Olisko hyvä idea bongata joku lihava mies josta muokkaisin upea kroppasen hurmurin? Rakkauteni palkinnoksi hän pysyisi kanssani. Itsekkin olen ollut lievästi ylipainoinen ja kaksikin ihanaa miestä ehdotti että voivat urheilla kanssani. Tuli helpottunut olo että suhteella vois olla tulevaisuutta koska halusin itsekkin laihtua. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tosissaan eivätkä alkaneet urheilemaan kanssani eivätkä kauaa minua katselleet. :( Itse olisin varmasti arvostanut heitä ihmisinä enkä lähtenyt muiden matkaan sitten kun olen hoikka. Toimisiko sama toisinpäin, siis jos ottaisin lihavan miehen itelleni, vai katoaisiko hän saman tien kun itsevarmuus kohoaa?
lihavan muuttaminen
ratkaisuko?
3143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
joka perustuu toisen muuttamiselle ei onnistu. Lähtökohtana pitää olla toisen täydellinen hyväksyminen.
Noin olen aina ennen ajatellut, mutta kuten sanoin omien kokemusten mukaan oisin ollut vaan onnellinen jos nuo miehet ois viipyny vierelläni niin kauan että ehdin muuttaa itseäni siihen suuntaan mihin itsekkin halusin muuttua. Rakkaus antaa virtaa ja laihdutus ois ollu helppoa. En tietenkään sellaista lihavaa väkisin ottais jolla ei ois halua kuntoilla.
Ei varmaan tule kestämään, mutta mitäpä tuossa on oikein hävittävää. Huonoimmassa tapauksessa olet parin vuoden kuluttua sen 10-30kg:tä laihempi ja omaat paremmat elämäntavat.
Minäkin sorruin tuollaiseen "yhdessä kuntoon" suhteeseen. Suhde alkoi kun olin gradua tekemässä ja tapasin graduryhmässä kiinnostavan miehen joka oli myös ylipainoinen. Tulimme hyvin juttuun ja pian ne gradutapaamiset muuttuivat seksisuhteeksi ja jo ennen valmistumista asuimme yhdessä. Muutimme molemmat töiden perässä Vantaalle ja heti muuton jälkeen päätimme yhdessä että teemme täyden elämänmuutoksen.
Mies laihtui 2 vuoden aikana yli 50 kiloa (sai kyllä yli 10 kiloa lihasmassaa tilalle) ja minultakin hävisi painoa melkein 30 kiloa. Yhdessä laihduttaminen ja kuntoilu olivat paljon helpompaa kuin yksin (olin kokeillut yksikseni vaikka mitä ennen tuota). Kun sitten pääsimme molemmat ihannepainoomme, niin suhteemme alkoi olla jo melko kriisissä. Emme hakanneet toisiamme, pettäneet tai mitään muutakaan järkyttävää, mutta riitoja alkoi olla mitä pienimmistäkin asioista ja yhä uudestaan ja uudestaan huomasimme kuinka erilaisia ihmisiä oikeastaan olimme. Suhteemme päätyttyä mies totesi minulle lakoniseen sävyyn ettei meillä oikeastaan ollut enää mitään yhteistä sen jälkeen kun yhteinen laihdutus päättyi ja täytyy kyllä myöntää että siinä hän oli jonkin verran oikeassa, minä en ollut vain huomannut sitä kun työ, harrastukset ja tuo kuntoilu/laihdutus olivat pitäneet meidät hyvin kiireisinä, parisuhteemme oli vain toiminut kulissina kaikelle tuolle toiminnalle ja yhteisille tavoitteillemme ja kun nuo tavoitteet oli sitten saavutettu, niin jäljelle ei jäänyt kuin nuo kulissit. Itselläni oli myös taustalla se ajatus, että kun olin ylipainoinen kukaan ei minua huolisi, ei ainakaan kukaan hyvä mies, joten ryhdyin suhteeseen enemmänkin pelosta siitä että jäisin yksin kuin täydestä rakkaudesta, toki ihastunut olin mieheen ja hän minuun, eikä miehessä nyt mitään vikaa ollut, muuta kuin huomattava ylipaino, seksikin meiltä sujui hyvin, mutta kun pääsin tuosta ylipainosta eroon, niin tilanne alkoi olla toinen. Kilojen karistessa myös itsetuntoni parani ja huomasin ettei minun aina tarvinnut tyytyä elämääni siten kuin se oli ja että voin itse muuttaa asioita jos vain niin haluan, ja ehkä löytää sellainen kumppani kuin haluan, uskon myös että mies tunsi samoin, vaikkei sitä koskaan minulle suoraan myöntänytkään. Joten parisuhteemme päättyi hiljaa hiipuen ja eräänä päivänä totesin itselleni, että mieheni oli minulle enemmänkin treenikaveri ja asuinkumppani kuin avomies ja sain tämän myös miehelleni kerrottua. Hän suhtautui asiaan hyvin ja erosimme sulassa sovussa ennen kuin olimme olleet 4 vuotta yhdessä ilman mitään sen kummempia draamoja ja olemme vielä nykyäänkin näin facebookin aikakautena yhteydessä toisiimme.
Suhteesta ei jäänyt ainakaan minulle mitään "mörköjä" tai pahoja muistoja, lähinnä positiivinen asia, varsinkin kun saimme molemmat elämämme kuntoon sen aikana, muutimme uudelle paikkakunnalle (en varmaan yksin olisi koskaan lähtenyt opiskelupaikkakunnaltani), hankimme harrastuksia, opimme parisuhteesta ja elämästä paljon uutta ja ennen kaikkea tuhosimme yhdessä yli 80 kiloa läskiä :)