Te, joilla arabipuoliso...millaista ruokaa perheessänne syödään?
Onko puolisonne pitänyt suomalaisista ruoista vai teettekö heidän kotiruokaansa?
Itse olen opetellut mieheni sisaren avulla jonkun verran tunisialaisia ruokia, pidän itsekin niistä :) Ja olen opettanut myös poikamme syömään hieman tulisempaa ruokaa. Kuitenkin päiväkodissa saa suomalaista, vähän maustettua ruokaa.
Olisiko jollain hyviä reseptejä joita voisi kokeilla?
Onko puolisonne pitänyt suomalaisista ruoista vai teettekö heidän kotiruokaansa?
Itse olen opetellut mieheni sisaren avulla jonkun verran tunisialaisia ruokia, pidän itsekin niistä :) Ja olen opettanut myös poikamme syömään hieman tulisempaa ruokaa. Kuitenkin päiväkodissa saa suomalaista, vähän maustettua ruokaa.
Olisiko jollain hyviä reseptejä joita voisi kokeilla?
Vastaukset 15
Vanhimmat
jokunen resepti, olisi mielenkiintoista kokeilla. Onko myös tunisialaista leipäreseptiä?
Käytetäänkö Tunisiassa tahinia, jos, niin mihin ja miten?
makaronin teen tunisialaisittain, eli kastikkeen jossa
reilusti öljyä
puolikas sipuli pilkottuna
Harissaa (oman maun mukaan)
n 3-4 rkl tomaattisosetta
kurkumaa
suolaa
meiramia
kanaa (itse käytän kanankoipia, joista nahka pois ja kahtia) tai lihaa
1 peruna (4 lohkoon leikattu)
1-2 porkkanaa puolitettuna
vettä
kuullota sipuli öljyssä, lisää kana jotta vähän tulee väriä. Sekaan harissa, mausteet ja tomaattisose. Sekoita keskenään ja lisää vettä. Vettä vähän tomaattisoseen määrän mukaan, koska tomaati toimii suurusteena. Kun kastike kiehuu, mukaan porkkanat ja perunat (voi myös oman maun mukaan laittaa kesäkurpitsaa, kurpitsaa, bataattia jne..)
Anna kiehua hiljalleen kannen alla vähän reilu tunti.
Keitä spagetti/makaronit. Itse olen laittanut makaronin keitinveteen vähän kurkumaa ja suolaa. Sekoita makaronit ja kastike (ei lihoja, perunoita, eikä porkkanoita) keskenään ja anna vetäytyä vähän aikaa. Lisää lihat ja kasvikset valmiin annoksen päälle. JA tietenkin ainekset syöjämäärän mukaan :)
Sama kastike toimii sellasenaan, esim laitat kasvisten tilalle herneitä tai papuja. JA leivän kanssa.
Leipäreseptiä itselläni ei ole, sitä olisi kyllä kiva kokeilla.
Kana-perunapihvit (en oikeaa nimeä tiedä) :
2 kanankoipea (nahka poistettu)
3-4 perunaa
nippu persiljaa (tai osa pinaattia)
kurkumaa
suolaa
2 kananmunaa
KEitä kanat kypsiksi, anna jäähtyä hetki ja irrota liha. Pilko liha mahdollisiman pieneksi. Keitä perunat ja soseuta. Sekoita perunat ja kana, laita joukkoon pieneksi leikattu persilja. Mausta. Sekoita kaikki keskenään tiiviiksi "tahnaksi". Pyörittele tahnasta palloja tai pihvejä, kieritä kananmunassa ja paista reilussa öljyssä jotta pinnalle tulee väriä.
Samalla periaatteell voi valmistaa kukkakaalit..Leikkaa kaalista suurehkoja kukkia, ja keitä ne kurkumalla maustetussa vedessä. Kypsät kaalit kieritä kurkumalla maustetussa kananmunassa ja keitä öljyssä.
Tässä muutama...toivottavasti maistuu!
resepteistä, lähiaikoina kokeilen. Mutta mikä on harissa, mausteko?
mahdollista että perheesi pitäisi tällaisesta kakusta, jossa on mausteita? Löysin reseptin kerran netistä ja olen tehnyt monta kertaa. Tosi helppo ja hyvä kakku:
Piimäinen maustekakku
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl jauhettua neilikkaa
2 dl sokeria
100 g sul. marg.
3 dl piimää
1. Sekoita jauhot ja mausteet sekaisin.
2. Sekoita sulatettu rasva, piimä ja sokeri hyvin keskenään.
3. Lisää jauhoseos.
4. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin tunti.
