En tiedä vielä, mikä tämänkin keskustelun pointti on, mutta tuntuu, että tästä asiasta pitää nyt avautua. Olemme siis molemmat 18-vuotiaita ja seurustelleet 1,5 vuotta. Asumme vielä vanhempiemme luona, mutta tarkoitus olisi muuttaa omaan asuntoon siinä 1-2 vuoden sisällä. Tällä hetkellä vietämme aikaa vuorotellen molempien luona.
Ensinnäkin miten syöminen tulisi hoitaa tällaisessa tilanteessa, missä vanhemmat vielä käyvät ruokaostoksilla ja täyttävät sen jääkaapin? Miten muut ovat asian hoitaneet? Olen siis tähän mennessä syönyt poikaystäväni luona aina samaan aikaan kuin hänkin ja samaa ruokaa, joten tietysti minusta on tullut lisäkuluja heidän perheeseensä. Toisaalta myös poikaystäväni syö aina meillä ollessaan ja äitini oikeastaan tuputtaa sitä ruokaa vierailleen. Olen kuitenkin huomioinut, että poikaystäväni luona ollessani minua ei kutsuta ikinä syömään. Yleensä hänen vanhemmat vain sanovat, että "Antti (nimi muutettu), syömään!" tai "Antti, syötkö tänään kotona?" tai "Antti, oletko jo syönyt tänään?". En siis tiedä olenko tervetullut syömään vai kokevatko hänen vanhempansa, että minun pitäisi ottaa omat eväät mukaan. Poikaystäväni siis suunnilleen pakottaa minut heillä syömään ja hänen mielestään minun kuulukin syödä heillä, mutta toisaalta eihän hän niitä ruokia maksa tai tee. En siis halua olla mitenkään taakaksi hänen perheelleensä, joten olenkin aina auttanut poikaystävääni siivoamaan huoneensa ja joskus myös koko asunnon, pistän aina vähintään omat astiat koneeseen ja maksan joitakin hänen pikkusisarusten menoja (esim. bussilipun, annan jäätelöön rahaa jne.), jos hänen vanhemmilta ei löydy kolikoita. Koitan siis olla mahdollisimman ystävällinen, mutta tunnen jotenkin edelleen itseni ulkopuoliseksi hänen kotonaan, vaikka ollaankin seurusteltu jo aika pitkään ja vakavasti ollaan yhdessä.
Toisekseen entäs jos vanhemmat rupeavat rajoittamaan tekemisiä? Totta kai asunto on heidän, joten niin kauan kuin sen katon alla asutaan, niin joudutaan tottelemaan vanhempia. Mutta missä menee se raja, että rajoittamiset käyvät jo kohtuuttomiksi? Meillä ollessamme ei ole oikeastaan minkäänlaisia sääntöjä. Saa mennä nukkumaan mihin aikaan vain, on aina saanut seurustelun aikana nukkua samassa sängyssä, saa pukeutua miten haluaa ja tulla ja mennä kuten huvittaa... mutta esimerkiksi poikaystäväni luona me emme saa aikuisinakaan käydä yhdessä saunassa/suihkussa. Kukaan ei ikinä koputa heillä poikaystäväni oveen, vaan astuu suoraan sisään. Siellä ei siis toisin sanoen ole minkäänlaista yksityisyyttä, vaan hänen pikkusisaretkin saattavan ottaa minunkin puhelimen ja alkaa soitella sillä, vaikka tuon ikäiset jo varmaan ymmärtäisivät, etteivät voi salaa mennä toisen huoneeseen ja ottaa tavaroita kysymättä käyttöön. Kerran jätin viiden euron setelin poikaystäväni työpöydälle ja totta kai se oli jossain välissä kadonnut. En ole oikeastaan noita asioita sen suuremmin murehtinut, koska lapset on lapsia, mutta mainitsin silti.
Odotan siis innolla sitä, kun saamme poikaystäväni kanssa tehdä asiat vapaasti ja olla rauhassa. Välillä menee hermot niin kireälle, kun tuntuu, ettei meidän suhdetta millään tavalla arvosteta. Aluksi luulin hänen isänsä jopa vihaavan minua, koska hän ei ikinä tervehtinyt minua, mutta olen huomannut, ettei hän tervehdi poikaystäväni kavereitakaan, vaikka he moikkaisivat. Kerran jätin tervehtimättä häntä ja hän otti poikaystäväni puhutteluun, että miksi minä en tervehdi häntä. Onko jollakin muulla vastaavia kokemuksia seurustelukumppanin vanhemmista? Oletteko aina tulleet loistavasti toimeen vai oletteko joskus kokeneet olevanne ulkopuolisia ja jopa pelänneet, että ette ole tervetulleita perheeseen? Millaisia sääntöjä/rajoituksia vanhemmanne ovat laatineet seurustelunne aikana? Ovatko vanhemmat/sisarukset koskaan hankaloittaneet suhdettanne?
Olisi siis mukava kuulla, onko joillakin muilla samanlainen meno. Onko ratkennut muuten kuin muuttamalla pois vanhempien nurkista? Pitäisikö väliaikaisesti asumisesta ja syömisestä maksaa jotain seurustelukumppanin vanhemmille vai korvata vaikkapa kotitöillä? Kaikki vastaukset tervetulleita.
Ensinnäkin miten syöminen tulisi hoitaa tällaisessa tilanteessa, missä vanhemmat vielä käyvät ruokaostoksilla ja täyttävät sen jääkaapin? Miten muut ovat asian hoitaneet? Olen siis tähän mennessä syönyt poikaystäväni luona aina samaan aikaan kuin hänkin ja samaa ruokaa, joten tietysti minusta on tullut lisäkuluja heidän perheeseensä. Toisaalta myös poikaystäväni syö aina meillä ollessaan ja äitini oikeastaan tuputtaa sitä ruokaa vierailleen. Olen kuitenkin huomioinut, että poikaystäväni luona ollessani minua ei kutsuta ikinä syömään. Yleensä hänen vanhemmat vain sanovat, että "Antti (nimi muutettu), syömään!" tai "Antti, syötkö tänään kotona?" tai "Antti, oletko jo syönyt tänään?". En siis tiedä olenko tervetullut syömään vai kokevatko hänen vanhempansa, että minun pitäisi ottaa omat eväät mukaan. Poikaystäväni siis suunnilleen pakottaa minut heillä syömään ja hänen mielestään minun kuulukin syödä heillä, mutta toisaalta eihän hän niitä ruokia maksa tai tee. En siis halua olla mitenkään taakaksi hänen perheelleensä, joten olenkin aina auttanut poikaystävääni siivoamaan huoneensa ja joskus myös koko asunnon, pistän aina vähintään omat astiat koneeseen ja maksan joitakin hänen pikkusisarusten menoja (esim. bussilipun, annan jäätelöön rahaa jne.), jos hänen vanhemmilta ei löydy kolikoita. Koitan siis olla mahdollisimman ystävällinen, mutta tunnen jotenkin edelleen itseni ulkopuoliseksi hänen kotonaan, vaikka ollaankin seurusteltu jo aika pitkään ja vakavasti ollaan yhdessä.
Toisekseen entäs jos vanhemmat rupeavat rajoittamaan tekemisiä? Totta kai asunto on heidän, joten niin kauan kuin sen katon alla asutaan, niin joudutaan tottelemaan vanhempia. Mutta missä menee se raja, että rajoittamiset käyvät jo kohtuuttomiksi? Meillä ollessamme ei ole oikeastaan minkäänlaisia sääntöjä. Saa mennä nukkumaan mihin aikaan vain, on aina saanut seurustelun aikana nukkua samassa sängyssä, saa pukeutua miten haluaa ja tulla ja mennä kuten huvittaa... mutta esimerkiksi poikaystäväni luona me emme saa aikuisinakaan käydä yhdessä saunassa/suihkussa. Kukaan ei ikinä koputa heillä poikaystäväni oveen, vaan astuu suoraan sisään. Siellä ei siis toisin sanoen ole minkäänlaista yksityisyyttä, vaan hänen pikkusisaretkin saattavan ottaa minunkin puhelimen ja alkaa soitella sillä, vaikka tuon ikäiset jo varmaan ymmärtäisivät, etteivät voi salaa mennä toisen huoneeseen ja ottaa tavaroita kysymättä käyttöön. Kerran jätin viiden euron setelin poikaystäväni työpöydälle ja totta kai se oli jossain välissä kadonnut. En ole oikeastaan noita asioita sen suuremmin murehtinut, koska lapset on lapsia, mutta mainitsin silti.
Odotan siis innolla sitä, kun saamme poikaystäväni kanssa tehdä asiat vapaasti ja olla rauhassa. Välillä menee hermot niin kireälle, kun tuntuu, ettei meidän suhdetta millään tavalla arvosteta. Aluksi luulin hänen isänsä jopa vihaavan minua, koska hän ei ikinä tervehtinyt minua, mutta olen huomannut, ettei hän tervehdi poikaystäväni kavereitakaan, vaikka he moikkaisivat. Kerran jätin tervehtimättä häntä ja hän otti poikaystäväni puhutteluun, että miksi minä en tervehdi häntä. Onko jollakin muulla vastaavia kokemuksia seurustelukumppanin vanhemmista? Oletteko aina tulleet loistavasti toimeen vai oletteko joskus kokeneet olevanne ulkopuolisia ja jopa pelänneet, että ette ole tervetulleita perheeseen? Millaisia sääntöjä/rajoituksia vanhemmanne ovat laatineet seurustelunne aikana? Ovatko vanhemmat/sisarukset koskaan hankaloittaneet suhdettanne?
Olisi siis mukava kuulla, onko joillakin muilla samanlainen meno. Onko ratkennut muuten kuin muuttamalla pois vanhempien nurkista? Pitäisikö väliaikaisesti asumisesta ja syömisestä maksaa jotain seurustelukumppanin vanhemmille vai korvata vaikkapa kotitöillä? Kaikki vastaukset tervetulleita.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla ei tuota ongelmaa nykyään ole, kun nykyinen poikaystävä asuu omassa kämpässä ja siellä on aina oma rauha ja saa tottakai tehdä mitä huvittaa. (: Mutta kun seurustelin ensimmäisen kerran vakavissani (kaksi vuotta), tämän pojan vanhemmat oli juuri tuollaisia. Eivät tuntuneet arvostavan meidän suhdetta ja olivat jotenkin ilkeitä mua kohtaan. Saatoimme olla petipuuhissa ja pojan äiti vain tuli ja avasi oven. Poika huusi että "et kyllä varmana tuu nyt!" ja äiti vastasi huutaen että "minähän tulen sillon millon MINÄ haluan!". :'D Nyt tuo tietysti naurattaa, mutta silloin ei ollut itku kaukana. Hänen äitinsä myös halveksi sitä, jos kuljeskin jossain yökkärin puvussa aamuisin. Oli vissiin jotenkin liian eroottinen näky (noei tosiaan). Luultavasti hän ei pitänyt minusta myöskään siksi, etten osannut luututa lattiaa oikein, tehdä ruokaa, pyykätä tai mitään muutakaan. Tietysti siellä opin noitakin kun pisti mut tekemään, hyvä niin. Mutta se tyyli millä hän käski mut tekemään. Olin arka tyttö jonka itseluottamus oli nollissa ja tuntui että mua vihattiin. Se huutaminen ja käskeminen oli sen tyylistä, kuin olisin ollut heidän tytär. En osannut suhtautua siihen koska en ollut heidän tytär.
Vaikka musta tuntui, että he vihasivat mua koko sydämestään, silti sain pojan äidiltä lahjoja (myös eron jälkeen) ja jostain syystä antoi rahaakin ja hommasi mulle työpaikan. Kummallista. Kiitokseksi siitä, että sain asua heillä, vein koiraa ulos, tein kotitöitä, ruokaa, siivosin, muistin synttäreinä ja vuosipäivinä ymsyms. Kaikkea pientä. Luultavasti tein silti liian vähän.
Tuohon yksityisyys asiaan ei varmaan auta muu kuin muuttaa omaan kämppään. Itse en vois kuvitellakaan, että tulisin edes yöksi poikaystävän kanssa kotiini. Äitini on hitonmoinen "kyylä" ja haluaa urkkia kaikki asiani vaikka 19 vuotias olenkin. Tulee huoneeseen koputtamatta ja kokoajan on tyrkyttämässä pullaa ja kaakaota. Vaikka hyvää sillä varmaan tarkoittaakin, pysyn mieluummin poikaystävän luona. Itse kun en pidä siitä että mun pitää jakaa yksityisiä juttujani jonkun uteliaan ihmisen kanssa.
vähän sama juttu täällä. ainut vaan, että me ei saatu edes täysikäisinä seurustella :DD poikaystävän vanhemmat oli niin uskonnollisia, että jotta saataisiin seurustella niinkuin muut, meidän piti mennä naimisiin. he eivät siis hyväksyneet sitä, että seksiä harrastetaan avioliiton ulkopuolella.
18-vuotiaat ovat lain mukaan aikuisia ja saavat päättää omista tekemisistään. Ei muuta kuin poikaystäväsi äidin nenän alle ja sanomaan että pidähän akka huoli omista asioista, että olen aikuinen.
entäs jos vanhemmat vetoaa siihen, että niin kauan ku heidän katon alla asutaan ja ruokia syödään, niin valta on heillä? onhan sekin totta.
Ei ole mitään valtaa. Se jätkä on vaan niin tyhmä, ettei irrottaudu jo vanhemmista ja sano että tehän ette määrää. Voihan sitä sanoa että jos määräätte niin lähden. VASTUUTA!!!
Olen huomannut, ettei monet uskalla sanoa. Ei ainakaan oma poikaystäväni. Hän on siis ulkomaalainen ja perhe islaminuskoisia. Jos hän väittäisi omalle isälleen vastaan, niin välit menisi kokonaan.
Hänenkin isänsä siis päättää meidän yhteisestä elämästä, esim. oli pakko mennä naimisiin, on peruttava juttuja sen takia että rukoushetki osuu sen päälle, on herättävä aamuyölläkin rukoilemaan jne.
Kaikista ikävintä on se, että minun selkäni takana poikaystäväni isä neuvoo poikaansa kohtelemaan minua niinkuin islamissa kohdellaan naista. Poikaystäväni on asunut niin kauan Suomessa, että on omaksunut länsimaalaisten identiteetin eikä edes ole kovin harras muslimi. Silti hänen isänsä kehottaa pitämään minut kotona, koittaa saada käyttämään huivia ja pysymään poissa ostoskeskuksista.
Ahaa.. Nyt ymmärrän. Kulttuuri ero. Oletko siis naimisissa poikaystävän kanssa? Islamilaisen uskon mukaan nainen on miehen omaisuutta naimisiin menon jälkeen, näin ollen eron yhteydessä mies saa lapset jne. Suosittelen poikaystävääsi vaan muuttamaan pois kotoa niin kaikki järjestyy. Kulttuurin vuoksi tuskin pystyy muuttamaan asioita. Ole varovainen ettei tuosta islamin uskosta vielä koidu ikävyyksiä.. Naiset ovat todella huonossa ja ala-arvoisessa asemassa..
Olen siis poikaystäväni kanssa puhunut asiat selväksi jo ennen meidän naimisiinmenoa, joten ei ole pelkoa siitä, että hän kohtelisi minua samalla tavalla kuin hänen isänsä. Suomessa mennään Suomen lakien mukaan, joten on aivan sama mitä islam sanoo. Suomen laki sanoo, että esim. lapsen uskonto määräytyy äidin mukaan.
Eihän tässä muuten olisi mitään ongelmaa, mutta valitettavasti olemme kuitenkin vielä sen verran nuoria, että hankala muuttaa pois vanhempien luota. Ehkä vuoden parin sisään, jos saisi töitäkin. Kulttuuriero on kumminkin huima ja tuskin sopeudun siihen totuttelullakaan. Poikaystäväni ei ole ikinä vaatinut minulta mitään, mutta hänen isänsä sitten senkin puolesta.
Tota. Sä olet poikaystäväsi vaimo ja sen isällä ei ole mitään sananvaltaa poikansa vaimoon. Sä olet poikaystäväsi "omaisuutta", et hänen isänsä :) Ja aikuinen mies tekee itse omat sääntönsä. Niin olen tehnyt minäkin ja valitettavasti kun vanhempani eivät tätä ihan täysin ottaneet ymmärrykseensä- katkaisin välit.
Tehän voitte vaan nostaa kytkintä. Ei ole lopulta mikään iso ongelma hankkia omaa kämppää. Sehän voi olla vaikka kimppakämppä, soluasunto. Tulee halvemmaksi. Itse olen ollut asunnottomanakin ja asunut teltassa jopa talvella, joten ei siihenkään vaihtoehtoon kuole :) voi olla rankkaa lähteä omilleen,mutta se kasvattaa kun joutuu ottamaan itsestään ja selviytymisestään vastuun.
20vuotiaana sossu ei enää huomioi vanhempien tuloja, joten kai siihen asti joutuu sinnittelemään ellei saa töitä.
Kuka maksaa, se määrää. Oma (pojan vanhempien) tupa, oma (pojan vanhempien) lupa. Ts. miksi edeskään tuget pojan kotiin kun varsin hyvin tiedät ettet ole tervetullut. Miksi menet aterian aikoihin sinne kun tiedät varsin hyvin että sinua ei haluta samaan ruokapoytään? Tai lainkaa jakamaan heidän ruokaansa?
Miksi tunget pojan huoneeseen kun tiedät ettei kukaan tuossa perheessä hyväksy sitä?
Jos poikaystäväsi "pakottaa" sinut kotiinsa ja aterioille perheensä kanssa, hän taitaa olla vähän yksinkertainen. Niin sinäkin kun toimit vastoin isäntäperheen halua ollessasi hyvin tietoinen heidän suhtautumisestaan sinuun.
Hankkikaa tyopaikat ja säästäkää vuoden verran omaa asuntoa varten.
Sitten kun maksatte omat veronne, vuokranne, ruokanne ja juomanne, te voitte kutsua itseänne itsenäisiksi.
Sitä ennen te olette muiden elätettäviä loisia aikuisia!