Olemme nuoripari (24v.) ja kävimme anopin luona pullakahveilla kun pyydettiin. Anopin kaveri oli kylässä ja kysyi onko meillä aikeissa hankkia perheen lisäystä. Vaimo ei ehtinyt vastata kun vaimon äiti jo tokaisi: "No ei kyllä mulle tarvii lapsenlapsia tulla!" Meillä ei ole vielä ainakaan muutamaan vuoteen suunnitelmissakaan hankkia lapsia, mutta vaimo kyllä pahoitti mielensä siitä että oma äiti kuvittelee voivansa määrätä mitä meidän elämässä tapahtuu tai ei tapahdu. Todennäköisesti anoppi olisi ihan ilonen sitten kun lapsi olisi syntynyt, ja tuolla jutulla ei edes ole mitään tekemistä lapsien kanssa vaan sillä että anoppi on katkera omasta avioerosta ja kutsuu appea "vaariksi" ym. sillä apen uudella naisystävällä on pieni lapsenlapsi, ja anoppi koittaa koko ajan tehdä selväksi ettei ole mikään mummo ja hänellä on elämä toisin kuin apella jne., käsittämätöntä touhua. Appi ja anoppi n.48v-vuotiaita. Vaikka olisi mikä ikäkriisi ("olen liian nuori mummoksi!!") niin kaipa sitä silti voisi miettiä mitä suustaan päästää. Inhottavaa nähdä anoppia kun vaimolle jää siitä aina paha mieli, tuo on vain yksi monista letkautuksista.
Onko omat vanhemmat tai appivanhemmat ilmoittanu ettei halua lapsenlapsia (tarkotti sitä oikeasti tai ei), ja mitenkä on suhtautuneet sitten jos lapsenlapsia onkin tullut?
Onko omat vanhemmat tai appivanhemmat ilmoittanu ettei halua lapsenlapsia (tarkotti sitä oikeasti tai ei), ja mitenkä on suhtautuneet sitten jos lapsenlapsia onkin tullut?
Vastaukset 18
Vanhimmat
mulla oli yks tuttu joka suhtautui lapsiin ylipäätään negatiivisesti, vaikka sillä 3 omaa olikin. muutenkin kyseessä oli 40 katkeroituneen oloinen eroamassa ollut nainen. Mutta se toitotti kans kovaan ääneen ettei halua lastenlapsia, kun oli just omistaan eron päässyt.
Ihanaa että tuet vaimoasi tuossa. koittakaa jättää nuo kommentit omaan arvoonsa. todennäköisesti kyseessä on ikäkriisiä, erokriisiä, oman elämän kriisiä yms. ja vielä vaihdevuodetkin voi pelottaa jos ei etukäteen niin jo aluillaan. Joillekkin naisille on tosi vaikeaa myöntää tiettyjä elämän tosiasioita, kuten vanhenemista.. Toki tiedän kokemuksesta että kun omat vanhemmat loukkaavat tuollalailla, sitä loukkaantuu tosi paljon ja syvälle, yritti sitä olla loukkaantumatta tai ei. Eläkää itse omaa elämäänne omalla tavallanne älkääkö antako tuommoisten vakuttaa valintoihinne. Aurinkoista kesää teille!
Me taas aikoinaan yllätimme vaimon appivanhemmat iloisella uutisella perheenlisäyksestä ja oli aika masentavaa nähdä reaktio. Siitä oli ilo kaukana. Siitä onnellisen näyttelemisestä ei olisi tullut oscaria.
Tätä he siis tarkoittivat sillä jatkuvalla hokemisella "eihän teillä vielä ole mitään kiirettä hankkia lapsia". Olimme olleet kuitenkin naimisissa jo useamman vuoden.
He eivät siis halunneet vielä mummoksi ja ukiksi tämä tuli harvinaisen selväksi. Kyllähän he olivat silloin nuorehkoja tuohon rooliin mutta sitä saa mitä tilaa eli itse hätäilivät ensimmäisen lapsensa (vaimoni) todella nuorina. Ja nyt tietysti meidän olisi pitänyt odottaa heidän vanhenemistaan oikeaan mummo ja pappa ikään ennen oman lapsen hankintaa. Sanoisinko että törkeähköä. Siinä olisi mennyt noin 10 vuotta.
Meinaan vaan että ei sitä muilta kysellä hankitaanko lapsi vai ei.
että luuletko meidän sinulta lupia kyselevän. Vanhahan tuo jo on, elämänsä ehtoopuolella.
Sanoa oma mielipiteensä ettei halua lapsenpiiaksi. Sitä se kai tarkoitti ettei hän halua enään hoitaa pieniä lapsia kun on omat saanut aikuisksi. Kyllä ne ikäkriisit tulee teillekkin ja siinä jää lapset usein muiden niskoille ja jos sitä anoppi pelkääkin ettei teidän suhde ole pysyvää laatua. Lapsia kyllä tehdään helpostikkin mutta kaikki jää heitteille kun aikuiset alkaa tappelemaan joka helvetin pilkusta.
Johan anoppi on kovia kokenut omasta avioerostaan ja pelkää sen toistuvan teidän kohdallaankin. Silloin kun on pieniä lapsia ja erotaan niin ne erot ovat usein katkeria ja joku aina joutuu häviäjäksi ja toinen voittaa. Mitä pikemmin niitä lapsia kiirehditään tuoreeseen suhteeseen niin sitä varmemmin ero häämöttää eikä ole mikään ihme jos itse omat virheensä tehneet toppuuttelee ettei kävi samanlailla kuten mullekkin.
Olisiko se hyvä ja parempi asia kun kaikki kannustaisivat samoihin virheisiin mitä itsekkin ovat aikoinaan tehneet? Tunnette varmasti että teidän asioihin puututaan kun se on hyvää tarkoittavaa ja te otatte sen negatiivisesti kun pitää kiirehtiä vaikkei järki päässä riitä!
No mistähän sinä sen tiedät,ettei järki päässä riitä?Tunnetko alkuperäisen kirjoittajan?Ja onko anopin kommentit niin hyvää tarkoittavia,jos pahoittaa tyttärensä mielen? Ainakaan ei osaa niitä oikein ilmaista.
kyllä pitää saada tehdä, mut toisilla ei o suotavaa.....eiköhän jokainen päätä lapsen hankinnasta aivan itse:)
Musta tuo kuulostaa siltä että anoppi ei halunnut painostaa! Hän siis mun mielestä sanoi että ei sen takia tarvitse lapsia tehdä että pitäisi hänestä tehdä isovanhempi. Koska hän sanoi ettei halua lapsenlapsia? Tuossa kun ei mitään sellaista lue. Monet kun kyselevät ja tivaavat koko ajan että koska niitä lapsenlapsia oikein on tulossa, paljon fiksummin tuo vaimosi äiti käyttäytyi kuin he. Ilmeisesti heidän väleissä on jotain häikkää jos hän koki tuon määräämisenä teidän perheenne elämään.
Pitikö tuota omaa kiirehtiä niin sanomaan ettei asianomainen pari kerinnyt vielä edes ilmoittaa omia aikomuksiaan? Kyllä täytyy olla itsekäs kun änkeää väliin tuolla lailla rumasti.
päästää suustaan asioita ajattelematta sen kummemmin sisältöä. Älä suotta ota itseesi, tuskin anoppi tarkoitti. Olen itse samanlainen hölösuu,vaikka ikää alle 40 ja päästän suustani puoliksi ajateltuja lauseita. Totta myös että ikääntyminen ottaa joskus nuppiin. Keski-ikäinen kuulostaa hiukan sanahirviöltä, ja ikä 48 ei kuulemma ole aina kovin helppo.. Ne vaihdevuosioireet, vanhenemisen pelko, ero ja muu sellainen varmasti letkautusten takana. Koittakaa ymmärtää anoppia.
Seli seli. Kuitenkin samaan hengenvetoon väitetään, että ollaan niin kypsiä kun sitä elämänkokemusta on ehtinyt kertyä... joo joo. Ja sitten käyttäydytään kuin apinat.
Itselleni tuli seitsenkymppinen anoppi, valitettavasti sellainen päällepäsmäri jolle mikään ja kukaan ei ole koskaan kelvannut (paitsi hänen omat verisukulaisensa), joten ei hänessäkään näkynyt mitään iän tuomaa kypsyyttä. Kusipää mikä kusipää.
En ole lapsirakas, sain omat lapseni hyvin nuorena, rakastin heitä ja huolehdin parhaani mukaan. Hyviä ihmisiä heistä tulikin.
Yksi lapsenlapsi on, tulin mummoksi 38-vuotiaana. Olen ollut jo melko kauan iso-mummi, en ymmärrä itseäni, olen aika välinpitämätön mummouteni suhteen vaikka omat lapset olivat ja ovat hyvin rakkaita. Ei minustä kunnon mummia tule koskaan.
Minkä itselleen voi, en vain välitä muista kuin omista lapsistani. Onneksi en tunne asiasta minkäänlaista syyllisyyttä, tiedän itseni enkä pysty muuttumaan.
No ensinnäkin, taas voipi olla että teissäkin on hieman väärinymmärrystä. Yleensä nuoripari itkee kun vanhemmat painostavat lapsiin. Nyt ei painosteta, joten olisitte tyytyväisiä: samanlainen tai pahempi parku olisi ja taas luultaisiin että "äiti yrittää määrätä", jos hän jo kovasti odottaisi.
Lapset ovat aika itsekeskeisiä ja ymmärtämättömiä myös (te olette nyt myös aikuisia,"lapsia", joten teiltä saa odottaa samaa kuin anopilta eikö??): perheen sisällä unohdetaan aina ymmärrys. Jos anoppi nyt möläyttää, ettei hänestä vielä tartte mummua tehdä, niin miten se muka yrittää "määräillä"? Olisiko jäänyt nyt itsenäinen kehitys puolitiehen? Kyllä kaveritkin möläyttelee ja mokailee, ette kai te joka ihmisen sanomisista ole heti vinkumassa, kun teitä yritetään määräillä, -vaikka joskus yritettäisiinkin. Kasvakaa aikuisiksi, niin ei tarvitse joka asiasta olla pahoittamassa mieltään. Helpottaa teitä ja muita. Voi keskustella asioista vapautuneemmin ja heitelllä juttuja pelkäämättä koko ajan yliherkkiä reaktioita.
Jos äiti todella suhtautuu negatiivisesti, eli ei halua lapsen lapsia kylään eikä ainakaan hoidettavaksi, niin sitten ei: mitä sitten? Ne on teidän omia lapsia? Joo, joo, ois kiva, jos aina oltais samaa mieltä ja joka asiasta, mutta hän on osuutensa hoitanut ja se siitä. Monet luulevat vanhempiensa olevan ilmaisia lapsen hoitajia, ja pettyvät ja katekeroituvat kun näin ei olekaan ja vanhemmilla onkin oma elämä. Lapset ovat itsekeskeisiä. On ihanaa, jos perhe voi olla yhteinäinen ja näin, mutta missä kuvitelmissa te elätte? Ei näin useinkaan ole. Ihmiset vaan sopeutuu ja joustaa.
Ehkä kannattaa murehtia hänen reaktiostaan toisella korvalla. Eikös ne lapset ole niin iso ratkaisu, että siihen pitäisi pystyä ihan itsenäisesti ja että ajatteli kuka mitä tahansa?
Mitä tulee anopin suhteisiin ja ex-mieheen ja muuhun: se ei kuulu teille. Aikuiset ratkaiskoot suhteensa miten parhaaksi katsovat, eikös teilläkin pitäisi sellainen oikeus olla? Joten voitte lopettaa hänen suhteittensa ja katkeruutensa analysoinnin, te kun ette ajatuksia lue, ettekä siitä tiedä. Se on äiti ja isä, mutta myös mies ja nainen. Kyllä, he paneskelevat ja elävät parisuhteita, he ovat olleet samanlainen pari kun te joskus, ja hekin suivaantuvat eroistaan. Ovat inhimillisiä ihmisiä, eivät osaa puhua aina täydellisesti (teitä miellyttäen) ja möläyttävät asioita. Niinkuin tekin. Paljonkohan he ovat kestäneet teiltä möläytyksiä, itsekeskeisyyttä ja tiuskimista tai vastaavaa? Olettekohan te itse koskaan aiheuttaneet kenellekään harmaita hiuksia ja silti toivoneet tykkäämistä ja anteeksi antoa? Vai oletteko te kenties niitä virheettömiä ihmisiä?
Niin, helpottaa heti, kun ajattelee laajemmin. Se on niinkun "paska nakki" ja se siitä sitten. Ei pidä olla yliherkkä tässä maailmassa.
Onko anoppi nujertanut vaimosi itsetunnon? Tarkoitan, onko hän aina ollut tuollainen töksäyttelijä?
Hyvin tytär on kuitenkin miehensä valinnut...
Sanoin kovin nuorena suhteensa aloittaneelle pojallemme, että kyllä heidän pitäisi ensin oppia huolehtimaan itsestään ja sitten vasta ajatella lapsia - olivat näes molemmat vailla työtä eikä koulutustakaan ollut - mutta hänen puolisonsa nyt vain halusi lapsen. Aika ristiriitaisin tuntein siihen suhtauduin ja muistan ajatelleeni happamana, että minä en sitten teidän piiaksenne rupea! En toki sanonut mitään kenellekään (miehelleni ehkä jupisin).
Sitten pikkuprinsessa syntyi ja olin myyty - en ihan heti, mutta kun sain hänet hoitooni se oli menoa! Nyt hän on jo kuusivuotias ja pikkuveli ja sisko on kuvioissa mukana ja serkkuja myös.
Lapset olivat meillä juuri hoidossa useita viikkoja ja se oli hienoa aikaa! Äskettäin saimme tuoreimman version syliimme - miten ihana voi olla pikkuvauva!
Minä ainakin olen vähitellen kasvanut mummon rooliin. Olin aluksi nyreissäni ja mietin, mitä kaikkea menetänkään joutuessani (!) hoitamaan lapsia. Ja miten päinvastoin onkaan käynyt! Minä suorastaan odottelen lapsia luoksemme - tunnen löytäväni aivan ihmeellisen elämän lasten kanssa, sellaisen pelkistetyn elämän ja olen saanut nauraakin aivan sydämeni pohjasta heidän kanssaan. Meillä on lastenhuone täynnä omien lastemme vanhoja tavaroita sekä aivan uusia myös - mieheni naureskelee, kun näytän hänelle uusia löytöjäni, joita aina kaupunkireissulla tarttuu mukaan.
Eli ei kaikki ole varmaan siltä miltä se ensi tuntumalta näyttää tai tuntuu! Onneksi elämä ei ole kaavoihin kangistunutta vaan täynnä ihmeitä, joista suurimpia ovat pikkuiset ja tietenkin isommat lapset myös!
Moni ihminen päästää "sammakoita" ikään katsomatta. Lipsauttaa asian, jota ei ollut ollenkaan niin ajatellut eikä olisi koskaan sanonut, jos ajatus olisi ollut kieltä nopeampi.
Tahditon ihminen on tahditon vaikka oli 90-vuotias. Tai mitä vanmhemmaksi tulee, sitä kepeämmin hän tyhmyyksiä sanoo.
Moni vanhempi ihminen voi kertoa nauraen, että "sanoin sille niin ja niin, mutta ei se siitä suuttunut".
Ei hän ymmärrä, että vastapuoli ylenkatsoi puhujaa niin perusteellisesti, ettei antanut mielenrauhansa järkkyä toisen typeryydestä.
Sitä suosittelen sinulle ja vaimollesi. Tahdittomuus on paras ohittaa ja unohtaa.
ikäkriisiä.Olen myös n.48-vuotias ja ollut mummo jo 6 vuotta(nykyään jo neljälle lapselle).Se on asennoitumiskysymys.Oma äitini kommentoi(sain ensimmäisen suht nuorena) ettei aio hoitaa lastani.Oli kai huolissaan hiukan siitä,että en pärjäisi vauvan kanssa.No,on tullut huomaamaan että hoidan kyllä omat lapseni ja kaikki ovat kuitenkin olleet tervetulleita omille vanhemmilleni ja appivanhemmille.
tämän lausahduksen "No ei kyllä mulle tarvii lapsenlapsia tulla!" siten, että anoppi ilmaisi vain sen, ettei hänen takiaan tarvitse lapsia hankkia. Tietty ei voi sanoa varmaksi mitään, kun ei tiedä ulkopuolisena, millaiset persoonat kyseessä, millaiset välit vaimolla ja hänen äidillään yleensä jne. Itselleni (olen nainen) anoppi sanoi joskus myös hyvin samansuuntaisesti, että "ei tartte mitään lapsia hankkia". Anoppi on koko ikänsä hoitanut työkseen lapsia, joten ymmärrän kyllä, miksi näin totesi. Toisaalta, luulenpa että hänkään ei pois ovelta käännyttäisi, jos joskus lapsia saadaan ja ollaan kylään tulossa.
Saanko mahdollisesti käyttää tekstiäsi syksyllä julkaistavassa "Rakas (?) Anoppi" kirjassa? Tosin joudut luovuttamaan Katja Salolle kaikki oikeudet oheisen tekstin käyttöön ja julkaisemiseen. Tämä kommentti saattaisi sopia loistavasti "Ihanne anoppi" lukuun :-)
Kirjalta löytyy omat FB Anoppi- sivut :-)