Mahaan sattuu ja oksettaa... En tiedä, mitä tehdä...
Vähän taustaa:
Uutena vuotena 2008 aloin seurustella ihanan pojan kanssa. Olimme molemmat 18, täyttämässä keväällä 19; hän on minua noin 1kk nuorempi. Meillä oli tosi ihanaa ja olimme molemmat tosi onnellisia; emme riidelleet ensimmäisen puolen vuoden aikana kertaakaan. Kaikki vain tuntui menevän ihan nappiin. Elokuussa hän kosi mua reilun 7kk seurustelun jälkeen (tiedän, hätiköityä, mut ei sitä kieltäydy, kun oma rakas polvistuu eteen sormuksen kanssa) ja muutimme yhteen. Onnemme jatkui, mitä nyt joskus tietty riideltiin. Seuraavan vuoden alussa, helmi-maaliskuussa, hän alkoi muuttua oudoksi. Hän alkoi hengata yhden vanhan kaverinsa kanssa ja muuttui aina vain oudommaksi ja riidoista tuli kamalia. Yhtäkkiä hän halusi "miettimistauon", seurustelisimme edelleen, mutta näkisimme vähemmän ja asuisin vähän aikaa vanhempieni luona. Sitten en enää jaksanut ja pistin poikki. Pari päivää siitä, hän inisi mut takaisin itselleen ja onnistui siinä. Annoin anteeksi. Meillä meni ihan hyvin, mutta seuraavana syksynä erosimme uudestaan. Sitten olimmekin eronneina muutamia kuukausia (tosin hän välissä oli yhteyksissä jatkuvasti), mutta nyt keväällä aloimme uudestaan seurustella, koska hän vaikutti muuttuneen takaisin hyväksi. Nyt kuitenkin erosimme kk sitten taas ja sain tänään tietää, että hän seurustelee jo nyt uuden kanssa! Vielä tämän viikon maanantaina hän vannoi rakkauttaan minuun ja yritti saada minut takaisin, mutta nyt hän seurustelee meita kaksi vuotta nuoremman pikkulikan kanssa! Ja kyseinen tyttö on kanssani samassa duunissa ja muutenkin tämä on pieni kylä enkä kestä nähdä heitä yhdessä! Tyttö kuulemma tekee hänet onnellisemmaksi kuin kukaan koskaan. Miten jonkun mieli voi muuttua muutamassa päivässä? Miten pääsen tästä yli? Olen jo harkinnut muuttoa... Tarvitsisin nyt vertaistukea samantyyppisen tilanteen kokeneilta. Olen niin ahdistunut:(
Vähän taustaa:
Uutena vuotena 2008 aloin seurustella ihanan pojan kanssa. Olimme molemmat 18, täyttämässä keväällä 19; hän on minua noin 1kk nuorempi. Meillä oli tosi ihanaa ja olimme molemmat tosi onnellisia; emme riidelleet ensimmäisen puolen vuoden aikana kertaakaan. Kaikki vain tuntui menevän ihan nappiin. Elokuussa hän kosi mua reilun 7kk seurustelun jälkeen (tiedän, hätiköityä, mut ei sitä kieltäydy, kun oma rakas polvistuu eteen sormuksen kanssa) ja muutimme yhteen. Onnemme jatkui, mitä nyt joskus tietty riideltiin. Seuraavan vuoden alussa, helmi-maaliskuussa, hän alkoi muuttua oudoksi. Hän alkoi hengata yhden vanhan kaverinsa kanssa ja muuttui aina vain oudommaksi ja riidoista tuli kamalia. Yhtäkkiä hän halusi "miettimistauon", seurustelisimme edelleen, mutta näkisimme vähemmän ja asuisin vähän aikaa vanhempieni luona. Sitten en enää jaksanut ja pistin poikki. Pari päivää siitä, hän inisi mut takaisin itselleen ja onnistui siinä. Annoin anteeksi. Meillä meni ihan hyvin, mutta seuraavana syksynä erosimme uudestaan. Sitten olimmekin eronneina muutamia kuukausia (tosin hän välissä oli yhteyksissä jatkuvasti), mutta nyt keväällä aloimme uudestaan seurustella, koska hän vaikutti muuttuneen takaisin hyväksi. Nyt kuitenkin erosimme kk sitten taas ja sain tänään tietää, että hän seurustelee jo nyt uuden kanssa! Vielä tämän viikon maanantaina hän vannoi rakkauttaan minuun ja yritti saada minut takaisin, mutta nyt hän seurustelee meita kaksi vuotta nuoremman pikkulikan kanssa! Ja kyseinen tyttö on kanssani samassa duunissa ja muutenkin tämä on pieni kylä enkä kestä nähdä heitä yhdessä! Tyttö kuulemma tekee hänet onnellisemmaksi kuin kukaan koskaan. Miten jonkun mieli voi muuttua muutamassa päivässä? Miten pääsen tästä yli? Olen jo harkinnut muuttoa... Tarvitsisin nyt vertaistukea samantyyppisen tilanteen kokeneilta. Olen niin ahdistunut:(
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin joo (unohdin tuohon laittaa), hän sanoi tapailleensa tätä tyttöä jo noin kuukauden, eli heti eromme jälkeen! Se oli kamalaa kuultavaa... Miten hän voi noin nopeasti?
Toisille ihmisille se ei ole temppu eikä mikään. Itselläni juuri päättyi lähes 13 v kestänyt suhde siihen että mies paljasti vihdoin viimein tapailleensa toista naista puoli vuotta, ja hän oli sitten ilmeisesti pisteyttänyt meidät siihen malliin että minä hävisin siinä tilastossa. Eli valitsi sen toisen.
Ja tämä jätkä kanssa höpisi "miettimistauosta" ja vaikka mistä ennen kuin suostui vihdoin viimein kakaisemaan siitä toisesta naisesta, kun tajusi ettei muuten pääse minusta eroon kuin sanomalla asiasta suoraan. Olin niin hölmö ettei mieleeni juolahtanut lähimainkaan sellaisen mahdollisuus että vuodesta toiseen rinnallani ollut ihminen olisikin rakastunut toiseen. En vaikka hän oli aina silloin tällöin järkeillyt ääneen että jos tulisi joku sielunkumppani vastaan niin sitten voisi tulla ero.
Sitä kai kun rakastaa toista ja elää hänen kanssaan ei tule ajatelleeksi niin tarkoin että miten se toinen käyttäytyy ja mitä se sanoo, jos itse ei ole sillä kannalla että haluaisi erota.
Jotkut ihmiset eivät eroa ennen kuin heillä on uusi katsottuna. Tällä he varmistavat etteivät vahingossakaan jää itse yksin. Siitä he eivät välitä että jätetty kumppani jää yksin, ei ole heidän murheensa ja ongelmansa...
Tsemppiä ja jaksallusta käsitellä viha ja suru. Itselleni kävi samoin. Mies vaihtoi lennossa useampaan! Ja nyt seurustelee jo kolmannen naisen kanssa jälkeeni. Itse olen vieläkin kahden ja puolen vuoden jälkeen yksin... On pitänyt olla, että saa itsensä kasaan. Niin pahasti muhun sattui on off-touhu miehen puolelta. Luottaminen on vaikeaa ja siksi en ole halunnut kuin olla kaveria miesten kanssa... Katsotaan jos sitä joku päivä uskaltaisi johonkin uuteen... Eilen viimeksi kaipasin sitä paskiaista. Mutta en voi tunteitani kieltää, se vaan johtaisi pahempaan. Mutta ihmeellistä se vaan on, miten toinen voidaan hylätä ja puheet on katteettomia, vailla pohjaa. Aika sikamaista toimintaa. Pää pystyyn ja eteenpäin