Ikävä ystävä

Olen tutustunut tähän ystävääni melkein 2 vuotta sitten, tulimme alussa juttuun ja tykkäsin hänestä tosi paljon.. kunnes tänä keväänä olen saanut selville ainakin osan hänen todellista luonnettaan. Hän kiinnostuu miehistä jotka osoittavat minulle huomiota, viimeisimmän miehen vei nenäni edestä vaikka olimme tämän äijän kanssa jo tehneet tuttavuutta ja suudelleetkin. Itse äijä ei mua sinänsä haittaa, se oli yhden illan ilo eikä liikauta minua sinänsä, mutta ystäväni käytös todella ihmetyttää. Pahoitin mieleni jonkin aikaa tämän jutun jälkeen ja sanoin ystävälleni suoraan. Ensin hän haukkui minut että piikittelen ja vittuilen, sanoi että on pahoillaan ja potee kauheata morkkista. Ei mennyt kuin pari viikkoa niin ystäväni kävi paneskelemassa saman äijän kanssa uudestaan. Sain tämän tietää kun äijä yritti itse soittaa minulle, ihmettelin mistä oli saanut numeroni kun en ollut sitä antanut. Seuraavana päivänä kysyin ystävältäni miksi mies oli soittanut mulle, kaverini siihen että oli sanonut äijälle ettei varmana soita mulle kun meillä oli tullut asiasta riitaa jo aikaisemmin, ja ihmetteli itsekin mistä äijä saanut numeroni. Jos ukko ei olisi soittanut, en varmaan olisi saanut tietää koko panosessiosta numero 2. että niin kovat morkkikset oli kaverilleni tullut ekasta kerrasta?
Muutenkin ystäväni salailee asioita minulta, valehtelee ja on kaikin puolin epäluotettava!! Ja välillä tuntuu että yrittää kopioida minun elämästäni asioita omaan elämäänsä..Mitähän vittua tässä tekisi.. oon niin kyllästynyt kavereihin jotka tekee paskasti. Onneksi on niitä ihania ystäviä edes muutama...
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole ystävä. Itse päättäisin kyseisen kaveruuden. Saisi sitten miettiä, miten ystäviä oikein tulee kohdella, jotta heidät säilyttää. Kuulostaa, että on salaa kateellinen, kaunainen tai kantaa jonkinlaista piilotettua vihaa sinua kohtaan ja siksi haluaa loukata ja satuttaa sinua. Ehkä hän käy kanssasi yksipuolista kilpailua paremmuudesta niin miesmarkkinoilla kuin muutenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarpeeksi saanut kirjoitti:

Olen tutustunut tähän ystävääni melkein 2 vuotta sitten, tulimme alussa juttuun ja tykkäsin hänestä tosi paljon.. kunnes tänä keväänä olen saanut selville ainakin osan hänen todellista luonnettaan. Hän kiinnostuu miehistä jotka osoittavat minulle huomiota, viimeisimmän miehen vei nenäni edestä vaikka olimme tämän äijän kanssa jo tehneet tuttavuutta ja suudelleetkin. Itse äijä ei mua sinänsä haittaa, se oli yhden illan ilo eikä liikauta minua sinänsä, mutta ystäväni käytös todella ihmetyttää. Pahoitin mieleni jonkin aikaa tämän jutun jälkeen ja sanoin ystävälleni suoraan. Ensin hän haukkui minut että piikittelen ja vittuilen, sanoi että on pahoillaan ja potee kauheata morkkista. Ei mennyt kuin pari viikkoa niin ystäväni kävi paneskelemassa saman äijän kanssa uudestaan. Sain tämän tietää kun äijä yritti itse soittaa minulle, ihmettelin mistä oli saanut numeroni kun en ollut sitä antanut. Seuraavana päivänä kysyin ystävältäni miksi mies oli soittanut mulle, kaverini siihen että oli sanonut äijälle ettei varmana soita mulle kun meillä oli tullut asiasta riitaa jo aikaisemmin, ja ihmetteli itsekin mistä äijä saanut numeroni. Jos ukko ei olisi soittanut, en varmaan olisi saanut tietää koko panosessiosta numero 2. että niin kovat morkkikset oli kaverilleni tullut ekasta kerrasta?
Muutenkin ystäväni salailee asioita minulta, valehtelee ja on kaikin puolin epäluotettava!! Ja välillä tuntuu että yrittää kopioida minun elämästäni asioita omaan elämäänsä..Mitähän vittua tässä tekisi.. oon niin kyllästynyt kavereihin jotka tekee paskasti. Onneksi on niitä ihania ystäviä edes muutama...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu