietokoneesta ja elokuvista.

    paitsi että lapsiakin on..Ei se mies siitä muuttunu mihkää, kun lapset synty. Edelleen tietsikka vetää. En vain käsitä sitä, että miksi minä olen se joka "saa" tehdä kaiken ja päälle pitäisi vielä keikkua ilta seksiasuissa..
    Saan kuulemma omaa aikaa, kun laitan ruuan tai siivoan..Vitsi tai ei, mutta ei se ainakaan naurattanut.
    Olisin mielelläni iloinen ja energinen, mutta väkisin vetää naaman mutruun. Ja ainoa neuvo on, että yritä ajatella positiivisesti ja että ole sinä se, joka muuttuu.
    Rakastan miestäni, mutta inhoan sitä, että hän saa minusta huonoimmat puoleni esiin. Jos olisin täksi tiennyt, olisin valinnut miehen, jonka kanssa olen parhaimmillani..
    Hyvää kevään jatkoa kaikesta huolimatta!

    Äänestä

jos vaikka ryhdistäytyisit ja alkaisit tekemään omat työsi, ruokasi ja pyykkisi. Tekisit siis vain itsellesi niinkuin asuisit yksin? Älä puhu mitään ellei mies itse ota asiaa esiin. Silloin ilmoita tuleva uusi kumppanuus järjestely. Jos rupeaa väkivaltaiseksi niin lemppaa heti.

Äänestä

Mä taisin aluksi paapoa kun kiltisti tiskasin,tein ruoan ja siivoilin...Se oli sitä alkua...
Sit tuli vaihe että minä tein kaiken...Ja kun on tällänen pitempi väli matka ettei edes asuta yhdessä...Niin vkot miehellä meni sotkiessa ja minä kiltisti siivosin vkonloppuisin...ja taas sama...

Minä sitten hermostuin ja lopetin kilttinä olemisen...Kyllähän tuota vieläkin tiskailen kun nykyään mies tekee ruoan.Mutta kun en aina olekkaan tiskannu vkonloppuna ni kyllä se on itekki sen osannu...
Imurointia ei harrasta kaiketi itekseen ku kerran kk joten pakko se on tehdä että hänen luonaan viihtyisin...

Kyllä se on huomannu et kun en teekkään ja likasta on...Joskus jopa nätisti pyytää vaikka imuroimaan...Parempi niin ku et pitää itsestäänselvyytenä!!!

Mut näin meillä...

Äänestä

Täällä on vähän vaikea ottaa oikeaan osunutta kantaa, kun ei tiedä kaikkia asioita. Jos itse et ole työelämässä, niin minäkin kyllä toimisin samalla lailla kuin miehesi. En varmasti rupeaisi laittamaan ruokaa ja pyykkäämään, kun tulisin töistä, jos mieheni on ollut koko päivän kotona. Vapaa-ajat olis tietysti eri juttu.
Jos pelkkä keskustelun pyytäminen heilauttaa nyrkkiä, on paljon pohtimista ja sekin, ettei hän halua harrastaa sinun kanssasi jotain yhteistä.
Ehkä hän haluaa piian itselleen eikä kumppania.

Äänestä

olla jonkin aikaa tiskaamatta, pyykkäämättä, siivoamatta...
Jos miehesi on sika luonteeltaan,hän ei sitä huomaa, mutta jos vähänkin hänessä pieni siisteys asuu, hän huomaa tämän ja voi olla että käytös muuttuu...
Ole itskkin tekemättä noita hommia ja loju viikon verran sohvalla kaukosäädin kädessä, - johan pitäis miehes herätä.

Itselläni on käynyt tuuri: mieheni tekee melkein aina ruoan, siivoaakin aika usein, pyykkiä pesee jos minä olen muualla...
(tosin seksiä emme harrasta kun liian harvoin...se huono hänessä)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Susa kirjoitti:

Monellako teistä on parisuhde jossa mies ei tee muuta kuin käy töissä ja sen lisäksi rappaa vain autoa ja tietokonetta? Onko tää ihan tervettä että mun pitää tehdä kaikki muu "naisten työ" eli siivota, pyykätä, laittaa ruokaa, tiskata? Lapsia ei onneksi vielä oo ja en tiiä kannattaako niitä hankkiakaan ku ite sais tietysti nekin hoitaa.

Haluaisin tietää erityisesti miesten mielipiteitä että miksi se on niin vaikea oma-aloitteisesti ihan tehdä jotain kotihommia ettei aina tarvis pyytää/käskeä. Vai onko mulla vaan käyny niin huono tuuri miehen suhteen? En ymmärrä sitäkään että voiko työ olla niin rasittavaa että kaikki vapaa-aika pitäis rentoutua vaikka elokuvia katsomalla. Tarkoittaa siis sitä että mun mies istuu päivät pitkät vahtaamassa elokuvia joko koneelta tai telkkarista. Kertokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu