Mainosten jako.

Kävi köömähdys ekalla kerralla, tänään.
En ollut lukenut loppuun ovikoodipaperia, ja liian myöhään (en tajunnut että lajitteluunkin menee niin paljon aikaa), tajusin että ovikoodi ei toimi yhdessä talossa enää kahdeksan jälkeen. Jonkin aikaa siinä seisoin, muttei ketään asukasta näkynyt ja oli vielä muitakin taloja jakamatta, en sitten jakanut sinne ollenkaan. Se ei onneksi ollut semmonen jättitalo, mitä piiriini myös kuuluu (7kerrosta, hitosti asuntoja), mutta neljä rappua siinä oli..:(
Onkohan tää "vakavaa"? Eihän se maailmaa kaada, mutta pitäiskö mun tehdä jotain?

Ja vielä ihan muusta; Kun jakelijan ohjekirjassa sanotaan että jäljelle jääneet tuotteet pitää palauttaa samalla kun uudet tuodaan.. tehäänkö näin oikeasti aina, vai onko se vaan muodollisuus. Koska eihän kaikki voi olla kotona aina kun ne uudet mainokset tuodaan.O_o
1329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuskin tuo oli kovin vakavaa, jos kuitenkin jaoit muihinkin taloihin. soita kuitenkin ja varmista. ja niistä ylijäämistä. ainakin minun pitää jättää ylijäämät samaan paikkaan, minne uudet tuodaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekaa päivää.. kirjoitti:

Kävi köömähdys ekalla kerralla, tänään.
En ollut lukenut loppuun ovikoodipaperia, ja liian myöhään (en tajunnut että lajitteluunkin menee niin paljon aikaa), tajusin että ovikoodi ei toimi yhdessä talossa enää kahdeksan jälkeen. Jonkin aikaa siinä seisoin, muttei ketään asukasta näkynyt ja oli vielä muitakin taloja jakamatta, en sitten jakanut sinne ollenkaan. Se ei onneksi ollut semmonen jättitalo, mitä piiriini myös kuuluu (7kerrosta, hitosti asuntoja), mutta neljä rappua siinä oli..:(
Onkohan tää "vakavaa"? Eihän se maailmaa kaada, mutta pitäiskö mun tehdä jotain?

Ja vielä ihan muusta; Kun jakelijan ohjekirjassa sanotaan että jäljelle jääneet tuotteet pitää palauttaa samalla kun uudet tuodaan.. tehäänkö näin oikeasti aina, vai onko se vaan muodollisuus. Koska eihän kaikki voi olla kotona aina kun ne uudet mainokset tuodaan.O_o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu