Olen vakuuttunut siitä, että rasva ei aiheuta sydän- ja verisuonitauteja. En siis näe VHH-ruokavaliota riskinä niiden suhteen. Sen sijaan olen huolestunut PAH-yhdisteiden korkeasta määrästä VHH-ruokavaliossa. Ruokavalioon sisältyy paljon lihaa ja suurin osa (ainakin minä) varmaan nauttii lihansa paistettuna. Paistaessa syntyy karsinogeeneja, jotka aiheuttavat mm. syöpää. Miksi tästä riskistä ei puhuta ollenkaan ?
PAH-yhdisteet
12
300
Vastaukset
hiilihydraateista joita kuumennetaan. Varokaa ihmeessä kuumentamasta hiilihydraatteja sillä akryyliamidi on syöpävaarallinen aine, jota syntyy korkeassa lämpötilassa asparagiinihaposta ja glukoosista sekä teollisessa valmistusprosessissa että kotiruuanlaitossa.
Akryyliamidia syntyy, kun hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita kuumennetaan, friteerataan, paistetaan ja grillataan. Ruuan keittäminen ei näytä aiheuttavan akryyliamidin muodostumista eikä sitä havaittu olevan raaoissa elintarvikkeissa.
Mitä korkeampi lämpötila, sitä enemmän akryyliamidia syntyy. Siksi ruoka olisi paras kypsentää hitaasti hauduttaen, käristämistä välttäen.
Suurimpia pitoisuuksia akryyliamidia on löydetty perunalastuista ja ranskalaisista perunoista. Myös leivistä, näkkileivästä ja kekseistä sekä joistakin ryyneistä oli löydetty korkeita määriä akryyliamidia. Tupakkakin on merkittävä akryyliamidien lähde.
Elintarvikkeiden sisältämään akryyliamidiin alettiin kiinnittää maailmanlaajuisesti huomiota huhtikuussa 2002, jolloin ruotsalaiset julkistivat tutkimuksen akryyliamidin haitoista. (Finfood)- Veijo
LCHF/VHH ruokavalio on niin laajalle levinnyt ja niin paljon vastustajien puolelta (en tarkoita idiootti häirikköjä) ruodittu että mainitsemasi riski olisi vatmaan enemmän kuin mielellään otettu keskusteluun esim. Ruotsin Sosiaalihallituksen tai Elintarvikelaitoksen puolelta. En ole nähnyt edes mainintaa.
- T Jessup, syöpätutki
VHH on pikkusieluisten ihmisten suppean piirin dieetti joka ei ole saanut tuulta alleen vaikka se on yksi tunnetuimmista dieeteistä ollut jo vuosikymmeniä. Mutta kun se ei tehoa ja kaiken lisäksi se on epäterveellinen. Ja mikä pahinta, koko elämä pitää rakentaa pelkän ruokailun ympärille. Kaikille ei ole edes mahdollista keskittää elämäänsä pelkästään ruoan ympärille ja vielä useammalla ei ole halua siihen, niin että ruoka-ajat määräsiivät päivärytmin ja kaikki mitä tekee ja ajattelee pitää tehdä dieetin ehdoilla.
Joutilaille, elämää vailla oleville sohvaperunoille dieetti saatta kyylä sopia, siihen sitten voi keskittyä päivät pitkät kun muutakaan ei ole.
Ja sitten siitä akryyliamidista.
Akryyliamidimäärä jonka ihminen saa vuodessa aiheuttaa saman haitan kuin kahden päivän oleskelu Helsingin keskustassa tyynellä säällä. Eikä Suomessa ole ollut ainuttakaan kuolemantapausta jossa olisi akryyliamidilla ollut havaittua vaikutusta. Sen sijaan runsaan rasvan käyttöön liittyy lukemattomia kuolemantapauksia ja vielä enemmän sairastavuutta.
Mutta pakkohan VHH:laisen on tehdä tikustakin asiaa kun ei ole mitään merkittävää sanottavaa.
Kaksi kysymystä sitten olisi mutta niihinhän ei tällä palstalla vastausta tietenkään saa.
Ja lisäksi: miksi niitä hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita sitten pitäisi kuumentaa liikaa?
Millä tavoin akryyliamidi on haitallisempaa kuin ne (karsinogeeniset) haitta-aineet jotka tulevat liiallisesta rasvan kuumentamisesta?
(Vastaus: eivät ole eivät ole haitallisempia.) - Veijo
T Jessup, syöpätutki kirjoitti:

(Vastaus: eivät ole eivät ole haitallisempia.)Menehän takaisin hiekkalaatikolle palikkatestiä tutkimaan.

(Vastaus: eivät ole eivät ole haitallisempia.)VHH on osoittautunut niin mestykselliseksi että se leviää etkä pysty sitä estämään. Koko ajan tulee uutta tutkimustietoa jotka kertovat hiilihydraattien haitoista. Ilmeisesti et elä ajassa vaan Puskan luomassa menneisyydessä.
Kysyt myös, miksi niitä hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita sitten pitäisi kuumentaa liikaa?
Voiko ranskaperunoita syödä kuumentamatta? Voiko näkkileipää valmistaa ilman korkeita lämpötiloja?
Mitään elintarviketta ei kannata kuumentaa liikaa. Ajattele nyt täysin kypsää ja läpipaistettua sisäfilettä. Pilallehan se menee jos sitä kypsennetään liikaa. Raakaa sen pitää olla sisäosistaan.- T Jessup, syöpätutki
kj.mattila kirjoitti:
VHH on osoittautunut niin mestykselliseksi että se leviää etkä pysty sitä estämään. Koko ajan tulee uutta tutkimustietoa jotka kertovat hiilihydraattien haitoista. Ilmeisesti et elä ajassa vaan Puskan luomassa menneisyydessä.
Kysyt myös, miksi niitä hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita sitten pitäisi kuumentaa liikaa?
Voiko ranskaperunoita syödä kuumentamatta? Voiko näkkileipää valmistaa ilman korkeita lämpötiloja?
Mitään elintarviketta ei kannata kuumentaa liikaa. Ajattele nyt täysin kypsää ja läpipaistettua sisäfilettä. Pilallehan se menee jos sitä kypsennetään liikaa. Raakaa sen pitää olla sisäosistaan.Kerropa nyt mikä on se lämpötila jossa ne akryyliamidit muodostuvat. Ja kerro myös montakoa kuoleama- tai sairastapausta on Suomessa akryyliamideiden takia ilmennyt.
Et pysty vastaamaan. Etpä tietenkään.
Et, koska juttusi on jälleen sitä VHH:laisten harjoittamaa pelottelua ja todellisuuden hämärtämistä. Olemattomilla asioilla viet huomion pois siitä tosiasiasta että runsas rasvan käyttö on pääasiallinen syyllinen enimmissä ennenaikaisissa kuolemissa Suomessa.
Esitä nyt yksikin esimerkki millä perusteella voit väittää VHH:n lisänneen käyttäjäkuntaansa. Ainakin karppisivustoilla on edelleen ne samat muutama tuhatta kävijää mitkä ovat olleet jo useamman vuoden niillä ja tällä palstalla VHH:laisia on vähemmän kuin koskaan ennen.
On pelkkää puhetta tuo VHH:n suosion kasvu. Tunnettavuus on varmasti lisääntynyt mutta ei VHH:laisten määrä.
- Hoikka mutta kaunis
paistaa uunissa miedolla lämmöllä. Kananmunat mieluummin keitettynä.
kun et voi enää paistaa lettujasi liedellä
Minä paistan edelleenkin kananmunat liedellä mutta niitähän ei koskaan saakaan paistaa täysin kypsäksi vaan varovasti niin että se hyytyy ja kananmunan terveelliset ainesosat säilyvät.- Hoikka mutta kaunis
kj.mattila kirjoitti:
kun et voi enää paistaa lettujasi liedellä
Minä paistan edelleenkin kananmunat liedellä mutta niitähän ei koskaan saakaan paistaa täysin kypsäksi vaan varovasti niin että se hyytyy ja kananmunan terveelliset ainesosat säilyvät.lättyjä vain torstaisin, kun minulla on hernekeittopäivä. Syön myös paistettuja munia silloin tällöin, joskaan en paista niitä liedellä vaan pannussa. Harvakseltaan voi syödä karsinogeenejä, muttei päivittäin.
Hoikka mutta kaunis kirjoitti:
lättyjä vain torstaisin, kun minulla on hernekeittopäivä. Syön myös paistettuja munia silloin tällöin, joskaan en paista niitä liedellä vaan pannussa. Harvakseltaan voi syödä karsinogeenejä, muttei päivittäin.
olet vain mielikuvituksessasi. Todellisuudessa olet jotain aivan muuta. Tule sinäkin VHH:lle niin voit olla todella hoikka mutta kaunis.
- olethauska

"Hoikka mutta kaunis" nyt mattila pahoitti mielensä koko viikonlopuksi,kun huomautit ettet sinä paista munia liedellä :D vaan pannussa.
Nyt sinun täytynee jotenki hyvitellä ettei raukka parka tarvitse surra ja itkeä pitkään.Kerro nyt jotain mattilalle mieleistä et sille tulis hyvä ja iloinen mieli. - Hoikka mutta kaunis
kj.mattila kirjoitti:
olet vain mielikuvituksessasi. Todellisuudessa olet jotain aivan muuta. Tule sinäkin VHH:lle niin voit olla todella hoikka mutta kaunis.
vastakaan rajoittaa syömisiäni muuten kuin määrien osalta, kun minulla ei ole siihen mitään tarvetta. Pituutta minulla on 175cm, painoa 62kg ja ikää 41v. Rivakka lenkkeily, kohtuus ruoka- ja kahvipöydässä, hyvät unenlahjat ja tietysti hyvät geenit ovat minun hoikkuuteni ja kauneuteni salaisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516703Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?404531HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972607- 1351908
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321549Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141359
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76992- 115965