Löysin netistä myös leipäreseptin jonka kuulemma 4 vuotiaskin osaa leipoa:
http://steamykitchen.com/168-no-knead-bread-revisited.html
Tiedosto on vähän hidas latautumaan, mutta hauska ja helppo. Youtubessa kai videokin. Resepti löytyy suomennettuna:
http://pastanjauhantaa.blogspot.com/2008/01/no-knead-bread.html
Harissa on mauste(punapippuri),löytyy jauhettuna ja tahnana,hyvää ja TULISTA :)
siis Harissa TEHDÄÄN chilipippurista johon sekoitetaan öljyä,valkosipulia jne...
googlettamalla löytyy eri vaihtoehtoja :)
on syönyt nimenomaan mainitsemaansa kotonaan. Ilmankos heittää.
Maailman eri kulttuureissa on mahtavat ruokakulttuurit. Kiva kun Suomeenkin tulee lisää.
Mikä ihme lienee tämä "harissa"?
toki kaikki, mitä netistä löytyy, on totta! ai mikä ihana, viisas suomimies!
Guns my macoc ligoni. Ofél repre num. Arima.
Silloin kun minä kokkaan meillä syödään perinteistä suomalaista ruokaa ja kun mies kokkaa meillä syödään Irakilaista/Turkkialista ruokaa. Olen jonkunverran opetellut valmistamaan hänen kulttuurinsa ruokia ja hän suomalaisia ruokia.
Mieheni pitää suomalaisista ruoista, mutta hieman maustetuimpina kuin normaalisti. Ainoa mitä hän ei muslimina ole tottunut syömään on sianliha. Itse pidän kovasti hänen valmistamistaan ruoista, on paljon maustetumpia ja raaka-aineiltaan monipuolisempia kuin perinteiset suomalaiset ruoat.
harissaa varmaankaan ei mikään putiikki myy, joten olisko sen valmistusohjetta?
koitappas etsiä käsiisi joku ns. "itämainen" kauppa (helsingissä useita), kyllä sieltä harissaa löydät :)
miedompaa, suomalaisen suuhun sopivaa löytyy isompien markettien hyllyiltä, aitoa oikeaa etnokaupoista ja mm. Heinon Tukusta (vinkkinä niille, joilla on syystä tai toisesta tukkukortti sinne)
Niinkuin täällä ovat ihmiset kyselleet, että mitä harissa on, niin se on mausteseos/-tahna joka valmistettu chilipippureista ja mausteista.
Parasta Harissaa tulee Tunisian Djerbasta ja sitä ainakin Helsingissä melkein jokainen etno- ja itämainen kauppa myy.
Eikä ole koviinkaan kallista edes, meidän läheisesssä putiikissa 380g purkki 2.20€ :)
Ja jos sitä ruokiinne käytätte, suosittelen laittamaan aluksi vähän ja sen jälkeen lisäämään oman maun mukaan..jottei käy huonosti ja tuleekin liian tulista :)
Tollaset piimäkakut ei meillä tee kauppaa..ei kuivakakut yleensäkään..
Mieheni kyllä pitää Bannoffee nimisestä tortusta jonka ohje tässä :
Pohja:
* 250 g digestive-, kaura- tai muita vastaavia keksejä
* 100 g voita tai margariinia
Täyte:
* 1 tlk (397 g) sokeroitua maitotiivistettä eli kondensoitua maitoa
* 3 banaania
* 2 rkl sitruunamehua
* 2 dl vaahtoutuvaa kermaa
* 1–2 rkl sokeria
* (ripaus pikakahvijauhetta)
Päälle:
* kaakao- tai pikakahvijauhetta tai banaaniviipaleita
Irrota maitotölkistä etiketti. Laita koko avaamaton tölkki kattilaan kiehuvaan veteen, niin että tölkki on veden peitossa. Keitä miedolla lämmöllä noin 3 tuntia. Lisää kattilaan vettä keittämisen aikana.
Murenna sillä välin keksit hienoksi ja sulata rasva. Sekoita ainekset yhteen. Laita irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Painele keksiseos tiukasti vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. (Digestivekekseistä tulee helposti mureneva pohja, kaurakekseistä kovempi.) Anna kovettua hyvin jääkaapissa.
Kun maitotölkkiä on keitetty noin 3 tuntia, ota se pois kattilasta ja anna hieman jäähtyä. Avaa tölkki: maito on kiehunut toffeeksi. Sekoita toffee ja kaada kovettuneen pohjan päälle. Laita vuoka takaisin jääkaappiin, jotta kinuski hieman tanakoituu.
Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja halutessasi pikakahvijauheella. Kuori ja viipaloi banaanit. Valuta banaanipalojen päälle vähän sitruunamehua, jotta palat eivät tummu.
Irrota pohja varovasti veitsen avulla vuoasta. Lado banaaniviipaleet kinuskin päälle. (Säästä halutessasi viipaleita kakun koristeeksikin.) Lusikoi banaanien päälle kermavaahto.
Koristele torttu esimerkiksi muutamalla banaaniviipaleella. Banoffeen koristeluun kuuluu perinteisesti kaakao- tai pikakahvijauhe. Sihtaa jauhetta kakun pintaan vasta juuri ennen tarjoilua.
Suosittelen kokeilemaan!!