Minulla on ollut sellainen periaate, että en koskaan ole varatun miehen kanssa koska en halua satuttaa ketään. Arvaatte varmaankin, että vannomatta paras... Aloitin suhteen työtoverini kanssa alun torjunnan ja kieltelyn jälkeen. Olimme olleet työtovereita vuosia ja tiesin hänen olleen kiinnostuneen minusta jo pitkään. Kun sitten sain tietää vaimon olleen uskoton monia kertoja, en enää välittänyt olla lojaali hänelle. Myöhemmin selvisi vaimon olevan mielenterveyspotilas. Hän sai tietää suhteestamme ja lupasi kostaa minulle pahimmalla mahdollisella tavalla. Minusta tuli hänen vihollisensa. Hän tuli työpaikalleni, yritti tunkeutua kotiini ja soitteli tutuilleni, työtovereilleni, lapselleni jne. Jouduin hakemaan lähestymiskieltoa. Muutin pois paikkakunnalta ja sain olla pitkään rauhassa kunnes yhteydenotot jälleen alkoivat. Mies ei voi erota, sillä vaimo on jo yrittänyt itsemurhaa kerran. Hän on pahoinpidellyt miestä, tuhonnut kodin omaisuutta ja uhannut sekä miehen, että minun henkeäni. En tiennyt aloittaessani, että tälllainen on mahdollistaja jos voisin kääntää kelloa, miettisin hyvin tarkkaan lähtisinkö suhteeseen ennenkuin toinen on eronut ja pöytä puhdas. Raivon tilaa on nyt kestänyt vuosia ja laantumista ei tunnu tapahtuvan. Pahinta käytöksessäni on kuulemma, että olen uskaltanut kajota hänen omaansa. Mies on siis omaisuutta, kuten Sellon surmaajan tyttöystäväkin oli tälle...
umpikuja
irtipyristelevä
6344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mustasukkaisen kanssa..ei tosiaan helppoa. Mutta, mies on aivan vapaa tekemään päätöksiä oman elämänsä suhteen, että turha siinä on vaimoa syyttää. Vaimo vastaa itse siitä, jos itselleen jotain tekee. Tuohan on vanha kontrollointikikka pitää mies syyllisenä ja suhteessa, kun vähän itsemurhalla uhkailee. Hulluja ne on, jotka sen vuoksi suhteeseen jää. Ei se ole miehen vastuulla, jos nainen sellaista tekee. Tietysti miehen pitää ohjata vaimo hoitoon, psykiatrille, siinä on kyllä hänen velvollisuutensa puolisona. Eli kerropa miehelle, että menee puhumaan lääkärille, psykiatrille tai kunhan johonkin niin että on todistusaineistoa perheen arkitodellisuudesta ja vaimon mielenhäiriöstä.
Sitten kerrot miehelle, että hakee eroa jos ei pysty olemaan sairaan puolison kanssa. Turha sitä on pitkittää ollenkaan. Mustasukkaisuus ei parane kuin ehkä lääkityksellä. Sinä taas voit hakea lähestymiskieltoa.
suhteeseen. Nyt sitten maksat 'velkaa' omalla mielenrauhallasi.
Kun toisella osapuolella, oli se mies tai nainen, on vielä oma pesä sekaisin, niin olisi viisainta pysyä erossa sellaisista kuvioista.
Asiat selviksi oman menneisyyden kanssa, niin ei tarvitse tulla vedetyksi tällaisiin sotkuihin.
Valitettavasti sitä makaa niin kuin petaakin.
hah
Muista että sama pätee avioliittoon, kuka leikkiin ryhtyy jne.
Usein avioliittokin voi muuttua aika rumaksi, ilkeillään toisilleen ja käyttäydytään melko ikävään sävyyn.
Et koskaan voi tietää kuinka käy, niin hyvin et voi ennustaa etukäteen edes viikkoa kun huominenkin
on usein yllättävä.
Kukaan ei voi tietää ja silti sanot kuka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön ja riskejä on joka hiton leikissä!
Toivottavasti itse kestät kaikki yhtä kivenkovana kun mitä esität.
kun rumaksi meni, enkä kivenkovana tosiaankaan pysynyt, vaan menin ihan pieniksi palasiksi.
Tottakai riskejä on joka hiton leikissä, mutta avioliitto on edelleen kahden ihmisen sitoumus ja sopimus. Yllätyksille ei tosiaankaan voi mitään, mutta tietoiset valinnat ja seurauksien riskit ovat kokonaan toinen juttu. Minut rikottiin tietämättäni ja tahtomattani, siksi olen vahingoniloinen kaikille aloittajan tapaisille ruikuttajille ( ja tietenkin pettureille, ennenkuin joku viisas siihenkin tarttuu...), koska he tekevät tietoisen valinnan mennä avioliittoon, joka ei ole vielä päättynyt.
Minulle olisi riittänyt ilmoitus erosta ja yhteisen leikin lopusta, se olisi ollut nätisti tehty. Kaiken kokemani jälkeen voin sanoa, että nyt minusta vasta on tulossa kova ja kyyninen.
Onneksi minustaei tullut kyyninen entine ykkönen. Sitä jokainen joka joskus jonkun kanssa yhteen menee joutuu varautumaan siihen ettei kaikki vain ole ikuista. Sitä kun tulee petetyksi on aivan palasina, mutta seuraa siitä jotaise on hyvääkin minulle olikin lopulta helpotus päästä aloittamaan elämää millaista en ollutkaan kokenut puolisoni kanssa. Jokainenhan meistä tekee vääriä valintoja elämässä ei niistä pidä katkeroitua.