Aviokriisit

Ihmiset, joilla jo pidempi aika avioliittoa takana! Kertokaa, mitkä ovat olleet taakse päin katsottuna ne kompastuskivet parisuhteessa? Ja olisi kiva tietää, montako vuotta nyt yhdessä ja myöskin missä vaiheessa suhde oli kriisin aikaan..
5908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oli kun akka halusi uutta kikkeliä, ja otti lennosta toisen ukon. Jäi muuten viimeiseksi kriisiksi se.

Se taisi olla jossain 7-8 vuoden paikkeilla.

Äänestä

25v vasta yhteiseloa. Itseni puolesta ainakin voin sanoa että pitkä parisuhde on kyllä kasvattanut. Puolisoni puolesta en ala puhumaan mitä hän tuntee. Itseni puolesta oikeastaan kriisit olivat ensimmäisenä viiden vuoden aikana ja sen jälkeen alkoi helpottamaan kunnes särmiä oli tarpeeksi hiottu ja ymmärsin oman epätäydellisyytenikin, etteikä toista ihmistä saa liikaa alkaa ohjailemaan vaan joskus pitää vaan antaa olla eikä takertua joka pilkkuun. Parisuhde ei saa olla pelkkää pakkopullaa ja suorittamista vaan ihanaa on vain välillä ollakkin ilman mitään vaatimuksia ja velvoitteita.

Äänestä

Olen ollut 11vuotta naimisissa miehen kanssa joka keräilee naisten alus-asuja etenkin rintaliivejä. Mulle tää kaikki selvis vasta kun olimme jo naimisissa. Itselleni tämä asia on välillä kriisin paikka, tuntuu tosi pahalta mieheni riippuvuus, olisin jo sjat sit lähtenyt eri teille, mutta en kestä henkisesti sitä eroprosessia minkä mieheni järjestäisi. Tiedän sen helvetin mikä hänellä oli erotessaan edellisestä liitostaan. Olis kiva jos löytyis joku kohtalotoveri, sais vaihtaa mielipiteitä miten te olette tästä selvinneet.

Äänestä

Ei ainakaan, jos viinan kanssa pelleilee.... Meillä oli puolison alkoholinkäyttö, joka ajoi eron partaalle. Onneksi siitä päästiin kuiville ja luottamus palasi. Tämä siis tapahtui aivan liiton alkuvaiheilla.

Opittiin se, että kompastuskivenä oli kommunikaation puute. Kumpikaan ei ymmärtänyt, mitä toinen tarvitsi. Jos kommunikaatio olisi pelannut, olisi vältytty tältä.

Äänestä

tullut kriisiä vastaan. Tätä ei moni jostain syystä usko, mutta totta se on.
Olemme kovin samanlaisia, niin lastenkasvatuksessa(lapsia 6) kuin muissakin isoissa asioissa. Pikkuasioista emme saa riitaa aikaiseksi, eikä ole ollut taloushuolia. Minä olen kyllä tempperamenttinen ja joskus on vauhtia liiankin kanssa, mutta hyvin on liittoni sujunut rauhallisen miehen kanssa. Kumpikaan emme ole baari-ihmisiä, vaan lapset, koti, eläimet ja luonto ovat tärkeämpiä.
Miestäni rakastan todella paljon ja meillä se sanotaan ääneenkin lähes joka päivä. Minua on kyllä onnistanut, koska mieheni puhuu ja pussaakin!
Yhdessä ollaan oltu vajaa 17v, joista 10 naimisissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LeidiKris kirjoitti:

Ihmiset, joilla jo pidempi aika avioliittoa takana! Kertokaa, mitkä ovat olleet taakse päin katsottuna ne kompastuskivet parisuhteessa? Ja olisi kiva tietää, montako vuotta nyt yhdessä ja myöskin missä vaiheessa suhde oli kriisin aikaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu