mies mäkeenkö?

Olen seurustellut reilu puoli vuotta itseäni muutaman vuoden nuoremman miehen kanssa. Itse olen 30 , ukko 25. Kummallakin omat kämpät, mutta viime aikoina mies asustellut paljon minun luonani.

Tänä aamuna pistin sitten ukon mäkeen. Alko mennä hermot kun samat kuviot toistuu, eikä mies tajua miten minua loukkaa.

Koirani kuoli muutama viikko sitten ja olen ollut aika surullinen viime ajat. Ärsyttää kun toinen ei ymmärrä suruani eikä tue millään tavalla, vaan lähinnä ahdistuu. Enhän minä nyt koko aikaa itke, mutta usein kuitenkin, varsinkin iltaisin on hirveä ikävä koiraa.

Luonnollisesti en ole ollut kauhean halukas seksiin varsinkaan aivan silloin kun asia oli ihan tuore. Eilettäin tuli juttua näistä hommista ja jätkä sanoo että on tullut muita naisia mieleen kun olet suunnilleen ollut kun lahna.

Hirveästi mieltä ylentää jos jätkä ajattelee muita naisia minua rakastellessaan. Sain kauheen raivarin josta ukko säikähti, yleensä kun olen niin kiltti enkä kauheesti riehu. Tuli pyytämään anteeksi ja sanoi että rakastaa vaan minua, ettei se sitä tarkoita että oikeesti haluaisi muita. En antanu halata vaan haukuin ukon ihan pystyyn. Ja häivyin moneksi tunniksi pois, enkä vastannu vaikka yritti soittaa koko ajan. Tuli sitten illalla juttelemaan, ja pistin sohvalle nukkumaan.

Siis mies on enimmäkseen tosi ihana: huomioi minua, tekee kotihommia tosi paljon, sanoo että rakastaa, hieroo ja hellii minua ym. Jotenkin ärsyttää kun on sit liiankin rehellinen ajatuksistaan ja kaikesta. Vaikka hyvähän se on toisaalta.

Tuntuu hyvältä kun jätkä melkein palvoo minua, mutta sit välillä saattaa sanoo ja loukata tosi pahasti. Niin kun jostain ulkonäköön liittyvästä. Kyllä kait minä tiedän omat virheeni, mutta ei niitä halua kuulla ukoltaan.

Ekaks saattaa sanoo jotain tosi loukkaavaa ja sit vasta tajuaa mitä sanoi ja sit ollaan pyytämässä anteeksi ja vannomassa rakkauttaan.

Minua naisena loukkaa tuollaiset asiat. Itse en mene kyllä henkilökohtaisuuksiin riidellessämme, ja muutenkin mietin tosi tarkkaan mita suustani päästän.

Joo, laitoin jätkän kotiin kasvamaan kun sain tarpeekseni tuollaisesta. Jospa alkaisi miettimään tai sitten ei. Jätkä itki hirveesti kun lähti ja sanoi rakastavansa ja ettei halua muita, eikä halua tahallaan loukata minua. On vain kuulemma niin pönttö ettei ajattele mita aina sanoo.

Eniten loukkasi jos tarttee muita naisia miettiä, vaikka enhän minä noitten miesten ajatuksista tiedä mitä ne fantasioi, mutta jättäisi edes sanomatta. Ei minun ainakaan tartte muita miettiä, perkules.

Sanokaas oonko minä yliherkkä tunteellinen paska, vai mies ajattelematon penska?
7931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

molemmat ootte hiukan tota mitä sanoit..sulla on kuitenkin hyvä mies jota ei kannattais pistää pellolle. Katsos kun ei joka oksalla kasva. Voisit ottaa puheeks noi asiat, rauhallisesti ja loukkaamatta, kertoa mikä sua pännii ja antaa hänenkin sanoa jos häntä pännii jokin sinussa. Vaikka tulis riita niin selvittäkää ja tehkää sovinto.

Ai niin, älä sitten odota että hän ilosta hehkuen tai häntä koipien välissä palaa takaisin. Nimittäin se on sellaista että kun miehelle antaa kenkää niin tottakai siitä loukkaantuu ja saattaa olla että ei ihan heti tulekaan mutta ajan kanssa. Älä painosta mutta suostuttele hellästi takaisin.

Äänestä
  • Koskaan ei kannata alkaa ruikuttamaan miehen perään, sehän alkaa kuvitella että saa käyttäytyä miten hyvänsä!

    Tulee aika pirullinen konsti mieleen: nainen alkaa sanoa yhtä ikävästi kuin mies hänelle, niin ehkä menee sitten viesti perille. Varsinkin jos ulkonäöstä tulee kommenttia, niin sitten vaan että "et kai noin nuorena ala jo kaljuuntua", "alkaakos se kaljamaha kasvaa jo nyt"...

    Äänestä

  • Eulalia kirjoitti:

    Koskaan ei kannata alkaa ruikuttamaan miehen perään, sehän alkaa kuvitella että saa käyttäytyä miten hyvänsä!

    Tulee aika pirullinen konsti mieleen: nainen alkaa sanoa yhtä ikävästi kuin mies hänelle, niin ehkä menee sitten viesti perille. Varsinkin jos ulkonäöstä tulee kommenttia, niin sitten vaan että "et kai noin nuorena ala jo kaljuuntua", "alkaakos se kaljamaha kasvaa jo nyt"...

    just just niin, pirullisuudellahan sitä maailmaa parannetaankin. Koskaan ei kannata vastata pirullisuudella ja ilkeydellä ilkeyksiin vaan fiksummin. Pitää olla aina sitä toista osapuolta fiksumpi.

    Sitäpaitsi ei tuo tarinan kaveri ollut mikään toivoton hulttio, vaan pieniä epäkohtia kylläkin. Lämminsydäminen kaveri jolla on vaan ajattelemattomuutta, mielestäni tuon aloittajan kannattaa ehdottomasti jutella poikakaverinsa kanssa ongelmista mutta rakentavaan sävyyn, ei syyttelevään. Kyllä siitä vielä hyvä tulee. Olisi nimittäin voinut huonomminkin valita kaverinsa.

    Äänestä

Sinä olet yliherkkä tunteellinen paska, kuten sanoit. Vain SINUN tunteitasi pitää kuunnella, vain SINUN surusi ja ajatuksesi ovat tärkeitä..ja tämä kaikki pitää tehdä SINUN tavallasi.

Äänestä

jospa ottaisitte jonkunlaisen "aikalisän". Kuulostaa siltä, ettet ole täysin ajatellut asiaa loppuun asti.

Monestihan tulee vihastuksissaan ja raivopäissään sanottua kaikenlaista, joita ei itseasiassa tarkoita. Kaikkihan me tehdään virheitä ja ollaan monestikin kaukana täydellisyydestä!

Mietippä oliko oikea päätös pistää mies mäkeen?? Kuulostaa kuitenkin siltä, että hän rakastaa tosissaan sinua. Anna hänelle mahdollisuus "kasvaa" suhteessanne...

Äänestä

vannoutunut vanhapiika. Enpä ihmettelisi vaikka jäbä hakisi herkut muualta.

Äänestä

Hyvä, hyvä. Niin sitä pitää. Jos mies laukoo jatkuvasti tyhmiä letkautuksia, on aivan oikein, että hän kerrankin joutuu kärsimään ja miettimään, mitä tulikaan sanotuksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mila kirjoitti:

Olen seurustellut reilu puoli vuotta itseäni muutaman vuoden nuoremman miehen kanssa. Itse olen 30 , ukko 25. Kummallakin omat kämpät, mutta viime aikoina mies asustellut paljon minun luonani.

Tänä aamuna pistin sitten ukon mäkeen. Alko mennä hermot kun samat kuviot toistuu, eikä mies tajua miten minua loukkaa.

Koirani kuoli muutama viikko sitten ja olen ollut aika surullinen viime ajat. Ärsyttää kun toinen ei ymmärrä suruani eikä tue millään tavalla, vaan lähinnä ahdistuu. Enhän minä nyt koko aikaa itke, mutta usein kuitenkin, varsinkin iltaisin on hirveä ikävä koiraa.

Luonnollisesti en ole ollut kauhean halukas seksiin varsinkaan aivan silloin kun asia oli ihan tuore. Eilettäin tuli juttua näistä hommista ja jätkä sanoo että on tullut muita naisia mieleen kun olet suunnilleen ollut kun lahna.

Hirveästi mieltä ylentää jos jätkä ajattelee muita naisia minua rakastellessaan. Sain kauheen raivarin josta ukko säikähti, yleensä kun olen niin kiltti enkä kauheesti riehu. Tuli pyytämään anteeksi ja sanoi että rakastaa vaan minua, ettei se sitä tarkoita että oikeesti haluaisi muita. En antanu halata vaan haukuin ukon ihan pystyyn. Ja häivyin moneksi tunniksi pois, enkä vastannu vaikka yritti soittaa koko ajan. Tuli sitten illalla juttelemaan, ja pistin sohvalle nukkumaan.

Siis mies on enimmäkseen tosi ihana: huomioi minua, tekee kotihommia tosi paljon, sanoo että rakastaa, hieroo ja hellii minua ym. Jotenkin ärsyttää kun on sit liiankin rehellinen ajatuksistaan ja kaikesta. Vaikka hyvähän se on toisaalta.

Tuntuu hyvältä kun jätkä melkein palvoo minua, mutta sit välillä saattaa sanoo ja loukata tosi pahasti. Niin kun jostain ulkonäköön liittyvästä. Kyllä kait minä tiedän omat virheeni, mutta ei niitä halua kuulla ukoltaan.

Ekaks saattaa sanoo jotain tosi loukkaavaa ja sit vasta tajuaa mitä sanoi ja sit ollaan pyytämässä anteeksi ja vannomassa rakkauttaan.

Minua naisena loukkaa tuollaiset asiat. Itse en mene kyllä henkilökohtaisuuksiin riidellessämme, ja muutenkin mietin tosi tarkkaan mita suustani päästän.

Joo, laitoin jätkän kotiin kasvamaan kun sain tarpeekseni tuollaisesta. Jospa alkaisi miettimään tai sitten ei. Jätkä itki hirveesti kun lähti ja sanoi rakastavansa ja ettei halua muita, eikä halua tahallaan loukata minua. On vain kuulemma niin pönttö ettei ajattele mita aina sanoo.

Eniten loukkasi jos tarttee muita naisia miettiä, vaikka enhän minä noitten miesten ajatuksista tiedä mitä ne fantasioi, mutta jättäisi edes sanomatta. Ei minun ainakaan tartte muita miettiä, perkules.

Sanokaas oonko minä yliherkkä tunteellinen paska, vai mies ajattelematon penska?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu