Olen mukana kahdessa rekrytointikoulutuksessa yrityspaikan hakijana (minut on siis testattu, haastateltu ja annettu valmennusta ja tällä viikolla minut on esitelty yhdelle työnantajalle). Minulle on vakuuteltu, että lähes 90% hakijoista löytää paikan ja työllistyy. Loput ohjelmaan hyväksytyt 10% löytävät harjoittelun aikana toisen työnantajan.
Nyt kuitenkaan en ole löytänyt yhtään ko. koulutuksen kautta työllistynyttä. Missä he luuraavat. Kukaan ei ole tunnustanut saaneensa työpaikkaa tätä kautta. Jo pelkästään Helsingin alueella näitä pitäisi olla kahden koulutusohjelman kautta tullut noin 300 työntekijä. Omassa ohjelmassa on 20 hakijaa ja kahdella on yrityspaikka, joka on järjestynyt suhteiden kautta.
Voisitteko jakaa onnistumiseniloa tälle palstalle, te jotka olette töitä tätä kautta saaneet? Olisi kiva kuulla, kuinka pysyvä paikka on ja miten nopeasti työsopimus on tehty.
Minusta on alkanut tuntua, että ohjelmat ovat huuhaata.
Nyt kuitenkaan en ole löytänyt yhtään ko. koulutuksen kautta työllistynyttä. Missä he luuraavat. Kukaan ei ole tunnustanut saaneensa työpaikkaa tätä kautta. Jo pelkästään Helsingin alueella näitä pitäisi olla kahden koulutusohjelman kautta tullut noin 300 työntekijä. Omassa ohjelmassa on 20 hakijaa ja kahdella on yrityspaikka, joka on järjestynyt suhteiden kautta.
Voisitteko jakaa onnistumiseniloa tälle palstalle, te jotka olette töitä tätä kautta saaneet? Olisi kiva kuulla, kuinka pysyvä paikka on ja miten nopeasti työsopimus on tehty.
Minusta on alkanut tuntua, että ohjelmat ovat huuhaata.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itselleni todettiin viime vuoden puolella eräällä kurssilla, että yhtä lukuunottamatta kaikki (n. 20 opiskelijaa) pääsivät lähes samantien töihin, ja se yksikin jäi työllistymättä omasta tahdostaan.
Kun oma kurssini päättyi, vain muutama lopulta sai heti töitä. Aikaisempien työllistyminen piti kyllä paikkansa, mutta ala kärsi kurssini aikaan rajun kolauksen ja työt väheni merkittävästi. Nyt on näkyvissä hieman parannusta, ja itsekin itselleni löysin työn erään toisen, lyhyen kurssin työharjoittelun kautta.
Voihan olla mahdollista, että kurssisi pitäjä kusettaisi. Mutta en tahdo keksiä motivaatiota sellaiseen. Kouluttaminen kuitenkin aina maksaa, ja jos kurssi on TE-keskuksen rahoittama, on kouluttaminen aina kannattavampaa mitä useampi kurssilainen lopettaisi kesken.
Ehkä sinun kohdallasi tilanne on sama. Alan työt ovat vähentyneet laman myötä, eikä uusia enää niin helposti oteta. Mistä tuon tietää. Mutta tsemppiä työhön pääsyyn, se on nyt monelta osin työn alla.
Niinkuin sanottua... en ole yhtään työtä saanutta nähnyt elävänä. Enkä kirjoittavan täällä. Kaikki on toisen tai kolmannen käden tietoutta, että on kuullut jonkun toisen kautta, että joku työllistyi. Edes työvoimatoimistosta ei saa tietoa työllistävästä vaikutuksesta.
Minä olen kahdessa eri alan rekrykoulutuksessa hakijana. Minut on valittu kumpaankin ohjelmaan yli 200 hakijan joukosta, siis kuulun niihin 20 hakijaan, joiden työllistymiseen uskotaan vahvimmin. Silti kumpikin putki oli 2kk hiljaa.
Toisessa on nyt vireillä ehkä tapaaminen ensi viikolla ja toisessa minut esitellään yhdelle yritykselle. Kummassakin ohjelmassa kesti 2kk, että edes tapahtui jotain. Pulaa työstä ei ole, koska avoimilla työmarkkinoilla on saman alan tehtäviä jatkuvasti auki ja sieltä olenkin päässyt etenemään haastatteluihin mukavasti (tosin rekrytoinnit kestää 2-3kk). Hieman ihmetyttää se, että näillä rekrykoulutusta järjestävillä pitäisi olla paremmat väylät auki työnantajiin, kuin itsenäisesti, ilman "esittelijää" hakevalla. Nyt kuitenkin tuntuu omaputki vetävän paremmin. Ei haittaa, saanpahan sitten heti oikean palkan.
Menee ehkä vähän aiheen vierestä, mutta tiedän ainakin yhden, joka on saanut työtä palkkatuki-työpaikan kautta. Eli ensin oli palkkatuella työssä ja sen jälkeen ollut useita vuosia oikeana työntekijänä samassa paikassa. Hänellä varmaan työpaikan saamiseen vaikutti osaltaan tuuri: alkuperäisiä työntekijöitä on jäänyt äitiysvapaille, lähtenyt kokonaan pois jne, jolloin hänet on palkattu tilalle. Käsittääkseni nyt kokopäivä työssä jatkuvalla sopimuksella. Itse hakenut työkkärin koulutukseen, piti olla hyvät mahdollisuudet päästä, mutta enpäs päässytkään. Kurssilta valmistuneiden työtilanteista en tiedäkään mitään.
Kyllähän ne pääasiassa ovat huijausta.
Rekrytointikoulutuksissa työnantajat saavat ammattitaitoista työvoimaa ja työtön on poissa työttömien tilastosta. Harva työllistyy.
Jos ei annettaisi todellisuutta parempaa kuvaa koulutuksista, harva hakisi. Ei työkkärin kautta kannata hakeutua muihin koulutuksiin kuin ammatillisiin ja niistäkin sellaisiin, jotka pidetään yleisissä oppilaitoksissa.
paikassa kannattaa haastatella muita työntekijöitä että ovatko olleet pitkään, määräaikaisia vai vakituisia, harjoittelijoita tai vuokratyöläisiä.
Jos muut duunarit vakituisia niin jos saa muut pitämään itsestään on hyvä mahdollisuus päästä töihin jos vielä hoitaa oman osuutensa vielä hyvin.
Jos paljon erilaisilla virityksillä olevia duunareita, niin minusta kyseiseen yritykseen ei hirveästi kannata panostaa koska epätodennäköistä vakituisen työn saanti silloin on, mutta kyllä jokainen varmasti osaa arvioida tilanteen kun siihen joutuu.
Työt tuntuvat monesti menevän suhteella tai suosituksilla paitsi tietenkin ne joihin kukaan ei halua muutenkaan, yleensä työnantajan maksukyvyttömyyden takia. Tietenkin joukkoon mahtuu näitä lottovoittojakin.
Kurssitukset tuntuvat taas nykyään olevan rahastusta, joissa on tarkoituksena koplata veronmaksajien varoja, joten kurssivetäjien ja edustajien puheisiin kannattaa suhtautua varauksella, koska todennäköisesti satuilevat yrityksensä eduksi. Johtunee syystä "kenenkä leipää syöt sen lauluja laulat".
Itse en kursseista hyötynyt johtuen aivan koulutuksen tasosta ja puutteesta.
90%:n työllistyminen on mahdottomuus! Toki sellaista kouluttaja saattavat väittää mutta sen väitteen oikeaksi todistaminen saattaa olla vaikeaa!
Pitää muistaa että ennen taantumaa työvoimakoulutuksssa olevista työllistyi kurssin jälkeen muistaakseni noin 15% !!
Jollekin työnantajalle tehtävä rekrykoulutus on lähinnä ilmaisen työvoiman hankkimista harjoittelijoiden muodossa ko. työnantajalle.
Eivät ohjelmat ole huuhaata. NIillä saadaan työpaikoille saadaan ilmaista työvoimaa. Lupaus mahdollisesta työpaikasta riittää.
Tänä aikana 90% on mainosslogan. 1990-luvun lopolla 90% saattoi hyvinkin pitää paikkansa muttei enää, usko huviksesi.
Aiheesta lisää
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6779495