Mitä mieltä?

Viime kesänä tutustuin baarissa yhteen poikaan/mieheen, vuotta itseäni vanhempaan kuitekin. Todella hyvännäköinen ja osaa olla todella hurmaava.
Seksisuhdehan siitä muodostui, mutta käytiin myös elokuvissa, kahvilla jne.
Kuitenkin pojan kiinnostus kohdistui lähinnä seksiin.
Elo-syyskuussa juttu sitten loppui, sain kuulla jätkän veljeltä että hänellä on ollut toinen tyttö siellä yötä.
Tiesin hänen maineensa, ja tiesin että hänellä on monia monia ollut ennen minua.
Enkä minä itsekään nyt vain muutaman kanssa ole ollut, mutta minuun verrattuna hänellä on ollut MONTA, en edes halua tietää kuinka monta.
Eihän me seurusteltu, eikä ollut mitään sääntöjä, mutta loukkas kuitenkin että pari kuukautta olin hänen kanssaan todella tiiviisti ja sitten kun en ole paikalla ni toisen kanssa vain sänkyyn.

Emme sen jälkeen kovin hyvin olla oltu tekemissä, hän siis lähti myös heinäkuussa inttiin, joten lomilla vain joka toinen vkloppu tai harvemmin/useammin, riippuen nyt lomista tietenkin.

No joskus joulukuussa hän pyysi anteeksi, sanoi että intissä on ollut aikaa ajatella omaa käyttäytymistä ja tekemisiä, ja hän sanoi olevansa todella pahoillaan siitä miten kohteli minua, etten ansainnut sitä ja että minun kanssa oli niin hyvä olla, että hän myös kuulemma vähän pelästyi. En sitten tiedä kuinka uskottavaa?

Näimme alkukevään aikana muutaman kerran baarissa ohimennen ja juteltiin jotain. Ja viikko sitten menin hänen kanssaan kahville ja käytiin terassilla, ja meillä oli todella hauskaa. Ja kun hän saattoi minut kotiin, hän suuteli minua hellästi, eikä sillä tavalla kuin yleensä kun hänellä on ollut seksi mielessä.
Illan aikana häneltä tuli vielä viesti että oli todella mukava nähdä minua ja haluaisi nähdä pian uudestaan.

Menin sitten nyt perjantaina hänen luokseen, katsoimme vain tvtä, pussailimme jne mut ei mitään muuta. Hän sanoi että pitää minusta kovasti. Ja tilanne tuntui erilaiselta kuin vuosi sitten kesällä.
Lauantaina menin uudestaan hänen luokseen, katsottiin leffaa ja päädyttiin sänkyyn, joka ei minua kaduta yhtään.

Eli ideana tässä on se, että en ole hakemassa varsinaisesti mitään seurustelusuhdetta, haluaisin vain olla hänen kanssaan pitäen hauskaa, mutta kuitenkin niin että olisi jotain sääntöjä? Niin ettei hän esimerkiksi menisi sänkyyn muiden tyttöjen kanssa, ja niin että kuulen siitä hänen veljeltään. Eikä hän kertoisi siitä itse.
Toinen asia mikä vaivaa on se että kun hänellä on niin paljon ollut niitä muita, että jos nyt alan pitempään olemaan tämän jätkän kanssa, ja se johtais johonkin seurusteluun tai johonkin, niin tiedän että osa näistä muijista pyörii kuitenkin samoissa porukoissa/ lähiympäristössä jne. ja kaikki kuitenkin tuntevat tämän jätkän maineen, siitä että hän kellistää kenet vaan tosta noin vaan.
En välttämättä halua tietää montako tyttöä on ollut, ketä ne on jne, mutta en tiedä osaanko luottaa tälläiseen ihmiseen? En voi olla koskaan täysin varma, joten en uskalla myös pistää tunteita mukaan tähän. Eli silloin tästä ei myöskään voi tulla mtn vakavaa, koska olen kokoajan varpaillani ja valmis lähtemään jos tilanne muuttuu, tai mitä jos ei muutu?

Tiedän että minun pitäisi keskustella tästä kyseisen henkilön kanssa, mutta hänen kanssaan on niin vaikea ottaa mitään puheeksi. Ja hän ajattelisi heti että olen kamalan mustasukkainen ja tarrautuvainen, ja siinä vaiheessa hän lähtisi karkuun takavasemmalle. En kuitenkaan ole sellainen, haluaisin vaan olla mukana ja tietää missä mennään ja mikä on jutun nimi.

Tajusikohan kukaan tästä mitään? Oli pakko päästä purkaamaan mietteitä johonkin, kun olen asiaa kaikilta kannoilta käynyt läpi, enkä oikein tiedä kuitenkaan miten suhtautuisin. Kokemuksella 'pelimiehistä' ei ole koskaan ollut muuta kuin harmia itselleni, niin en tiedä pystyykö ihminen muuttumaan?
Jos hän onkin oikeasti kiinnostunut ja haluaa olla vain mun kanssa.
Hän kuitenkin käyttäytyy eri tavalla ja kohtelee mua eri tavalla kuin vuosi sitten,
ja vuodenkin jälkeen hän tuntee jotain vetoa mua kohtaan, koska itse otti uudestaan yhteyttä. Hän pistää ihania tekstiviestejä ym.

Hankala tilanne, tai sitten ajattelen itse liian monimutkaisesti ja vaikeasti. Kuitenkin kun entiset jutut ovat historiaa, niin pitäisi niiden antaa myös olla sellaisia. Mutta tiedän että osa näistä tytöistä kuitenkin on hänen kavereitaan seksisuhteen jälkeen, tai pyörii samoissa porukoissa yms. Niin se häiritsee jollain tavalla kuitenkin.

Jaksaakohan kukaan edes lukea näin pitkää ja puuduttavaa tekstiä, mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä, ja olenko itse täysin naurettava ja onko tässä mitään järkeä?
1272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaan antaisit tilanteen mennä eteenpäin sen kummemmin analysoimatta...mikäli tykkää susta oikeesti,ei edes mieti nyt muita naisia, jos taas haluaa muitakin,et voi sitä kuitenkaan estää.....Kuten itse sanoit,et hae mitään vakavaa seurustelusuhdetta....anna ajan kulua ja jatka tapailua...siitä sitten pikkuhiljaa huomaa kyllä mikä on homman nimi..ei kannata heti alkuun alkaa liikaa kyselemään/miettimään näitä asioita, ne selviää kyllä ajan kanssa...
Tsemppiä sulle!!!! Ihan hyvältä toi juttu mun korvaan kuulostaa..... :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bbb78mm kirjoitti:

Viime kesänä tutustuin baarissa yhteen poikaan/mieheen, vuotta itseäni vanhempaan kuitekin. Todella hyvännäköinen ja osaa olla todella hurmaava.
Seksisuhdehan siitä muodostui, mutta käytiin myös elokuvissa, kahvilla jne.
Kuitenkin pojan kiinnostus kohdistui lähinnä seksiin.
Elo-syyskuussa juttu sitten loppui, sain kuulla jätkän veljeltä että hänellä on ollut toinen tyttö siellä yötä.
Tiesin hänen maineensa, ja tiesin että hänellä on monia monia ollut ennen minua.
Enkä minä itsekään nyt vain muutaman kanssa ole ollut, mutta minuun verrattuna hänellä on ollut MONTA, en edes halua tietää kuinka monta.
Eihän me seurusteltu, eikä ollut mitään sääntöjä, mutta loukkas kuitenkin että pari kuukautta olin hänen kanssaan todella tiiviisti ja sitten kun en ole paikalla ni toisen kanssa vain sänkyyn.

Emme sen jälkeen kovin hyvin olla oltu tekemissä, hän siis lähti myös heinäkuussa inttiin, joten lomilla vain joka toinen vkloppu tai harvemmin/useammin, riippuen nyt lomista tietenkin.

No joskus joulukuussa hän pyysi anteeksi, sanoi että intissä on ollut aikaa ajatella omaa käyttäytymistä ja tekemisiä, ja hän sanoi olevansa todella pahoillaan siitä miten kohteli minua, etten ansainnut sitä ja että minun kanssa oli niin hyvä olla, että hän myös kuulemma vähän pelästyi. En sitten tiedä kuinka uskottavaa?

Näimme alkukevään aikana muutaman kerran baarissa ohimennen ja juteltiin jotain. Ja viikko sitten menin hänen kanssaan kahville ja käytiin terassilla, ja meillä oli todella hauskaa. Ja kun hän saattoi minut kotiin, hän suuteli minua hellästi, eikä sillä tavalla kuin yleensä kun hänellä on ollut seksi mielessä.
Illan aikana häneltä tuli vielä viesti että oli todella mukava nähdä minua ja haluaisi nähdä pian uudestaan.

Menin sitten nyt perjantaina hänen luokseen, katsoimme vain tvtä, pussailimme jne mut ei mitään muuta. Hän sanoi että pitää minusta kovasti. Ja tilanne tuntui erilaiselta kuin vuosi sitten kesällä.
Lauantaina menin uudestaan hänen luokseen, katsottiin leffaa ja päädyttiin sänkyyn, joka ei minua kaduta yhtään.

Eli ideana tässä on se, että en ole hakemassa varsinaisesti mitään seurustelusuhdetta, haluaisin vain olla hänen kanssaan pitäen hauskaa, mutta kuitenkin niin että olisi jotain sääntöjä? Niin ettei hän esimerkiksi menisi sänkyyn muiden tyttöjen kanssa, ja niin että kuulen siitä hänen veljeltään. Eikä hän kertoisi siitä itse.
Toinen asia mikä vaivaa on se että kun hänellä on niin paljon ollut niitä muita, että jos nyt alan pitempään olemaan tämän jätkän kanssa, ja se johtais johonkin seurusteluun tai johonkin, niin tiedän että osa näistä muijista pyörii kuitenkin samoissa porukoissa/ lähiympäristössä jne. ja kaikki kuitenkin tuntevat tämän jätkän maineen, siitä että hän kellistää kenet vaan tosta noin vaan.
En välttämättä halua tietää montako tyttöä on ollut, ketä ne on jne, mutta en tiedä osaanko luottaa tälläiseen ihmiseen? En voi olla koskaan täysin varma, joten en uskalla myös pistää tunteita mukaan tähän. Eli silloin tästä ei myöskään voi tulla mtn vakavaa, koska olen kokoajan varpaillani ja valmis lähtemään jos tilanne muuttuu, tai mitä jos ei muutu?

Tiedän että minun pitäisi keskustella tästä kyseisen henkilön kanssa, mutta hänen kanssaan on niin vaikea ottaa mitään puheeksi. Ja hän ajattelisi heti että olen kamalan mustasukkainen ja tarrautuvainen, ja siinä vaiheessa hän lähtisi karkuun takavasemmalle. En kuitenkaan ole sellainen, haluaisin vaan olla mukana ja tietää missä mennään ja mikä on jutun nimi.

Tajusikohan kukaan tästä mitään? Oli pakko päästä purkaamaan mietteitä johonkin, kun olen asiaa kaikilta kannoilta käynyt läpi, enkä oikein tiedä kuitenkaan miten suhtautuisin. Kokemuksella 'pelimiehistä' ei ole koskaan ollut muuta kuin harmia itselleni, niin en tiedä pystyykö ihminen muuttumaan?
Jos hän onkin oikeasti kiinnostunut ja haluaa olla vain mun kanssa.
Hän kuitenkin käyttäytyy eri tavalla ja kohtelee mua eri tavalla kuin vuosi sitten,
ja vuodenkin jälkeen hän tuntee jotain vetoa mua kohtaan, koska itse otti uudestaan yhteyttä. Hän pistää ihania tekstiviestejä ym.

Hankala tilanne, tai sitten ajattelen itse liian monimutkaisesti ja vaikeasti. Kuitenkin kun entiset jutut ovat historiaa, niin pitäisi niiden antaa myös olla sellaisia. Mutta tiedän että osa näistä tytöistä kuitenkin on hänen kavereitaan seksisuhteen jälkeen, tai pyörii samoissa porukoissa yms. Niin se häiritsee jollain tavalla kuitenkin.

Jaksaakohan kukaan edes lukea näin pitkää ja puuduttavaa tekstiä, mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä, ja olenko itse täysin naurettava ja onko tässä mitään järkeä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu