Rakkauden edellytys on, että toinen nähdään Luojana. Miten tähän päästään? Ainoa keino on nähdä ensin itsensä Luojana ja rakastumalla itseensä tulisesti, sokeasti ja ehdoitta. Takertumalla toiseen yritämme paikata sisällämme olevaa rakkauden puutetta. Kun emme pysty elämään rakkaudessa, yritämme etsiä rakkautta ulkopuoleltamme. Parisuhteesta voi muodostua onnellinen vasta, kun pystyy olemaan onnellinen ollessaan yksin eikä tarvitse ketään. Muutoin parisuhde on oman itsen pakenemista, ja tuomittu tuottamaan murhetta. Se mitä me todella etsimme, on todellinen Itsemme. Sen voi löytää toisen kautta, käyttämällä toista peilinä, mutta kukaan toinen ei voi sitä suoraan antaa täyttämällä sisällämme olevan tyhjyyden tunteen.
Kärsimys on seurausta unohduksen verhosta, joka loi illuusion, että tähän maailmaan synnytään yksinäisyyteen. Egoon takertunut mieli kokee elävänsä erillään muista ja ennen kaikkea Luojasta. Ero Luojasta on kaiken kärsimyksen lähde. Todellinen ero ei tietenkään ole edes teoriassa mahdollista, mutta kolmannessa ulottuvuudessa eläessä eron tunne on hyvin voimakas luoden yksinäisyyden illuusion.
Kulttuurissamme punainen (sydän) symboloi rakkautta, vaikka punainen on juurichakran eli pelkän seksuaalisen halun väri.
Kulttuurimme markkinoi lääkkeeksi tähän yksinäisyyden tuskaan miehen ja naisen välistä takertuvaa kiinnittäytymistä, jota yleisimmin kutsutaan romanttiseksi rakkaudeksi. Tällä tavoin myydään levyjä, kirjoja, elokuvia ja niin edelleen. Takertuvassa kiinnittäytymisessä syntyy riippuvuussuhde, jossa parisuhteen osapuolet alkavat tuntea omistusoikeutta toisiinsa – ”minun mieheni, minun naiseni.” Kaikkein pisimmälle omistusoikeuden ajatus viedään lakiin perustuvassa avioliitossa. Yleensä tosin ei tarvitse mennä edes avioon asti, vaan omistusoikeuden ajatus alkaa jo seurustelun alkaessa.
Rakkaus ja laki ovat huono yhdistelmä. Rakkaus saa alkunsa universaalista vapaasta tahdosta mutta useimmat ihmisen lait koskevat omistusoikeuden rajaamista. Monet suhteet etenevät hyvin siihen saakka, kunnes astutaan avioon. Kun laki on yhdistänyt osapuolet, alkavat he vähitellen vaatia omistusoikeudelleen vastinetta. Orastava rakkaus kuihtuu hiljalleen pois, ja jäljelle jää kaksi egoa, jotka yrittävät manipuloida ja kontrolloida toisiaan. Kun parisuhteen arki on osoittanut, että täydellistä ihannekumppania ei löytynyt, sellainen yritetään muokata. Tai sitten erotaan ja hypätään seuraavaan suhteeseen, joka niin ikään päätyy väistämättä samaan tilanteeseen, ellei pystytä nousemaan egon yläpuolelle.
LuE LoPut OsOiTtEeStA http://www.facebook.com/note.php?saved&&suggest¬e_id=427379484578#!/note.php?note_id=425736849578
Kärsimys on seurausta unohduksen verhosta, joka loi illuusion, että tähän maailmaan synnytään yksinäisyyteen. Egoon takertunut mieli kokee elävänsä erillään muista ja ennen kaikkea Luojasta. Ero Luojasta on kaiken kärsimyksen lähde. Todellinen ero ei tietenkään ole edes teoriassa mahdollista, mutta kolmannessa ulottuvuudessa eläessä eron tunne on hyvin voimakas luoden yksinäisyyden illuusion.
Kulttuurissamme punainen (sydän) symboloi rakkautta, vaikka punainen on juurichakran eli pelkän seksuaalisen halun väri.
Kulttuurimme markkinoi lääkkeeksi tähän yksinäisyyden tuskaan miehen ja naisen välistä takertuvaa kiinnittäytymistä, jota yleisimmin kutsutaan romanttiseksi rakkaudeksi. Tällä tavoin myydään levyjä, kirjoja, elokuvia ja niin edelleen. Takertuvassa kiinnittäytymisessä syntyy riippuvuussuhde, jossa parisuhteen osapuolet alkavat tuntea omistusoikeutta toisiinsa – ”minun mieheni, minun naiseni.” Kaikkein pisimmälle omistusoikeuden ajatus viedään lakiin perustuvassa avioliitossa. Yleensä tosin ei tarvitse mennä edes avioon asti, vaan omistusoikeuden ajatus alkaa jo seurustelun alkaessa.
Rakkaus ja laki ovat huono yhdistelmä. Rakkaus saa alkunsa universaalista vapaasta tahdosta mutta useimmat ihmisen lait koskevat omistusoikeuden rajaamista. Monet suhteet etenevät hyvin siihen saakka, kunnes astutaan avioon. Kun laki on yhdistänyt osapuolet, alkavat he vähitellen vaatia omistusoikeudelleen vastinetta. Orastava rakkaus kuihtuu hiljalleen pois, ja jäljelle jää kaksi egoa, jotka yrittävät manipuloida ja kontrolloida toisiaan. Kun parisuhteen arki on osoittanut, että täydellistä ihannekumppania ei löytynyt, sellainen yritetään muokata. Tai sitten erotaan ja hypätään seuraavaan suhteeseen, joka niin ikään päätyy väistämättä samaan tilanteeseen, ellei pystytä nousemaan egon yläpuolelle.
LuE LoPut OsOiTtEeStA http://www.facebook.com/note.php?saved&&suggest¬e_id=427379484578#!/note.php?note_id=425736849578
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei pidä ehkäpäs ajatella niin syvällisesti. Onko se riippumatonta vai riippuvaista. Sen jokainen kokee omalla tavalla. Toki on lähtökohtana että pitää itsenäinen olla ja rakastaa ennenkaikkea itseänsä ennenkuin voi toista rakastaa terveellä tavalla. Ketään ei voi omistaa mutta arvostan omistautumista niin kauan kuin on hyvä olla. Mielestäni rakkaus on juuri sitä että on sen rakkaan kanssa hyvä olla. Ei tarvitse selitellä eikä korostaa kun toinen sen huomaa kun se on aitoa ja pyyteetöntä.
Mustasukkaisuus on yleensä sitä että pelkää menettävänsä itselleen tärkeän (tai hyödyttävän?) ihmisen.
Ensin kokee Rakkautta ja myötätuntoa koko maailmankaikkeutta kohtaan, luopuu egoismista ja antautuu mukaan suureen virtaan. Rakkaus ei ole omistamista, vaan jakamista ja yhteisyyttä. Rakkaus ei ole vain kahden tai pienen piirin omaa, se kuuluu kaikille, tai sitä ei ole olemassakaan.